Sivut


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Neuloosi ja Haaransilta

Neuloosi on antanut  odottaa itseään tänä syksynä varsin pitkään. Nyt löysin markettireissulla heijastinlankaa ja rykäisin kuopukselle pipon samoin tein. Nyt poika seisoo pimeässä vessassa ja haluaa, että osoitan sitä taskulampulla. Oletan tämän tarkoittavan, että kyseinen päähine on mieleinen. Loput langasta upotin kaulahuiviin joka hädin tuskin ylettyy kaulan ympäri. Esikoinen puolestaan toipuilee Saksan reissustaan. Ilta oli jo pitkällä kun hän perjantaina palasi kotiin. Oli mennyt mukavasti ja pitempäänkin kuulemma olisi viihtynyt, joten onnistuneelta tosiaan kuulostaa. Me saimme tuliaisiakin, minä tummaa suklaata ja kuopus pehmomangustin eläintarhasta jossa olivat vierailleet. Ystävällenikin ja äidilleni tuo ihana teini oli jotain tuonut. Nyt on hyvä viettää viikonloppua kun on taas koko pesue kasassa.




Eilinen meni ihan olostellessa, mutta tänään olisi tarkoitus raivata pihaa ja kasata puutarhakalusteet varastoon odottamaan ensi kesää. Tai kukaties myyntiä. Ystävä on luvannut ne minulta ostaa jos päädymme kerrostaloon. Pankinjohtaja on ollut reissussa eikä asuntoasia ole edennyt, mutta tapaan hänet heti maanantaina. Koitan saada tulo- ja poistoilmasuodattimet vaihd(at)etuksi ensi viikolla ja ilmastoinnin kunnolla päälle. Sitten vielä siivoan huushollin rakennuspölystä ennen viikon päästä alkavaa syyslomaa ja lukuisia testiöitä. Menemme tällä kertaa sinne kumpainenkin, esikoinen ja minä. Siivota tosin pitäisi myös täällä kodissa. Plää-ääh!


***

Lumienkeli. Kyllä meillä näitä tehdään. Ja kelpaa taas tänä talvena tehdä uusi hieno pipo loistaen.

Lumienkelistä tulee mieleen myös jääkukat ja Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen -biisi. Se kappale taas vie minut Liminkaan, Haaransillalle. Ystäväni, jolla oli kaunis lauluääni, tapaili "Tyttö näki sillalta kuinka mustaa..." ja sen koomin en ole paikkaa ohittanut ilman, että tuo rupeaa soimaan päässä. Minne lie olimme matkalla niillä lukuisilla reissuillamme?

16 kommenttia:

  1. Jee, hankin tuota samaa lankaa omaa pipoa varten, mutta odotan nyt yhtä tilaamaani neulekirjaa, jos tekis ihan ohjeen mukaan myssykän ;-D
    Iloa sunnuntaihin sinne 'naapuriin'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin,

      ja toivottavasti kirja tulee pian. Mä tein ihan vyötteen ohjeesta pikkasen pienentämällä ja tuli kertaheitolla hyvä. Kohta alkaakin vissiin olla pipokelit! Nautitaan syksystä!

      Poista
  2. Purskahdin nauruun tuossa kohtaa kun 'poika seisoo pimeässä vessassa...' ;D

    Tuo neuloosi niminen oireyhtymä ei ole vielä tarttunut minuun ikinä;) Sinun tekemä pipo on kauniin värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua naurattaa tuon kaverin tekemiset päivittäin... Tänään se teki mangustikatapultin.

      Neuloosi iski minuun vasta tuossa kymmenisen vuotta sitten, mutta silloin voimalla. Nykyään en kauheasti saa valmista aikaiseksi, enemmänkin niitä ufoja (un-finish-object) roikkuu korissa. Suunnitelmia kyllä on mutta toteutus ontuu...

      Poista
  3. Ah, tuollainen heijastinpipohan on ihan hemmetin hyvä idea! Mahtaako noita olla myynnissä sillä tuommoinen olisi koiran kanssa lenkkeillessä tosi kätevä ratkaisu. *Lähtee tutkimaan asiaa netin syövereihin*

    Hyvää sunnuntain jatkoa, jatka olosteluasi ihan hyvällä omallatunnolla koska sunnuntai on pyhitetty lepopäiväksi. Jos joku arvostelee sua siitä niin sano että tulen mun puheille niin kyllä minä niille jumalattomille taputtelen järkeä päähän ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sulle äkkiä pipon kutasen jos kerrot päänympäryksen mulle, noissa kun ei oikeasti nokka kauaa tuhise. Teen vaikka Lätkiksellekin oman ;-)

      Siivosin ma, mutta nyt pyhitän lepopäivää ihan iltaan asti. Ihan varmasti pyhitän!

      Poista
  4. Hirmuisen kätevä kun pipo ei unohdu niin helposti matkasta kuin heijastin. Voitko sää yrittää lähettää mullekkin sitä neuloosia jos se olisi vaikka tartuntatauti :D Nauran täällä ihan kippurassa kun ajattelen teitä taskulampun kanssa pimeässä :D Täällä kuuluu nyt Hectoria lauluäänellä, jota ei kuvaile kauniiksi kuin mun mutsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lauluääni on kans ihan karsee. Edes äiti se sanonut sitä kauniiksi vaan tuli kerran huoneeseeni kun soitin koskettimia ja laulaa hoilotin, ja sanoi, että jos vaan soittaisit... Jäi pikkupikku trauma ;-)

      Mä koitan tartuttaa suhun etänä vähän neuloosia, katotaan onnistuuko.

      Kuule, taskulamppuhommelit oli ihan normaaleja, tänään leikittiin mangustikatapultilla...

      Poista
  5. Neuloosi on valloillaan täälläkin, harkitsen juuri nettitilausta Lankatalosta... *istuu käsien päällä*. Kiva pipo :)

    Missäpäin Saksanmaata esikoisesi oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun neuloosi on pahempi kun mun, mä en ole enää pariin vuoteen jaksanut tehdä mitään isompaa, huiveja ja pipoja vaan. Se on kivaa kun tulee nopeasti valmista. Mutta ei niitäkään ihminen määräänsä enempää tarvi ;-)

      Esikoinen oli Berliinissä ja tykkäsi kovasti!

      Poista
    2. siksihän minä niitä sukkia sun muita lähetelen ympäriinsä, kun ei meilläkään järjettömiä määriä sellaisia kulu :D

      Berliinin Zoo ja Akvaario on kiva :)

      Poista
    3. Zoosta tuo mangusti onkin kotoisin!

      Poista
  6. Minäkin alan potea neuloosia aina syksyllä. Se on paha tauti, ei parane itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun neuloosit on jotenkin katoamaan päin ja päinvastoin odotan, että iskisivät. n muutama idea ja yksi keskeneräinenkin odottelemassa sitä inspiraatiota.

      Poista
  7. Marjaana ihana lanka saako sitä kaupasta tai tarvii tilata jostakin ? katsoin sitä linkkiä http://de.schachenmayr.com/yarns/lumio mut kun olen tyhmä ei osaa sieltä tilata ... olisko sitä Suomessa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sitä ihan City Marktista, joten on varmasti saatavilla sielläkin, kun vähän katselet. Aika kätevä keksintö!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana