Sivut


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Valloittava vapaa-päivä

Otetaan yksi vapaapäivä.

Vietetään rauhallinen aamu kun esikoinen nukkuu.

Tuijotetaan hänen kanssaan vähän aivotonta viihdettä televisiosta ja viedään sitten junalle kohti mummilaa.

Käydään asuntonäytössä toteamassa, että vaikka pohja olisi hyvä, vaikka liian keskeisen sijainnin ja saunattomuuden yli pääsisi, niin ja sen, ettei omaa pihaplänttiä ole, siitä ei pääse yli eikä ympäri, että päässä pyörii ja ääni meinaa heti hävitä, kun asunnossa kiertelee. Unohdetaan tämäkin haave.

Mennään metsään etsimään suppilovahveroita. Todetaan, että niitä saa vielä odottaa mutta törmätään yllättäen tuttuun keskellä metsää. Kyllä maalla on ihanaa! Ajatellaan myös blogiystävää joka suositteli luontoterapiaa. Kiitos! Ollaan kiitollisia blogiyhteisöstä muutenkin. Teistä on tullut hurjan tärkeitä!

Palataan kaupan kautta kotiin ja päätetään että siivousta voi lykätä vielä yhden päivän. Kuka nyt vapaansa siihen käyttäisi?

Lämmitettään uunissa mozzarellatikkuja ja nautitaan ne omatekoisen tsatsikin kera.

Ajetaan vielä erikseen kylälle, kun rupeaa tekemään mieli jälkiruokaa. Ostetaan sekä suklaata että salmiakkia, kun ei osata päättää kumpaa tekee enemmän mieli.

Korkataan siideri ja istahdetaan se kädessä terassille lukemaan. Nautitaan kesäisestä lämmöstä ehkä viimeistä kertaa.

Luetaan höpöhöpökirjaa pitkin iltapäivää.

Rapsutellaan pupuja.

Saunotaan yksin ja hiljaa omassa saunassa. Ystävänkin mökille olisi voisi mennä mutta päätetään pysyä kotosalla.

Otetaan lasi punaviiniä. Toinenkin.

Mennään nukkumaan kun nukuttaa ja nukutaan niin pitkään kun on tarvis.


attachment wumo
Eikös me aika vasta keskusteltu liikenneympyröistä?
Kuva Mikael Wulff ja Anders Morgenthaler napattu täältä.

Asialliset hommat suoritetaan mutta muuten ollaan kuin ellun kanat.

Mitä muuta sitä ihminen muka tarvitsee?!?

***

Tekemistä havaijilla - oli joku etsinyt ja tänne tullut. Voi pojat, minä keksisin kyllä itsekin vaikka mitä, ihan ilman googlea. 

14 kommenttia:

  1. Tuo liikenneympyrä - siihen voisi helposti jäädä autolla pyörimään. ;)

    Vielä se hyvä asunto joskus osuu kohdalle - tsemppiä! :)

    Vapaapäiväsi on ollut ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaapäiväni oli todellakin virkistävä ja ihana!

      Tuo nimenomaninen asunto ei minua onneksi niin kovasti harmita, koska se tosiaan on ihan liian keskellä kylää - mopopoikien öinen ralli rupeaisi varmasti jossain vaiheessa harmittamaan. Ja ne kaksi aika tärkeää kriteeriä, oma sauna ja pieni pihapläntti puuttuvat myös.

      Ai niin, ajoin minä kahdesti liikenneympyrästäkin ;-)

      Poista
    2. Mäkin toivon löytäväni joskus sijainniltaan semmoisen asunnon, etteivät mopot kulkisi ihan "korvan juuresta" niin kuin tällä kadulla kulkevat. ;) Ja saunakin olisi kiva! :)

      Hyvä, että sisäilmaongelma tuli heti ilmi - olisi ollut kurjaa, jos se olisi tullut ilmi vasta sitten, kun olisi asunut asunnossa jonkin aikaa.

      Poista
    3. Mulla ei onneksi ole sitä vaaraa, että vahingossa ostaisin ongelmaisen asunnon, sen verran voimakas tämä minun altistukseni on. Jotain hyvääkin siis ;-) Olen ajatellut, että vaikka joskus löytyisikin sellainen asunto jossa en heti saisi oireita, olisi minun pakko pyytää lupaa nukkua siellä yksi yö ennen kauppojen tekemistä. Tuntuu hullulta mutta näin se kuitenkin on.

      Meillä täällä maalla moporalli kesäisin on kuulemma aika villiä aika ajoin. Siinä mielessä tämä syrjäisempi sijainti on kyllä hyvä.

      Toivon onnea sunkin asuntohaaveillesi!

      Poista
  2. Mukavalta kuulosti vapaapäiväsi. Olen samaa mieltä, että tämä blogiyhteisö on tärkeä!! Aina löytyy jotain hyviä vinkkejä joltain tai lohdutusta ja vertaistukea. Ja ehkä omillakin kirjoituksilla voi jollekin jotain antaa.
    Onnea asunnon etsintään, kyllä se vielä löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, teistä on tullut vähän niin kuin ystäviä. Ja vertaistuki on mulle aina ollut tosi tärkeää!

      Kiitos, tässä taas katellaan mitä tulee eteen...asuntorintamalla.

      Poista
  3. Se on niin laatuaikaa tuo tuommoinen. Jos etsisin itselleni asuntoa ja kiertelisin näyttelystä toiseen, niin se olisi menoa. Olen sellainen, että haluaisin jokaisen ihanan asunnon. Mitään järkeä en pystyisi takomaan päähäni niistä huonoista seikoista, kun tahtoisin ihan kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän mussakin varmaan olis samaa vikaa, mutta tän altistuksen kanssa ei vaan voi ruveta haahuilemaan. Siinä olisi hengitys katkolla eka yön jälkeen ja henki sitten jo jonkin ajan kuluttua...

      Poista
  4. Todella viisaasti käytetty vapaapäivä ja toivonkin että useampi ihminen osaisi ottaa tuon asenteen.
    Komppaan ylläolevia sen asunnon löytymisen ja toivon tietysti että muutkin sellaista hakevat omansa löytäisivät mutta muistutan edelleen tämän ihastuttavan ryteikkömme mahdollisuuksista sillä saralla - terveitä hirsitaloja on huru mycke!

    Sunnuntaita - ja hyvää sellaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa sunnuntaita ja toivottavasti leppoisampaa meininkiä myös viikolle sinne "ryteikköön" Pidän mahdollisuuden mielessä, täällä alkavat jo vaihtoehdot käydä vähiin.

      Mutta virkistävä oli, toden totta, tämä viikkonvaihde. Nyt taas jaksaa!

      Poista
  5. Sitten kun se oikea asunto tulee vastaan, sen tietää ja tuntee. Siihen asti pitää vain etsiä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana