Sivut


perjantai 31. elokuuta 2012

Harva meistä on rautaa

Olen ollut vähän alamaissa. Pienet vastoinkäymiset ovat saada minut uuvahtamaan. Tai siis onhan se suhteellista mikä on pieni vastoinkäyminen, onhan? Kuopuksen veriarvot tulivat, ja kaikki näyttivät todella hyvältä - kalium ja kalsium imeytyvät, eikä mitään muutakaan vikaa pitäisi olla. Vain hemoglobiini oli hieman alhainen ja siihen saimme rautakuurin. Helppoa ja helpottavaa. Vai oliko sittenkään?

Kuopus on valitellut väliin päänsärkyä ja olen ruvennut sitäkin seuraamaan. Kysäisin sitten lääkäriltä labratuloksia saadessani voiko näillä asioilla olla yhteyttä toisiinsa. Kuulemma voi. Nyt siis toivon kädet ristissä, että rautakuurilla myös päänsärky lähtisi, ettei tarvitsi sen kanssa ruveta juoksentelemaan lääkärissä ja labrassa. Katsotaan, jahka saamme uudet hemoglobiinilukemat.

Ei lasten ulottuville eikä näkyville (!)


Tai siis jos saamme. Rautatabletti kuulosti kovin helpolta ratkaisulta, mutta aikamoisen farssin meinasimme saada siitä aikaiseksi. Lääkärin määräämä tabletti oli niin suuri, ettei kuopus saanut sitä millään nieltyä. Tässä vaiheessa melkein pääsi itku, minulta. Seuraavaksi koitimme liuosta, jonka saattoi sekoittaa mehuun. Tuloksena oli oksennus-refleksi ja se, että lempimehu on toistaiseksi hyllyllä. Se ällöttää. Itku meinasi tulla silmään, molemmilla. Kolmantena kokeilemme pureskelutabletteja, jahka kuopus tulee tänään isältään. Yhteensä lääkkeisiin meni sellaiset 70€. Voi kökkö sanon minä, iso raha meille. Mutta pääasia tietysti on, että saataisiin poika kuntoon.

3. kerta toden sanoo?


***

Jotenkin ahdistaa, kun nämä käytännön jutut kaatuvat arjessa minun päälleni. Taloudellisesti myös. Kuopuksen isä tuntuu pääsevän varsin helpolla, minä vain raportoin hänelle mitä on meneillään. Grrr.

Rautaista viikonloppua joka tapauksessa!

torstai 30. elokuuta 2012

Jotain uutta, jotain vanhaa...

On nyt aivot vähän puuroa, sorry. Siispä nappasin Kultaista keskitietä etsimässä -blogista tällaisen kyselyn tälle päivälle.

1. Miten tervehdit?

Koitan aina hymyillä ja katsoa silmiin. Täällä meillä maalla, missä työni takia aika laajalti ihmiset minut tuntevat, koitan pitää sellaista lempeää, ystävällistä ilmettä naamalla muutoinkin, jos vaikka se kuittaisi mahdollisesti unohtuvan tervehdyksen.

2. Mitä maailma tarvitsee? 

Innovatiivisia ja tiedostavia yksilöitä. "Enemmän duoo ku sooloo"

3. Mukavin/miellyttävin piirre omassa ulkonäössäsi?  

Öö - ruskeat silmät?

4. Rakastatko?

Lapsia ihan valtavasti, työtäni, ihania ystäviäni. En ketään erityistä tällä hetkellä, ja se on vähän ristiriitaistakin: ero vapautti minussa hirvittävästi positiivista energiaa ja nyt rakastan elämääni ylipäänsä!


(Tähän väliin oli pakko kuvata - suttuisesti peilin kautta, mutta tajunnette pointin - sateisen päivän piristysasuni. Ei voi ihan mörököllinä olla näissä väreissä!)

5. Mikä susta tulee isona? 

 Rastatukkainen hippimummo

6. Jos täytyisi luopua yhdestä perusaistista, mistä luopuisit? 

Minulle tämä olisi ehdottomasti hajuaisti, koska se aiheuttaa eniten ongelmia tällä hetkellä. Tietysti jos en haistaisi niin tarkasti, en myöskään osaisi "paeta" epäterveellisiä paikkoja ja tilanteita. Hmm. Olkoon silti hajuaisti.

7. Kuvaile jokaista perheenjäsentäsi yhdellä sanalla? 

Erityislaatuinen (esikoinen), syötävän suloinen (kuopus) ja lempeä (minä).

8. Mitä pelkäät? 

En ole oikein pelkäävää sorttia, mutta joskus tietysti minulle iskevät ne irrationaaliset äidin pelot, että lapsille sattuu jotain. Tai itselle - ja sitä kautta lapset jäävät ilman äitiä. 

9. Olisitko intiaani vai piraatti? 

Ehdottomasti intiaani! Toisaalta, jos saisin Johnny Deppin kaveriksi lautalle, voisin kyllä olla piraatti tai vaikka akrobaatti, ei sen puoleen.

10. Osaatko soittaa jotain instrumenttia? 

En mitään, en sitten yhtään mitään. En osaa myöskään laulaa.
Mutta puhumaan olen kova ;-)

11. Mitkä haluaisit viimeisten sanojesi olevan? 

Tunnustan eläneeni. Rakastan teitä. Olen elänyt onnellisen ja hyvän elämän.
Joku näistä tai vaikka kaikki, jos ehdin.

***

Mutta nämä eivät olleet viimeiset sanat. Huomenna tulee lisää.
(Oli jotenkin pahaenteinen tuo loppu.)

***

Olis tylsää jos ei olis äitiä, sanoi kuopus rutistaessaan minua lujasti nukkumaan mennessään. Ah ja voih, elämä on ihana, kuitenkin!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Mikä mättää?

Nyt on saanut joka lehdestä lukea Oulun yliopiston arkkitehtuurin professorin, puurakentamisen asiantuntijan Jouni Koiso-Kanttilan kommentteja suomalaisen rakentamisen tasosta. Se on hänen mielestään luvattoman huono. Minä olen täsmälleen samaa mieltä. Ja mahtavaa, että asiasta puhutaan.

Laskin tässä, että olen käynyt yhdessätoista näytössä reilun puolen vuoden aikana. (Tämä on aikamoinen siivu 4000 asukkaan paikkakunnan myyntitarjonnasta. Toki osa on seuloutunut pois jo koon, hinnan taikka sitten silminnähtävästi huonon kunnon vuoksi.) Tämän lisäksi olen haistellut muutamia nykyistä halvempia vuokra-asuntoja, eikä yksikään ole ollut siinä kunnossa, että pystyisin muuttamaan.

Kirjo on aikamoinen, vanhin on ollut 60-luvulla rakennettu pieni omakotitalo ja uusin 2003 rakennettu rivitalonpätkä. Ja kaikkea tältä väliltä, mutta ei. Ei mitään jakoa, missään näistä. Missä oikeasti mättää, että 2000-luvulla rakennettu uusi talo on sellaisessa kunnossa, ettei siellä voi hengittää?

Kuopus suljetun päiväkodin pihalla.


Myös julkinen rakentaminen on saanut ryöpytystä: OAJ on tyrmistynyt koulujen ja päiväkotien sisäilman laadusta. Jopa 2/3 kouluista, päiväkodeista ja oppilaitoksista kärsii sisäilmaongelmista. Korjaustarve on valtava, eikä resursseja ole, ei kunnilla sen paremmin kuin valtiollakaan. Minä väitän, että tuo luku on vielä suurempi. Kysely tehtiin rehtoreille, päiväkodinjohtajille ja työsuojeluvaltuutetuille, ja ikävä kyllä osa edellämainituista ei suostu näkemään ongelmia, vaikka niitä olisikin

Meidänkin kunnassamme suljettiin juuri yksi päiväkoti vakavan sisäilmaongelman vuoksi. Uusi uljas kunnantalo rakennettiin vanhan epäterveen tilalle ja sielläkin on jotain häikkää. Terveyskeskuksessa ehdin tulla sairaaksi ennen kun minut saadaan terveeksi. Esikoinen sai oireita ala-asteella mutta ei onneksi yläasteella. Minä saan molemmissa. Kuopus on toistaiseksi säästynyt, ja hänen päiväkotinsa olikin aivan uusi. Nyt hän pääsee konttiin (!) talveksi ja ensi vuonna sitten samalle ala-asteelle jota veljensä kävi.

Kuva täältä. Julkaistu Kalevassa 21.8.2012. Piirtäjä Jari.

Ei näin.
Ei näin.
Eikä näin.


Sylettäisi, jollei tähän olisi jo niin tottunut.

***

Tällä umpitylsällä kirjoituksella koitan häätää kaikki Nollavaimon blogista tänne tunnustuksen perässä eksyneet. Edelleen samaa vanhaa arkea täällä eletään. Nothing to see here, nothing to see here. Kummitus: nyt ymmärrän sinua paremmin!

(Ja te kaikki vanhat tutut, rakastan teitä. Saa tätä toki muutkin seurata, en minä sillä. Arvostan vaan, että jätätte jälkiä käynnistänne! Arvostan toki - ihan oikeasti - myös tunnustusta, en halua vaikuttaa kiittämättömältä ;-) Ja tervetuloa Maija!

tiistai 28. elokuuta 2012

Parasta pastaa

Vaikkei tämä mikään ruokablogi olekaan, on pakko jakaa kanssanne yksi parhaista pastaresepteistäni. Tämä ei ole - ainakaan meillä - ihan sellaista arkiruokaosastoa, vaan teen mielelläni silloin, kun on joku vierailulla. Niin kuin vaikka nyt viikonloppuna pikkuveljelleni. Olkaa hyvät, Kaken kylmäsavulohipasta. Meillä asuu paikkakunnalla ihana kalamies Kake, joka kylmäsavustaa sekä haukea että lohta. Mikä tahansa muukin kylmäsavulohikimpale toki käy. Mutta Kaken kalasta tulee parasta.



Laita pasta kiehumaan.

Viipaloi sipuli ja kuullota hetki. Laita sitten kylmäsavulohi siivuina pannulle myös. Kun olet käännellyt hetken, kaada sekaan konjakkia (pieni 4cl pullo) ja piiitkä looooraus valkoviiniä. Anna poreilla pannulla. Kaada myös ruoantekojuomaksi itsellesi lasillinen samaista valkoviiniä.

Odotellessa voit veistää perunankuorimaveitsellä parmesanlastuja ja pilkkoa persiljaa pöytään pastan päälle ripoteltavaksi. Kaada vielä 2dl kermaa pannulle ja jatka hauduttamista.

Kun pasta on valmis, kastikkeenkin pitäisi olla. Ripottele annoksen päälle reilusti sekä parmesania että persiljaa. Laita persiljaa, vaikka et normaalisti siitä tykkäsikään, se kuuluu makunautintoon. Ja on ainoa terveellinen asia lautasellasi. Tätä pastaa ei syödä salaatin kera, vaan vedetään sellaisenaan niin paljon kun vatsa vetää. Nautitaan siis hyvässä seurassa lopun valkoviinin kera.



Kaadu sohvalle makaamaan vatsasi viereen. Nirvanassa. Nam! Voit myös halutessasi kuunnella, kuinka verisuonesi laulavat hoosiannaa tukkoon mennessään.

(Arvatkaa kerkesinkö kuvata pastaa? Se oli syöty ennen kun edes muistin että omistan kameran.)

***

Kiitos Kaarina, kun opetit tämän minulle.

maanantai 27. elokuuta 2012

Mielenrauhaa

Meille muutti buddha. Olen jo pitempään havitellut "nauravaa buddhaa", sitä isomahaista, joka tuo onnellisuutta ja vaurautta taloon. Haluaisin puisen ja suht suuren, mutta sitä ei ole tullut vielä vastaan. Tässä odotellessa nappasin sisustuskaupasta pikkuriikkisen (noin 10 senttiä) - jos se toisi vaikka ihan vähän parannusta taloudelliseen tilanteeseen?!? Täytyy muistaa hieraista kaverin mahaa aina silloin tällöin. Se kuulemma auttaa. Sanotaan myös, että tuo varastoi vatsaansa kaikki huolet ja muuttaa ne onnellisuudeksi. Kiva!




Nyt on kyllä meditatiivinen rauhallisuus ja rauhoittuminen ihan paikallaankin. Ei nimittäin vanha enää jaksa. Ei rellestää pikkuveljen kanssa kahta päivää, ei säätää tapaamisasioista kuopuksen isän kanssa (...rkele, mutta saatiin rytmi taas kuntoon syys- ja joululomien ajaksi). Eikä varsinkaan tanssia ja laulaa hulluna yhdeltä yöllä paikallisessa "Oon kolmekymppinen, takana on luja putki rilluvuosien". Ja seuraavana päivänä sitten tajuta että kröhöm, taidankin olla nelikymppinen. Ja siltä kyllä tuntuukin.

Arki, ihana tervetullut arki!

***

Ja ihana kuopus, vessasta, jossa kaikki kuningasajatukset syntyvät:

Kuopus: Äiti meillä on monta juttua tässä välissä.
Minä: ???
Kuopus: Ensin on vaatteet. Sitten vaatteiden alla on iho. Ja ihon alla on lihakset. Mutta mitä lihasten alta oikein paljastuu?
Minä: Luut?

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kynttiläkausi avattu

Kyllä se on nyt niin, että kynttiläkausi on toden teolla alkanut. Illalla on pakko sytyttää keittiön pöydälle kynttilät ja sinne sun tänne muuallekin. Sitten on kiva käpertyä sohvannurkkaan torkkupeiton alle lueskelemaan tai vaan mietiskelemään. Viikonloppu tosin on mennyt muissa merkeissä, perjantaina siis sain pikkuveljeni kylään.


Vaihdoimme kuulumisia, herkuttelimme, maistelimme viiniä. Leppoisaa! On se muuten ihan mahtavaa, että on kotikokki omasta takaa. Tai leipuri. Keskiviikkona esikoinen leipoi perheellemme mustikkapiirakan ja keksejä ja perjantaina olin pyytänyt häntä pyöräyttämään suolaisen piirakkapohjan sillä aikaa kun olin homeopaatilla. Saimme sitten nopeasti ruoan, kun saavuimme veljeni kanssa.

Suosin näitä nopeita ja helppoja piiraita - tällä kertaa tein tomaatti-mozzarellapiirakan. Taikinapohja "voidellaan" ensin pestolla, päälle levitetään viipaloidut tomaatit ja mozzarella. Halutessa vähän oliiveja ja juustoraastetta, ripaus mustappippuria ja uuniin. Salaatin ennättää pyöräyttää vierelle sillä aikaa kun piirakka kypsyy. Helppoa, hyvää ja herkullista. Esikoinen teki jälkkäriksi vielä Tiramisun ja se vaan aina on yhtä mahtavaa.



Kokki vietiin lauantaina äitimme luo yökyläilemaan ja juotuamme siellä päiväkahvit palasimme rauhalliseen kotiin. Veli oli ensimmäistä kertaa minun kyydissäni autossa ja vähän vaisulta tuo näytti aluksi mutta ihan hengissä selvisi kuitenkin. Sama leppoisa oleilu jatkui myös lauantaina.

***

Niin, ja minä selvisin hengissä Frederikin keikasta. Kun pikkuveli halusi...

lauantai 25. elokuuta 2012

Lääkitys kohillaan

Minä olen kolmen lääkärin koukussa.

Työterveyslääkäri tutkitutti ensin labrassa kilpirauhasarvot ja päivitettiin normilääkitys. Sitten kävin taas eilen iki-ihanalla sairaanhoitaja-homeopaatillani ja nyt on taas lääkitys kunnossa. (Sairaskertomus täällä.) Olen saanut suuresti apua sekä homesairauteeni että sen oheisongelmiin hänen määrämistään vitamiineista ja hivenaineista sekä homeopaattisista valmisteista. En ole mikään fanaattinen homeopatian puolestapuhuja, skeptikko pikemminkin, mutta minulla tämä cocktail tuntuu toimivan.

Pakollisen antihistamiinin lisäksi päivittäiseen arsenaaliini kuuluu tosi reilut annokset C-vitamiinia, joka toimii luonnon omana antihistamiinina ja  D-vitamiinia joka auttaa paitsi kaamosmasennukseen on myös hengityselinten tukena flunssakautena. Erilaiset maitohappobakteerit parantavat kaikkien vastustuskykyä, mutta homesairaille ne ovat erityisen tärkeitä. Toisinaan otan kuuriluontoisesti alfalipoiinihappoa, joka mm. puhdistaa elimistöä toksiineista. Välillä mukana olivat myös sinkki ja seleeni sekä magnesium kuka mitäkin avustamassa, nyt otan ne vahvan monivitamiinitabletin muodossa. Ei siis ihme, että ostin dosetin. Tätä nykyä en sitä käytä kuin matkoilla.




Lisäksi minun homeastmaani seuraa ja hoitaa yksi Suomen parhaista - ja sympaattisimmista - keuhkosairauksien erikoislääkäreistä. Hän on nimenomaan erikoistunut allergisiin hengityselinsairauksiin. Pian on aika käydä hänenkin juttusilla, koska luonnonhomeet alkavat taas vaivata, jos ovat tänä vuonna vaivatakseen. Turun yliopiston Aerobiologian yksikön siitepölytiedote on muutaman viime vuoden ajan ansiokkaasti tiedottanut myös parin yleisimmin allergiaa aiheuttavan homelajin esiintymisestä ja määristä. Hyvä, että aiheesta puhutaan.

On tämä home- ja sisäilma-asia paljon saanutkin julkisuutta ja ymmärrystä ja tietoakin jo löytyy. Hauskana esimerkkinä siitä, miten laajalti aihetta käsitellään, toimikoon tämä katkelma Aku Ankasta 31/2012. Alla " Byron Ericksonin kirjoittama ja Carlos Motan piirtämä tarina "Terveydeksi!", jossa Aku sairastelee mystisesti, kunnes selviää, että syynä on hänen työpaikkansa eli Roopen homehtuneet rahavuoret." (Kuva ja lainaus täältä)

Kuva ansiokkaan HOME-GATE -blogin skannaama

 ***

Niin, ja onhan sitten vielä tietysti nämä minun täsmäaseeni, lisäaineiden välttely ja luomuruoka.


Joka tapauksessa, kohta on lääkitys kohillaan!


***

Vasta tätä kirjoittaessani hoksasin, että haen homeoireisiin apua homeopatiasta. Tällä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, tulipahan vaan todettua ;-)

perjantai 24. elokuuta 2012

Monenmoisia pelejä

Kun kuopus lähtee isälleen, saamme arvokasta kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa. Eilen latasimme Nälkäpeli-leffan, katsoimme sen ja herkuttelimme. (Leffa ei muuten, tietenkään, ollut yhtä hyvä kuin kirjat, mutta ihan katsomisen arvoinen.) Niinä viikonloppuina kun kuopus on kotona ja teini nukkuu myöhään, nautimme taas kuopuksen kanssa yhteisistä jutuistamme. Nämä ovat minulle tärkeitä hetkiä ja asioita. Uskon, että pojillekin.



Tosin nyt olemme jostain syystä poikkeuksellisen paljon viettäneet aikaa myös kolmisin. Olemme pelanneet mainiota UnoSpiniä, katsoneet yhdessä Avaraa luontoa ja aivan paras hetki oli tässä viikolla, kun teimme esikoisen kanssa minun pöydälläni "aikuisten palapeliä" ja kuopus väkersi lattialla vieressäni omaansa. Meinasin pakahtua.

Sitten on nämä ihanat, ihan omat hetket. Torstaiaamut ovat minulle todellista luksusta. Kun olen vienyt pojat, palaan kotiin ja keitän rauhassa uuden kupin kahvia, surffaan, luen, mitä nyt milloinkin mieli tekee. Pidän tarkan huolen, etten juurikaan tee kotihommia... Toisinaan käyn vielä huoltoasemalla lounassalaatilla ennen iltavuoroon menoa. Nämä viipyilevät aamut ovat todella arvokkaita arjen keskellä.



Sitten on vielä teerenpeli. Milloinkahan sitä pääsisi ihan aikuisten oikeesti pelaamaan? Kyselee siis virallisesti eronnut uusioneiti.

***

Toivottelen tämän myötä teille mukavaa viikonloppua. Minä en millään pysty vastustamaan näitä pöhköyksiä. Nappasin silmälasit pois ja kokeilin: bghngn 

torstai 23. elokuuta 2012

P.S. I LOVE YOUR BLOG

Sain Konnadonnalta ihanan pienen lapun:



kiitos kaunis! Minä OLEN iloinen saamastani tunnustuksesta!

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat: 
1.  Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2.  Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3.  Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4.  Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
    vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
    sen eteenpäin.


Haluaisin kiittää blogistanian ihania uusia aktiivisia tuttavuuksiani:


* Magdaleenaa Päin Mäntylää -blogista
* Nainen Nelikymppinen samannimisestä blogista
* Hannea Pienet Taiteilijat -blogista
ja sitten vähän vanhempiakin:
Pilvi Kultaista keskitietä etsimässä -blogista ja
Miniä minun on pakko haikeana muistella.
Toivottavasti löydän sinut joskus jostain!

Saatte toimia tämän kanssa kuten itse mielitte. En loukkaannu!

Sumussa

Mielettömän hieno aamu oli tuossa alkuviikosta. Olisikohan ollut tiistai? Yöllä oli varmasti mittari käynyt miinuksella ja upea usva siivitti aamutoimia. Meinattiin ajaa ojaan kun kuikuiltiin kaula pitkällä pusikoihin: ihan valtavan paljon on muuten hämähäkinseittejä ympärillä ilman, että niistä normaalisti tietää yhtään mitään. Vähän niin kuin salattu maailma, joka sumussa paljastuu. Kun olin vienyt pojat ja palasin kotiin potemaan, oli pakko napata kamera ja kömpiä hetkeksi takapihan metsikköön. Katsokaa vaikka!



Pääkin oli kyllä melkoisen sumuinen, mutta kyllä se tauti taisi lepäämällä lähteä. Olen maannut ja lueskellut, torkahtanut tuolloin tällöin ja vähän haukannut jotain väliin. Neljältä sairastaminen sitten loppuu, kun pitää hakea pojat, laittaa ruokaa ja olla seuraneitinä. Nappaan Finrexinin ja muutun perheenemännäksi. Oikeasti osaan kyllä ottaa löysästi silloinkin: söimme pakkasesta pinaattikeittoa taikka kasvispihvejä ja loikoilimme sohvalla katsomassa DVD:tä. Kuopus on kovasti taas sylikissa ja hyvä niin - tänään on lähdössä pitkäksi viikonlopuksi  isällään. Minulle tulee pikkuveli perjantaina kylään. Hauskaa!


"Uskonnonkirjailmiö"

Esikoisen kanssa aloittelimme jo kolmatta palapeliä. Mukavaa, että poika vielä puuhaa kanssani, vaikka tietokonekin jo tuli huollosta. (Nopeasti, toimivana ja ilmaiseksi - takuuaika ihan hilkulla. Annoin positiivista palautetta!) Olemme ihan koukussa, viimeksi teimme alkuaineet ja nyt on vuorossa 1500 palan verran pastaa. Kuvia saatte, jahka keksin, minne hitsiin piilotin kameran piuhan. Se on todistettavasti ollut aika vasta olemassa, kun sain tämän postauksen kuvat koneelle. Sanoinko jo, että pää on täynnä räkää ja sumuinen? Taisin sanoa.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Naitu neiti vai uusioneiti?

Kuulkaapas ystävät, minä olen nyt virallisesti eronnut nainen. Eropäätös tuli eilen postissa, ja mietin, pitäisikö sen kunniaksi poksauttaa vai mietiskellä menneitä ja syntyjä syviä ihan selvin päin. Valitsin ensimmäisen. Lasillisen jälkeen minua rupesi askarruttamaan uusi identiteettini. Mikä minä nyt sitten olen?

Olenko
*naitu neiti (kerran avioliitossa ja sitten taas neiti?) vai

*uusioneiti (tämän termin löysin jostain keskustelupalstalta ja se kutkuttaa keinotekoisuudestaan huolimatta. Tulee jotenkin mieleen kierrätys :- ) vaiko edelleen

*rouva - kuulemma jos rouva-statuksen onnistuu saamaan, siitä ei tarvitse erottuaankaan luopua. Hassua!







Niin, ja sitten nämä eronneet ja karanneet ja sinkut siihen päälle - on tämä vaikeaa. Luulen, että valitsen naidun neidin ja uusioneidin väliltä, ne kuulostavat niin hauskoilta. Tai jos olisinkin kierrätysneiti? Joka tapauksessa saan itse päättää, sanoo tapakouluttaja.

***

Ystävä toi lääkettä: viinimarjoja ja luomuportviiniä. Kun syksy saapuu, on pakko saada kynttilöiden seuraksi myös tujaus portviiniä. Ne vaan niin kuuluu yhteen. Vaihdoin siivouspäivänä myös kesäverhot pois. Pakko kai se on myöntää - kesä on lopuillaan.

Ihan lääkkeeksi

***


- Millanen on vieno ääni?
No se on tällainen pieni ja hento ja vieno...
- Onko sulla vieno ääni, äiti?
- No ei, mulla on räväkkä ja reipas ääni.
(Huusin esikoista omasta huoneestaan syömään heti perään) SYÖMÄÄN!
- Sä todistit sen!

tiistai 21. elokuuta 2012

Urhea kuopukseni

Olen kertonut, että kuopukselta murtui kevättalvella ranne. Tämä oli jo toinen kerta, joten pyysin lääkäriltä lähetettä luuntiheysmittaukseen. Sinne emme vielä ole menossa, vaan radiologi oli tutkaillut röntgenkuvia ja määrännyt laboratoriokokeita. Katsotaan jatko sitten myöhemmin. Eilen kävimme labrassa molemmat, minä kilpirauhas-kontrollissa ja kuopus elämänsä ensimmäisessä kyynärtaipeesta otettavassa verikokeessa. Uskomattoman reipas, rauhallinen ja suloinen poika minulla on!

Kerroin sunnuntai-iltana, että keräämme yö- ja aamupissat purkkiin labraa varten ja sitten laitamme aamulla kyynärtaipeisiin laastarin, joka puuduttaa, ettei verikoe satu. Kuusivuotisneuvolassa saatu rokotus oli tuoreessa muistissa ja itkuhan siinä tuli, mutta sylissä ja selittäen se meni nopeasti ohi. Aamulla juttelimme lisää asiasta eikä poika sitten ollut moksiskaan koko toimenpiteestä. Vähän jännitti ja pelotti, mutta sylissä istuen ja muualle katsoen saatiin kuusi putkiloa verta talteen ilman pienintäkään ongelmaa. Eniten sattui kuulemma Emla-laastarin pois ottaminen. Jännittävää oli sitten seurata vierestä ja katsoa, kuinka minullekin tehtiin sama toimenpide.



Ehdimme suht koht ajoissa eskariinkin, ja sinne se jäi ylpeänä aamupalajonoon selittämään, kuinka häneltä oli otettu neulalla "niitä suolia pois".  On se paitsi urhea, myös hassu. Kuvassa, joka ei liity mitenkään mihinkään, on Tunien perhe: Äiti "Kuumahuuli" Tuni, Isä "Mulkosilmä" Tuni ja Vauva "Pikkukäsi" Tuni. Tuni on kuulemma japania ja tarkoittaa rakkautta. Ja toiset nimet tai lempinimet, no, kuva puhukoon puolestaan...

P.S. Kenen lapsi tuo oikein on? Yleensä äidistä ei ole epäilystäkään, mutta minulle iski pienoinen, kun sunnuntaina, kertoessani, että on siivouspäivä, sain vastaukseksi "jee".

Ja kysymyksen: "Miksi siivoaminen on kaikkein tärkeintä maailmassa?"
Minä: "No ei se kyllä ole!"
Kuopus: "Mikä sitten on?"
Minä: "Rakkaus!"
Kuopus: "Ai niin, niin tietysti!" Ja halasi minua.

On se minun poikani...

P.P.S. Niin, siis sainhan minäkin sillä reissulla ajan terveydenhoitajalle ja kolme päivää sairaslomaa: kurja syysflunssa. Kurkku ja korva niin turkasen kipeät. Auts. Pukeudun vaaleanpunaiseen kokopukuuni ja vetäydyn potemaan. Ja koitan olla urhea minäkin.

maanantai 20. elokuuta 2012

Mustikoita ja murkinaa

Miten minusta on tullut tällainen nössö?

Kuopus oli torstaista perjantaihin isällään, hain hänet perjantaina päiväkodista ja ikävä oli kova - minulla. Löysin pojan sieltä mistä en arvellut löytäväni, mutta en ollut moksiskaan. Sain myös hakiessani kuulla, että iltapäiväulkoilu on siirretty toisen päiväkodin pihaan, paikkaan, josta löytyy vessa. (Marjaana-esikoulu 1-0) Vietimme leppoisaa kotiviikonloppua palapeliä tehden, lautapelejä pelaillen, lueskellen ja kutoen. Ja vieraitakin kävi. Perjantai-illan vietimme ystäväni kanssa viiniä lipittäen. Ai että minä rakastan syksyä ja pimeneviä iltoja, kynttilöitä ja punaviiniä.


Saimme äidiltäni valoa pimeneviin iltoihin!


Lauantaina meillä kävi äitini miehensä kanssa syömässä, ja saimme myös isäni keräämiä marjoja. Oi ihastus, voisiko paremmin olla, sain pakastimen täyteen perattuja mustikoita ja lakkoja? Oletan, että poimijakin sai hyvän mielen, ja lisäksi tietysti myös pienen palkkion. Söimme toisen sadonkorjuuaterian: kaivoimme oman maan potut, keitimme ne ja kananmunat, ja söimme feta-melonisalaatin ja sillin kera. Nam (paitsi tuo silliosuus, sen hankin vain vieraita varten ;) Jälkiruoaksi oli - kuinka ollakaan - mustikkarahkaa. Ilma oli upea, lämmin ja leppeä, ja iltapäiväkahvit nautimmekin terassilla. Esikoinen intoutui leipomaan pullapitkon kahvin kaveriksi. Vieraiden lähdettyä saunoimme vielä ja katsoimme pitkästä aikaa Avaran luonnon.




Tuossa kuvassa kuopus tekee elämänsä ensimmäisiä kotiläksyjä. Tehtävänanto oli "Piirrä seuraavalle aukeamalle mitä teit viime kesänä. Toki voit lisäksi kirjoittaakin." Meillä aloitettiin tuosta kirjoituspuolesta: Pajulahti tarkoittaa tietysti mukavaa lomaviikkoamme Nastolassa ja tuossa oikealla on muodostumassa lause "olen käynyt kaupassa" jotta pääsi piirtämään sieltä ostettuja Angry Birdsejä.

Aika maukas smoothie tuli lakoista ja mustikoista. Mitäs siitä, että lakan siemeniä sai kalastella pitkin päivää hammaskalustosta. Tein samanlaisen sekä eilen että tänään. Kuopus kävi kyläilemässä kaverilla sunnuntaina ja minä perinteisillä Esso-kahveilla sillä aikaa. Uloskin pääsimme. Sekä syömään että leikkimään. Perjantaina emme menneetkään paikalliseen, koska esikoinen oli flunssainen ja jäi koulusta pois. En sitten kehdannut häntä kapakkaankaan raahata... 


Ai mikä tuo korkki pojan vieressä on? Kesän viimeisen Thandin, tietty.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lumme, luomu ja liikunta

Kävin taas viikolla ennen iltavuoroani lähikaupungissa asioilla. Luomuhalloumi oli jo tuttu, mutta tällä kertaa löysin myös saman merkkistä fetaa. Oiva lisä jääkaappiini, minä kun koitan arjessa edelleen ylläpitää saavutettua kevyempää olemustani syömällä toisella aterialla vain salaattia. Mutta sen pitää sitten kyllä olla kunnon salaatti, ettei mene kitumiseksi ja nälkäkin pysyy poissa päivälliseen asti. Vaihtelen halloumia, mozzarellaa, fetaa, avocadoa, pähkinöitä ja siemeniä perussalaatin seurana. Yksi suosikeistani on avocado-mozzarella-pähkinälisä tomaatti-kurkku-salaatti - salaattiin. Siihen vielä loraus sitruunaoliiviöljyä, niin ei muuten tarvitse ihan heti syödä uudelleen!




Kuten olen kertonut, molemman kauppiamme ovat ottaneet luomutoiveitani ihailtavasti vastaan ja luulen, että jatkossa saan yhä suuremman osan tarvitsemistani ruoka-tarpeista kotikylältä. Hyvähän se olisi, jos meinaan päästä autosta eroon. Uusin löytöni K-kaupasta olivat nuo Urtekramin täysjyväluomukeksit, joihin esikoinen ihastui. Kuopus syö (yllätys yllätys, ei niille vaan kelpaa mikään sama) Reilun Kaupan appelsiini-suklaa spelttikeksejä. Lisäksi kauppias on ehtinyt toivelistaltani toteuttaa jo ainakin salaatit: tarjolla oli sekä tammenlehvää että lehtisalaattia luomuna. Auttaa ihmeesti minun painonhallintapyrkimyksiäni ;-)

Olen minä sen kuntopyöränkin kaivanut naftaliinista, mutta aika rapakunnossa kesän jäljiltä ole. Pikku hiljaa... "minä poljen, sinä ohjaat" ja niin edelleen.




Vaihdoin muuten pyykinpesuaineenikin biologisesti hajoavaan fosfaatittomaan ja zeoliitittömään Lumpeeseen. Se on tietysti hajustamaton myös. Jouduin pyytämään kuopuksen isää vaihtamaan omat pesu- ja huuhteluaineensa tuoksuttomiin, koska viimeksi sain kuopuksen siellä pestystä paidasta armottoman päänsäryn ja kihelmöinnin sekä hengenahdistusta. Huokaus. Olen taas aloittelemassa "syksyn lääkärikierrostani" - kirjoitan sitten kuulumiset, kun on "lääkitys kohillaan".

lauantai 18. elokuuta 2012

Positiivista palautetta

Nyt on pakko antaa positiivista palautetta kuopuksen isälle. Hän ei - toivottavasti ainakaan - tätä lue, mutta kerroin kyllä ihan henkilökohtaisestikin palautteen hänelle. Kuopus tuli viime sunnuntaina pitkän viikonlopun vietosta ja olimme sopineet, että juttelemme lomakuulumiset ja mietteet sen jälkeen puhelimessa. Nyt alkoi taas normaali tapaamisrytmi, poikkeuksena syysloma ja joulunaika, joista oli myös määrä päättää. Keskustelu sujui jouhevasti ja hyvässä hengessä, ja se, mitä toden teolla arvostan, on hänen ehdotuksensa, että voisin kernaasi halutessani viettää myös tämän joulun poikien kanssa kolmestaan.

Olin automaattisesti olettanut, että koska viime joulun kuopus oli minulla, tänä vuonna olisi isänsä vuoro. Hänelle kuulemma itse jouluaaton vuorottelu ei ole niin oleellista, kunhan saamme pidemmän tapaamisen loma-aikana järjestymään. Oli ajatellut asiaa poikien kannalta ja miettinyt, että joulu yhdessä olisi heillekin varmasti parasta. Ja mikä suloisinta, sain kuulla, että kun "sinä kuitenkin teet sen joulun ja tunnelman niin paljon paremmin kuin minä" pitäisi kuopuksenkin saada siitä nauttia. Minä kyllä olen perhejouluihminen ja onnellinen, kun saan viettää sen molempien poikieni kanssa yhdessä. Mainiota. Ei todellakaan itsestäänselvää. Arvostan!

Viime vuoden jouluoksa

Olen muutenkin sitä mieltä, että positiivista palautetta pitäisi antaa paljon nykyistä herkemmin. Pätee lastenkasvatukseen, ystävyys- ja tuttavuussuhteisiin, parisuhteessa, työelämässä - ei pelkästään esimiehen ja alaisen välillä vaan kaikkien kesken - ja satunnaisissakin kohtaamisissa. Aina ja kaikkialla! Muutamasta mukavasta sanasta saattaa jonkun päivän kulku muuttua radikaalisti.

Kokeillaanpa!

perjantai 17. elokuuta 2012

Palasina

Esikoinen on ollut urheasti tämän viikon ilman tietokonetta, koska jouduimme lähettämään hänen läppärinsä huoltoon. Arvio korjauksen kestosta oli 5-10 arkipäivää, saa nähdä miten pitää kutinsa. Minä olen salaa tyytyväinen, nuoret (ja vähän vanhemmatkin, ei sen puoleen ;-) ovat luvattoman paljon koneella nykyisin. Kesäloma meni meillä ainakin ihan säännöistä joustaessa, ja niin saa ollakin. Nettipaaston jälkeen on kuitenkin hyvä palata päiväjärjestykseen.

Pari kertaa koitti esikoinen minun Minilläni Facebookia sun muita seurata mutta menee kuulemma hermo hitauteen. Eheytti sitten ja teki ties mitä temppuja ja nyt on minunkin yhteyteni joutuisampi. Kiva. Tästä koneettomuudesta on paljon iloa: olemme pelanneet koko perhe lautapelejä ja esikoisen kanssa kahdestaan kuopuksen nukkumaanmenon jälkeen kokoamme jo toista tuhannen palan palapeliä. Aika kivaa yhdessä puuhailua. Apeuskin tuntuu hellittävän, on meillä hyvä suhde, on on.

Tässä valmis palapeli

Tänään menemme pitkästä aikaa yhteisen viikonlopun kunniaksi ulos syömään. Myös sen, että vasta oli tilipäivä. Minulle kävi ensimmäistä kertaa ikinä sillä lailla, että kun menin tilipäivän aamuna automaatille, en saanutkaan rahaa. Joku atk-ongelma viivästytti palkanmaksua ja itkuhan siinä meinasi päästä. Mietin, josko lopettaisin työnteon siiheksi kun rahat tilillä näkyvät, mutta en ilennyt. Saan kuitenkin puolessa kuussa palkan loppukuunkin tekemättömistä töistä. Ja päivän aikana toki asia oli korjaantunut. Onneksi.


...ja yksityiskohta siitä.

***

Vielä viimeiset naurut olympialaisista - oli niistä kyllä paljon hupia. Katsokaa vaikka itse:
Nolo tilanne palkintopallilla. Klik.

Ja parasta tässä on - taas kerran - selitys: "En ymmärrä, miten se päätyi tuollaiseen asentoon, mutta olkaa hyvät, siinä se nyt on", Rummel toteaa keskustelufoorumilla. (Lainaus täältä.)

***

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: rattoisaa viikonloppua ihan jokaiselle!

torstai 16. elokuuta 2012

Suokaa anteeksi vessa-aiheinen postaus

Ei nyt ihan mene putkeen tämä kuopuksen eskariasia. Kuten sanottu, tilat ovat väliaikaiset ja näillä koitetaan mennä. Ulkoilu hoidetaan vanhan, suljetun päiväkodin pihalla vähän matkan päässä. Tämä on ensimmäinen ongelmakohta. Väsyneenä työpäivän jälkeen on kurjaa arvella löytyykö lapsi koululta vaiko päiväkodin pihalta vai kenties matkalta. Ja onnistuuko sitä menemään ristiin, jos lähtee etsimään. Tarkkaa aikataulua ei tietenkään ole, sen ymmärrän. Minun hakuaikani sattuu juuri sopivasti siihen uloslähdön saumaan ja joudun arpomaan mistä lapseni löydän.

Seuraavaksi saan miettiä, onko tavarat kasassa vai pitääkö niitä vielä lähteä toisesta paikasta hakemaan. Tässä ja nyt se vielä menee, mutta entäs kun on talvi, kylmää ja pimeää? Toinen asia, joka minusta vaatii pikaista mietintää on - niinkin proosallista kuin vessa-asiat. Nyt lapset siis ulkoilevat entisen päiväkodin pihalla, ja vessaa ei ole. Kysyin hoitajalta miten toimitaan, jos tai pikemminkin kun jollekulle tulee hätä. Kuulemma kerätään kaikki lapset kasaan ja kävellään hanhenmarssia koululle vessaan. Huomioidaan vielä, että tämä ulkoiluvessa on eri paikassa kun eskaritila.

Esikoisen kanssa kommunikoimme...


Antakaa minun kyseenalaistaa! Kahdeksan lasta talvipuvut päällä leikkimässä mukavia lumileikkejä. Ensinäkin pissaa pantataan varmasti viimeiseen asti, jos leikit on tarpeeksi mukavat. Sitten ilmaistaan tarve päästä vessaan. Uskotteko, että hoitaja saa kaikki lapset viipymättä lopettamaan leikin ja lähtemään kipin kapin vessaan? Minä en! Uskon pikemminkin, että housut ehtivät todennäköisemmin kastua. Mitäs sitten? Koko poppoo riviin ja yhdessä vaihtamaan märkiä vaatteita. Julkinen nöyryytys. Ja tällä välin vielä yksi vanhemmista epätoivoisesti etsii lastaan sekä pihalta ja eskarista eikä löydä häntä kummastakaan.

Tämä ei tule toimimaan, sanokaa minun sanoneen. On otettava luuri kauniiseen käteen ja soitettava varhaiskasvatusjohtajalle. Joka on siis kunnan työntekijä kuten minäkin. Minä en aina jaksaisi olla se "hankala äiti" mutta ei kai tässä muutakaan voi. Taidan ehdottaa, että tilaavat Bajamajan!

...välillä jääkaappimagneeteilla.


***

 (Kuvat ovat kevennys-yritys. Oli pakko kuvata jääkaappimagneettimme. Käymme näillä kivaa pikku taistelua esikoisen kanssa. Melkein päivittäin "sotkemme" toisen tekemän tekstin ja tuloksena on välillä mitä hulvattomampia väläyksiä. Yllä minun ja alla esikoisen fiksaama.)

Koitan etsiä jotain naurun- taikka ilonaiheitakin tästä. Ystävän kanssa puhuttiin esikoulun tarpeellisuudesta ylipäänsä, ja hän kyllä vastasi - vahingossa - päivän parhaasta: "Tätä menoa kun jatketaan, kohta on taatusti joku esileikkikoulukin ennen eskaria". Hmm, ei ehkä?

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Pehmeä lasku

Joo ei. Minä, joka en koskaan myöhästy mistään... Olin illalla laittavinani kellon pitkästä aikaa soimaan - ja säädinkin herätysajan niin, että voisin rauhassa heräillä, laittaa pojille aamupalaa ja sitten herätellä heidät. Tosiasiassa olin kyllä ohjelmoinut ajan mutten itse herätystä. Niinpä heräsin yli puolituntia aiottua myöhemmin kiroilemaan ja toteamaan että hoppu tulee.

Onneksi sekä kuopus että esikoinen ovat huipputyyppejä. Ihan hyvin ja rivakasti meni aamu, vaikka kuopusta jännitti ensimmäinen eskaripäivä uudessa paikassa. Vaikka esikoinen oli ylivilkas hölpöttäjä, josta voi päätellä, että häntäkin vähän jännitti koulunpaluu. Ja vaikka esikoinen valitti kurkkukipua ja kuopus peesasi perässä. Teetä ja troppia isommalle ja sympatiaa pienemmälle ja matkaan. Selvisimme hieman mutkia suoriksi vetäen ensimmäisestä aamusta melkein oikeaan aikaan autoon.

Kuva Pajulahdesta, ei eskarista ,-)

Jätin esikoisen tuttuun tapaan koulun läheisyyteen ja jatkoin kuopuksen kanssa uuteen eskaripaikkaan. Parkkijärjestelyt vaativat vielä vähän viilaamista, oli nimittäin vanhan kunnantalon parkkipaikka niin ammuttuna täyteen ettei ikinä. Kuten muistanette, minä olen melko tuore kuski ja inhoan ruuhkaa ja ahtaita paikkoja. Ja peruuttamista ahtaissa paikoissa. Ja ahtaita paikkoja - tulikohan nyt selväksi? Tuo parkkipaikka oli paitsi ahdas myös täynnä liikettä, niin autoja kuin ihmisiäkin. Silkkaa onnea, ettei kuhmuja tullut, paitsi ehkä meidän auton perään kun kolautin sen puistonpenkkiin. (Mitä pirua se juuri siinä teki? Ja sillä korkeudella, ettei taatusti näkynyt peileistä...)

Kuopus jäi uuteen viihtyisään eskariin ilomielin ja minäkin olin töissä melkein ajoissa. Se, että eskaritila oli viihtyisä, on muuten suuri ihme. Meillä on kasvavana kuntana aikamoinen tilaongelma päivähoidossa ja tämä esikouluryhmä on tungettu väliaikaisesti koulun jumppasalin puolikkaaseen. Ihan totta. Väliaikaiset kontit ovat jo tulleet, mutta käyttökuntoon ne saadaan vähän syksymmällä, joten tällä mennään. Uusi uljas päiväkoti rakennetaan jahka keritään. Mutta kuten sanottu, aivan mahtavan työn olivat lastentarhanopettajat sisustaessaan tehneet ja tuolla kelpaa kyllä olla. Ihan on puolapuut ja jumppapuolikin omasta takaa.

Iltapäivän otimmekin sitten rauhallisesti kotosalla. Eskarissa oli kuulemma "kivaa, mua ei komennettu yhtään" ja yläasteesta kommentti oli "menihän se". Aurinko paistoi ja terassilla tarkeni. Paitsi minä, myös kaksi heinäsirkkaa. Alkaisikohan nyt se intiaanikesä?





***

Esikoinen on ollut Hesan reissunsa jälkeen vähän herkkänä. Juttelimme saunassa pitkään ja mietiskeli mm. siemenisäänsä, sukulaisista ylipäätään ja kuopuksen isän sukuakin arvioi nyt selvästi eron myötä: vieläkö he ovat hänen sukulaisiaan? Voi kun osaisin antaa oikeat vastaukset ja oikeanlaisen tuen murrosikäiselle pojalle! Parhaani yritän.

tiistai 14. elokuuta 2012

Sadonkorjuu


Arki alkaa tänään ja hyvä niin. Lomalla tuppaa tuo syömä- ja juomapuoli vinksahtamaan vähän eri mallille kuin arkena. Suon sen toki itselleni, mutta nyt on taas ryhdistäydyttävä, en nimittäin mistään hinnasta halua takaisin niitä vaivalla poissapidettyjä erokiloja. Käväisin puntarillakin niin sanotusti pelko persiissä, mutta pieni ryhtiliike riittänee. Niin, ja sen kuntopyörän kaivaminen naftaliinista. Nolottaa todeta, että se on seissyt koko kesän telakalla (no kun oli loma... no kun oli niin kuuma kesä...hehheh ja kaikki muut mahtavat tekosyyt).



Loman lopettajaisiksi syötiin oman maan antimia, vaikka ei niillä kyllä kehuskelemaan pääse tänä kesänä. Salaatti ei jotenkin ottanut tulta alleen lainkaan, ei myöskään porkkana. Pottuja ja herneitä kuitenkin tuli, samoin mansikoita sai pojille napsaista aina tuolloin tällöin. Kesäkurpitsasato taisi jäädä yhteen söpöön yksilöön, josta väänsin Yhteishyvän ohjeella kesäkurpitsa-halloumipihvejä, kun sattui luomuhalloumi jääkaapissa nököttämään. Yksinkertaista ja herkullista! Jälkkäriksi teimme kuopuksen kanssa rahkan johon keräsimme ystävän pihalta punaisia viinimarjoja, vadelmia ja mustikoita. Voisin tottua tällaiseen. 

Totuus on, kuitenkin, että olen aivan liian laiska muuhun kuin todella pienimuotoiseen viljelyyn ja satunnaiseen marjastamiseen ja sienestämiseen. Onneksi tässäkin mittakaavassa pojilla säilyy käsitys siitä, että kaikki ruoka ei tule kaupan hyllyltä - ja ainakin joku hintsu siitä, mistä ne sinne ilmestyvät. Mutta onneksi on metsässä viihtyviä sukulaisia: isäni on kova marjastamaan, ja hän on luvannut meille ainakin mustikoita, ehkä myös vadelmaa ja lakkaa pakkaseen. Ah, autuutta, taitavat rantautua viikonloppuna.




Iltapalaksi paahdoin vielä auringonkukansiemeniä, ovat terveellinen ja herkullinen sipsinkorvike. Jollei resepti ole tuttu, yllytän kokeilemaan - sitä voi nimittäin jäädä koukkuun paljon hullumpaankin herkkuun. Siemenet paahdetaan kuumalla pannulla ilman öljyä kunnes vähän ruskistuvat ja "poksahtelevat". Sitten ruukaan kerätä ne yhdelle laidalle pannua ja lorauttaa päälle hillitysti soijaa. Pyöräytän vielä pannulla että soija kuivuu kiinni ja koitan malttaa odottaa, että vähän jäähtyvät. Sopivat mainiosti myös salaatteihin lisättäväksi.

maanantai 13. elokuuta 2012

Loma lopuillaan

Kuopus tuli eilen ja esikoinen saapuu tänään. Ja arki alkaa huomenna, työt, koulu, eskari. Se on mukavaa, mutta mukavaa oli myös vapaalla. Kaikennäköistä pientä tuli tehtyä: kävimme todellakin vapaan alkajaisiksi ystäväni mökillä, Jyrsis ja minä. Aikamoisen kylmää oli illalla ja yöllä, ihan hengitys höyrysi ulkona. Taisi lämpötila käydä reippaasti alle kymmenen asteen, mutta hyvin silti tarkenimme takkatulen lämmössä.

Lauantain kaupunkireissu peruuntui ystävän sairastuttua, mutta se ei ollut mikään katastrofi. Naapurin rouva koitti usuttaa minua ties mihin tansseihin taikka joukkokokouksiin, mutta minäpä menin sienimetsään ystävän kanssa. Kanttarelleja ei löytynyt likimainkaan niin paljon kun viimeksi, mutta sain kuitenkin iltapalaksi sieni-sipuli-luomugouda-leivät. Namskis! Paluumatkalla eksyimme paitsi reitiltä myös paikalliselle kesäkirpputorille. Hörpimme kahvit ja taas niin ihanasti nautin yhteisöllisyydestä ja siitä, että aina törmää tuttuihin tai puolituttuihin nyt ainakin. Tiedän, että joitakuita se ahdistaa täällä maalla, muuta minä saan siitä kiksit ja tunteen, että kuulun tänne. Tämä on minun paikkani!

Ja minä aina vaan nautin yksin saunomisesta, kotisohvalla löhöilystä ja rauhaisasta olosta. Aivan parasta kuitenkin on se, kun herää aamulla, mutta voi kurkata kelloa, kääntää kylkeä ja jatkaa uniaan. Vielä tämän jälkeenkin voi napata kirjan ja heräillä rauhassa lueskellen - ja nousta sängystä vasta puolilta päivin. Ja koko ajan on hiljaista. Juttelimme erään äitiystäväni kanssa, miten raskasta joskus on, kun lapsen suu aukeaa jo ennen kun omat silmät ovat auenneet. Ja sulkeutuu vasta illalla sängyssä nukahtamisen aikoihin (tai parhaassa tapauksessa vähän jälkeen).


Nukkuva lapsi on kauneinta mitä tiedän!


Kampaajallakin kävin, ja nyt kelpaa palata töihin uusien helppohoitoisten kiharoiden kanssa (bää-ää). Se kampaaja muuten halasi minua taas. Ihana ihminen!

***

Mikä siinä on, että vaikka kuinka aikuiseksi (muka) kasvaa, ei sitten millään voi ohittaa känsätuhkeloa kokeilematta saako "savun pöllähtämään"?

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lululla oli kolmas mieli

Nyt sitten voivat siveellisimmät ja herkkänahkaisimmat (ja äiti ;-) siirtyä samantien sivuun. Täytyy nimittäin näin olympialaisten päätöspäivän kunniaksi vähän avautua. Minä en tiedä teistä, mutta jotenkin miesten lajeja seuratessa vaan tulee vähän ...hmmm... virittynyt olo. Johtuneeko ilmassa väreilevästä testosteronista vai mistä, mutta tiukoissa urheiluvermeissä taikka puolipukeissa liikuskelevat urheilijamiehet saavat kyllä ainakin minun ajatukseni harhautumaan vähän toisentyyppisiin aktiviteetteihin. Uimareita oli toden totta ilo seurata, eivätkä kauas jääneet pikamatkojen juoksijatkaan, varsinkaan hidastuksissa. Huhhuh! Milläs minä nyt tästä eteenpäin iltani täytän?


Ehkä tällä?!?


Se minusta kuitenkin on kummallista, että selostajien vielä täytyy tihentää tunnelmaa omalla panoksellaan. Vai mitä sanotte näistä ihan autenttisista selostuspätkistä:

"Hänen tavaramerkkinsä on välineen täydellinen hallinta. Se ei väpätä eikä vaapu vaan menee vääjäämättä kohti päämäärää..." (norjalaisesta keihäänheittäjästä)

"Hän on joko-tai  -mies, jos saa kepin oikeaan asentoon, niin sitten tulee hyvää jälkeä" (myös miesten keihäänheittoon liittyen)

"Öljylantio... irtonainen, täydellisesti toimiva lantio. Tällä miehellä lantio pelaa, se todella on katsomisen arvoista" (110 metrin aidat)
(No niin muuten oli!!!)

"Eikä löydy reikää, ei millään" (lentopallossa vastustajan puolustuslinjasta)

"...löytää reiän ja se on sisällä. Se on kymmenen senttiä sisällä." (edelleen lentopalloa)

"Herra X koittaa edestä ja takaa, mutta ei onnistu" (lentopallo)

"(näillä korkeuksilla) ollaan jo tosi jäykissä välineissä" (miesten seiväshypyn finaali)

"Siinä tepastelee Gallian kukko: katsokaa, ihailkaa, nauttikaa!"
(seiväshypyn ranskalaisesta olympiakultamitalistista)

I rest my case!


Tai sitten minulla on vain kaksi mieltä, toisin kuin Lululla.
Tai olen puutteessa ;-)

***

Ja sitten vielä taivaalla on ollut tänä viikonloppuna mahdollisuus nähdä jopa 60 perseidiä tunnissa. Oh my!

lauantai 11. elokuuta 2012

Puuttuva profiili

Ei hyvää päivää!

Luin juuri tasokkaan kotimaisen iltapäivälehden sivuilta, että Facebook-profiilin puuttuminen on epäilyttävää ja saattaa kieliä siitä, että sosiaaliset verkostot eivät ole kunnossa, pahimmillaan jopa psykopatiasta.

"Facebook-profiilin omistaminen on jo nykyisin merkki normaalisti käyttäytyvästä ja tasapainoisesta ihmisestä, jolla on mitä todennäköisimmin sosiaaliset verkostot kunnossa."

"Sen sijaan sosiaalisen median ulkopuolelle jättäytyminen voi kieliä vaarasta ja paljastaa jopa psykopaatin."

"sosiaalisesta mediasta eristäytyvä voi mahdollisesti olla massamurhaaja"
(Lainaukset siis täältä)

Tässä kohussa on siis osittain kyse siitä, ettei Norjan Breivikillä eikä Yhdysvaltojen "Batman-ampujalla" kummallakaan ollut Facebook-profiilia - ja se on omituista. Olen ennenkin sanonut, että toimittajat kyllä mielestäni vetävät hivenen herkästi mutkia suoriksi. Ja syyllistyvät keittiöpsykologiaan.


"Eikös minullakin ole vähän hullunkiilto silmissä?"


Tuon artikkelin voisi varmaan vielä ohittaa sensaatiohakuisena hömppänä, jollei jutun loppupuolella mainittaisi, että työnantajatkin ovat nykyisin varuillaan sellaisten työnhakijoiden suhteen, jotka eivät ole Facebookissa. Ehkä minä vaan olen vanha ja auttamattomasti kelkasta pudonnut, mutta tuo kuulostaa paitsi kamalalta, myös hieman ristiriitaiselta. Toisaaltahan on keskusteltu ja oltu huolissaan siitä, miten valtavasti työnantajan aikaa kuluu siihen, että työajalla roikutaan Facebookissa. Tai sitten se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Onneksi minulla on eläkevirka eikä toivottavasti enää koskaan tarvitse lähteä itseään työmarkkinoimaan.

Niin, arvasitte varmaan: minä kuulun siihen 40 prosenttiin suomalaisista, joilla ei Facebook-profiilia ole.  Ei ole ollut enkä usko että koskaan tuleekaan olemaan. Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä kyllä kiinnostustakaan. Minä olen introvertti erakko, mutta tuskin kuitenkaan potentiaalinen massamurhaaja.

Herättääkö tämä uutinen kenessäkään muussa tunteita???

perjantai 10. elokuuta 2012

Joululahjaostoksilla

Uskomatonta mutta totta, tein tällä viikolla ensimmäisen joululahjaostokseni. Joo, tiedän, olen hieman etuajassa, mutta vihaan sitä joulunalusruuhkaa ja hötkyä. Kaikkein eniten inhoan sitä, että pitää keksimällä keksiä jotain jollekulle lahjaksi. Niinpä tartun aikailematta toimeen, jos oiva lahjaidea päähän pälkähtää, oli sitten helmi- taikka elokuu. Ja kaikkein parasta on, jos lahjan saa tilattua netin kautta ja välttää kokonaan hikisen kaupoissa juoksentelun. Näin nytkin.

Kuopus on löytänyt maanmainiot Ice Age -leffat ja rakastunut kaikkien muiden lailla Jyrsikseen, tuohon pieneen sinnikkääseen tammenterhoja keräilevään oravaan. Niinpä päätin tilata hänelle Jyrsispehmon. Näissä hyvissä ajoin ostetuissa lahjoissa on toki se vaara, että kiinnostus ehtii hiipua. Tätä estääkseni tilasin myös Ice Age 3 -elokuvan, joka meiltä puuttuu. Joulun aika mennee mukavasti näillä eväillä. Paitsi että hoksasin juuri, että tänä vuonna taitaa olla kuopuksen isän vuoro viettää joulua hänen kanssaan, koska viime joulun olimme kotosalla. Opettelen vielä näitä kuvioita...

Kuva Kukunorin sivulta


En muuten ole ainoa, joka joulua ajattelee: pongasin sekä Hannen että Omapäisen arkeilijan sivuilta maininnan joulusta aivan näihin samoihin aikoihin. Konnadonnakin liittyi joukkoon! En ole yksin - jihuu!

***

Kuopus on ruvennut ikävöimään minua ja kovin oli eilen halipula ennen lähtöä isälleen (itse lähtö sujuu onneksi reippaasti). Se on suloista ja surullista yhtä aikaa. Istuimme pitkään sylikkäin eikä minulla ollut kiire pakkaamaan, laittamaan ruokaa, ei minnekään. Minulla oli aikaa olla pelkästään lasta varten. On aika olla pelkästään lasta varten. Ja on aika olla ihan yksin, kuten nyt.

torstai 9. elokuuta 2012

Ihana elämä, ihanat ystävät

Vapaus vapaus vapaus vapaus! Kuopus lähtee jo yhdeksän maissa tutustumaan eskariin isänsä kanssa ja sitten pitkäksi viikonlopuksi hänen luokseen. Esikoinen hyppää iltapäivällä junaan ja köröttelee Helsinkiin kummitätinsä luokse. Palaa maanantaina. Minä starttaan nyt ensi alkuun ystävän mökille rentoutumaan. Vaikka kummoista keliä ei ole luvattu, aiomme jäädä yöksi. Syödä, saunoa ja parantaa taas maailmaa. Punaviinikin kuuluu suunnitelmiin. Elämä on ihanaa! Eikä vähiten siksi, että esikoinen leipoi eilen kummitädilleen tuliaisiksi aivan taivaallisen hyvää Saaristolaisleipää. Minä saan toisen niistä mökille mukaani, voi pojat että minun kelpaa.



Täytyy vähän myös taas hehkuttaa ystäviäni ja ihmisiä ylipäätään. Kuopuksen parhaan kaverin vanhemmat ovat olleet aivan suloisia eromme jälkeen. Viimeksi, kun hain kuopusta heiltä, he ehdottivat uutta tapaamista pojille ja yleensä olemme vuorotelleet: kuopus menee heille ja seuraavalla kerralla kaveri taas tulee meille. Nyt isä ehdotti, ettei tämän vuorottelun tarvitsisi olla niin orjallista.  Jos minusta tuntuu siltä että olen oman ajan tarpeessa tai jos on jotain asioita hoidettavana, voisi kuopus kyllä tulla useammin heille kun heidän poikansa meille. Voi miten tuntui hyvältä ja pääsi melkein itku!

Ihan oikeasti itku pääsi, kun erään toisen ystävän kanssa oli ollut puhe mennä lauantaina ulos syömään. Kerroin hänelle, että taitaa olla parempi siirtää tapaamista, koska tilipäivä koittaa vasta ensi viikolla ja olen vähän vähissä varoissa ennen sitä. Ystävä ehdotti, että mikäli haluan ja jaksan lähteä, hän kyllä maksaisi minunkin ruokani. Minä voin sitten joskus - kuulemma vaikka viiden vuoden päästä, jos niikseen tulee - tarjota takaisin, kun tilanne helpottaa. Oi ja voi.

Ihmiset ovat ihania! Siitä saa voimia.




Kauniita ja iloisia ajatuksia teidänkin suuntaan, blogiystäväni!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kakkua ja kaaoksen hallintaa

Meidät oli koko perheen voimin kutsuttu esikoisen ystävän synttärikahveille eilen. Siinä olikin kokonaisuudessaan eilisen ohjelma: minusta tällainen yksi per päivä on ollut hyvä tahti näin lomalla. Yksi kyläily/ yksi DVD/ yksi pelisessio taikka yksi uimareissu - nämä siis vaihtoehtoisina toisilleen, eivät herran tähden kaikki saman päivänä. On siis ollut leppoisaa edelleen. Mutta siitä synttärivierailusta piti kertomani.

Asuisimmeko ahtaasti mutta halvemmalla...

Äiti ja poika asuvat kahdestaan suunnilleen samankokoista kämppää mistä haaveilen meille kolmelle. Hui kauhistus sentään. Nyt oli oiva mahdollisuus kuulostella ja pähkäillä mahtuisimmeko. Kuinka mahtuisimme ja miten asettelisin kampekset, että mahtuisimme. Esikoisen ikäinen poika oli saanut makuuhuoneen, aivan kuten minä olen myös suunnitellut ja äiti eleli olohuoneessa. Mutta minulla on lisäksi vielä kuopus. Pyörittelin sohvaa ja olohuoneen jakomahdollisuutta päässäni ja ehkä, ehkä. Luovuudella ja hyvällä tahdolla?


...vai väljemmin mutta kalliimmin ja auton kera. (Piirrokset kuopuksen 8/12)

Mutta pakko minunkin on myöntää, että pienihän se oli, nykyiseemme verrattuna varsinkin (30 neliötä vähemmän). Minä ei siis edelleenkään ole nähnyt sitä oikeaa asuntoa ja mikä tärkeintä, en ole pääsyt sinne haistelemaan josko siellä pystyisin olemaan. Nyt sitten pitäisi ajatella järkevästi.

Sen kunniaksi aloitin muuttoraivausta keittiön yläkaapista. Heitin kaiken ylimääräisen pois. Enää 25 kaappia ja kaksi ulkovarastoa.

tiistai 7. elokuuta 2012

Esteettinen vedin

Naisen Nelikymppisen "romukokoelmasta" inspiroituneena muistin erään kirpparilöytöni vuosien vuosien takaa. Kävelin Hietalahden kirpputorilla, kun silmiini osui turkoosi kaunis esine. Kysyin myyjältä mikä se on ja vastaus kuului empimättä "esteettinen vedin". Arvaatte varmaan, että se oli pakko ostaa. Kaivelin kaappeja ja, uskokaa tai älkää, se oli edelleen tallella, vaikka tapauksesta on varmasti 20 vuotta aikaa. Lupaankin nyt pyhästi ja julkisesti itselleni, etten ostanut sitä vedintä turhaan. Vaikka turkoosi ei minun värini olekaan, aion asentaa tuon johonkin kaappiin, mikäli saan sen Ihan Oman Majan.



Lisää esteettisiä ja myös herkullisia asioita: Robistadianus Röyhkeä majaili meillä kolme päivää ja pojat hakivat Amarian kanalasta munia. Suloisia pieniä uniikin muotoisia ja värisiä - ja aivan mahtavan makuisia, etten sanoisi!

Etuoikealla verrokkina kaupan muna

***

Sitten ei-niin-esteettisiä, vaikka on niitäkin areenoilla, ja paljon: Olen edelleen seurannut olympialaisia. Kertokaahan minulle, mikä nimi se sellainen on kun Saeid Mohammadpourkarkaragh? Seurasin miesten painonnostoa (!) ja koitin kirjoittaa tuota lauantai-iltana itselleni muistiin, mutta arvatkaa onnistuiko parin viinilasillisen jälkeen? Mohammadpour... Mohammadpuorkargamel... Mohammadpuorkakara-argh...

maanantai 6. elokuuta 2012

Lepää rauhassa

Ensimmäiset blogit, joita aloin seurata, olivat käsityöblogeja. Pian jäin auttamattomasti koukkuun ja piti käydä säännöllisesti tarkastamassa muutamaa. Sittemmin oivalsin, että blogilistan kautta on kätevämpi tarkistaa suosikkiensa päivityksiä. Nyt näitä seurattavia blogeja on kymmeniä. Osa niistä löytyy tuosta oikealta sivupalkista otsikolla Oma blogiluettelo, osaa seuraan ihan privaatisti.

Yksi pitkäaikaisimmista suosikeistani on ollut upean taitavan, värejä rakastavan Villasukan Bits of Yarn/ Langanpätkiä -blogi. Nyt uusimmassa päivityksessä lukee, että Villasukka on siirtynyt pehmeämpien villojen ääreen 3.7.2012. Minulla on käsittämättömän surullinen olo. Vaikka en Heliä itse koskaan tavannut, tiedän, että hän oli minun ikäiseni. Samalla tavalla lähelle on "vieraan" ihmisen kuolema tullut, kun lähikunnan kollega kuoli vuonna 2008. Hänkin oli iloinen, pirteä, elämänhaluinen nelikymppinen punapää. Elämä tuntuu välillä epäreilulta. Joskus on vaikea uskoa, että kaikella on tarkoituksensa.

Krassit aukesivat sopivasti syntymäpäiväkseni



Levätkää rauhassa, ajattelen teitä.

***

Tänään on myös Hirosiman pommin vuosipäivä. Tänään saa olla apea!