Sivut


lauantai 28. syyskuuta 2013

Yökylässä

En oikein tiedä mitä ajatella! Pankinjohtaja soitti minulle tässä viikolla ja tyrkytti asuntoa. Olen käynyt näytössä ja todennut pohjan hyväksi, mutta epäilen, etten siellä pystyisi asumaan. Sain mahdollisuuden yöpyä kämpässä, menen sinne tänään illalla taittopatjan, viinin ja kertakäyttömukin kanssa. Otan mukaan päiväkirjani ja listaan hyvät ja huonot puolet. Se, olenko aamulla tukossa, ratkaisee tietysti eniten, mutta arvatkaas mitä? Olen sellainen hötky, että jo vähän innostuinkin asiasta. 

Niitä miinuksia ja plussia:

talo on vähän liian keskustassa ------------------- nooh, pääsisin ainakin autosta eroon  
omaa pihaplänttiä ei ole -------------------------------- parveke olisi, iltapäiväaurinkoon
oma sauna puuttuu ----------------------------- taloyhtiössä kuitenkin on sauna

Olen etsinyt asuntoa nyt kaksi vuotta ja käynyt valehtelematta 20-30 näyttöä. Täällä 4000 asukkaan kylällä katsomatta on keskustasta enää kolme taloyhtiötä, jotka on rakennettu 70-80 -luvuilla. Aika epätodennäköistä on, että joku niistä, toki saunallisista ja pihallisista natsaisi JA pohja olisi sellainen, että mahtuisimme sinne kolmisin. Onko minulla varaa nirsoilla jos löydän sellaisen, jossa voisin hengittää? 


Tähän 59 m2 mahtuisimme:
olohuoneen voi jakaa sohvalla (harmaa pötkö) niin,
että kuopus saisi "oman huoneen",
esikoinen pääsisi makkariin.
Tv-taso (punainen) ja pöytä (ruskea) mahtuisivat myös.


Lisäksi pankinjohtaja haluaa ilmeisen epätoivoisesti päästä asunnoista eroon, koska näissä ei vaadita omaa rahoitusosuutta taikka ulkopuolista takaajaa. Asunnot ovat siis vasta remontoituja ja myydään "uutta vastaavina" joten itse asunto käy paikallispankillemme takauksesta. Mihin muuhun kohteeseen saisin yhtä hyvät edut? No, tätä täytyy todellakin pähkäillä tarkemmin vasta sitten, kun olen nukkunut yön yli. Jännittävää!

***

Minua aina naurattaa kun näen televisiosta mainoksen jossa tilataan SM-liiga kotiin. Pitäisikö kokeilla, sillä konstilla ainakin saisi vissiin sen jonon aikaiseksi?

10 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja, että asunto olisi sopiva! :)

    VastaaPoista
  2. No nyt jo meikäläistäkin jännittää sun puolesta! Pidän peukkuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mua jännittää kans, oikein todella. Onneksi siinä kuitenkin on noita huonoja puolia,, niin maailma ei romahda jos/kun siellä oireita saan. Mutta katsotaan!

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä. Ja peukut on täälläkin pystyssä ja odotan jännityksellä yöpymisen raporttia. Älä nyt heti sitä SM-liigaa ota mukaasi;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, ehkä mä jätän sen nyt tältä ekalta reissulta pois, saattais tosiaan vähän ehkä vaikuttaa mun mahkuihin saada sitä kämppää ;-)

      Mutta jännitetään ja katsotaan!

      Poista
  4. Pohja näyttää ihan kivalta :) minäkin pidän peukkuja, että aamulla on hyvä olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja on hyvä ja asunto on valtavan avara ja valoisa. Saa nähdä... kiitti peukuista!

      Poista
  5. Hieno homma! Nyt kun vielä olisi sisäilmansa puolesta toimiva asunto niin sittenhän kaikki olisi ok, sillä nuo mainitsemasi miinukset (vaikka tärkeitä asumisviihtyvyyden kannalta ovatkin) jäävät kyllä toiseksi terveydellisille näkökohdille. Pidetään peukkuja ja toivotaan että ko vuosiluvuilla olisi tehty työt kunnolla näissä kohteissa.
    Peukut ovat pystyssä ja Lätkiskin lupasi tassuttaa asian puolesta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, kohta keräilen kimpsuja ja kampsuja ja ajelen sinne. Aamulla olen viisaampi!

      Lätkikselle terkut ja kiitokset kans

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana