Sivut


perjantai 20. joulukuuta 2013

Täten lötkähdän joulupatjalle

Joulupatja!

1 . Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja -eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

-Heli Laaksonen



Se kuutamo joka minua valvotti,
oli aivan suunnattoman upea.
Luonnossa, ei kuvissa!


Silti vähän koettelee koettelee ennen pitkiä vapaita... Kuopuksella särki päätä kuulemma jo keskiviikkona koulussa. Illalla valitteli sitten jo ihan tosissaan ja annoin särkylääkettäkin. Aamulla olo oli edellen kurja, joten kotiinhan se poika tietysti jäi. Ja minä. Onneksi äitini ja hänen miehensä ovat joustavia. Olimme sopineet, että hakevat kuopuksen iltapäiväkerhosta kun minulla oli iltavuoro ja peruimme tämän viikon lyhyen tapaamisen isänsä kanssa. Nyt tulivatkin sitten jo aikaisemmin meille kotiin ja minä pääsin töihin. Työkaveri joustaa ihanasti myös, pääsin paria tuntia myöhemmin työmaalle, mutta siitä ei onneksi tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Tämä päivä minulla olisi ollut vapaata jo joka tapauksessa. Eli joululomamme siis alkoi. Ja se alkoi sairastellen.

Esikoinen sai jo maanantaina koulusta voimakkaat oireet, joten vietti tiistai leväten. Keskiviikon ja torstain sinnitteli koulussa mutta hänellekin lupasin, että saa olla loppuviikon kotona. Joulujuhlakin jää välistä, se kun on paikassa, jossa poika oireilee kaikkein pahiten. Kuopuksen suhteen olen vielä lievän toiveikas, että josko kuitenkin pääsisi elämänsä ensimmäisiin koulun joulujuhliin ja saisi pukea sen hirvipäähineen päähänsä. Minä tietysti ylpeänä menisin katsomaan. No, kerrankos tätä, kuopus on vissiin ollut koko syyslukuvuonna kerran aiemmin kipeä, joten eipä tässä hänen osaltaan juuri valitella voi. Esikoisen tilanne nyt on mikä on. 

Mutta on tässä ihaniakin puolia. Olemme könynneet sohvalla sylikkäin, kainalokkain, päällekkäin (kuopus tykkää kiivetä pehmoisen masuni päälle ja rötköttää siinä), rapsutelleet ja silitelleet toisiamme. Ihanaa terapiaa minullekin. Se, mikä ei ole niin ihanaa, on että olin ajatellut väisteleväni jouluruuhkaat ihan tyystin ja käyväni eilen tai tänään aamupäivällä marketissa ruokaostoksilla ja alkossa ja sitten olisikin ollut jouluhössötys siinä. Nyt täytyi pyytää ystävää apuun ja kysyä josko olisi hetken kuopuksen kanssa jos käväisisin pikimmiten itsekseni hoitamassa välttämättömät. Kyllä se varmaan onnistuu. Sitten vaan joulua odottamaan! Patjalla...

***

No niin, jos eilen oli puhe ylimitoitetuista joululahjatoiveista, niin ehkä niistä sopiikin olla huolissaan. Voi nimittäin saada diagnoosiksi affluenzan. Toisaalta silloin saa ajaa kännissä autolla toisten päälle eikä tarvitse kantaa vastuuta. Ei vanhempienkaan. Sairas, sairas maailma!

10 kommenttia:

  1. Hyi... tulin ihan pahoinvoivaksi tuosta uutisesta! Täytyy olla todella vaikutusvaltaiset vanhemmat (lahjontaa?) että noin ääliömäisen tuomion saa. Mutta se on Amerikan Ihmemaa, siellä on kaikki mahdollista jos vain on paljon rahaa.

    Tuollainen patjajuttu oli meillä aina lasten sairastaessa, kun meidän Bow-vuodesohva levitettiin. Olkkari on niin pieni, että se melkein täyttikin koko huoneen. Siellä sitten maattiin rivissä ja katottiin telkkaria ja välillä oksennettiin ämpäriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patja on ihana idea mutta unohdetaan se oksentelu, jooko!

      Mä en voinut tajuta tota uutista ollenkaan. Että jos vanhemmat ei laita rajoja niin yhteiskuntakaan ei voi?

      Poista
  2. Auts. Jenkkilässä voi näköjään tapahtua mitä vaan. Aivan pimeetä!!
    Joulumeininki kuulostaa hyvältä, Helin Patja vaan ja välttikset kaupasta ja rapsuttelua ja se on siinä!!
    Altistuskuvio on kyllä niin peestä. Ihan väärin, että altistuskärsimisen sijasta kärsii myös koulu. Ja tieto siitä, että sinne on "pakko" mennä, vaikka sairastuu, on ihan hullua ja väärin ja tyhmää. Äää-ääää-ää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tajunnut minäkään tuota Jenkkilän logiikkaa. Että hemmotellaan sitten vähän lisää? Mä olisin ehkä paiskannut koko perheen kiven sisään.

      Toi patja on tällaiselle kotihiirelle ihan paras tapa viettää aikaa. Ottakaa tekin rauhallisesti - ja niin oli vissiin tarkoituskin, jos oikein ymmärsin.

      Altistus on kurja juttu ja totta kai vaikuttaa myös oppimistuloksiin, kun tulee paljon poissaoloja. Onneksi esikoinen on niin välkky että selviää kyllä itsenäisestikin. Pahinta kuitenkin nuorelle pojalle on se sosiaalinen eristäytyminen. Siksi koittaakin sinnitellä niin pitkään kun mahdollista koulussa, että näkis kavereita. Mutta nyt on loma tulossa ja kroppa saa levätä.

      Poista
  3. Jostain olen lukenut, että PMS:ään vetoaminen alentaa Ameriikassa tuomiota, mutta tuo meni nyt kyllä aivan käsittämättömäksi. Ja eikös siihen voi sitten vedota seuraavatkin "sairaat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin voisin vedota PMS.ään, ainakin eksä on sitä mieltä... Mutta me ollaan onneks Suomessa ja mä tiedän paremmin ;-) Mutta hurja uutinen toi on joka tapauksessa!

      Poista
  4. Pidän tuosta patja-ideasta ja meillä se menee niin, että meikä makaa sohvalla ja yrittää nähdä jotain tv:stä kun Lätkis tulee maata rojottamaan päälle. Asento on hiukan hankala sillä koiruus tykkää nukkua niin, että mun pääni on sivuttain ja se pitää kuonoaan posken päällä. Koita nyt siinä sitten nauttia tv:n tarjonnasta tai mistään muustakaan.. :D

    En jaksa enää ihmetellä tätä sairasta maailmaa enkä varsinkaan tähän aikaan vuodesta mutta järjetöntä tämä meininki on...

    Sulle pusut ja junioreille paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on sairas, mutta onneksi meillä on leppoisaa sohvallamakoilua joko koiran tai lasten alla/kanssa!

      Poista
  5. Samaan aiheeseen liittyen uutinen kotimaasta: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288635282540.html
    Yhyy, kun häpeä siitä että on saanut rankuksi alkolukon. Ei ole vaaraksi tosiaan kun jäänyt kiinni ties miten monta kertaa, varmasti ajellut enempi. Onneksi kitinää ei ole kuunneltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessus, mulla meni ihan kylmät väreet. Sitten toi olis varmaan kuoliaaksi jonkun ajettuaan vedonnut affluenzaan?!?

      Muoks: on näitä näköjään kaikenlaisia hiihtäjiä, tää valitti, että kavalluksen jälkeen meni työpaikka pankkialalla. Kas kas!
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288635386973.html

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana