Sivut


tiistai 28. elokuuta 2012

Parasta pastaa

Vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan, on pakko jakaa kanssanne yksi parhaista pastaresepteistäni. Tämä ei ole - ainakaan meillä - ihan sellaista arkiruokaosastoa, vaan teen mielelläni silloin, kun on joku vierailulla. Niin kuin vaikka nyt viikonloppuna pikkuveljelleni. Olkaa hyvät, Kaken kylmäsavulohipasta. Meillä asuu paikkakunnalla ihana kalamies Kake, joka kylmäsavustaa sekä haukea että lohta. Mikä tahansa muukin kylmäsavulohikimpale toki käy. Mutta Kaken kalasta tulee parasta.



Laita pasta kiehumaan.

Viipaloi sipuli ja kuullota hetki. Laita sitten kylmäsavulohi siivuina pannulle myös. Kun olet käännellyt hetken, kaada sekaan konjakkia (pieni 4cl pullo) ja piiitkä looooraus valkoviiniä. Anna poreilla pannulla. Kaada myös ruoantekojuomaksi itsellesi lasillinen samaista valkoviiniä.

Odotellessa voit veistää perunankuorimaveitsellä parmesanlastuja ja pilkkoa persiljaa pöytään pastan päälle ripoteltavaksi. Kaada vielä 2dl kermaa pannulle ja jatka hauduttamista.

Kun pasta on valmis, kastikkeenkin pitäisi olla. Ripottele annoksen päälle reilusti sekä parmesania että persiljaa. Laita persiljaa, vaikka et normaalisti siitä tykkäsikään, se kuuluu makunautintoon. Ja on ainoa terveellinen asia lautasellasi. Tätä pastaa ei syödä salaatin kera, vaan vedetään sellaisenaan niin paljon kun vatsa vetää. Nautitaan siis hyvässä seurassa lopun valkoviinin kera.



Kaadu sohvalle makaamaan vatsasi viereen. Nirvanassa. Nam! Voit myös halutessasi kuunnella, kuinka verisuonesi laulavat hoosiannaa tukkoon mennessään.

(Arvatkaa kerkesinkö kuvata pastaa? Se oli syöty ennen kun edes muistin että omistan kameran.)

***

Kiitos Kaarina, kun opetit tämän minulle.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, Nollavaimo! Minäkin rakastan sinu...n blogiasi

      Poista
  2. Oo, tuota täytyy kokeilla. Ihan vaikka vaan siksi että huikea persiljasatoni odottaa korjaamista! (Kylvin koko pussin persiljaa joka on kitunut ruukuissa koko kesän, ehkä siitä just pariin pasta-annokseen riittää.... =P )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa! Ja edelleen suosittelen aikuistenkeskiseen oleskeluun. Kynttilät kehiin ja sillä lailla. Mukavaa syysruokaa.

      Meilläkään ei persiljat oikein innostuneet, mutta eipä sitä kukaan muu meillä syökään kuin minä.

      Poista
  3. Hei, hurraa! Nyt sai meidän perhe vaihtelua ruokavalioon. Voidaan olla hetki ilman makkarasoppaa! Me ollaan kalan ystäviä ja tuota voisi kokeilla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana