Sivut


torstai 19. syyskuuta 2013

Joskus tekis...

Olisi mukavaa, jos koulutuksessa pää toimisi eikä jumittaisi huonon sisäilman vuoksi. 

Joskus naisten lehtien kaunis koti -esittelyitä lukiessa harmittaa. Saankohan minä koskaan omaa kotia?

Välillä haluaisin, että perheemme ongelmat olisivat normaaleja, ratkottavissa, eivätkä tällaisia möhkälemäisiä, joka suuntaan rönsyileviä, niitä, jotka pitää vaan hyväksyä eikä voi tehdä mitään niiden poistamiseksi.

Toisinaan jopa kadehdin niitä perheitä, joissa teinien ongelmat ovat "tavallisia" teinien ongelmia, ei sisäilmasellaisia. Tai huolia tulevaisuudesta: löytyykö mieleiseltä alalta riittävän puhdasta opiskelupaikkaa? Entä työpaikkaa?

Joskus tulee pelänneeksi kuopuksenkin puolesta. Entäs jos hänkin altistuu?

Ittestä ei oo niin väliä juu, mutta toisinaan sitä miettii omaakin tulevaisuuttaan. Mitähän tästä tulee? Kestääkö terveys? Kestääkö pää?

Välillä toivoisi voivansa elää normaalia elämää, käydä paikoissa ilman, että rupeaa heikottamaan, ajatus katkeilee ja sitten vielä päälle päätteeksi tulee sairaaksi.

Ylipäätään olisi mukavaa, jos elämä ei olisi niin sairastelukeskeistä. En enää edes muista miltä tuntuu elää elämää niin, ettei tunnustele miltä minusta nyt, täällä, tuntuu. Kutiseeko limakalvot? Huulet? Korvat? Pyörryttääkö? Ahistaako henkeä? Pitääkö lisätä astmalääkitystä, ottaa avaavaa?

Aika ajoin kadehtii ihmisiä, joilla on varaa tehdä mukavia asioita. Ostaa asioita. Herkutella. Niitä, joiden ei tarvitse laskea joka pennosta. Miltähän se tuntuu?

Joskus tekee mieli ottaa tuikku murheeseen. Viikollakin. Useampikin.

Toisinaan mietin asuntoa jossa altistuimme ja olisin valmis vähintään haistattelemaan, välillä paljon enemmänkin silloiselle vuokraisännällemme - jonka muuten joka kerta kohtaan näissä sisäilmapalavereissamme, olihan asunto kunnan vuokra-asunto. Samoin isännöitsijälle, joka on isännöitsijämme myös tässä talossa. Hyvin hoiditte hommanne!

Ihan vähän joskus haluaisi, että olisi joku joka pitäisi kiinni, olisi tukena ja sanoisi, että olen tässä, tuli mitä tuli.






...mieli sanoa, että tuntuu ihan perkeleen epäreilulta!

10 kommenttia:

  1. :(
    Voimaannuttavia ajatuksia lähetän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, tällaista tämä välillä on :-)

      Poista
  2. Ei kuulosta mukavalta nuo sisäilmasta aiheutuneet ongelmat. Toivottavasti terveys kuitenkin kestää koko porukalla. Olen kyllä samaa mieltä, että olisi kiva kokeilla miltä tuntuisi ostaa joskus jotain niin, ettei tarvitsisi miettiä mitä sitten tehdään, kun rahat loppuu. Vielä ei näin onnellista tilannetta ole ollut. Tuikku murheeseen on kyllä joskus mukavaa, mutta jonkun viisaamman sanoin, murheet eivät siinä huku vaan kelluvat pinnalla. Ei välttämättä siis viisain vaihtoehto, mutta joskus ihan kannatettava! Toivottavasti ahistus helpottaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet tuon kellumisen kanssa ;-)

      Ja kiitos, kyllä tämä taas tästä, varmaan.

      Poista
  3. On hyväksi sanoa ja kirjoittaa ääneen mielessä oleva ketutus. Toivottavasti olo pian helpottuu eikä lisää terveysongelmia ilmenisi. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, se helpottaa! Nyt on jo parempi olo ja huomisen postauksen otiskoksi tulikin sitten ...toisinaan sitten taas ei. Paljon positiivisempi olo!

      Poista
  4. No höh. Tuntuu tosi kurjalta kun en voi olla mitenkään avuksi tai tueksi mutta muista että et ole yksin. Tiedän, ei se paljon lämmitä näin sanottuna mutta jos tuntuu ettet jaksa niin ota yhteyttä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Peppone, sä saat mut aina itkemään näillä empaattisilla kommenteilla... Kyl tää täst. Tuun rellestämään luostariin jos ei pian ala helpottaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana