Sivut


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Luovat lapset ja hui kauhistus

"Voi kun meillä olis vähän isompia papereita", tuskaili kuopus tässä eräänä päivänä. Pihistin töistä pari A3:sta ja päästin taiteilijan irti. Nälkä vissiin kasvaa syödessä, kun kohta huomasin teippaavani niitäkin kiinni toisiinsa. Homma alkoi tuosta keskeltä, missä on oikeanpuoleinen nuoli. Se on kuulemma peruna jonka sisällä asuu pieniä sinisiä otuksia nimeltä muimuit. Idea tähän on varastettu jostain konsolipelistä. Kun perunakoti oli valmis, alkoi puutarhan piirtäminen (tuo vasemmanpuoleinen nuoli osoittaa sitä paperia). Projekti laajeni ja laajeni ja loppujen lopuksi papereita oli kiinni toisissaan kaksitoista ja koko iltapäivän ja illan kestänyt urakka näytti tältä. Taiteilija itse suunnitteli, että toisena päivänä tuota vielä jatkettaisiin. Saa nähdä!





Minä sain puuhailla rauhassa keittiössä ja tunsin itseni kerrankin superäidiksi, kun tyrnien pakastamisen lisäksi tein ruoan, leivoin mustikkapiirakan ja paahdoin vielä auringonkukansiemeniäkin. Sitten alkoikin kurjuus: esikoinen oksensi ja kuopuskin valitteli oloaan. Esikoinen on levännyt muutaman päivän, mutta kuopus vielä porskuttaa. Olen kamala ihminen, mutta toivon hartaasti, että iskisi tauti sitten viikonloppuna isällään jos on iskeäkseen. 

Superäidin viitta karisi harteiltani viimeistään siinä vaiheessa, kun kurvasin paikallisen kaiken tavaran hallin parkkipaikalle jostain syystä epähuomiossa liian suurella vaihteella. Kun vielä tein virhearvion ja päätin vauhdissa parkkeerata varjopaikalle sen luontevimmin edessäni olevan aurinkoisen sijaan, tapahtui yhtä aikaa monta asiaa. Ihmettelin vauhtia sekunnin murto-osan liian pitkään, sandaali liikahti jalasta enkä osunut jarrupolkimelle ajoissa. Pahaksi onneksi parkkipaikka rajoittuu jyrkkään luonnontilaiseen rinteeseen ja sitäpä siinä sitten rymistelin Pösöineni alas. Ihan ensimmäinen selkäydinreaktioni oli - uskokaa tai älkää - "näkikö kukaan?" Seuraavaksi tajusin, että olisi oikeasti voinut käydä jotain ja huolestuin hypoteettisesti poikien puolesta, kun olivat kotosalla kahden. Sitten mieleeni tuli auton vointi ja viimeisenä puolihysteerinen hihitys ja pakottava tarve kertoa välikohtauksesta huumorintajuiselle ystävälle. Olen minä varmasti näyttänyt hullulta rinnettä alas rynnistäessäni. Siitä muistona autollani on ruohoviikset.


Ihan heti perään leikattiin kynnet...

Lisää luovuutta aamupalapöydästä. Ai miten niin ruoalla ei saa leikkiä?

14 kommenttia:

  1. Upeaa, terkkuja ja peukutusta taiteilijalle!

    -Hitsit, tuosta rymistelystäsi tuli mieleen yksi oma lumikelillä tapahtunut vauhdissa huoltsikan pihaan kurvaus, ojan kautta. Silminnäkijöitä oli baarillinen miehiä... :-D Onneksi sinä ja minä selvittiin ehjinä, ja autot tietty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi selvittiin - ja mun liitoa ei tainnut olla kukaan näkemässä. Ei käy kateeksi tuo huoltsikan baarillinen silminnäkijöitä ;-)

      Meillä on ongelma saada tuota mahtumaan mihinkään. Ehkä taiteilijan omalle seinälle, mutta sittenkin reunasta pitäisi nyrhiä pala pois jos meinaa saada valokatkaisijan näkyviin.

      Poista
  2. Upea piirros! :)

    Hyvä ettei sulle eikä autolle käynyt pahemmin. :) Mä voin kuvitella tilanteen - olisi voinut tapahtua mullekin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua jotenkin vaan hihityttää tilanne, vaikka ois kai siinä voinut jotain käydäkin. Onneksi auto on niin vanha, ettei siitä ole niin väliksi.

      Taitelijija kyllä innostui ja ylitti ei itsensä vaan paperin, moninkertaisesti ;-)

      Poista
  3. Tietysti ensimmäinen ajatus tossa tilanteessa on toi "näkikö joku ?!" Mulla ainakin olisi ollut (siksi mua naurattaa, ei muuten). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua nauratti kans, ja naurattaa yhä. Haluaisin (ehkä) nähdä itseni videolta syöksymässä - ilme oli varmaan toooosi kuvauksellinen!

      Poista
  4. Teillähän asuu pieni taitelija!
    Miten tutulta tuntuukaan tuo "näkikö ihmiset?". Jos auton kanssa jotain käy, niin ensimmäisenä se tulee mieleen. Minullakin on vanha auto, joten sitä en sääli. Mutta jos joku näkee ja tuleevielä kysymään jotain...apua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, täytyy vaan antaa sille mahdollisuus!

      Mua vieläkin naurattaa se rytistely, Ja siellä ylemmällä parkissa oli yksi auto jolla oli etuovi auki. Piti sitten oikein mennä lähemmäs, olisin sanotnut, että kaikki hyvin, mutta auto olikin - onneksi - tyhjä. Täällä maalla näin tuuletetaan kuumalla säällä autoja...

      Poista
  5. Huh, onneksi ei sattunut pahemmin tuossa autorymistelyssä. Kieltämättä se kyllä luettuna vaikutti melko hauskalta, mutta ei varmasti ollut sitä siinä alaspäin mennessä. Tyypillinen suomalainen; näkikö kukaan???
    Ihanaa taidetta teillä syntyy niin paperille kuin ruokapöydässäkin. Pikaiset paranemiset vatsatautisille. Pahinta mitä tiedän....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan pitää pientä välimatkaa esikoiseen, en kuolemaksenikaan haluaisi saada vatsatautia. Enkä varsinkaan nyt, kun on vapaa viikonloppu tulossa.

      Rymistely oli ohi niin nopeasti, että en oikeasti edes ehtinyt edes huomata tai säikkyä. Jälkikäteen sitten tuli vähän järkytys, mutta täytyy sanoa, että se vaithui nopeasti hihitykseksi. Luottokorjaajani lupasi huomenna vilkaista, että mitään ruohonkorsia vakavampaa ei pohjaan sattunut...

      Poista
  6. Marjaana, hyvä Sinä, kaikkia "kivaa" meille sattuu elämässä . Taas jotakin muistettavaa vanhuuden varalle... heeh , ja hyvä että ei ollut edessäsi autoja tai jalankulkijoita ....
    Kyllä tykkään pojan piirustuksistä ja odotan omia lapselapsia että tulisit külän piirtämään ja leikkimään mun kanssa... taitava ja luova poika kuten hänen äitinsä ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luojan kiitos alapuolella oli vain käyttämätön parkkipaikka/ryteikkö eikä ketään liikkeellä jalkaisin taikka muutenkaan.

      Noita lapsia on niin kiva seurata ja tallettaa tällä tavalla muistot itsellekin! Porkkanat tosin syötiin ja kynnetkin leikattiin ;-)

      Poista
  7. Mikä luovuus ja mikä keskittymiskyky kuopuksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä meni tosiaan koko iltpäivä ja ilta kun projekti vaan paisui ja paisui! Projektinhallintaa opetellaan vasta yläasteella ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana