Sivut


maanantai 16. joulukuuta 2013

Nyt ois torttua tarjolla...

Tästähän on nyt tulossa ihan ruokablogi, mutta menköön nyt vielä. Onhan tämä joulunaika vähän niin kuin sesonkiakin. Eilen intouduimme esikoisen kanssa taas keittiöhommiin. Hän halusi tehdä banoffeetortun kerrankin oikeista aineksista, kun lähikaupastamme sattuikin löytymään kondensoitua maitoa. Aiemmin olemme oikoneet ja käyttäneet kinuskikastiketta. Tämänkertainen oli kyllä herkullinen, mutta en tiedä mihin joudun sen kanssa. Pläjäyksessä on osapuilleen miljardi kaloria ja ohje oli muka neljälle. Kun olimme esikoisen ja ystäväni kanssa syöneet itsemme tainnoksiin, oli torttua vielä kolme neljäsosaa jäljellä. Tervetuloa meille kaikki makeannälkäiset!




Minä painelin lisäksi pipareita ja intouduin tekemään porkkanapihvejäkin, kun kerran uuni oli kuumana. Onpahan evästä töihin taas vähäksi aikaa. Pakastan ne yksittäin ja nappaan salaatin viereen lounaaksi ja läiskäisen kermaviiliä lisäksi. Leivontasession jälkeen hain kuopuksen junalta, hän tuli ensimmäistä kertaa itsekseen isältään kotiin. Junamatka lähikaupungista kestää vajaan puoli tuntia ja oli kuulemma mennyt nopeasti ja hyvin pelatessa. Minulla on jo isot pojat! Ilta meni rauhallisissa merkeissä niin kuin uumoilinkin. Paitsi että jatkoimme vähän keittiössä, saa nähdä, onko tuotoksista näytettäväksi vähän myöhemmin.  Viime vuonna teimme pipari-iglun ja tänä vuonna oli uusi innovaatio testissä. Saa nähdä... Ei nimittäin menny niinkun Strömsössä. Nyt on joka tapauksessa hyvä taas aloittaa arki. Viimeinen viikko ennen kahden viikon mittaista joululomaa. Ah!



Vasemmalla banoffee tulossa ja
oikealla ei niin nätit piffit


***

Nauru ei pidennäkään ikää, päin vastoin. Höpsis, sanon minä. Pitää vaan nauraa niin, ettei leuka mene sijoiltaan eikä sylki roisku.

Sitten toinen vielä: Ihminen ei pysty täydelliseen laiskuuteen, mutta mahdollisimman lähelle sitä kannattaa yrittää. Jes! Allekirjoitan!

18 kommenttia:

  1. Hyvä viikon alkua , viimeinen viikko ennen joulua on töitä täynnä ,olet sinä taas paljon leiponut ..Nauru kyllä tekee hyvää , laiskuus ei niin paljon mutta joskus täytyy laiskotellakin , Rauhaisaa jouluodottusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nata, mukavaa joulunodotusviikkoa sinnekin!

      Mä taidan laiskotella sitten joululomalla ;-)

      Poista
  2. Namimaiskis, tota sun torttuas kyllä tahtoisin! Eikun niin....se olikin poitsun ;) Mutta banoffee ON taivaallisen hyvää ja ma-ke-aa!!! Kuola valuu....
    Ihanan pirtsakka kirjoitus, kyllä se vika viikko ennen lomaa kuluu, vaikkakin yleensä ihmeellisen hitaasti...
    Ja muista, että hössötys pois, joulu tulee vähemälläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en kyllä aio hössöttää yhtään, täysin stressitön joulu tulossa. Esikoinen tekee kaikki pakolliset joulukarkit ja muut. Mä vaan ostan ainekset.

      Banoffee on sellainen megaluokan ökkökökkö ettei paremmasta väliä. Puuh! Raahasin sen muuten työmaalle kollegoiden kiusaksi. Iltapäivällä sitten taas raijaan loput kotiin ;-)

      Poista
  3. Tän sun leivonta- ja ruokapostauksen vastapainoksi voin todeta, että minä en tehnyt viikonloppuna mitään ruokaa, mutta söin kyllä hyvin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ole ihanaa päästä valmiiseen pöytään? Minäkin nautin perjantaina pomoni juhlilla kun oli herkkupöperöt pöydässä eikä tarvinut tikkua ristiin laittaa!

      Poista
  4. Ei hitsi mitä herkkuja!!
    Naurussa pitää todellakin olla taitoa, ainakin minulla, ettei se leuka oikeasti lonksahda paikoiltaan!! :) Mutta kyllä, naurua naurua niin paljon kuin vain maailma jaksaa kantaa. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sulla oli oikeasti tää ongelma ;-)

      Banoffeetortun roudasin työpaikalle ja esikoinen vie vielä rääppeet läksypajaan. Voila - päästiin siitä eroon!

      Poista
  5. Mun täytyy myös tehdä banoffeeta, kun kaapissa on vielä kondensoitua maitoa jäljellä edellisestä leivontakerrasta. :) Banoffee on todella hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin sun postauksesta että sitä löytyy ja tuli tää torttu mieleen. Mulla ei eilen vaan toiminut netti oikein hyvin ja jäi kommentoimatta ;-)

      Poista
  6. Sä saat kohta laittaa samanlaisia varoituksia sisällöstä kuin Rantiskin!
    Kohta ei nimittäin ole tälläisen ruuan ystävän terveellistä tulla tänne Majaan kun seurauksina on kateus (Banoffee-torttu) ja jääkaapille lähtö :D
    Hemmetti sentään että sä sait mut syömään loputkin tosta suklaasta jota yritin ssästellä huomiseen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta siinä suklaassa on taatusti vain sadasosa niistä kaloreista mitä me saatiin tuohon torttuun upotettua ;-) Vein sen töihin ja esikoinen sitten vielä läksypajaan ja - tadaa - se on kadonnut!

      Poista
  7. Tämä postaus sai mut nyt kyllä vakavasti miettimään, että pitäisikö banoffeen riittää kolmelle ja pitäisikö siitä jäädä sen jälkeen vielä noin paljon yli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä ihmettelin samaa...

      Poista
    2. Niin mekin ihmeteltiin - ja päädyttiin siihen, että se neljäs olisi ollut aika epelija kovasti makean perään!

      Poista
  8. Itse olen kokeillut banoffeeta kerran, ensinnäkin ihan liikaa hommaa ja toisekseen ihan liian ällömakeaa meille :P Meinasi hampaat tippua suusta ;)

    Sen sijaan käytän kondenssimaitoa Lime Key Pie'hen, se on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinja yritin vuosi sitten osallistua mahdollisuuksien mukaan Nauruterapiakuukauteen. Se oli ihan kivaa, joka ilta noin kymmenen minuutin naurutauko rentoutti mukavasti. Tosin kyllä siinä joskus itkettikin.

      Poista
    2. Mulla on nauruterapia kokematta.

      Mäkään en jaksaisi banoffeeta värkätä mutta esikoisella riittää puhtia. Mitä makeuteen tulee, siinä olet kyllä oikeassa. Saatiin onneksi torttu tuhottua kun vein sen töihin ja esikoinen vielä sitten loput läksypajaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana