Sivut


tiistai 31. heinäkuuta 2012

Sata salamaa

Tai tuhat, montakin tuhatta. Heräsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hurjaan ukkoseen ja rankkasateeseen. Piti oikein nousta ikkunan ääreen ihailemaan luonnon omaa ilotulitusta. En ole moista koskaan ennen nähnyt! Aamulla herätessä koko terassi kalusteineen, mattoineen ja pehmusteineen oli litimärkä. No, kesä kuivaa.. Kuuma ilma jatkuu ja ukkosiakin pienemmässä mittakaavassa kai vielä luvassa. Me nautimme lämmöstä ja pakkasimme kimpsut ja kampsut jo aamupäivällä ja suuntasimme rannalle. Kuopus ja minä, siis. Esikoinen nukkui vielä pitkälle iltapäivään. Nukkukoon, pian muuttuu rytmi kun koulu alkaa.


Terassielo jatkuu ja tylsiä uhkaa tulla näistä lomapäivityksistä. Taas kutomista, edelleen olympialaisia, vetelehtimistä ja lueskelua. Siis ihan parasta. Olen tuijotelut puutarhaa ja mietiskellyt muuttoasioita. Ehkä minä pärjäisin ruukku- ja amppelikukkien voimalla, uudessa talossa ei kummoistakaan pihaa ole. Toisaalta ruukkukukkia minulla etupäässä nytkin on. Ne eivät ole oikein tämän kesän säästä innostuneet, mutta kohta saan nauttia krasseista, jotka ovat melkein lempikukkiani. Ainakin värinsä puolesta.

Täytän tällä viikolla vuosia (komeat 42 - joku, joka uskoo 7 vuoden sykleihin elämässä, sanoo, että uusi elämä* alkaa tässä kohtaa) ja aion herkutella oikein kunnolla. Esikoiselta on jo tilattu Tiramisu ja markettireissulta löytyi myös Brie luomuna, samoin uusia suklaita. Eiköhän näillä eväillä jonkilaiset bileet saada aikaiseksi?!?



*Niin, minä siis olen kyllä ihan tyytyväinen tähän nykyiseenkin!


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Helle saa ihmiset epävireeseen

Muistelen, että helmikuussa kuuntelin mainiota Papun ja Poikien Helle -biisiä. Nyt sitten on helle ja mittari paukuttelee lähempänä kolmeakymmentä. Mieluummin näin, kun toisin päin! Olen muuttanut asustelemaan terassille. Ihana verkkainen aamu ja aamupala siellä, sitten lisää kahvia, kun äitini ja miehensä toivat pojat.

Kotiinpaluun kunniaksi paistoin heille lettuja ja ystäväkin kutsuttiin jaolle. Jo tämä ponnistus sisällä lieden ääressä oli riittämiin ja söimme toki sitten ulkosalla. Itselleni tein lettuihin suolaisen täytteen, kun lounas oli nauttimatta: sipulia, papuja, oliiveja, tomaattipyreetä ja ranskankermaa. Hyvää oli. Pojat söivät omansa hillolla ja sokerilla. (Kuopus on hillon ystävä, esikoinen haluaa sokeria. Ja esikoinen syö mieluummin pannaria, kuopus taas lettuja. Tarkka luku pidetään, että näitä on vuorotellen. Huokaus!)



Ihan vähän tartuin kutimeenkin armottomasta helteestä huolimatta. Eiköhän takki valmistu ennen viileitä ilmoja, varsinkin, kun nyt on aikaa kutoa. Kylläpä tämä loma onkin mukava ja tervetullut - nyt sen tajuaa, kun ei tarvitse tänään aloittaa arkea ja hyökätä töihin. Taidamme pakata eväät ja mennä ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimaan, jos kelit jatkuvat tällaisina.

Olympialaisiakin olen toisella silmällä seurannut - se käy mainiosti kutomisen ohessa. Uusi lempilaji on löytynyt: jousiammunta! Olen jäänyt koukkuun, aivan mahtava laji. Ei tule hiki, keskittyminen, paineensietokyky ja psyykkinen kestävyys ylipäätään ratkaisevat. Mutta ei ehkä sittenkään ole miesten uinnin voittanutta...nam... Yhdessäkin katsoimme. "Eikö niin, että vaikka ollaan samassa perheessä voidaan kannattaa eri joukkueita?" Mikä voisi olla suloisempaa, kuin pieni alaston hikinen poika sylissäni katsomassa koripalloa. Ja kannattamassa eri joukkuetta kuin minä. Ikävä on kyllä ollut, puolin ja toisin. Sitä paikkailemme nyt.

Muistutukseksi:



Nauttikaamme!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

On niin hikikin

En olisi juuri parempaa lomanaloitusta voinut saada taikka toivoa. Aurinko helli koko päivän. Join aamukahvin ulkona, söin lounaan ulkona, nautin päiväkahvit ja jäätelön ystävän kanssa ulkona ja vielä lomajuomatkin nautiskelin ulkona iltapäivällä ja illalla. Aivan ihanaa! Minä olen kyllä kesäihminen ja aurinkoihminen - oikein tunnen, miten lihakset rentoutuvat ja mieli myös, kun aurinko lämmittää ja hiki virtaa. Niin kauan kun ei tarvitse tehdä mitään, nautin helteistä aivan täysillä.


Hellemekko pääsi päälle vissiin ensimmäistä kertaa kotioloissa tänä kesänä ja kiitettävästi se houkutteli ihailijoita. Aika pieniä ja yleisimmin siivekkäitä - perhosia, kukkakärpäsiä - sain luotani hätistellä, mutta myös yhden eksoottisemmankin: heinäsirkan. Sisilisko viivähti myös seurassani.

Kutominen jäi nyt kyllä toiseen päivään, villaan koskeminen ei vaan onnistu 25 asteen lämmössä. Matkijanärhi sen sijaan tuli luettua loppuun asti ja oiva oli tämä kolmen kirjan sarja. Silloin kun minä olin nuori, oli oikeastaan vain lasten kirjat ja sitten aikuisten kirjat, mutta siitä välistä puuttui jotain. Varta vasten nuorille suunnattu kirjallisuus. Ei ihme, jos jonkun lukuharrastus tyssäsi tuossa kohtaa. Nykyään se tyssää myös, usein, mutta syyt ovatkin sitten aivan toisaalla. Hyvä ja mukaansa tempaava nuortenkirja tosin saattaa innostaa jokusen uudelleen kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

***

Oletteko kuulleet Calimochosta? Spritzerin tai Wine coolerin, eli valkoviinin ja Spriten taikka soodan yhdistelmän tuntevat kaikki, mutta sen espanjalainen serkku, Calimocho on suotta vieroksuttu. Punaviini ja kokis yhdessä kuulostavat, no, hmm, kammottavilta, mutta se on oiva kesäjuoma, jos punaviiniä on jäänyt pullon pohjalle tai se on liian halpaa ja pahaa muutoin sellaisenaan juotavaksi (näin kertoo nimimerkki viinisnobi, mulle ei enää kelpaa huonot viinit, olen mieluummin täysin ilman kuin juon 5-7 euron viinejä). Siispä pari lasillista Calimochoa kruunasi lapsettoman hellepäiväni eilen.

***

Olen muuten salaa hiljaa mielessäni tullut siihen tulokseen, että nämä kuopuksen (yli) viikon mittaiset vierailut isällään ovat melko pitkiä. Sopivat loma-aikoihin, kyllä, mutta taitaa olla onni onnettomuudessa, että tässä tapaamisjärjestelyssä ei fifty-fifty -jakoa ollut sitten edes mahdollisuutta harkita arjessa, vaikka alun perin näin olimme ajatelleet. Samaan tulokseen lienee lomaraportin perusteella tullut myös kuopuksen isä. Joka tapauksessa: molemmat pojat siis tulevat kotiin tänään. Ja hyvä niin!

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Ovi käy

No niin, ovet käy edelleen: esikoinen tuli hyvässä järjestyksessä ystävän mökiltä torstai-iltana ja tänään lähteekin sitten vielä mummilaan yhdeksi yöksi. Tulevat huomenna kuopuksen kanssa samalla kyydillä. Sitten ollaankin vaan kotosalla ja lomaillaan. Eilen töiden jälkeen nautin auringosta, katoin ruoan ulos ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja muutoinkin rentoilin loman aloittajaisiksi. Illalla katselimme vielä esikoisen kanssa Papillonin. Hän tykästyi kirjaan niin, että taisi lukea sen kahdestikin, ensin ihan oma-aloitteisesti ja sitten seiskaluokan kirjallisuusesseetä varten uudelleen.

Sain tämän osuvan avaimenperän...

Nyt piti nähdä elokuvakin, ikää alkaa olla sen verran, että saatoimme sen yhdessä katsoa. Olenko kertonut, että olen näissä ikäraja-asioissa(kin kuulemma) "ihan natsi"? Esikoinen oli varmasti kylämme viimeinen ala-asteikäinen lapsi joka sai kännykän. Olikohan se kymmenvuotis-lahjaksi?!? Siihen asti poika vaan ei liikkunut sillä tavalla yksin kylillä, että olisi oikeata tarvetta ollut. Koulussa oli opettajan puhelimen lähellä, iltapäiväkerhossa myös, samoin kavereilla heidän vanhempiensa puhelimien ulottuvilla. Ostin sitten, kun sitä oikeasti tarvitsi.

Samoin Facebookiin poika pääsi 13-vuotissyntymäpäivänään. Harva edes tietää tätä ikärajaa saati piittaa siitä. Leffojen ja pelien kanssa olen myös ollut erityisen tiukkana. Osittain tämä johtuu ammatistani, mutta muutoinkin olen vahvasti sitä mieltä, että ehtii sitä myöhemminkin tehdä ja katsoa niitä hurjimpia juttuja. Olkoon lapsia niin pitkään kuin mahdollista.

...ystävältä lahjaksi!

Tänään saan siis vielä ladata akkua yksinäni. Luulen, että annan neuloosille vallan ja kudon niin paljon kun sielu (ja hartiat) sietää. Illaksi taidan pyytää ystävää lasilliselle. Ai niin, ja onhan minulla se Matkijanärhikin. Hitsi, kun en osaa kutoa ja lukea yhtä aikaa, kuten eräs taitava ystäväni.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aurinko paistaa ja vettä sattaa

Minä olen nauttinut tästä kesästä säistä huolimatta. Aurinko on kuitenkin ihan kivasti paistanut aina välillä. Minulla ainakin on muistissa monia iltoja, jolloin olen istunut terassilla ilta-auringossa lukemassa, nauttimassa viiniä tai muuten vaan nauttimassa. Samoin aamuaurinkoa olen saanut silloin tällöin - istun terassin toisessa nurkassa ja kohottelen kahvikuppia. Olenpa kerran tai pari syönyt aamiaisenkin samoissa asemissa. 

Nyt tätä lisää, kiitos! Minulla alkaa nimittäin kahden viikon kesäloma. Vähän hassua on kieltämättä tämä lomailu tänä kesänä ollut - viikko siellä ja toinen täällä, mutta kuopuksen parasta on ollut pakko ajatella. Hän saa tällä systeemillä puolentoista kuukauden tauon hoidosta, ja se tuntuu kyllä olevan tarpeen tämän pitkän ja välillä rankankin kevään jälkeen. Mutta tuntuupa mahtavalta ajatukselta olla vähän pidempi pätkä vapaalla itsekin, palaan töihin vasta kun koulut ja esikoulut alkavat. Sitä ennen ehdimme toivottavasti poikien kanssa tehdä vielä monta mukavaa juttua. (Vähän tähän tyyliin...)




Ja onpa sitten todella vielä viimeinen viikonloppu ennen töihin paluuta sellainen, että molemmat pojat ovat poissa kotoa peräti torstaista sunnuntaihin. Jotain spesiaalia täytyy kyllä silloin keksiä.

Mutta nyt, aurinkoa minulle. Ettei tarvitse lähteä Singaporeen.

***

Cascade pääsi vyyhdiltä keräksi ja nyt iski sellainen neuloosi että oksat pois. Ilta-auringossa oli hyvä aloittaa ja lomalla jatkaa. Luultavasti ne helteet todellakin alkavat myös, kun minä kudon vimmatusti perulaista villalankaa. Takki tulossa, ehkä.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Viikko ilman lapsia

Esikoinen tulee tänään mökiltä, illalla, työvuoroni jälkeen, luulisin. Rento oleminen jatkuu, koska kuopus jatkaa vielä lomailua isänsä kanssa ja saapuu sunnuntaina. Olen minä ollut ja nauttinutkin.

Maanantaina töiden jälkeen katsoin Casablancan, jälleen kerran. Ja pitihän sitä vähän itkeä tirauttaakin. Ei vieläkään, eivät saaneet Rick ja Ilsa toisiaan.

Tiistaina käväisimme kaupungissa ystävän kanssa. Ja tietty syömässä sitä iänikuista - ja aina yhtä herkullista - caesarsalaattia. Bussia odotellessa piti sitten vielä tappaa aikaa puistossa piccolokuoharien kera. Ystävä oli lukenut julkijuopottelujutusta, että kuohuviinillä kilistelystä poliisi ei sakota ;-) Rattoisaa oli, niinkuin aina.

Eilen taas vötkistelin oikein kunnolla työpäivän jälkeen, lueskelin, söin suklaata, köllöttelin. Kovasti huhuilivat Cascaden langat, mutta ovat rontit vyyhdeillä, enkä hoksannut keriä niitä kun vielä olisi apukäsiä kotona ollut. Kollega ehdotti, että ottaisin jalat avuksi, mutta eivät taida minun vatsalihakseni rahkeeni moiseen riittää. On vielä odoteltava.



On odoteltava myös Nälkäpelin kolmatta osaa, Matkijanärheä, joka on esikoisella mökkilukemisena. Pahasti jäin kuulkaas Nälkäpeliin koukkuun. Minä olen nyt lukenut myös Vihan liekit ja odotan kuumeisesti tuota kolmatta saapuvaksi. Tämä on yllättävää sikäli, että fantasia saati scifi ei varsinaisesti ole minun heiniäni, mutta tämä sarja on toteutettu sillä lailla, että jännitys on pääosassa eikä yliluonnollinenkaan niin minua häiritse kuin yleensä.

Osassa kaksi kilpaili muuten sympaattinen Mags, joka oli todella taitava käsistään, "On silti taivaan tosi, että hän osaa tehdä ongenkoukun mistä tahansa - pensaan piikistä, linnun luusta, korvakorusta."

***

Tänään aion vielä aamupäivällä ajella markettiin täydentämään kuivaruokavarantoja ja vähän kosteampiakin, Alkossa.

***

Kuulinpa tässä, että leijonanmetsästys on kuulemma out ja puuman metsästys in. Jihuu!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ohjeita suursiivoukseen

Huomioita siivoukseen siiderin voimalla:

Niin mukavaa kuin se onkin (verrattuna tavalliseen siivoamiseen, siis) don't try this when kids are at home.

Pyykkiin joka tapauksessa matkalla oleva kesämekko ei ole kaikkein kätevin puunatessasi lattioita runsaan veden kera. Jos kuitenkin käytät sitä, tee näppäränä helmaan solmu. (Muista myös avata solmu kun haet mattoja sisälle, ettet esittele naapurustolle selluliittejasi.)

Solmi myös maahan asti ulottuvat verhot: imurointi on yllättävän haastavaa huppelissa.

Sama pätee sisustustikkaissa oleviin huiveihin.



Pidä yllä sopivaa tahtia niin juoman kuin siivouksenkin suhteen.

Juo välillä myös vettä. Monta kertaa. Joka välissä.

Muista syödä. Ja varo, ettei toluvettä roisku ruokaan taikka vielä pahempaa - juomaan!

Älä jätä juomalasia metriä kauemmaksi itsestäsi, äläkä varsinkaan kerää tavarakasaa sen ja itsesi väliin.

Jos aiot pyyhkäistä tahran valkoisesta seinästä varaudu pesemään koko seinä, varsinkin, jos olet polttanut talvella paljon kynttilöitä.

Jos pyyhit räkää tapetista (ÄLÄ KYSY!), käytä väritöntä rättiä ja varo, ettei tapetti lähde mukana.

Kysy etukäteen vaikka kuopukselta, miten imurista saa auki sen luukun, josta löytyy sohvasuutin. Siis jos aiot ensimmäistä kertaa ikinä imuroida sohvan.

Älä tingi tasosta loppusuoralla - toisaalta älä myöskään jää jynssäämään jää-viileäkaapin ovien alareunoja, jos ainoa, joka ne voi nähdä, on kuopus, kontillaan.

Älä jätä yläkaappien ovien putsaamista viimeiseksi, mikäli tarvitset avuksi keittiötikkaita.

(Ja tarkkaile kahvikäyttäytymistäsi: miten hemmetissä kaapin oveen kahden metrin korkeuteen on mahdollista roiskuttaa kahvia?!?)

Tee kaikki se, mitä ehdottomasti haluat saada aikaiseksi, alkupuolella, siltä varalta, että ...kröhöm... tahti hidastuu.

Koriste-eläinten tälläämisen maustehyllyyn (pystyyn) pölyjen pyyhkimisen jälkeen voit kuitenkin suosiolla jättää seuraavaan päivään.



Älä katso kelloa aloittaessasi. Älä myöskään lopettaessasi, äläkä varsinkaan sekä että. (Se vie kauan!)

Koita ylläpitää edes himpun verran parempaa yleissiivouksen tasoa seuraavaa suursiivousta odotellessa, please!

Huomioi, että kroppa saattaa olla seuraavana päivänä kipeä kaikesta kyykistelystä ja kurottelusta. (Ja pää...)

***

Kyllä, minä haluan pienempään kämppään, vaikka sitten mielenterveyteni uhallakin.

***

Vaikka uimavedet eivät kovin lämpimiksi edes ehtineet - taikka sitten uimasäät vaan olivat kehnot, emme nimittäin ole kertaakaan käyneet uimassa tänä kesänä - Jaakko heittää tänään kylmän kiven ja äitini täyttää vuosia. Onnea äiti! Ja buu, Jaakko.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Realismia peliin

Olen ajatellut, että minä olen arki-ihminen ja koti-ihminen, mutta minä en kyllä ole äiti-ihminen siinä mielessä, että jaksaisin lapsia loputtomiin. Olen ajatellut, että kuopuksen isä oli se, joka tarvitsi tilaa ympärilleen, minulle riittää pieni koti ja pojat. Mutta entäs kun ne oikeasti kinastelevat koko ajan? Huomaan, että minä myös tarvitsen omaa rauhaa ja tilaa tasaisin väliajoin. Nyt, kun kumpikaan pojista ei ole kotona, on hyvää aikaa ajatella ja kuulostella itseään. (Voi jestas, että minä nautin...)

Miten minä kuvittelen mahtuvani näiden kahelien kanssa kaksioon? Vaikka hehkutan arjen ihanuutta, totuus on se, että hermo menee, tasaisin väliajoin. Ikäero on niin suuri etteivät pojat yksinkertaisesti mahdu samaan huoneeseen suunnilleen sekunttia pidemmäksi aikaa. Mitäs sitten, kun tilaa on rutkasti vähemmän? Kun en voi komentaa niitä omiin huoneisiinsa? Tai voin, mutta minulle ei jää itselleni kovin kummoista tilaa rauhoittua ja päästellä höyryjä.


Toisaalta tämä olotila ei jatku ikuisuuksiin. Esikoinen saisi tietenkin aluksi talon ainoan makuuhuoneen itselleen, mutta hän muuttaa ennemmin tai myöhemmin kotoa pois. Pieni koti taitaisi vähän painostaa tuohon ennemmin -suuntaan, mikä ei tietenkään ole tarkoitus mutta ei nyt niin kauhean paha juttukaan olisi. Sitten kuopus muuttaisi makuuhuoneeseen ja minä valtaisin olohuoneesta nurkan itselleni. Mutta miten siihen asti?

Minä olen hulluna optimistina ajatellut, että jaan olohuoneen kahtia, kuopuksen huoneeksi ja olohuoneeksi. Ja minä nukkuisin kuopuksen puoliparven alla. Sermejä, verhosysteemejä tms toki tarvittaisiin, mutta luovuudella selvittäisiin. Sunnuntaina siivotessani ja sohvaa siirrellessäni jopa tälläilin miten huoneen saisi näppärästi jaettua ja tuli pari uutta ideaakin. Olenkohan minä nyt ihan järjiltäni?

Minun täytyy varmaan kaivaa tämä postaus esiin, jollen pääse siihen maaliskuussa vapautuvaan asuntoon. Ihan vaan, ettei pettymys olisi niin suuri. Asioilla on aina vähintään se kaksi puolta. Ja kun muistaisi, että niillä on myös taipumus järjestyä!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Oma maa mansikka

Eilen tuli tekstarilla iloinen viesti: kehnohkosta mansikkakesästä huolimatta saamme pakkaseen 5 kiloa ihania luomumansikoita. Olemme joka vuosi listalla ja meille ilmoitetaan, kun marjat voi tulla hakemaan. Palvelu pelaa, sanoisin! Ostamme siis mansikkamme paikalliselta luomutilalta.


Kuva täältä

Tässäkään - niin kuin en muussakaan, toisaalta - paljoa hintaa taikka hintaeroa mieti. Syitä on ainakin kolme: maku on taivaallinen, mansikka kuorettomana epähedelmänä (joo joo, ihan tosi!) kerää torjunta-aineita itseensä ja niitä mansikan viljelyssä myös todella paljon käytetään, koska mansikka on kovin altis homeelle. Kolmas syy on se, että minä olen mansikalle allerginen, mutta luomumansikoita pystyn aika ajoin syömään. Muutoin kesäherkkujani ovat herneet ja kirsikat.

Kotimainen mansikka on kuitenkin sellainen pakollinen kesäherkku, että lankean siihen kerran kesässä joka tapauksessa. Nykyään se on se päivä, kun perkaan marjat pakkaseen: syön surutta marjoja samalla. Joskus tulen kipeäksi, joskus en, mutta vatsanväänteet ovat yhtä pahoja syön sitten yhden marjan taikka kokonaisen litran mansikoita. Herkuttelen siis kunnolla, jos kärsimys kuitenkin tulee. Tällä kertaa ei tullut - ihan pientä kipristelyä vain.


Omassa mansikassamme on jo näiden kukkien sijaan paljon marjoja, mutta eivät vielä ole punehtuneet. Toivottavasti saavat väriä ennen kuin mätänevät.

Esikoisella on mukanaan myös kamera, joten aasinsiltoja luvassa kuvituksen suhteen.

***

Olipas se taas, kuitenkin, homma perata ja puolittaa, pussittaa ja pakastaa. Mutta on se sen arvoista, talveksi on nyt oivat varastot vitamiineja odottamassa. Heittäydyin muutenkin Martaksi: päätin jo etukäteen, että mansikkashow:n lisäksi puunaan talon lattiasta kattoon poikien lähdön kunniaksi. Tiedätte jo, ettei se ole minun käsitykseni hauskanpidosta eikä kyllä vapaastakaan, sen puoleen. Vaan nytpä päätin testata tuttavani konstin ja siivota siiderin voimalla.

Shiistiä thuli, oikesshti!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kahden tulen välissä

Ruokavastaavan elämä on välillä varsin ... hmmm... haasteellista.

"Äiti mä haluan opetella veistämään juustoa."

Luomuoltermanni on jo vanha tuttu, sitä vaan ei tällä hetkellä saa paikkakunnaltamme. Mutta löysin vasta Edamin luomuna ja sain kauppiaan tilaamaan sitä tännekin. Harmi, että se on tuotettu Saksassa, mrrr. Mutta hyvin maistuu kuopukselle, itse veistettynä.. Esikoinen taas inhoaa Edamia ja tykkää kermajuustoista. Olen ennenkin kertonut, että juuri missään eivät maut mene yksiin.

Esikoinen on perunamies, kuopus pastakaveri. Esikoinen appelsiinimehun ystävä, kuopus omenamehun - molemmille maistuisi Pirkan luomumustikkajuomatiiviste, mutta siinä on liikaa sokeria minun mielestäni. Toisinaan sillä kuitenkin herkutellaan. Muutoin suosimme täysmehuja. Kuopus tykkää enemmän ruispaloista ja esikoinen ruispuikuloista. Esikoinen riisikakuista, kuopus hapankorpusta. Esikoinen ei syö Pirkan Reilun kaupan keksejä eikä kuopus taas juuri syö jäätelöautojäätelöitä.  Esimerkkejä löytyy loputtomiin. Olen kahden makutuomarin loukussa!



Ja kahden kaupan.

(Oikeastan minä olen neljän kaupan loukussa, kahden lähikaupan, lähimmän marketin, joka löytyy 35 kilometrin päästä ja saman kaupungin ekokaupan. Marketista haen kuivatavaran, jota täältä maalta ei saa, ja ekokaupasta siemenet, pähkinät ja kosmetiikan ja kuivatavaran, jota ei marketissakaan ole.)

Maitoa saa molemmista lähikaupoistamme, mutta toisessa se on 50 senttiä halvempaa litralta. Toisesta saa Reilun kaupan banaaneja, luomugoudaa, -spagettia, -riisiä, -sipsejä ja Bionadea. Ja luomuvoita ja -riisikakkuja sekä -jogurtteja pienissä purkeissa. Toisesta taas ne Reilun kaupan keksit ja tumman suklaan, omenoita, ruisnappeja ja paahtoleipää sekä niitä puikuloita luomuna. Ja parempaa luomuketsuppia ja -tomaattimurskaa pahvitetrassa. Uskokaa kun sanon, mutta tällaiseen pystyy vain nainen!


Molemmat kauppiaamme suhtautuvat onneksi minuun ihanasti. Olen saanut luvan tehdä heille listoja toivomistani tuotteista ja ovat esimerkillisesti toiveitani täyttäneetkin. Jokainen tuote, jota ei tarvitse hakea lähikaupungista, on plussaa. Varsinkin, jos joskus pääseen tavoitteeseeni, autottomaan elämään.

Mutta arvatkaas mitä? Tänään lähtee kuopuskin viikoksi lomailemaan isälleen (ja esikoinen on edelleen, ja toivottavasti suunnitelmien mukaan torstaihin saakka kaverinsa mökillä) joten minun ei tarvitse huolehtia kuin omista syömisistäni. I-HA-NAA!!!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kymmenen kysymystä

Sain Hannelta haasteen. 

Katsotaanpa:

1. Jos nyt saisit kaksoset, tytön ja pojan, mitkä nimet antaisit heille?

- Voi kauhistus... Meillä on suvussa kaksosia, joten mikäli näin vanhemmalla iällä vielä olisin intoutunut lapsia tekemään, olisin saattanut tuplajättipotin saadakin. Yhdellä ystävälläni on kaksoset, joiden toiset nimet on Leia ja Luke, joten niitä en voisi enää laittaa. Tuota Onni ja Ilona? Helmi ja Oiva? Olen aina rakastanut lasten nimiä jotka tarkoittavat jotain.

2. Kerro kolmesta elämääsi vaikuttaneesta paikkakunnasta.

Tämä on helppo: kaupunki, jossa kävin kouluni on edelleenkin minusta 35 kilometrin matkan päässä. Kulttuuri, kaupat, kaikki on tarpeeksi lähellä, mutta saan silti itse nauttia maaseudun rauhasta. Toinen paikkakunta on tietysti nykyinen asuinpaikkani. Luulen, että olen tullut tänne jäädäkseni, niin hyvin olen asettunut pieneen 4000 asukkaan kuntaan ja tunnen itseni osaksi lämmintä yhteisöä. Kolmas on itseoikeutetusti Helsinki. Asuin siellä 13 vuotta ja sinne liittyy paljon lämpimiä muistoja. Kuitenkin aikansa kutakin - näin, koin ja nyt haluan asua maalla!

3. Jos sinun pitäisi tehdä jollekin lahjaksi "ihan itse" jotain, mitä se voisi olla? 

Minä luulen, että  kutoisin jotain lahjan saajan väristä ja tyylistä - ehkä kaulahuivin! Siinä on loputtomiin variaatioita.


4. Koska ja miten olet opetellut käyttämään tietokonetta?

Vuonna -89 aloitin kansanopiston toimittajalinjan, ja siellä tutustuin tietokoneisiin ensimmäistä kertaa kunnolla. Silloin oli vielä lerput käytössä. Testasin esikoista, joka on oikea velho tietokoneiden kanssa, mutta ei tiennyt hän mikä lerppu on.

5. Pidätkö pelaamisesta? Pelaatko mieluiten lautapelejä, tietokonepelejä, pelikoneella vai ihan joukkuelajeja?

Olen sohvaperuna, penkkiurheilija, mutta perinteiset lautapelitkin ovat aika mukavia poikien kanssa. Esikoisen kanssa pelaamme Carcassonnea ja Dominionia, kuopuksen kanssa Kimbleä, Unoa ja Uno Spin käy koko perheelle. Niin, ja tietokonepeleistä tietysti kanahyökkäys.

6. Onko sinulla tauluja tai julisteita seinälläsi? Minkälaisia?

Oi, minun tauluni... Toivottavasti tämä vielä joskus löytyy oman majani seinältä:



Tällä hetkellä seinällä on kolme buddhaa ja afrikkalainen neito.

7. Mistä väreistä et pidä? Miksi?

Vaaleansininen, vaaleanvihreä, vaaleankeltainen, vaaleanpunainen... Siis minun päälläni. Minä taidan olla räiskyvien värien ihminen!

8. Jos puhelimesi soi keskellä yötä, mitä ajattelet ensimmäisenä ennenkuin näet kuka soittaa?

Minun puhelimeni on aina yöllä äänettömällä, joten en kuulisi. Mutta oletetaan, että heräisin... jos pojat olisivat poissa kotoa luultavasti säikähtäisin heille tapahtuneen jotain. Jos he olisivat kotona, olettaisin pikku veljeni juoneen yhden tuopin liikaa ja soittavan minulle kännipuhelun ;-)

9. Jos voittaisit lotossa 10 miljoonaa, mitä ostaisit ihan ensimmäiseksi?

Minä ostaisin yhden ylihinnoitellun 98 m2 uuden uutukaisen omakotitalon paikkakunnaltamme - tietysti sillä varauksella, etten saisi siellä oireita. Ja sisustaisin sen ihanasti juuri minun näköisekseni. Tai sitten rakennuttaisin ihan oikean ekotalon, jos vaan löytäisin hyvän tontin tarpeeksi keskustasta.

10. Pidätkö laulamisesta? Ja kysymys ei siis ollut "osaatko laulaa" vaan että pidätkö siitä? ;)

En todellakaan osaa laulaa, mutta välillä tykkään päästellä kovaa ja korkealta ja nuotin vierestä. Mikähän siinä on, että se vimma iskee etenkin autossa? Vähän tähän tyyliin. (Löysin tämän Salamatkustaja-blogista ja minulla meinasi tulla pissat housuun..Hauskuus alkaa vasta kahden minuutin kohdalta, mutta se on sen arvoista.  Niin, ja muistetaanhan, että minä olen vähän outo!)

 

En ole oikein terässä keksimään kymmentä uutta kysymystä, mutta kiitän tästä ja napatkoon ken mielii ;-) 


perjantai 20. heinäkuuta 2012

Sataa sataa ropisee

Olihan tässä tosiaan yksi sateeton päivä välissä... On poikkeuksellinen kesä. Tämä sateinen sää vaikuttaa sillä lailla, että yleensä syksyllä iskevä pakkoneuloosi on aikaistunut. Piti tilata Titityyn muuttomyynnistä ekolankaa, Cascade Eco+, villatakin verran. Ja heti alkoi kuumeinen ohjeen metsästys. Olen kahden vaiheilla:

Kuva Cascaden sivuilta


Veera Välimäen ihana Water and stone, täältä




tuo Cascaden liki samanvahvuiselle langalle tehty ohje olisi helpompi sekä soveltaa että kutoa. Toisaalta tuo ihanainen Water and Stone kyllä vaan niin kovin kutkuttaisi. Saa nähdä!



Silläkin lailla on poikkeuksellista, että terassin kaislamatot varmaan kohta homehtuvat, kun eivät ehdi kuivua alituisten sateiden välillä. No, eipähän ainakaan tarvitse kastella puutarhaa (eikä mattojenkaan tuho ihan hirveästi haittaa, tilasin ne NetAnttilasta mukavaan 3.95€ hintaan).

Ja kun kuopuksen kanssa lähdimme viikolla läheiselle luomutilalle avoimien ovien puuhapäivään, pakkasin kuopukselle takin mukaan ja itselleni laukkuun villasukat. Sävy sävyyn Magsin korun kanssa (joka muuten todella keräsi kehuja muttei vielä jonoksi asti ihailijoita). Ja pitipä ne sukat sitten jalkaankin vetäistä, kun sadekuuro sai järvenrantapaikan viilenemään.


Mutta mukavaa oli, todella!  Lampaita, lettuja ja luomusonneja, joiden takia kuopus ei suostunut lähtiessä pukemaan (eilisen kuvissa näkyvää) punaraidallista paitaa. Afrikkalaisten kukkien virkkausta sekä karjalanpiirakoiden leipomista suloisesti sekaisin. Tuttuja, jutustelua, leppoisaa lomaolemista ja lupaus luomumansikoista naapuritilan emännältä - mahdollisesti hyvinkin pian. Jee, maalla on mukavaa!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt...

...joo, niin yllätyin.

Minulla oli sellainen kaunis ajatus, että kun olemme hetken kaikki kolme kotona, teemme mukavan rennon kesäretken läheiselle laavulle. Esikoinen, ex-partiolainen saa tehdä tulet, paistamme tikkupullaa ja nautimme luonnonrauhasta. Samalla keräämme mustikoita kotona syötävää piirakkaa varten. Matkalla ajelen mennen tullen erään kiinnostavalta vaikuttavan herrashenkilön peltojen läpi karneolit kaulassa kiillellen. Ja jaskat siinä niin käynyt.


Tervetulotoivotus oli ponteva...

Esikoinen kysyi jo kotona "onko pakko". Matkalla yksi auto kiilasi kolmion takaa eteeni ja tööttäsin raivoissani ja suusta pääsi "perse". Kuopus kyseli puolet matkaa mitä se tarkoittaa ja miksi minä niin sanoin. Huuuuh... Perillä itikoita oli, noh, aika paljon, mutta ajattelin, että laavulla sitten karkotetaan ne savulla. Jep, savua tulikin ihan simona, puut olivat, yllätys yllätys tämän kesän säät huomioonottaen, vähän kosteita emmekä meinanneet saada nuotiota syttymään.

Partiolainen luovutti heti kunnian minulle, ja olin tietysti ottanut sellaisen tikkuaskin mukaan, jossa oli melko vähän tikkuja. Onneksi vieraskirjan luota löytyi vara-aski. Pitkällisen tuhertamisen jälkeen sain jonkinlaiset tulet aikaiseksi. Tikkupullataikina olikin sitten liian löysää ja paistaminen siis yhtä tuskaa - minun piti hoitaa se tikkua vimmatusti pyöritellen ja toivoen, että taikina vähän paistuisi ja paksuuntuisi eikä tipahtelisi nuotioon. Sormet olivat taikinassa vielä kotonakin. Makkaratikut jäivät jälkeemme odottamaan sadetta ja toivon mukaan puhdistumista.

...maisemat upeat...

Pojat saivat molemmat vähän puoliksi paistettua ja puoliksi raakaa pullaa, ja kun siinä savu silmissä äheltäessäni molemmat väänsivät ja kinastelivat ja valittivat, minulta meni viimein hermo. Kerroin - en mitenkään hiljaa - että on sellainen kurjaa ja kiittämätöntä käytöstä ja olen tosi tosi kiukkuinen. Kuopus menee aina hiljaiseksi kun sitä sättii, mutta esikoinen - se ruoja - kehtaa väittää vielä vastaan. Se on kun heittäisi öljyä kuumalle pannulle...

Kaiken kukkuraksi kuopus vielä kaatui paluumatkalla ja pelkäsin, että jalka vääntyi ja joudun kantomieheksi, mutta ei onneksi. Mustikoita löytyi vain kourallinen ja totesin, ettei minun kyllä tee mieli mitään piirakkaa tehdäkään. Kuopus vielä kertoi niitä syödessään, että ne olivat "epäkypsiä". Aha!


...ja tuliaiset makoisat, kuitenkin.

Palatessamme pongasimme onneksi kanttarelleja ja piristyin vähän. Kotona korkkasin siiderin ja päässä soi - kas kummaa - "eihän tätä kestä selvinpäin". Paistelin osan iltapalaksi voin ja kevätsipulin kanssa ja nautin leivän päällä parmesan-lastujen kera. Loput pääsevät kerman sekaan pastakastikkeeksi tänään illalla. Nam! Esikoinenkin innostui sitten vielä tekemään raparperipiirakkaa. Illan päälle huuhdoin savut ja harmit saunassa pois.

Kysäisin vielä, että "tiedättehän pojat, että vaikka aina en tykkääkään siitä mitä te teette, kuitenkin aina rakastan teitä"? Tietävät kuulemma. Hyvä niin.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kuuminta hottia

Tilipäivän ja jonkinlaiseen taloudelliseen balanssiin pääsemisen kunniaksi soin itselleni uuden korun. Tilasin sen taas - yllätys yllätys - Magsilta. Eilen koru odotti minua postilaatikossa ja se pääsi kyllä heti kaulaan. Miten siro ja sopusointuinen ja kaunis se onkaan! Minun oli pakko vähän etsiskellä noiden kivien ominaisuuksia. Tuo alin pisara on tuliakaatti, josta sanotaan, että se "maadoittaa, luo turvallisuutta ja yhteyttä maahan, rentouttaa kehoa. Auttaa vapauttamaan pelkoja, suojelee negatiivisilta ajatuksilta. Tulienergia tuo elinvoimaa ja vahvuutta." Tuliakaattitalismaania voi kuulemma kantaa yllään pidempiäkin aikoja yhtäjaksoisesti. Hyvä tietää!


Parempia kuvia korusta Magsin blogissa

Nuo pienemmät oranssit ovat karneoleja. "Karneolin sisältämä tulielementti tuo uutta innostusta, luovuutta ja menevyyttä elämään. Se on elämänilon ja feminiinisyyden kivi. Naisilla se auttaa saamaan yhteyden omaan naiseuteensa ja siitä kumpuavaan elämän vapauteen, iloon ja voimaan." (Lainaus täältä) Se myös opettaa kuuntelemaan tunteita ja toimimaan rohkeasti ilman ennaltasuunnittelua ja päämääriä. (Anne Hietanen)

Tuon ison lamppuhelmen kamu, pienempi dzi-akaatti (valko-ruskea vasemmalla) olikin kiinnostava tuttavuus. Noilla dzi-helmillä on ihan oma maailmansa ja symboli- viidakkonsa. Tuo kyseinen kuvio on terveyttä ja pitkää ikää tuova Tortoise Shell Dzi.

Mags kirjoitti minulle saatepostissaan näin: "Et sitten syytä mua kun alkaa miehet pyöriä ympärillä! Kaulakorun karneolilla on tiedettävästi sellaisia vaikutuksia ;-D Tuliakaatin sanotaan suojelevan, joten sekin on siinä paikallaan." 

Jos tuo karneoli vetäisi sen oikean puoleensa ja tuliakaatti taas torjuisi epätoivotut ihailijat?

Tilasin myös suloiset korvikset

Nyt minulla on varpaankynsiin sointuvat korut yhdistettynä tämän viikon horoskooppiin -  hip hei, parveilua odotellessa!

(Ja missähän minä kuvittelen ketään kohtaavani kun tämä sää pitää minut ainakin melko tiiviisti kotosalla?!?)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Arki, ihana arki

Taas kerran totean, että minä saan ihan parhaat kiksit tavallisesta, kiireettömästä arjesta. Pari päivää olemme vaan olleet, nauttineet leppoisasta oleilusta, valvoneet pidempään ja nukkuneet samaten. Keli on edelleen ollut sen verran epävakainen, että olemme keskittyneet lähinnä sisähommiin. Mutta olen päättänyt, että se ei haittaan, loma on loma, joka tapauksessa!

Kuva täältä

Uusin villityksemme on "kanahyökkäys"-peli - kyllä, minäkin intoudun tappamaan kanoja, kun tarpeeksi yllytetään. Koukutuimme joskus vuosia sitten esikoisen kanssa yksinkertaiseen ja nerokkaaseen Chicken Invaders -peliin, jossa ammutaan kanoja ja väistellään niiden munia. Esittelimme sitä kuopukselle loman kunniaksi ja saimme oivan ajanvietteen koko perheelle. Esikoisen kanssa paukutimme kaksinpelinä vielä illalla, kun kuopus oli jo nukahtanut. Sama se mitä yhdessä tekee, kunhan tekee, ja kunhan nautitaan!

Lisäksi ollemme rakennelleet Legoilla (omituisten otusten kerhoa) liimailleet tarroja, katsoneet koko perheen leffaa (Wall-e) kainalokkain, tehneet pizzaa ja lueskelleet. Nyt minä vuorostani aloitin Nälkäpeliä ja taidan yleissivistyksen vuoksi lukaista ainakin ykkösosan. Ihan oivalta se vaikuttaa, joten ei tämä nuorisokulttuuriin sukeltaminen mitään pakkopullaa ole.

Dinosaurukset on kova juttu kuopukselle

Illalla vielä kävin katsomassa yhtä asuntoa, vaikka jo rakennusvuoden puolesta tiesin reissun toivottomaksi. Huokaus, minä taidan ihan oikeasti olla sullomassa meitä 60-70 m2:n kaksioon. Tämänkin asunnon olin jo etukäteen pelkkien välittäjän kuvien perusteella sisustanut ja jakanut sermillä sopivaksi. Kuinka pöhkö voi ihminen olla?!?

Tänään esikoinen lähtee pitkästä aikaa kuopuksen isälle yöksi ja me kuopuksen kanssa keksimme jotain spesiaalihauskaa kahdestaan. On jo suunnitelmiakin... Ja postia odottelen malttamattomana. Kuulette siitäkin!

***

P.S. Enää alle kymmenen voitelukertaa!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Vähemmän on enemmän

Hei, minä olen Marjaana, ja olen huulirasva-addikti. Esittelin ohimennen mikä kosketti minua tänään -postauksessa huulirasvakokoelmani. Ja minä todella käytän näitä kaikkia. Laukussa on ainakin neljä-viisi koko ajan, ja laukunpohjalla sekä meikkipussissakin on aina jämäkappaleet siltä varalta, että nuo jostain syystä hukkuisivat (siis kaikki viisi?!?) Auton hanskalokerossa on ainakin yksi ja työpöydän laatikossa toinen, varuulta. Keittiössä on kolme-neljä putelia, joista yhden nostan käden ulottuville aina kun istun iltaa jonkun kanssa. Ei vara venettä kaada.

Ei ehkä venettä, mutta nyt meni kuppi ainakin nurin.

Nämä löytyivät pikaisen penkomisen tuloksena

Kun olen muutenkin koittanut minimoida kemikaalikuormitustani, niin miksen sitten tässä asiassa? Osa - suuri osa? - huulirasvan lukuisista valmistusaineista päätyy taatusti suoraan vatsaan, ja minä ihan oikeasti käytän huulirasvaa kymmeniä jollen jopa satoja kertoja päivässä. Huulien kuivuminen ja kutina on toki yksi homeoire, mutta tästä on tullut minulle enemmän tapa kuin tarve.

Niinpä ostin ystäväni kehotuksesta noiden kolmentoista tilalle yhden kunnolla rasvaisen mehiläisvoiteen, Munken's bisalvan. Paitsi että se on vedetön ja sen valmistuksessa käytetään ainoastaan luonnon omia raaka-aineita (kasviparafiinia, mehiläisvahaa ja -propolista, oliiviöljyä, neilikkaöljyä ja B2-vitamiinia) tuntuu, että sitä tarvitsee jankimman koostumuksen ja paremman keston vuoksi oikeasti laittaa vähemmän ja harvemmin. Sivelen tuota huuliini enää ehkä kymmenen kertaa päivässä...

Mutta entäs jos tämä menee hukkaan?


Väittäisin, että olen päässyt aika pitkälle. Peukut pystyyn että pysyn tällä tiellä!

***

Kuopus pohtii itsekseen:
Väittäminen on sellaista, että sanoo: "Usko nyt mitä mä sanon".
Eikö niin, että on tuskasta jos joku ei usko?

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Perhe koolla jälleen

Puolentoista viikon saldo oli kaksi hammasta ja kesätukka. Kuopus tuli kotiin ja sain ihanan piiiitkän rutistuksen. Pitkin iltaa halailimme, silittelimme ja minä tuijotin, kuuntelin ja ihastelin - ja olen ihan varma, että tuo kaveri on kasvanut ainakin kaksi senttiä. Illan päälle kuopus istahti kulmasohvaamme ja huokaisi "musta on kiva olla täällä. Oli ikävä." Kun sitten vihdoin laitoin pojan nukkumaan, kävin tämän tästä kurkkimassa oven raosta. Minulla se ikävä toimii näin: se iskee, kun tavataan!

Kuopuksella oli myös mennyt hyvin, siitä huolimatta, että tämä oli pisin aika (puolitoista viikkoa) kun olemme olleet erossa. Itse kertoi kolmena viimeisenä päivänä ikävöineensä ja itkeneensäkin haluavansa kotiin. Odottelen isänsä raporttia asiasta. Juttelimme ikävästä, ja kovin tasapainoiselta tuo lapsi kaikesta huolimatta vaikuttaa. Nyt olemme tosiaan yli viikon kotosalla ja sitten on vielä viikon pätkän isällään ja puolitoista viikkoa kotona, ennen kun palaamme normaaliin tapaamisrytmiin. Luulen, että tämä ensimmäinen kesä eron jälkeen sujuu kaiken kaikkiaan oikein mallikkaasti.




Lauantai meni todellakin leppoisissa - ja tutuissa - merkeissä. Sadetta ja aurinkoa, terassillekin pääsi välillä istumaan. Vähän pelaamista (pojat), lukemista ja löhöilyä (minä, paitsi että esikoinen sai eilen kuopuksen isältä kaupungista Collinsin Vihan liekit ja aloittelee jo sitä. Kolmas osa, Matkijanärhi, on tilauksessa maanantaiksi kirjastoon), puuhailua, sauna ja Avara luonto. Ystävä kävi vielä luonani illalla parilla lasillisella loman alun kunniaksi. Katsoimme Tangomarkkinoita?!? Ja Pekka Mikkola on söpö! Ja ei, en minä ole ollenkaan keski-ikäinen.

Ja tämä on vasta alkua. Lomalle!


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Onnea ja epäonnea

Eilen oli perjantai ja 13 päivä. Vaikka joissain asioissa olenkin aika hörhö, tällaiset jutut eivät minua hetkauta. Epäonnea oli kuitenkin ihan kotitarpeiksi torstaina, kun esikoinen matkasi anopin luota takaisin. Junassa oli laitevika eikä se lähtenyt lainkaan matkaan. Jatkoyhteyksiä tänne meille tulee niin harvoin, että kotiintulo viivästyi tästä syystä kolme tuntia.

Puolitoista tuntia oli pitänyt isolla asemalla odotella, mutta onneksi poikakin on iso ja osaava. Oli käynyt pizzalla, kun viimeisessä junassa ei edes ravintolavaunua ole, ja ostanut ajanvietteeksi Collinsin Nälkäpeli-kirjan. Nyt se istuu nenä kirjassa ja äiti on ylpeä. Meillä nimittäin suutarin lapsella ei ole kenkiä, eikä esikoinen ole oikein innostunut lukemisesta Aku Ankkojen lisäksi. Pienenä sille kyllä kovasti luettiin, samoin kun kuopuksellekin, mutta ei. Ei sitten.

Ei pelota mustat kissat...

Minä painelin juna-asemalle hakemaan esikoista torstai-iltana myöhään ja ihmettelin, kun ei poikaa näkynyt. Se oli kirjaan syventyneenä menettänyt ajan- ja paikantajun ja onnistunut istumaan vessassa kun juna jo jatkoi matkaa. Autuaan tietämättömänä vielä, että jo olisi pitänyt hypätä pois - eivät vissiin olleet kuulutukset kuuluneet vessaan asti eikä savulasi-ikkunoista näe aseman kylttejä... Ei auttanut kuin polkaista 35 kilometriä seuraavalle asemalle poikaa hakemaan. Ihan vähän meinasi kiukuttaa, mutta onneksi sain menomatkan päästellä ärräpäitä ja niin lujaa kuin rajoitukset antoivat myöten, niin sai esikoinen kuitenkin lämpimän vastaanoton.

Toinen, mikä meinaa peruspositiivisesta luonteenlaadusta ja ajattelutavasta huolimatta niitä ärräpäitä nyt aiheuttaa on tuo ..rkeleen sää. Siis ihan oikeasti. Eikö sitä vettä nyt ole niin maailmalla kuin Suomessakin tullut jo ihan riittämiin? Vai onko joku eri mieltä? Uskaltaako joku olla eri mieltä? Minulla alkoi nimittäin viikon mittainen loma ja koko viikoksihan tuota sadetta ainakin nyt on uumoiltu.


Jos minua ei hetkauta taikauskoiset enteet niin eivät paljoa horoskoopitkaan, vaikka ne luenkin. Eivät, vaikka yksi lupaa tulevaksi viikoksi jänniä juttuja: Sinun on oltava oma itsesi. Älä yritä miellyttää muita, vaan nauti elämästä ja muista välillä rentoutua. Tulet kohtaamaan jonkun erityisen henkilön, jonka syli on tarkoitettu juuri sinulle! Hiljainen charmi tuo nyt eniten menestystä, joten älä pidä turhaa melua itsestäsi.

Vai uskoisinkohan sittenkin, ihan hissukseen rentona lomalla kotosalla?

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Meripihkaa ja melkein ikävää

Hui-jui mikä päivä eilen. Saimme päätettyä siitä, kuka avoinna olleeseen työsuhteeseen valitaan ja minulla oli kunnia tehdä se kohtalokas soittokierros hakijoille. Yksi iki-onnellinen ihminen ja kaksi pettynyttä. Aamulla koruja valitessa taisin hakea vähän turvaa. Tartuin vaistomaisesti meripihkakoruihin ja sitten vasta luin, mitä meripihkasta usein siteeraamassani Anne Hietasen Valonvoimaa, kivi- ja väriterapiaopas -kirjassa sanotaan.

"Meripihka, kaunis kullankeltainen tai ruskehtava, on kymmeniä miljoonia vuosia vanhaa mäntypuun pihkaa. Mäntypuu antaa ihmiselle fyysistä voimaa ja kestävyyttä. Meripihka vahvistaa itseluottamusta ja vetää itsesääliä ja -inhoa pois kehosta. Samalla se tuo tilalle iloa ja valoa. Kaulalle tai rinnalle asetettuna hoitaa meripihka kurkunseutua ja kirkastaa ääntä. Sillä on hoitava vaikutus myös astmaattiselle ja allergiselle ihmiselle. Vanha tuttu hoitokeino on meripihkahelmet kaulalla tai ranneke oikeassa kädessä silloin, kun lauletaan tai pidetään puheita." (Hietanen) No, minulla oli meripihkaa sekä kaulassa, ranteessa, sormessa että kovissa...



Olen nyt nauttinut todennäköisesti tähänastisen (lapsellisen) elämäni pisimmät vapaat. Kuopus on ollut isällään jo puolitoista viikkoa ja esikoinenkin oli kolme päivää samanaikaisesti reissussa. Toki kävin pari vuotta sitten ystävän kanssa Kreikassa viikon matkalla, mutta tämä taitaa päätyä sinne samoille viivoille kokonaisvapaata ajatellen. Tätä on myös tulossa lisää - olen tällännyt esikoisen kummireissun Helsinkiin sellaiseen viikonloppuun, jolloin kuopus on isällään torstaista sunnuntaihin JA minä olen lomalla koko sen ajan. Mitähän minä silloin keksin?

Katseeni osui toissa iltana kuopuksen kuvaan jääkaapin ovessa ja minä melkein tunsin ikävää. Olen häntä ajatellut ja tunnustellut, josko olisi ikävä, mutta kuten joskus todettu, minä en ole lapsia ikävöivää sorttia. Silti minusta on mahtavaa, että esikoinen tuli eilen kotiin ja kuopus saapuu tänään töitteni jälkeen. Vietämme viikon mittaisen loman yhdessä poikien kanssa, ja luulen, kun ovat nyt molemmat tahoillaan kulkeneet, että vötkistelemme sen sitten vaan ihan kotosalla. Passaa minulle vallan mainiosti.  
Ehkä minulla kuitenkin ihan pienen pieni ikäväkin lapsia ja perhe-elämää oli, kuka tietää!?

torstai 12. heinäkuuta 2012

Heikki Havaijilla

Eilinen oli varsin intensiivinen päivä työpaikkahaastatteluineen kaikkineen. Päätökset tehdään tänään. Sen verran kuiviin puristettu olo on, että taidan suosiolla antaa estradin esikoiselle. Kerroin viime viikolla löytäneeni pari esikoisen 10-vuotiaana kirjoittamaa satua. Tässä niistä toinen, 

Heikki Havaijilla 

Olipa kerran kissa, jonka nimi oli Heikki. Heikillä oli ongelma. Hän halusi lähteä lomalle, mutta hänellä oli rahaa vain lottokuponkiin. Niinpä hän osti lottokupongin. Lauantaina hän jännitti kovasti ja toivoi voittavansa pääpalkinnon joka oli kolmemiljoonaa euroa. Hän voitti pääpalkinnon.

Kuva Arja Lento Yle

Seuraavana päivänä hän lähti lomalle Havaijille. Lento kesti noin viisi tuntia. Havaijilla hän huomasi, että siellä ei ollut yhtään hotelleja jonne kissat pääsisivät. Hän etsi monta tuntia ympäri Havaijia, mutta turhaan. Myöhemmin hän tapasi toisen kissan joka otti hänet luokseen asumaan. Heikki sanoi toiselle kissalle(, jonka nimi oli Mikko) että hänellä oli nälkä. Mikko tarjosi Heikille kookospähkinän. Kookospähkinä oli pilaantunut.

Kuva Wikipediasta

Heikillä tuli maha kipeäksi. Hänen piti olla sängyssä pari päivää. Kun hän toipui niin hän lähti kävelylle. Kävelyllä hän tapasi vihaisen koiran. Hänen piti juosta henkensä edestä että karistaisi koiran kannoiltaan. Kun hän saapui Mikon luo niin hän huomasi että Mikko oli poissa! Pöydällä oli lappu jossa luki "Parahin Heikki, olen pahoillani että jouduin lähtemään työmatkalle. Unohdin kertoa siitä sinulle. P.S Ole kuin kotonasi terveisin Mikko". 

Kuva Kimmo Hiltula Yle

Heikki ajatteli että lähtisi kotiin. Hän jätti Mikolle lapun jossa luki "Hei, Mikko. Lähdin kotiin koska täällä ei ollut mitään tekemistä. P.S Jätin sinulle tuhat euroa koska olit niin vieraanvarainen minulle terveisin Heikki.". Heikki lähti koneeseen. Kone joutui tekemään pakkolaskun koska oikea moottori oli sammunut. Heikki pelästyi kun kone oli tehnyt pakkolaskun. Onneksi hän oli taitava mekaanikko. Hän korjasi moottorin. Niin he pääsivät matkaan. Kun he pääsivät kotiin niin Heikki lahjoitti kaikki rahansa sukulaisilleen ja eli köyhänä elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se.

***

P.S. Tämä postaus on omistettu eräälle koulunjohtajalle, jolla on paitsi upea huumorintaju, myös hieno kesäpaita!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Ansaittu tauko arjen keskellä

Kulttuuriviikoista ja vähän muustakin on kertynyt ylityötunteja sen verran, että sain eilen pitää vapaapäivän. Maanantaina heti töiden  jälkeen polkaisimme ystävän mökille ja otimme rennosti. Syömistä, saunomista, takkaan tuijottelua, tissuttelua, maailmanparantamista ja pitkät pitkät yöunet. Voi miten pienestä saa isosti voimia!


Eilisen vietin tarkoituksella niin rennosti kuin mahdollista. Tein ruoat mökkireissun jämistä, lueskelin, loikoilin, torkuin. Illansuussa katsoin vielä elokuvan: Peter Greenawayn oivan Drowning by numbersin ja kylläpä se taas oli hyvä. Visuaalista ja sanallistakin ilottelua. Edellisestä katselukerrasta on ainakin kymmenen vuotta enkä enää muistanut läheskään kaikkea. Puhumattakaan, että olisin löytänyt kaikkia leffaan kätkettyjä numeroita (järjestyksessä yhdestä sataan). Joskus olen kyllä siinä muistaakseni onnistunut. Ja Michael Nymanin musiikki nyt vaan koskettaa minua aina. Voin suositella tuota erittäin lämpimästi niille, joilla se vielä näkemättä on!

Minä katson liian vähän elokuvia kun en vaan tahdo jaksaa valvoa. Saatuani normaaliarjessa kuopuksen pehkuihin, olen sinne aika valmis itsekin. Siksi tuntuukin joskus tyhmältä katsoa uudelleen jo nähtyjä leffoja, kun niin paljon hyviä on uudemmissakin näkemättä, mutta minulla on joitain elokuvia, joihin palaan aina uudelleen ja uudelleen. Ne antavat eri elämäntilanteissa erilaisia kiksejä. Sellaisia ovat Greenawayn leffojen lisäksi vaikkapa Jim Jarmuschin elokuvat, ja etenkin ne joissa näyttelee ihastuttava Roberto Benigni. Marx-veljesten toilailut jaksavat myös toistuvasti viehättää, samoin Blues Brothers, kerta toisensa jälkeen.

On elokuvia ja elokuvia ja sitten on Casablanca. Se pitää katsoa aina uudestaan ja osaan vuorosanatkin aivan ulkoa. Ja joka kerralla toivon, että Ilsa ja Rick sittenkin saisivat toisensa. Ja kerta toisensa jälkeen täytyy itkeä tirauttaa, kun näin ei käynytkään.

Kuva Wikipediasta
Pitäisiköhän tänä iltana viimeisen yksinäisen illan kunniaksi katsoakin se taas?!?

***

Tänään onkin sitten työpaikkahaastattelujen vuoro. Luulen, että päätös tehdään myös samantien, joten jännä päivä tulossa!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Tunnetta ja taidetta

Kuntamme kulttuuriviikko on siis takana päin, ja hyvä niin. Ähky jo meinasi tulla, mutta positiivisessa mielessä. Tätä perinnettä täytyy jatkaa ja jalostaa. Ensi vuonna uudestaan. Samalla sain puolen vuoden annoksen sosiaalisuutta ja ihanan tuntemuksen taas siitä, että kuulun joukkoon. Kuulun tänne, tekemään ja olemaan, elämään näiden ihmisten keskellä. Juuri täällä. Miten upealta se taas tuntuukaan huomata ja muistaa!

Toinen valtaisa tunne-elämys iski ihanan taitelijapariskunnan näyttelyssä. Ystäväni, osa-aikainen kahvikaupan pitäjä, ihastui espressolla maalattuihin töihin. Minäkin pidän niistä kovin, mutta yksi taulu pysäytti minut totaalisesti, sai kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin ja kyyneleet kihoamaan silmiin. Se meni kerrasta ihon alle ja syvälle.  Jotenkin minusta tuntuu, että tuo taulu päätyy vielä Oman Majani seinälle.

Biagio Rosa, 6. huhtikuuta

Nyt on sellaista symboliikkaa ja enteitä ilmassa, että on vaikea pysytellä tyynenä ja maan pinnalla. Mikäli pääsisin siihen asuntoon, joka vapautuisi 31.3.13, muuttopäivä voisi hyvinkin olla huhtikuun kuudes. Vuonna 2009 huhtikuun kuudentena tapahtui taiteilijan kotikylässä tuhoisa maanjäristys, johon taulun nimi siis viittaa. Apua!

***

Sitten jotain aivan muuta: opettelin kulttuuriviikon käsityöpajassa nyörinpunomista. Oli muuten koukuttavaa ja meditatiivista hommaa! Tein sekä ystävännauhaa (oikeassa alakulmassa) että kiinalaista kierrenyöriä. Tuon kiinalaisen kierrenyörin japanilainen nimi on kumihimo. Minulle ainakin tulee siitä mieleen turvaseksi. (Teki mieli laittaa otsikoksi tunnetta ja turvaseksiä, mutta ei sitten kuitenkaan...)

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Huisin hauska viikonloppu

Voi, onpas tullut tehtyä ja mentyä ja pidettyä hauskaa tänä viikonvaihteena. Ja harrastettua monenmoista kulttuuria. Ette kyllä usko - tai joku saattaa tarkemmin ajateltuna sittenkin minusta uskoa - mutta esiinnyin perjantaina julkisesti OnePiecessäni. Meillä oli Satumetsä-tapahtuma, ja olin pukeutunut, yllätys yllätys, ISOKSI kiltiksi porsaaksi. Oli minulla rekvisiittana pieni paha susikin. Ja kärsä ja korvat. Ja juhlassa todistettiin myös iloinen perhetapahtuma, porsiminen - kirpparilta löytyi kymmenellä sentillä Nasu. 


Runon ja suven päivän kunniaksi luin - tietysti - runoja ja minun ehdoton suosikkini oli Ilpo Tiihosen iki-ihana

Sikojen rakkaus

Kun auringon alla puhkeaa onni,
kun lehmänsä löytää muhkea sonni,
kun kaislikon hauesta hauki saa parin
ja kukkoa kosii se kanoista arin.

Niin mikseivät sitten sika ja sika
saparon verran ja  kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!

Lausuin tuon muun muassa sille tukattomalle parrakkaalle kirkkoherrallemme.

Lauantainakin olin töissä, patseerasin "järjestysnaisena" pitkin lastentapahtuma-aluetta. Myöhemmin sain vieraaksi rakkaan ystäväni lähikaupungista, ja pitipä sitä sitten ihan illan päälle mennä todistamaan paikallisen kapakan jamimeininkikin. Olen siellä vieraillut viimeksi näin pitkällä kaavalla ennen kuopuksen syntymää. Edellisen kerran olen tuopillisella käynyt pari vuotta sitten, joten oli jo korkea aika. Ja tulipahan nähtyä niin, ettei tarvitse ihan heti uudelleen mennä. Ei löydy eronneita eikä karanneita tuolta, ja jos löytyisikin, minun standardini nyt ovat näköjään melko korkealla. Huh, mutta hauskaa toki oli, tuli tanssittua niin että hiki lensi. Ja akkaenergiaa, ihan parasta!

Näppärikurssin satoa






Maailman paras lastenorkesteri, Orffit
Loiskis-trio












Sunnuntaina sitten vielä oli aikuisten konsertteja ja todella on nyt kulttuuria suut ja silmät täynnä. Yksi taidenäyttelykin tuli katsastettua, mutta siitä minun on kirjoitettava ihan oma postaus. Meni nimittäin yksi maalaus niin syvälle ihon alle että oikein hirvittää!

***

Esikoinen lähtee tänään neljäksi päiväksi anopille ja kuopus on edelleen isällään. Minulla koittaa kissanpäivät!

(Näin viime yönä unta sellaisesta könsikkäästä, ettei paremmasta väliä. Huh! Sellaisesta, jota ei näkynyt lauantaina paikallisessa, eikä kyllä muutenkaan täällä kylillä pyörimässä. No, onneksi unissa edes!) 




sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Koulukäsityöt

Kunnassamme on tällä viikolla ollut kulttuuriviikko ja monenmoista on tullut tehtyä ja nähtyä. Yksi nostalgisimmista oli kuitenkin näyttely vanhoista koulukäsitöistä. Kaivelimme mekin kaappejamme ja veimme esikoisen tekeleitä näytille. Halusipa hän sitten näyttelynkin nähdä, joten sain teininkin harrastamaan vähän "kulttuuria"...

1-2 -luokalla tehty
3-4 -luokalla tehty


5-6 -luokalla tehty

Ihanan nostalginen olo näistä tosiaan tulee. Tuo kissatyyny on ihan koulutien alkutaipaleella tehty. Kun tyyny oli valmis, sitä käytettiin lepohetkillä koulussa. Lehmätyyny puolestaan on ompelukoneharjoitus, koristeeksi on huristeltu erilaisia siksakkeja sun muita. Molemmat on lahjoitettu sittemmin kuopukselle. Tuosta traktorista olen erityisen ylpeä: isoveli halusi tehdä sen syntymäpäivälahjaksi autohullulle pikkuveljelleen kerhossa koulun jälkeen. Aika monta nikkarointikerhotuntia tuon väkertämiseen on mennyt. Se on nyt jo päässyt hyllylle lepäämään ja koristeeksi, eikä onneksi ole leikeissä vaurioitunut.




Piti sinne näyttelyyn viedä vähän vanhempaakin tuotantoa: minä olen muovaillut tämän otuksen - lienee ankka - yläasteella kuvaamataidon tunnilla. Muistan vieläkin tehtävänannoa: eläimillä on kova kiire juhliin. Näyttääpä tuokin vaappuvan minkä valtavista räpylöistään pääsee!

Kovin olivat kauniita ja taidokkaita muutkin työt näyttelyssä. Vanhimmat taisivat olla kirjailuja 50-luvulta ja tuoreimmat sitten pahviarkkitehtuuria kuntamme rakennuksista.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Esikoisen kanssa kahden

Onpa muuten mukavaa olla esikoisen kanssa kahden. Ei ole tarvinut hirveämmin kantaa huolta, vaikka olen töitäkin tehnyt. Poika nukkuu kahteen asti, joten on oikeastaan vasta syönyt aamupalan, kun palaan kotiin. Yhdessä sitten mietimme sellaisia ruokia, jotka eivät niin kuopukselle maistu. Tässä yhtenä päivänä esikoinen halusi tehdä Kanarialta tuttuja "ryppypottuja", papas arrugadas. Lisukkeena tietysti tulinen mojo-kastike.



Nuo potut eivät tällä kertaa ihan rypistyneet, mutta mahtavaa kesäruokaa tämä joka tapauksessa on, kun perunat keitetään tosi runsaasti suolaisessa vedessä (oikeasti merivedessä). Jälkiruoaksi nautiskelin valkoviinissä ja sokerissa haudutettua raparperia luomuvaniljajäätelön kera. (Miedolle lämmölle hautumaan raparperinpalat, 3dl viiniä, ohjeen mukaan 2 dl sokeria, mutta yksikin olisi varmasti riittänyt, oli sen verran ätläkkää varsinkin jäätelön kanssa.) Mutta aikas maukasta! Ja kiitokset raparpereista Onnelaan.




Yksi ruokajuttu vielä, kun päästiin alkuun. Meillä syödään kesät-talvet paahdettuja soijalla maustettuja auringonkukansiemeniä välipalaksi. Toimii helteellä erinomaisesti ja melko paljon terveellisempää kuin sipsut ja napsut. Siemenet vaan kuivalle pannulle, kääntelen niitä välillä etteivät pala. Kun alkavat olla valmiita rupeavat "poksumaan" ja ruskistuvat kevyesti. Sitten kerään ne pannunlaidalle, lorautan vähän soijaa päälle ja kierittelen nopeasti kiehuvassa soijassa. Voila!



Maukkaita kesäpäiviä teillekin!