Sivut


maanantai 9. joulukuuta 2013

Äitiys, perhe, parisuhde...

Project Mama -blogissa pohdiskeltiin parissakin kirjoituksessa vauvakuumetta, äitiyttä ja isyyttä ja vähän työnjakoakin. Ajatuksena oli mm. se, että joskus vauvakuumeen sokaisema äiti ei huomaa, että mies ei olekaan ihan yhtä täysillä mukana hankkeessa ja saattaa sitten pettyä, kun vauva-arki alkaa ja mies jatkaa elämäänsä lähes entiseen malliin. Tosiasiahan on, että yleensä se on äiti, jonka elämä mullistuu muutoksessa enemmän. Tuolla keskustelussa puhutaan myös "epäkypsästä vanhemmuudesta" jossa ei aidosti osata heittää omia tarpeita ja haluja syrjään lapsen, perheen ja parisuhteen tarpeiden vuoksi. Väitän ihan pokkana, että tämäkin on yleisempää isillä kuin äideillä.

Tuli haikea olo. Minulla ei koskaan tule olemaan sellaista kokemusta perheestä, että "nämä ovat nyt meidän lapset, tämä on meidän perhe. Me kyllä selviämme, yhdessä, tuli mitä tuli". Taisin torpata omat mahdollisuuteni normaaliin ydinperheeseen jo siinä vaiheessa, kun päätin tehdä esikoisen yksin. Se on aina ollut vain minun lapseni, silloinkin, kun olimme suhteessa kuopuksen isän kanssa. Hetken elimme jonkinlaista näennäistä ydinperheidylliä, mutta se ei vain näytä olevan minun kakunpalani. Minä en jotenkin osaa. Nyt minulla on minun lapset, eikä siinä ole mitään vikaa. Olen ratkaisuni tehnyt - ja nimenomaan sen vaarallisen vauvakuumeen viemänä - enkä kadu. En sinne päinkään.


Minä olen tyytyväinen ja niin näyttää tämä pupukin olevan...


Miesten vauvakuumeesta ei ole koskaan keskusteltu niin paljon kuin naisten, liekö tutkittukaan muuta kuin homoisien vauvakuumetta. Meillä suurempaa tarvetta lisääntyä yhdessä poti kuopuksen isä. Luonnollisesti, minullahan oli jo yksi lapsi, sekin olisi silloin voinut ihan riittää. Niinpä neuvotteluasemani olivat todella hyvät ja onnistuimmekin oikeasti jakamaan vauva-arjen ja lastenhoidon todella tasan. Siitä nostan edelleen hattua kuopuksen isälle. En tunne ketään muita, joilta se olisi samassa määrin onnistunut. Se missä emme onnistuneet, oli parisuhteen ylläpitäminen siinä ohessa, perheytyminen, omista tarpeista tinkiminen yhteisen hyvän eteen. Niinpä erosimme. 

Tämä syyspuoli vuodesta on minulle aina vähän hankalampaa aikaa. Kroppa muistaa. Toissa vuonna tähän aikaan olimme jo eronneet, ja pohdin/pohdimme asiaa aktiivisesti koko edeltävän syksyn. Viime vuonna purin hampaita yhteen ja leukani jumiin, tämä syksy on ollut helpompi. Aika auttaa, ja asiat pitää vaan käydä läpi tasan niin monta kertaa kun siltä tuntuu. Sitten voi jatkaa puhtaalta pöydältä eteenpäin. Niin minä aina teen. Ja minä aina tulen siihen tulokseen, että minulla ei enää ollut muuta vaihtoehtoa. En voinut elää elämää joka ei ollut minun näköistä. En edes lasten vuoksi. Ja varsinkin, kun näin, että esikoinenkin siitä kärsi. Nyt, jälkiviisaana on hyvä sanoa, että olemme tästä hetkittäisestä haikeudestani huolimatta tasapainoisempia ja onnellisempia kaikki kolme. Minä ja minun lapseni!

14 kommenttia:

  1. Tuosta sun erosta tuli mieleen lukea sun alkuaikapostauksia, ja voi että sain monet naurut lyhyen ajan sisällä - kuva piipun päällä pissivästä pukista, kuopuksen tekemä murheellinen enkeli ja se rastapipo :D Täytyy joskus paremmalla ajalla perehtyä sun blogimenneisyyteen...

    Oli siellä joku lainattu teksti erostakin, että se on parempi vaihtoehto, jos ei liitossa ollessaan saa tehdä itselleen tärkeitä asioita... mie luin sitä kirjaimellisesti ja irroitin osan asiayhteydestäänkin vissiin, mutta kyllähän yhteiselo tarkoittaa sitäkin, että pitää pystyä uhraamaan osa itselleen tärkeistä asioista perhe-elämän hyväksi. Tuli mieleen mun siskon mies, joka elää kuin poikamies harrastustensa kanssa, koska ne on sille tärkeitä. Kun sisko joskus penäsi yhteisen ajan perään, sai käskyn tulla mukaan herran harrastuksiin. Yrittihän se, opetteli kaikenlaista (mm. golfia) mutta ei harrastaminen ole kivaa jos ei ole kiinnostusta. Eropaperit oli jo kerran menossa, mutta vetivät takaisin...

    Mukavaa, että sie oot selvinny hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, musta mä oon selvinnyt hyvin! Me oltiin menossa kuvailemaasi suuntaan ja se ei miellyttänyt mua yhtään. Kelkka ei kääntynyt vaikka puhuimme asiasta sekä kaksin että pariterapiassa useaankin otteeseen - ja odotin oikeasti useamman vuoden. Sitten vaan tuli mitta täyteen. Nyt tuntuu, että se oli ainoa oikea ratkaisu.

      Ja hauskaa, jos mun blogimenneisyys huvittaa - ole hyvä, ota aikasi ja lue enemmänkin ;-)

      Poista
  2. Meillä on perheessä myös mies ja isi, joka on ollut enemmän lapsiensa kanssa kuin kukaan muu tuntemani isä. Jopa niin paljon, että jossain vaiheessa sitä oli pakko suorastaan potkia ulos kotoa. Aamulla töihinlähtö klo 6 ja kotiinpaluu viimeistään klo 16. Vuosikausia sitä samaa eikä mitään muuta. Jopa minulla oli enemmän harrastuksia, kaveritapaamisia ja ulkomaanmatkoja, vaikkei niilläkään pääse kehumaan. Eli on niitä muitakin varmasti näiden kahden miehen lisäksi, mutta harvassa, tosi harvassa. Onneksi sattuivat nämä kaksi meidän kohdalle. :)

    Eroja olen pohdiskellut minäkin ja jos suhteessa on väkivaltaa, päihteitä tai lapsi vain muuten kärsii, niin silloin ero on enemmän kuin kohdallaan. Muuten kehottaisin tekemään kaikki temput, kääntämään kaikki kortit, ennen eropapereiden kirjoittamista. Olen nähnyt meinaan käsittämättömiä 'ihmeparantumisia' aviopuolisoiden kesken eli myös se on mahdollista, jos halua, tahtoa ja kärsivällisyyttä vain on tarpeeksi. Harvoin vain on, mikä on surullinen juttu.

    Hauskaa viikonalkua ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä täällä porskutetaan!

      Ja lapselle omistautunut isä on kyllä arvokas asia. Meillä vaan ei sitten enää riittänyt aikaa ja panoksia satsata vaimoon, parisuhteeseen ja perhe-elämään ;-(

      En ole ihan kamalasti viitsinyt ruotia eroamme enkä varsinkaan kuopuksen isää parjata, koska on hyvä mies. Mulle vaan väärä. Sen verran aiheesta täällä kommenttilaatikon suojissa, että kävimme useammankin pariterapiarykäisyn vuosien varrella, yritimme kääntää kelkkaa, oppia ja opetella, mutta ei sitä yhteistä säveltä vaan löytynyt. Useita vuosia katselimme ja yritimme ensimmäisen ison kriisin ja oivalluksen jälkeen, eli kortit kyllä käännettiin. Mutta ei siitä sen enempää, tiedän, että sulle ei tarvi selitellä ;-)

      Sitten kun esikoinenkin rupesi voimaan huonosti, minä näin, että tässä yhtälössä on vain yksi häviäjä ja kolme voittajaa, eli ero oli paras ratkaisu. Ja olen edelleen sitä mieltä, että mitään muuta en enää voinut tehdä.

      Mukavaa viikonalkua sinnekin!

      Poista
    2. Kukaan ei voi väittää, ettetkö olisi tosissasi yrittänyt. Joskus se ei vain riitä eikä sille voi kukaan mitään. Elämä jatkukoon siis parempana. :)

      Poista
    3. Ei voi väittää, ei! Kysyin vielä lopullisen päätöksen tehtyäni kuopuksen isältä, että oletko sä tehnyt kaiken minkä katsot voivasi tehdä tämän suhteen ja perheen eteen. Kun vastaus oli myönteinen, ei munkaan tarvinut enää jossitella sekunttiakaan. Molemmat olimme tehneet voitavamme ja se vaa nei riittänyt.

      Mutta todellakin, elämä jatkuu, parempana. Jopa näin yksin olen onnellisempi kuin parisuhteessa silloin.

      Poista
  3. Myös meillä on isä viettänyt tosi paljon aikaa lastensa kanssa, vaikka parisuhde onkin välillä rakoillut. Esikoisen kanssa mies oli vuoden jopa hoitovapaalla, kun oli työttömänä ja minä sain töitä. Tällä siirrettiin hänen putoamistaan peruspäivärahalle ja hyvin heillä vuosi sujui. Sitten jäinkin itse äitiyslomalle. Tosin tuo toinen raskaus oli kyllä enemmän minun kuin meidän. Minä halusin lisää lapsia, mies ei välttämättä. Ja niitähän tuli sitten kaksi kerralla....siitä riitti kyllä isällekin aina käsityötä, vaikka ei olisi niin paljon halunnutkaan. Mutta kyllä mä hänelle hattua nostan siitä miten paljon on osallistunut perhe-elämään. Tiettyjä vaikeuksia minulla sitten olikin kun hän löysi harrastuksekseen metsästyksen ja alkoi olla poissa kotoa. No, kaikkeen tottuu ja nämä reissutyöt parantavat parisuhdetta aina olennaisesti. Työsopimusta on nyt kesälle 2015 Hesan suunnalla, joten eipä ihan heti toistemme naamoihin kyllästytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olette vaikeuksista selvinneet voittajina, ja edelleenkin naama miellyttää ;-)

      Ja kuka tahansa säilyttää järjen ja parisuhteen kaksosten kanssa, saa syvän kumarruksen ja pokkauksen multa.

      Kaikkea hyvää edelleen toivottelen teille!

      Poista
  4. Mun mielestä nuo sinun päätöksesi ovat olleet hyviä sillä vaikka se toinen puolisko on jossain asioissa hyvä olla olemassa, se ei tarkoita sitä etteikö äiti tai isä yksin voisi kasvattaa lapsiaan. Itse asiassa se on monta kertaa parempikin sillä ne vanhempien väliset riidat heijastuvat aina lapseen.

    Mukavaa viikkoa sinulle ja tietysti koko katraalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein loistavaa viikkoa sinnekin!

      Tämä oli kyllä sellainen win-win ratkaisu ja todella harkittu, joten ei tarvi jossitella. Ja mainiostihan meillä tämän pienen perheen kanssa menee. Odota kun näet meidän viikonloppuna leipomat joulupiparit ;-)

      Poista
  5. Hieno kirjoitus!!!!

    Jonain kauniin apäivänä kun mulla on aikaa (lue:saan aikaiseksi), mäkin tutustun sun blogimenneisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan tonkimaan ;-) tulee perspektiiviä näihin nykyisiinkin turinoihin.

      Ja kiitos kehuista, lämmittivät!

      Poista
  6. Teidän ero kuullostaa hyvältä erolta, jos ero nyt voi koskaan olla hyvä; aikuismaisesti hoidetulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli - ja on edelleen - just sitä, luojan kiitos. Mä en jaksaisi mitään jatkuvaa taistelua ja kyräilyä, mun pää kyllä hajoaisi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana