Sivut

lauantai 4. tammikuuta 2014

Haukkaa haukkaa hedelmää

Ah, koko perhe koossa jälleen! Äitini ja hänen miehensä toivat molemmat pojat eilen kotiin - kuopus tuli töihin kanssani olemaan vähäksi aikaa, kun olinkin myöhäisemmässä vuorossa ja hänellä niin kova ikävä. Kollega sairastui ja sai lepäillä. Me halailimme takahuoneessa ja kuopus pelasi vähän kännykkäpeliä.  Hyvinhän tämä työn ja perhe-elämän yhdistäminen näin isojen lasten kanssa tarvittaessa käy. Kävin jo edellispäivänä isosti ostoksilla, ettei porukalla sitten tarvitsisi. Tarkoitus on olla vaan ja öllötellä, nuhjata ja halailla kuopuksen kanssa, saunoa, nautiskella. Ja vähän jo valmistautua tiistaina alkavaan arkeen, tasoitella unirytmiä, mennä varhain nukkumaan, sellaista kaikkea mukavaa ja pientä. Sellaista, mistä meidän arkemme koostuu.

On se arki vaan ihan parasta. Nyt, kun kuopus oli pitkään isällään, osaa sitä taas arvostaa. Ja rutiineja. Tästä alkaa jälleen normaali tapaamisrytmi joka rikkoutuu ainoastaan hiihtolomalla. Hiihtolomaviikonkin jo saimme kuopuksen isän kanssa sovittua ja tapaamiset siitä eteenpäin aina kesälomaan saakka. Joten selvät on sävelet siltä osin.





Kotona sitten jo pistettiin joulua pois, syötiin piparipönttöä sekä se jouluhämähäkki. Ja kuusi. Ei toki joulukuusta vaan se piparinen. Illalla istahti ystävä vielä kanssani väijymään tämän kauden ensimmäistä Voice Of Finlandia. Leppoisaa oloa teetä juoden. Paljon muuhun en olisi pystynytkään, minun sisäilmaoireeni alkoivat taas heti töihin palattua. Ei niin selvästi paikan päällä, mutta kaksi iltaa on nyt mennyt kotosalla palellessa, väsyneenä ja tokkurassa. Ärsyttävää. Onneksi eilen illalla oli lämmittämässä se pieni ihokas, jolla oli halipula. En lomalla muistanut koko riesaa, kun kotona on hyvä hengitellä, mutta nyt pitää taas tropata enemmän. Mutta onneksi on pitkä viikonloppu ja lyhyehköt työpäivät noin ylipäänsä. Niin, ja pojat!

Paitsi että on siellä töissä kivaakin, kollegoita ja asiakkaita on kiva nähdä ja nyt on edelleen se aika, kun tilataan kevään uutuuskirjoja. Pistetään tämän vuoden tuoreet määrärahat haisemaan. Vaikka mitä jännää on tulossa! Esimerkkinä toimikoon tämä miehen mittainen kirja, Munavalikoima. "Metsurin munaa purevat kesällä hyttyset ja talvella pakkanen. Se on ... kuin ahavoitunut metsän pieni eläin. (...) Iltamyöhäään isäntä istahtaa kämpän rappusille ja sytyttää tupakan. Aurinko laskee, ja muna köllöttelee jäyhänä puoliunessa." (Lainaus kirjasta Sakari Fen: Munavalikoima) Jes, tämän minä aion lukea kokonaan!


***

Voiko kirjastoon ottaa Revi tämä kirja -nimisen opuksen?!?

16 kommenttia:

  1. Kyllä niitä on kaikesta kirjoja tehty... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Tää on vissiin sitten vastine Juan Manuel de Pradan Pimpit -kirjalle ;-)

      Poista
  2. Minusta Varasta tämä kirja oli paras :)

    VastaaPoista
  3. Hyvänen aika sentään mitä kirjallisuutta!
    Rohkenenkohan tiedustella sellaista että mahtaako tuota toista syntistä painosta saada suomenkielisenä? En minä mutta noi vanhemmat miehet käskivät kysymään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sen pitäisi ilmestyä heti ensi kuussa suomeksi.

      Ja vinkkinä, että saman lajin opus vastakkaisesta sukupuolesta löytyy myös: juan Manuel de Pradan Pimpit ( Wikipediasta: Pimpit sisältää 52 lyhyttä, useimmiten vain parin sivun mittaista kertomusta, jotka on nimetty kuulosenkin pimpin omistajan mukaan. Prada käyttää kirjassaan runsaasti erilaisia tyylilajeja, mutta pitää huumorin pääosassa lähes kaikissa tarinoissa. Pimpeistä tuli nopeasti maailmanlaajuinen menestys ja Suomessakin siitä on otettu useita painoksia.)

      Poista
  4. Mulla on hyllyssä J. Cohen'in Penis-kirja. Se on kylläkin enemmän katseluun tarkoitettu kuin lukemiseen *köh*. Pimpit tuli luettua joskus kans. Olen siis sivistynyt ja kultturelli ihminen. ;)

    Mut mä en siltikään pääse yli niistä eilisistä Dumbo-korvista... <3 (Mun ekalla Suurella rakkaudella oli hörökorvat. Onkohan tällä jotain yhteyttä...?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me just katottiin kuopuksen kans se siilivideo (ja ne puput, mullon vieläkin kyyneleet silmissä). Se sen nenä...

      Kuopuksella on vähän hörikset ;-) mutta ei ihan dumboja sentään.

      Niin, ja Pimpit luettu kans, Peniskirjaa en vissiin oo, mutta tuo Munavalikoima vaikutti mainiolta. Otin sen meidän kirjastoon.

      Poista
  5. Lupaudun tämän vuoden aikana enemmän lukemaan, olet tosi hyvä kirjojen mainostaja.
    Paluu arkeen on tosi käynnissä . Toivottavasti pärjäät työpaikalla, vaikka ei ole keksitty semmoista kaasu/homenaamaria (vissi), että homeilmasta kärsivät saisivat helpotusta .
    Kaunista loppiaista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivon, että viehrseinästä olisi apua jahka nyt todenteolla töihin asetun. Toivotaan yhdessä!

      Ja kiva, jos kirjavinkeistä on sulle iloa.

      Poista
  6. Sä olet niin ihanan positiivinen! Nauti siitä!
    Mulla on sellaisia "kirjakausia", joilloin luen kuin viimeistä päivää ja sitten tulee taas totaalistoppi. Mä luulen, että nyt kun on tätä kotiaikaa, alkaa taas lukeminenkin nostaa päätään. Ihanaa! Iltaisin musta ei ole sängyssä lukijaksi, niinkuin moni tekee, mä olen niin väsynyt ihminen, että sänkyyn kun mennään, niin sitten nukutaan. Tai sit.... tai no...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pohdiskelija, kai mä oon ;-) Aika paljon on välillä kaikkea mikä mättää, mutta en voi jäädä märehtimään tai sitten ei tuu mistään mitään...

      Mulla on kans "lukukausia" ja varsinkin silloin, kun kuopus ei oo kotona. Joskus kirjat etenee siellä sängyssä niin harmillisen hitaasti että unohtaa juonen matkalla. Siitä sängyn toisesta käyttötarkoituksesta mä en muista enää mitään!

      Poista
  7. Ihana, että olet saanut lapset kotiin. Välillä kun ovat poissa niin kotiin tullessaan ovat taas tosi rakkaita. Ikävää, että nuo oireet alkavat heti kun menet töihin.
    Tuo munavalikoima kuulostaa tosi hauskalta, pitänee jossain vaiheessa lukea....hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ja leppoisaa loppiaista sinnekin!

      Huomaan, että kun saan hetken viettää yksinään, jaksaa taas paljon paremmin siinä arjessa. Katsotaan, miten töiössä lähtee sujumaan jahka aloitamme ihan kunnolla...

      Poista
  8. Arki on kyllä parasta. Huokaisin tänään syvään helpotuksesta kun sain molemmat miehet jaloista pois. Sitten korkkasin piilottamani espresson makuiset konvehdit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, piilonamit ;-)

      Mäkin nautin arjesta, siitä, että pääsen töihin hengähtämään!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana