Sivut


torstai 17. lokakuuta 2013

Pitäisikö vähän ojentaa?

Onkohan se perusluonteessa? Se, että aina jaksaa toivoa parasta ja hyvää. Kerta toisensa jälkeen. Ja sitten putoaakin korkealta ja kovaa. Toisaalta pidän sitä naiviutena ja toisaalta sitten taas ihailtavana asenteena kunhan kyse ei ole tietämättömyydestä taikka tyhmyydestä vaan siitä, että on vilpittömästi valmis antamaan mahdollisuuden jollekin uudelle. Onhan se pudotus aina karu, mutta ehkä kuitenkin mieluummin se, kun sellainen kyynisempi "pessimisti ei pety" -asenne. Tai ottaisin minä ehkä ripauksen sitäkin, jos valita voisin, mutta taidan vaan olla parantumattomasti sellainen kuin olen.




Kuopuksen isä väitti, että minä olen pessimisti, mutta minä väitän, että hän ei nähnyt Minua ja oli väärässä. Minä olen realisti jolla on optimistinen tapa ajatella. Uskoni siihen, että ihminen on hyvä ja kehityskelpoinen, siirsi eroamme usealla vuodella eteenpäin. Olen samanlainen edelleen, ja siinä uskossa on se vika, että aina välillä joutuu ihmettelemään, että taasko tämä meni näin? Eikö se, että ihminen toimi neljä kertaa näin tarkoittanutkaan, että se oivalsi jotain. Viidennellä kerralla tulee taas takapakkia ja pitää ihmetellä, eikö se oppinutkaan?

Sama pätee asioiden, toiveiden kanssa. Joka ikisen kerran mennessäni asuntonäyttöön ajattelen, että jospa se nyt tärppäisi. Toisissa edetään pidemmälle ja tiputaan korkeammalta, joissain taas asia on selvä yhdellä nuuhkaisulla. Nytkin, kun kävelin sieltä testaamaltamme asunnolta pois, huomasin yhden rivitalonpätkän, jossa en ole käynyt - ja näin, että siellä on rakoventtiilit ikkunan päällä. Minusta on tullut vannoutunut rakoventtiili-ihminen. Mirja Salkinoja-Salonen puhuu räppänöistä. (On muuten melkolailla mielenkiintoinen tuo artikkeli homemyrkyistä, suosittelen!) Meillä on täällä nykyisessä kodissamme räppänät ikkunan päällä ja kotona (onneksi) voin hyvin. Voisiko se olla se salaisuus? Niin, ja se toiveikkuus nosti taas päätään: ehkä jossain joskus vielä tärppää...

Vähän pitäisi oppia suojamaan itseään, vai pitäisikö sittenkään?
Onko se naiviutta, että haluaa uskoa ihmisistä hyvää ja toivoa parasta?
Vai sitä ällöttävää MB-nami-nami-yltiöpositiivista asennetta?
Kertokaa te!

***

Ojentaa. Kun uskaltaa ojentaa kätensä, ystävä kyllä tarttuu siihen. Tämä on ollut minulle kova ja vaikea koulu. Olen aiemmin liian hanakasti ajatellut, että minä kyllä pärjään. En tarvitse apua, en kehtaa pyytää. Eron myötä päätin, että otan missiokseni opetella ja se on jo ihan hyvällä mallilla. Todella todella harvoin olen tullut torjutuksi kun olen uskaltanut pyytää. Ihmiset ovat ihania!

8 kommenttia:

  1. "Joskus kaikki vielä ehkä järjestyy" -asenne on ihan ok. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa, ehkä sitä asennetta pitää jaksaa pitää yllä takaiskuista huolimatta.

      Poista
  2. Mulla on paljon opittavaa sulta. :) *hali*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti halista... mutta en mä tiedä. Kannattaako tästä oppia ottaa, mieluummin järki päässä ja sopivan varovainen kun jatkuvasti näitä "ehkä tää sittenkin tästä" -nousuja ja "ei se vittu sittenkään siitä" -takaiskuja ;-)

      Poista
    2. Mun realismi kaipaa tuekseen positiivista ajattelua ennen kuin negatiivinen ehti ensin. Alkuviikosta sain esimakua negatiivisen lokeroista vähän turhankin paljon eikä se ollut kivaa. PP (Positiivisuutta Päin) vaikka henki menisi ! :)

      Poista
    3. Eli me ollaan realisteja kumpainenkin, se katsantokanta siihen päälle vaan vaihtelee. Mä voisin opetella sulta sellasta normaalia varautumista negatiiviseenkin ja sä multa positiivista ajattelua. Kuulostaa diililtä!

      Poista
  3. Sun positiivinen ajattelutapa ei ole yhtään sitä nami-namia. Sellaiset nami-nami ihmiset on energiasyöppöjä eikä sun kanssa tule yhtään sellainen olo. että olisit imenyt kaikki voimat :) Toisilla ihmisillä on sellainen hyvä aura ympärillään ja sua näkemättäkin olen aivan varma sun olevan sellainen. Jos kaikki olisi samanlaisia ei onnistu, pilalle menee - ihmisiä kuin meikäläinen niin eihän tässä maailmassa tapahtuisi mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiki kiitos, sä oot ihana! Hyvä', etten vie sun voimia vaikka välillä valitankin. Mulle on hurjan tärkeitä nää sun kommentit!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana