Sivut


maanantai 18. marraskuuta 2013

Kohtia arkea taas

Viikonloppu meni kyllä kaiken kaikkiaan rauhaisissa merkeissä niin kuin tarkoitus olikin. Lauantai-aamuna jouduin heräämään varhain kun esikoinen piti viedä kylille festarireissua varten. Kotiin palattuani kömmin takaisin vällyjen alle ja nukuin puoleen yhteentoista saakka. Ihanaa! Aurinko pilkisti pitkästä aikaa, ja kun olin heräillyt kahvin ja Blogistanian parissa, piti lähteä pienelle kävelylle. Lueskelin, otin päivätirsat ja nautin. Ai että muuten nautinkin siitä, että saan olla ihan oman itseni herra/rouva. Kukaan ei pyydä mitään, ei höpötä, vaadi. Yöllä sitten heräsin esikoisen soittoon neljän maissa, kun hänet piti noutaa kyliltä. Hyvä päivä oli kuulemma ollut hänelläkin. Oli villiä ajella umpipimeässä, meidän kylillä säästetään näemmä sähköä niin, että vain pääkadulla palaa yöllä valot. Painuin sitten taas uudelleen pehkuihin ja sunnuntaina nukuimme molemmat pitkään. Tulin siihen tulokseen, että minä olen varsin hyvä nukkumaan. Pätkissäkin, päiväunia, saamaan unen päästä kiinni illalla, you name it!

Kuopuskin palaili kotiin iltapäivän kutveessa sunnuntaina, teimme pannukakkua, saunoimme ja oleilimme leppoisasti porukalla. Kävelylenkin jätin suosiolla välistä koska aamupäivällä oli hurjan kova puuskainen tuuli. Myrsky suorastaan. Meillä eivät sähköt katkenneet, onneksi. Pojat pelailivat vähän ja minä lueskelin kehuttua ruotsalaista esikoisdekkaria Vihan aika. Ihan ok, ehkä se vielä lähtee käyntiin ihan kunnolla. Nyt vasta lämmitellään, eikä vielä ole tullut sitä tunnetta, että tätä ei voi laskea käsistään. Toisaalta se on hyvä niiden yöunien ja varhaisen nukahtamisen kannalta.





Edessä on muuten ihan normityöviikko, mutta tiistaina minulla on viimein aika työpsykologille. Käyn jutustelemassa jaksamisestani, siitä, että koen olevani varsin yksin tämän oireiluni kanssa. Tukea ei juurikaan tule esimieheltä ja viimeisin työterveyspalaverikin oli fiasko. Lisäksi kaipaisin työkaluja epävarmuuden sietoon. Vaikka juuri nyt on hyvä kausi meneillään - en saa pahoja oireita töissä - voi olla hyvinkin mahdollista, että kroppa sanoo seis keväällä luonnonhomeaikaan tai viimeistään siinä kohtaa kun palaan kokopäiväisenä töihin. Jollei pää sano jo ennen sitä, rahatilanteen vuoksi. Aika mennee yleiskuvan antamiseen, koska tyyppi on eri kun keväällä. Sitten olenkin käyttänyt kaikki kolme työnantajan vuodessa tarjoamaa kertaa. Heti alku vuodesta luulen käyttäväni ensi vuoden saldon, niin saan jonkilaista jatkuvuutta hommaan. Ehkä sillä jo saadaan myös selkeyttä asioihin?

10 kommenttia:

  1. Ihanan rauhallinen viikonloppu Sinulla!
    Nuo työantajan tarjoamat psykologikäynnit kyllä kannattaa käyttää, niin minäkin olen tehnyt kun tarve on tullut. Ja kyllähän niitä tarpeita normielämässä tulee.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kaikki työsuhde edut on käytettävä jos vähänkään tarvetta on. Ja mun tilanteessa ei haittaa yhtään vähän jutella näistä isoista altistusasioista...

      Mukavaa alkanutta viikkoa sulle!

      Poista
  2. Kaikki irti vain, mitä lähtee, niin se aattelee työntantajakin työntekijöistään. Meillä ainakin. Puheet on mahtipontisia ja niissä välitetään, mutta kun tulee käytäntö eteen, niin sama vanha pikkumainen pihiys ja joustamattomuus jyllää.
    Mukavaa, että sulla oli rauhaisa viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli vähän tuollainen olo kyllä kun tyhmänä viimeksi laitoin matkalaskun (halvimman kulkuneuvon, bussin mukaan) työpsykologilla käynnistä kuntaan. Rahat tulivatkin, mutta sitten jälkeenpäin ne perittiin takaisin. "Kun ei sittenkään tällaiset kuulu työnantajan korvattavaksi!" Ai se, kun työperäisesti voi huonosti sekä fyysisesti että henkisesti. Ja koittaa hakea siihen apua jaksaakseen paremmin. Sekö ei kuulu työnantajalle?!?

      Poista
  3. Sulla on kadehdittavat unenlahjat! Meikä kun herää niin on aivan turha yrittää kääntää kylkeä ja yrittää unta uudestaan, ne on sen yön nukuttu ja se siitä.

    Työnantaja on varsin nihkeä tänä päivänä tuollaisissa jutuissa eikä vähiten sen takia että se pelkää hyvän työntekijän menetystä. Täältä Suomesta kun ovat teikäläisen kaltaiset osaajat loppuneet.
    Pusuja ja kevyitä polkuja koko viikolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kyllä unta riittää, jollei ole huolia jotka nostavat aamuyöllä. Mutta mikään, ei mikään valvota mua iltaisin. Se on pää tyynyyn ja maksimissaan kaksi minuuttia ;-)

      Poista
  4. ...sen yön unet nukuttu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, piti vielä sanomani, että mun työnantaja onneksi kuitenkin kustantaa kolme käyntiä työpsykologilla per vuosi. Se on ihan ok mun mielestäni.

      Mutta mitä tulee sisäilmaongelmiin, niin suhtautuminen onkin sitten ihan toista luokkaa. Mutta tänään sillä saralla ehkä taas jotain positiivista. Kerron huomenna!

      Poista
  5. Kadehdin kyllä sun unenlahjoja :) Mää voin sanoa; pää tyynyyn ja se on maksimissaan neljä viisi tuntia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tiedän, miten kurjaa unettomuus on. Tai siis sillei tiedän, että kun joku asia vaivaa, herään aamuyöllä vatvomaan sitä enkä saa enää unta. Mutta siellä alla saattakin sitten olla jo kuusi-seitsemän tuntia kunnon röhnötystä, eli ei se oo ihmekään jos ei sitten aina unta riitä ;-)

      Mutta nyt mä painun pehkuihin. Toivotan hyvää yötä ja olen varmasti vartin päästä umpi unessa. (Eka pitää pestä hampaat ja sillei...)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana