Sivut

perjantai 11. lokakuuta 2013

Pedon luku

Tämä on kuudessadaskuudeskymmeneskuudes postaukseni. Sen kunniaksi sopii oivallisesti kunnon (teini)angstituokio. Tiedän, että ainakin muutama lukijoistani voi hyvin kuvitella turhautumisen ja raivon, joka valtaa, kun koittaa kääntää teini-ikäisen päätä. Ei muuten ole helppoa, s**tana. Olen kertonut teille lukuisia hienoja piirteitä esikoisesta mutta en ole varma tiedättekö, että hän on ihan hirveä jääräpää. Aina on pakko saada viimeinen sana. Anteeksi ei pyydetä, ääni kohoaa herkästi, eikä kinaamista voi jättää kesken. Logiikka on välillä todella tappavan terävää, toisinaan taas niin metsässä kun olla ja voi. Tällä kertaa meni metsään ja pahasti. Vieläkin kiehuu ja päälaki palailee pikku hiljaa paikalleen, toivon mukaan.



On se syksy vaan mun värinen, on se...


Keskustelimme tänään alkavan syysloman järjestelyistä. Meidän on ollut tarkoitus yöpyä lukuisia öitä siellä Mahdollisessa Majassa mutta tuli mutkia matkaan. Tämä herra itsepäinen oli muodostanut oman käsityksensä asiasta ja kun kävi ilmi, että todellisuus tulisikin olemaan toinen, pääsi helvetti irralleen. "Mä en sitten tuu sinne ollenkaan. Mee yksin. Mä oon koko viikon mummin luona (niin varmaan, tervehdys vaan, äiti!). IHAN SAMA." Teini ei pystynyt muuttamaan käsitystään eikä ymmärtämään, että tässä yhtälössä on pakko ajatella muitakin kuin vain hänen kuninkaallista hyvinvointiaan. Yksi liikkuva palanen on puput, jotka eivät voi olla koko lomaa häkissä vaan meidän on pakko ottaa nekin huomioon suunnitelmissamme. Tilanne taukosi kun esikoinen kommentoi jotain nasevaa vielä ovenraosta ja minä totesin hänen olevan itsekäs. Myönnän, että olen jääräpää minäkin ja viimeinen sana on mukava saada, mutta väitän myös, että olin ja olen vastuullinen aikuinen ainakin suurimman osan ajasta. Grrrr!



Viimeiset oman maan potut
ja söpöt puutarhahanskat,
eikö?

Minä kävin eilen asunnolla siivoamassa ja toteamassa, että suodattimia ei oltu vielä vaihdettu. Täytynee soitella tänään pankinjohtajalle. Katsotaan milloin ja millä kokoonpanolla siellä sitten vietämme aikaa. Pari päivää olin muutenkin ajatellut antaa pölyn laskeutua. Lisäksi minulla on tänään myös viisaudenhampaanleikkaus. Toipuilen ensin rauhassa kotona ja varmaan sunnuntaista maanantaihin on ensimmäinen mahdollinen testiyö, mikäli ne suodattimet nyt saadaan heti tänään vaihdettua.


***

Omintakeinen. Tietysti se omintakeinen makeinen.

Omintakeisin tulkinta pedon lukuun liittyen on ehkä, että Ronald (Wilson) Reagan on antikristus. Siksi, että kaikki hänen nimensä ovat kuusikirjaimisia. Huhheijaa! 

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti hammasleikkaus sujuu ongelmitta.

    Kuulostaa teinin kanssa "neuvottelu" tutulta omasta nuoruudestani, kun mä olin se teini. ;)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista että mun kanssa olisi hirveästi tarvinut neuvotella mutta vanhemmilla toki saattaa olla erilainen muistikuva asiasta ;-)

      Leikkaus meni hyvin, kiitos tsempeistä!

      Poista
  2. Mä olen niiiiiin hengessä sun mukana tukena. Nojataan selät vastakkain, niin ei kaaduta näiden teinien kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me tehdään! Vertaistuki on ihan sitä parasta.

      Onneksi meillä on vissiin rauha maassa tämän asian kanssa ka teinikin ymmärsi, ettei se, että pyydän häntä heräämään yhdeltätoista (!) lomalla, ole ihan sitä pahinta natsimeinikiä kuitenkaan ;-) Mutta joo, herrrrrmo meinaa välillä mennä. Toivottavasti siellä on rauhaisaa taas hetken aikaa.

      Ja mukavaa viikonloppua vai jokos teillä nyt oikein lomakin alkaa?

      Poista
    2. Viikonloppu on tässä lusittava, toivotaan sen olevan mukavan. Tiistaina lapset lähtevät maailmalle, jos Luoja suo. Varsinainen syysloma on vasta to-pe. Hyvää lomaa teille, missä ikinä nukuttekin. :)

      Poista
    3. Ai niin... meillä on ruhtinaallinen viikon syysloma jota ei automaattisesti kaikissa paikoissa tosiaan olekaan. Mutta on siihen tehty ainakin yksi lauantaikoulupäivä ja vissiin aloitettiinkin vähän aiemmin.

      Yhtä kaikki, nautitaan!

      Poista
  3. Tuo tappavan terävä logiikka sivaltaa välillä meilläkin :D Kakkoseksi jään. Eikä sitä voi täyttä piipullista edes ladata kun ottaa teinin kanssa yhteen. Kun täytyy muistaa olla se järkevä ja vastuuntuntoinen aikuinen. Syyslomaa kauhulla odotellessa. Täällä saattaa kahden jääräpään sarvet hieroa toisiinsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että muuallakin... Musta tuntuu joskus, että tekis mieli ladata se täyslaidallinen, mutta joku pidättelee. Ehkä se on se aikuinen mun sisällä (piilossa, aika syvällä ;-)

      Saa nähdä käykö aika pitkäksi kun ollaan viikko kaksin. Mä tosin käyn töissä aina välillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana