Sivut


torstai 30. tammikuuta 2014

Mä haluun mun munuaisen!

Leelian lepotuolista päivää! Tarkastelin taas hakusanoja joilla Majaani on tultu ja yllätyin. Pari avunpyyntöäkin - näin ainakin tulkitsin - löytyi. Äkkiä vastaamaan:

poikani on homo

Hmm - entä sitten? Minun toisen poikani isä on homo, ja hän on yksi ihanimmista, lämpimimmistä ja suloisimmista ihmisistä jonka tunnen. Olen sitä mieltä, että mitä pikemmin asian hyväksyt ja tuet poikaasi, sitä parempina välinne säilyvät. Me ihmiset olemme erilaisia. Piste. Ja asenneilmastokin on onneksi nykyään sen verran muuttunut niin, ettei Sinun vanhempana tarvitse menettään yöunia miettien, miten poika elämässä pärjää.

kuinka lapsen saa lopettamaan pyss...(yleikit?)

Pohdiskelin pyssyleikkitematiikkaa täällä ja sain myös aivan mainioita vastauksia kommenttilootaan. Sinne kannattaa kurkistaa. Asiantuntijatkin tuntuvat olevan sitä mieltä, että anna leikkiä vaan, se palvelee joitain lapsen tarpeita. Ei siis ole syytä olla huolissaan taikka rajoittaa liikaa näitä leikkejä - tämän minäkin opin ihan vasta, kun jaoin ahdistuksesi.

Se munavalikoima kummittelee edelleen. Ja tuhmat tytöt. Mä teille tuhmat tytöt näytän!

(No olin minä vähän tuhma, kun esikoinen leipoi tarte tatinin ja söin, vaikkei edes ollut viikonloppu. Ei aina voi olla tiukkana. Sitä paitsi se oli niin järkyttävän hyvää jäätelön kanssa, etten muista, milloin olisin syönyt mitään niin maukasta. Ja omenathan on terveellisiä. Eikö se sanonta mennyt kutakuinkin niin, että omenapiiras päivässä pitää lääkärin loitolla?)





Kuopus taas tässä kunnostautui syödessään samaista jälkiruokaa. "Sit kun tää loppuu, mä voin mennä huoneeseeni nuolemaan näppejäni. Kato vaikka!" Hän näytti sormiaan jotka olivat sotkeutuneet vaniljajäätelöön.

Enpä jaksa enää tähän loppuun aloittaa mitään tarinaa, joten saatte Laura Ruohosen tilanteeseen sopivan runon. Rakastan varsinkin Allakka pullakka -runokokoelmaa, jossa on sellaista Kirsi Kunnasmaista nonsenserevittelyä aika ajoin. Myös kuopus tykkäsi sitä pienenä.


TYHMÄN TARINA

Tyhmänä syntyi,
tyhmänä kuoli,
siinä välissä näppejään nuoli. 


***

Olen kyllä kuullut, että ihmiset tulevat eron jälkeen katumapäälle, jos ovat vaikkapa ottaneet rakkaansa nimeä kantavan tatuoinnin. Kannattaa myös miettiä kahdesti, antaako munuaisensa toiselle. Tai ottaako vastaan. Sen saattaa nimittäin joutua erossa palauttamaan. Hullu maailma!

20 kommenttia:

  1. Hih, ei varmaan enää saa munuaistaan takas :) eiköhän sen omistajuus ole luovutuksessa vaihtunut melko totaalisesti.
    Sun lapsesi tekee hienoja ruokia! Mun piti googlettaa "tarte tatin" että ymmärsin, mistä on kyse...ja netistä löytyi aika öglöttävän näköisiä tatinatorttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on yks esikoisen bravuureista, toinen on sacherkakku ja kolmas porkkanakakku. Ne onnistuu aina ja on ihan sikähyviä. Täytyy vaan toppuutella sitä, että mahdun vielä ovesta ulos ;-)

      En varmasti googlaa tarte tatinia en en en ...

      Poista
  2. Voi munuainen. Hullu maailma! Pitäisköhän munkin mennä vaatimaan veriäni takaisin nyt, kun on vähän huonot hemoglobiinit? Taidanpa koettaa.
    Mä olen homoasioista täsmälleen samaa mieltä. Mulla myös lähipiirissä, ja maailman ihaninimmat ihmiset ovat! En muutenkaan voi käsittää homovastaisten ajatusmaailmaa...ethän sinä heteroakaan "pisteytä" sen mukaan, mitä se peiton alla puuhaa? (Tai peiton päällä, sama se.)
    Tosta runosta tuli mieleen....lapsilla oli pienenä kirja, jossa oli runo, joka alkoi: "viu diu vedenduu, sortemiina ähkyy...." enempää en muista, mutta jotain yhtä hauskaa se loppukin oli :-D
    Ja just noin se menee: piirakka päivässä pitää lääkärin loitolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä muistelinkin! Meillä meni kolmeen pekkaan kaksi päivää ton tuhoamiseen. Se oli lohtupiirakka.

      Mä luulen, että se homovastaisuus kumpuaa usein siitä, ettei yksinkertaisesti oli kokemusta asiasta. Kaikki vieras pelottaa ja aiheuttaa ennakkoluuloja. Mutta mä tosiaan olen sitä mieltä, että se mitä petipuuhissa kukin harrastaa, on niiden (yleensä) kahden välinen juttu. Ja jos ne on aikuisia ja vapaaehtoisesti mukana, kellään muulla ei pitäisi olla asiaan mitään sanomista. Kukin tyylillään.

      Mä oon ihan sanaton tosta munuaisesta ;-) Omani voisin antaa pojille enkä vaatisi pois...

      Poista
  3. Aijaji, miten herkullisen näköistä piirakkaa, slurps! Tuo loruhan on muunnos tästä, mikä kävisi vallan hyvin vaikkapa meikäläisen muistokirjoitukseksi: Köyhänä syntyi, köyhänä kuoli, siinä välissä näppejä nuoli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuo köyhä kyllä sopiikin paremmin teemaan. Ja näppien nuolemiseen - miksen mä tota itse muistanut.

      Meillä jo eilen oli oksennukseton päivä, joten uskaltauduttiin moiseen lohtuherkutteluun. Se OLI hyvää ;-)

      Poista
  4. Meillä mies tekee ihanan 'Tarte tatin'in. Itse hoidan kyllä muut piirakat, mutta se on vain niin mielettömän ihanaa. Mietin juuri, jos tekisin omena-marenkipiirakan viikonloppuna. Nyt on jokin marenkihimotus päällä ollut useamman päivän...

    Tatuoinneista; en ymmärrä miksi ihmiset tatuoitsevat tosiaan toistensa nimiä nahkaansa. Eräs seuraamani filmitähti tosin on tatuoittanut vasempaan nimettömään sydämen, se oli musta jotenkin söpöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullon ihana mies <3 Ja tarte tatin on parasta, just jäätelön kanssa. NO, menee se vaniljakastikkeellakin... slurps!

      Mä en ikipäivänä tatuoisi miehen nimeä (enkä kyllä muutakaan, mutta ainakaan miehen nimeä) ihooni. Pyssyllä uhaten ehkä jotain poikiin liittyvää korkeintaan, mutta tosiaan vaan jos ois pakko. Munuaisenkin kanssa harkitsisin tooooosi pitkään ;-)

      Poista
    2. Yks mun tuttu on tatuoittanut molempien poikien vauvakäden ääriviivat olkiinsa, se on musta ehkä jotenkin ookoo, mut en mä oikein tiedä silti..

      Poista
    3. Toi menettelee - se on aina äiti. Parisuhteelle nyt voi käydä miten vaan. En mä silti... en aio tatuoida koskaan mitään. Nih!

      Poista
  5. Ihan paras runo! :D
    Tuon piirakan kuvan katsominen taisi lihottaa minua parilla kilolla... (juu, paastopäivä tänään).

    Munavalikoima & tuhmat tytöt -hakusanat laittavat mielikuvituksen lentoon. Ja kyllähän sitä joskus voi olla tuhma. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, taas mulla on paastopäivänä herkkujen kuvia. Sorry! Viimeksi taisi olla korvapuusteja?

      Tuossa runossa oli myös mainio kuvitus: risti haudalla ja siinä koristeellinen kyltti jossa luki "Tyhmä".

      Tyhmästä tuhmaan... meillä ei ole kyllä munavalikoimaakuin pääsiäisenä. Josta tuli mieleen se ihana opus, jota olen blogissanikin esitellyt: Pääsiäismuna. Ylösnousemuksen symboli. Siinä ei kyllä kirjoittajalla (Piispa Arseni, muistaakseni) ole mikään kaksimielinen kello kilahtanut päässä tuota laadittaessa.)

      http://marjaananmaja.blogspot.fi/2012/12/mieshieroja-ja-paasiaismuna.html

      Poista
  6. Aivan mahtava tuo runo ja jälleen kerran teidän nuorimmainen sai täällä hymyn huulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut hoksannut, että se tyhmä on alunperin ollut köyhä. Sopiikin tosi hyvin niinkin.

      Musta on niin mainiota leikkiä kielellä ja nää pojat näyttää perineen sen innon multa kans. Ihanaa! Kiva, että siitä on iloa muillekin ;-)

      Poista
  7. Joko löydät tilastoistasi Marjaanan maHa-tuloksen? That's me, pari kertaa kännykällä selannut sivuhistorian poiston jälkeen ja kun syötteenlukijassakaan ollut linkkiä, täytyi guuglettaa jolloin h on sopivasti jiin vieressä. :-]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näkynyt ;-)

      Mutta mä olen itekin koittanut kirjautua samaisella tunnuksella aika monta kertaa.
      ( Mr. Freudia epäilin, kun se alkoi toistua: http://marjaananmaja.blogspot.fi/2012/10/ahdistuksen-puhdistus.html - loppukevennyksessä)

      Poista
  8. Mmmmm, omenapiirakkaa...... Me käytiin tänään rossossa koko perheen voimin, otin ensin optimistisesti kasvisruuan mut sit jälkkäriksi neidin kanssa yhteinen mutakakkupala banaanijäätelöllä. Mut banaani on kasvis, samoin kaakaopapu! Puoli kiloa päivässä, eikö niin!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooooo, puolikiloa kakkua päivässä ;-)

      Esikoinenkin nauroi mulle, kun tein itselleni salaattiaterian ja sitten ahdoin loput piirakat nassuuni jälkkärikahvin kanssa. No onhan se paljon parempi kuin että olisi syönyt vaikkapa raskaan pasta-aterian ja sitten vetäny yhtä paljon piirasta ;-)

      Poista
  9. Olen joskus ajatellut antaneeni ex-miehelle liian ison palan sieluani, mutta tässähän voisi olla asiat tosi paljon hassummin ja olisin yhtä munuaista vajaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään vaan kuule Kiki munuaisistamme kiinni niin hyvä tulee!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana