Sivut

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kaksi altistunutta

Minulla oli viime perjantaina työterveydessä palaveri, jossa mietimme työuraani ja tulevaisuuttani. Aika karua. Pohdiskelimme udelleenkouluttautumisvaihtoehtoja, mutta kun minä en todennäköisesti sen paremmin muuallakaan voisi, on sekin vähän niin ja näin. Kotona tehtävä työ olisi ok, mutta vaikea on yritystä perustaa kun ei ole taitoja taikka liikeideaa. Kirjoittamisesta työterveyshoitaja kyseli, että tulisikohan siitä ammattia. Nauroin hänet hiljaiseksi. Ensinäkin toimittajien työtilanne on kaoottinen, lehtien levikit laskee ja freelancerien leipä on murusina maailmalla. Minä jos kuka tiedän. Ei todellakaan kannata kouluttautua puutteellisin taidoin alalle joka ei ole minua varten, ja jolla hyvätkään eivät työllisty. On minulla vanhastaan toimitusharjoittelijan pätevyys, mutta siksi sen jätin, koska homma ei todellakaan ole minua varten. Kirjailijaksi en halua ja kuka sillä nyt Suomessa itsensä elättää? Kaiken lisäksi en ole lainkaan yrittäjähenkinem ihminen. Minua kauhistuttaa se epävarmuus, tarvitsen sännöllisen, varman toimeentulon. Äh ja pöh!


Vähän onnea ja
toimeentuloa,
kiitos!


Paljon muutakin siellä tapahtui, josta en nyt juurta jaksaen aio raportoida, mutta lopputulema oli se, että käyn taas työpsykologilla juttelemassa ja olemme taas "välilöissä" työterveyshoitajan kanssa ja saan ehkä tukea sieltä jatkossa. Sain jopa anteeksipyynnön kun kerroin, että tunsin itseni kustannuseräksi viime palaverissa. Esimieheni ja tekninen johtaja puolestaan saivat täyslaidallisen ja totesimme, että tilanne ei heidän osaltaan ikävä kyllä tule muuttumaan. Näillä siis mennään minun tilanteessani. Esikoisen koululla palaveerasin myös viime viikolla. Luulen, että tein oikein, kun kerroin ihan aluksi, että en pyydä enkä vaadi mitään toimenpiteitä sisäilman parantamiseksi. Kukaan ei ollut tämän jälkeen varpaillaan eikä vastahankaan. Tiedostan nyt hyvin, että täysin puhtaan ympäristön luominen, sellaisen jossa voimme olla oireettomia, saattaa olla utopia. Meidän molempien kohdalla. Pyysinkin siis apua ja yhteistyötä opettajilta, että saisimme tämän viimeisen luokan kunnialla suoritetuksi poissaoloista huolimatta. 

Palaverissa oli mukana fiksu opo, joka ajatteli asiaa nuoren kannalta ja terveydenhoitaja, joka myös otti asian toisissaan, vaikka esitti muutaman tyhmän kysymyksen. Minä olen jo tottunut, että joudun "opettamaan" terveydenhoitoalan henkilöstöä, niin hullulta kun se kuulostaakin. Ainoa, joka suhtautui asiaan nihkeästi oli lapseton luokanohjaaja. Hän otti puheeksi esikoisen asenteen koulua kohtaan. Kerroin, omasta mielestäni asiallisesti mutta jämäkästi, että olen milloin tahansa valmis sellaiseen palaveriin, jossa tätä asiaa käsitellään mikäli sen tarpeelliseksi katsovat, mutta että nyt on toinen aihe. (Mielessäni mietin, että totta v*tussa minullakin olisi asenneongelma, jos olisin 15-vuotias ja minulle tulisi fyysisesti huono olo koulussa. Lisäksi tiedän, että esikoinen todellakin on sieltä kilteimmästä päästä, joten aika monta palaveria saisivat minun nähdäkseni pitää ennen kun meidän vuoro tulisi.) Otin puheeksi myös Opetushallituksen ohjeistuksen näyttääkseni, että olen selvillä oikeuksistamme. Asia tästä taitaa edetäkin. Katsotaan! 

***

Mutta ihmeitäkin tapahtuu: kuopuksen isä suostui heittämällä  ehdottamaani elatustuen nostoon JA siihen, että hän maksaa myös pojan iltapäiväkerhon jahka sinne menee. Juhuu!

4 kommenttia:

  1. Yrittäjyys ei todellakaan päästä helpolla. Olen tässä nyt seurannut ja kykyni mukaan ollut mukana ja auttanut kun mieheni aloitti yrityksen jokunen vuosi sitten kyllästyttyään tutkijan epävarmaan oloon. Kyllä yrityksen perustaminen (tai freelanceriksi ryhtyminen) nykyisenä aikana vaatii todella vankan liikeidean ja tahdon menetyä. Ja hyviä kontakteja potentiaalisiin asiakkaisiin. Onneksi miehellä on vielä noita vanhoja yliopiston opetushommia, tekee nyt niitäkin yrityksen kautta.
    Mietittävää riittää sinullakin, ei päästä elämä aina helpolla. Onneksi sinulla on kuitenkin nuo ihanat pojat! Kunpa vielä tuo altistushomma otettaisiin vakavasti ja saisit tehdä työtäsi toisessa ympäristössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana, kiitos Rantakasvi!

      Nyt mennään näillä mitä on ja toivotaan parasta, ja onneksi noita valopikkujakin aina silloin tällöin tulee (kuten tuo elatustukiasia, joka tällä kertaa meni vääntämättä, viimeksi meni yöunet ja kunnioitus toista kohtaan. Pikkasen helpottaa taloudellisesti, kaikki on kuitenkin kotiin päin.)

      Yrittäjäksi musta ei ole, ei sitten kun ihan viimeisessä hädässä jos silloinkaan.

      Poista
  2. No nyt kulkee ja toivotaan että nousujohteisesti!
    Vilpittömästi onnellinen sun puolesta mutta koita nyt saada joku kokous/palaveri atk-hommien takia aikaiseksi niin päästän mekin seuraamaan miten tukihenkilöä viedään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken kulki, joo, mutta tänään taas kyntää. Onneksi on viikonloppu tulossa, huokaus!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana