Sivut


torstai 14. marraskuuta 2013

Se on keltainen ja siinä on kirsikan kuva

Nyt kun olen paljastanut teille olevani kirjastontätijohtaja, voin myös kertoa, että taannoin esittelemäni Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa -kirja iski minuun osittain siksi, että samantyylisiä kysymyksiä saa kuulla välillä meilläkin. Toisinaan saa raapia tosissaan päätään ja käyttää kaikki tiedonhakutaitonsa keksiäkseen vastauksen ja toisinaan taas purra tosissaan poskea ja asetella ilmettään. Kaikkein haastavimmat haut ja tehtävät minulle ovat olleet sellaisia, että asiakas muistaa kannen värin, kirjan koon ja paksuuden, mutta ei juuri muuta. Tunnustan: onpa näistä hetkistä jokunen vitsikin väännetty. Ja olen joskus tokaissut, toki ystävällisesti, että nyt tuli ylivoimainen tehtävä, koska kannen väriä tai siinä olevaa kuvaa ei voi käyttää hakuelementtin. No, nyt voi. Minulta pääsi epäuskoinen huutonauru, kun sain sähköpostiini tiedon, että kirjojen kansikuvahaku on oikeasti kehitelty. Pitihän sitä testata ja joissain kohtaa se toimi, toisissa taas ei. Mutta laitetaan korvan taakse tulevia tarpeita varten!




Ammattiryhmien sisäinen huumori ei aina aukea ulkopuolisille, mutta luulen että saatte kiinni seuraavasta tositapahtumasta Kallion kirjastossa 90-luvun lopussa. Silloin ihmisillä ei vielä ollut niin yleisesti tietokoneita kotona ja kirjastossa käytiin tekemässä jos jonkinlaisia tekstinkäsittelyhommia. Meillä oli sitä tarkoitusta varten ihan oma tietokone. Pc, niinkuin siihen aikaan oli tapana sanoa. Eräs nainen tuli tiedustelemaan palautustiskin koneen takana istuvalta sivariltamme josko meillä olisi yleisökäyttöön tarkoitettua pc:tä. Sivari selosti intopiukeana, että onhan meillä, mutta siihen on välillä aika pitkät jonot. Tästä tiskistä voi varata ajan. Se annetaan korkeintaan neljäksi tunniksi kerrallaan, ja ei maksa mitään jos ottaa omat paperit mukaan. Kirjaston paperit taas maksavat 20 senttiä arkki. Asiakkaan ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen. Samoin sivarin, kun sitten selvisi, että asiakas olikin kysynyt wc:tä.

***

Nyt pääsin sisälle siihen Hiltusen Iso -kirjaan josta jo aiemminkin mainitsin. Mukavasti meni vaapaapäivä vuoroin sitä lueskellessa, vuoroin torkkuessa. Päähenkilö on paitsi lihava myös henkeen ja vereen kirjastoihminen. Hienosti kuvattu se työn palo ja ihanuus!

18 kommenttia:

  1. Wc/pc -juttu on loistava. :D Tilannekomiikka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta, tolle on naurettu niiiin monta kertaa ;-)

      Poista
  2. Joo, mieki selasin sitä kirjaa töissä, mutta jos oikein muistan, mulle tuli jonkinlainen myötähäpeä tai ärsyynnys ihmisten tyhmyydestä... Onkohan reklamaatiokirjeistä tehty kirjaa? Nekin on välillä huimia. Tai oli ennen vanhaan - en tiedä, miksei niin hupaisia kirjeitä enää viime vuosina ole tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reklamaatiokirjeet voisi tosiaan olla ihan oman kirjansa arvoinen juttu. Netissä on joskus kiertänyt vakuutusyhtiöiden saamia kirjeitä, mutta varmasti muuallekin tulee vaikka mitä kummallista ;-)

      Poista
  3. 20 senttiä arkki ! :D Parempi, ettei ole kovin paha ripaska noilla hinnoilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minä, tulee siinä rullalle hintaa ;-)

      Poista
  4. Kiitos tämän aamun nauruista ja kyllähän se monta kertaa on niin, että juuri noista tilanteista ne parhaat naurut saa :D

    Se on kyllä jännä juttu ihmisissä että he kuvittelevat henkilön joka on töissä tuollaisessa paikassa kuin sinä, he otaksuvat henkilökunnan tietävän mitä he tarkoittavat esittämällä varsin puutteellisia kuvauksia. Varsinkin sun alallasi jossa tuo tarjonta on varsin runsas ellei peräti käsittämättömän laaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilannekomiikka, paras komiikka!

      Yksin meidän pienessä kirjastossa on vaatimattomat 30 000 kirjaa, joten pelkän värin ja kuvauksen perusteella en ihan kaikkia niistä muista ja tunnista ;-) Puhumattakaan isompien kirjastojen taikka kaikista maailman kirjoista... Mutta yrittää voi toki aina!

      Poista
  5. Kyllä tuli taas vuosia lisää kun luin tekstisi! Kiitos nauruista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota on kuule vuosien kuluessa naurettu niin monet kerrat! Että sopikin kaikki niin nappiin vaikka väärinkäsitys olikin ;-)

      Poista
  6. Muahhahhahhaa!!!! :D :D
    Toi oli ihan päivän paras juttu!

    Jokaisella ammattikunnalla on varmaankin omat sisäpiirin vitsinsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mäkin olen nauranut tuota monet monet kerrat. Osuu kaikki ihan kohilleen ;-)

      Poista
  7. Nauran täällä niin, että valuu vesi silmistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meetkö sä konkurssiin jos pitää pyyhkiä (silmiä) 20 sentin vessapaperilla?!?
      ;-)

      Poista
    2. Minä en sellaiseen paperia haaskaa vaan pyyhin puseronkulmaan :D

      Poista
    3. Hyvä, on ekologisempaakin ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana