Sivut


torstai 26. joulukuuta 2013

Nyt se loppuu

Joulu on nyt sitten vissiin juhlittu? Nukuin aattona pitkään - ah, on se onnea kun joku ei kömmi viereen kello 6.10 - ja katselin sitten sen pakollisen, kun Suomen Turku julisti joulurauhan. Meillä se säilyi kyllä hyvin koko aaton ja päivänkin. Mitä nyt esikoinen vähän hääräsi, mutta muuten oli oikeinkin rentoa. Se teki naapuriin jouluhalon ja joulupäivän päivälliselle kotiin tyrnijäädykkeen, joka on aina aivan sairaan hyvää. Miten mikään, missä on viisi desiä kermaa, kananmunan keltuaista ja valkuaista erikseen sokerin kanssa vatkattuna ja sitten sitä terveellistä tyrnimehua (!) voisi olla pahaa? Niin, ja innostuinhan minäkin leipomaan muumijuustopipareita. Oli mukavaa mättää vuoroin suolaista ja vuoroin makeaa... Ruoaksi meillä oli perinteinen paikallinen joulucurry. Heh!




Esikoinen ei oikein ottanut innostuakseen rantasaunan löylyistä, mutta mukaan ilmoittautuikin sitten ystäväni, joka rakastaa myös avannossa pulahtamista. Hrrr. Minä katsoin kauhuissani kauempaa, mutta muuten meillä kyllä oli oikein rattoisaa tunnelmallisessa saunassa. Hautausmaakin oli aivan suunnattoman kaunis, kun ajoimme sen kautta takaisin kotiin.




Joulupäivänä meillä ruukaa käydä äitini miehensä kanssa aterialla. Niin nytkin. Söimme sitä kuuluisaa suonet tukkivaa kylmäsavulohipastaa. Esikoinen veivasi pastan taas rakkaalla uudella koneellaan. Jälkkäriksi sitä "kevyttä" tyrnijäädykettä. Röyh. Kovin jouluisia eivät siis ruoat olleet, mutta joulupuuron sentään söimme silloin, kun meidän aattoamme juhlittiin. Esikoinen lähti äitini ja hänen miehensä matkaan, joten minä sain olla pitkästa aikaa ihan rauhassa itsekseni. Illalla pistäytyi vielä ystävä lasillisella. 

Nyt minusta tuntuu, että päätän raporttini tältä joululta tähän ja vaihdamme muihin aiheisiin. Jotenkin aika päällimmäisenä mielessä on tällä hetkellä muutama uudenvuoden lupaus. Niistä lisää piakkoin.

14 kommenttia:

  1. Hyvältä kuullostaa tuo teidän joulu. Juuri sellaiselta ihanan rennolta kuin pitääkin. Jään innolla odotamaan uuden vuoden lupauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todellakin rentoa ja mukavaa, toivottavasti teilläkin edelleen! Ja loma senkun jatkuu... ;-)

      Poista
  2. Uudenvuoden lupaukset ! En ole miettinytkään niitä, apua ! Tässhän tulee kohta kiire. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suunnittelin lähteväni sille sun "älä osta mitään mikä ei ole lopussa" -linjalle.

      Poista
  3. Näyttipäs järven selkä kylmältä mutta sen sijaan tyrnijäädykeen (se valkoinen, kakun näköinen juttu?) kuvan näyttäminen on suorastaan rikollista touhua, ei kaikilla ole osaavia (Lue:tee äijä itse juttus) käsiä jotka tuollaisia valmistaisivat ja sitten kun tänne tulee niin jo vain saa lähteä kuola valuen....

    Joulu on onneksi takanapäin ja matka kohti kevättä alkaa, vielä kun saadaan uusi vuosi lusittua niin sitten on hyvä vaikka millaiset pakkaset koittelisivat sen pari kuukautta - kohta on kesä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on totisesti aikamoinen kontrasti lämpimän saunan ja kylmän järven välillä. Ihan noin niin kuin värisävyllisestikin. Hrrr, ja se yksi hullu kävi siellä järvessäkin... iik!

      Tuo tyrnijäädyke on siitä ihana, ettei ole ollenkaan öklömakea. Maistuu siis silloinkin kun suklaa jo rupeaa tökkimään ;-) Munkaan taidot eikä kärsivällisyys riittäisi tuollaiseen mutta onneksi on esikoinen. Nyt voin kuitenkin luvata, että jouluherkut alkaa olla syöty ja esitelty, joten uskallat piipahtaa jatkossakin.

      Kesää odotellessa, ne hurjat vanhan rou...öh herran hyydyttävät pakkaset sais mun puolesta tänä vuonna jäädä ihan kokonaan väliin!

      Poista
    2. Minä tulen täst'edespäin leukalappu rinnuksilla :D
      Sä olet jostain syystä kummitellut mun mielessä...

      Poista
    3. No mikäs nyt oikein on? Pistä s-postia jos haluat kertoa tarkemmin, ystäväni!

      Poista
  4. Tyrnijäädyke! Oi että! <3
    Mie en lupaa mitään, oli uusivuosi tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tyrnijäädyke on ihanaa, ei ole sellaist ällömakeaa, joten nyt kun suklaat jo tökkii, voi siirtyä sen pariin!

      Poista
  5. Voi noita teidän leipomuksia! Jäädyke näyttää tosi hyvältä ja itseveivattu pasta, oih kateutta! Mäkin suunnittelen täällä uutta vuotta ja lupauksia. Ostamiseen liittyvää munkin mielessä on ja se tulee olemaan haasteellista koska ostamisesta mä tosiaan nautin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen työstänyt tätä mielessäni pitkään ja aion sen toteuttaa. Kovasti olen miettinyt, että mihin tarpeeseen sitä ihminen mitäkin itselleen hankkii. Jos vaatteita on kaapissa riittämiin, miksi silti pitää ostaa vielä yksi pusero lisää? Itsetutkiskelua...

      Me ollaan syöty itsemme turvoksiin, mutta jouluna vissiin saa! Sun ohi lensi sydänpallo, mä uskon, että se on hyvä merkki. Se, että ette saaneet sitä kiinni, on vaan osoitus siitä, että pitää vähän vielä olla kärsivällinen.

      Jaksua sulle sinne!

      Poista
  6. Ihania leivonnaisia ja lohipasta on varmasti hyvää, njam! :)

    Mä juuri tuumin, että avaisin suklaapaketin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, mä olen jo syönyt suklaakiintiöni, mutta nauti sä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana