Sivut


torstai 31. toukokuuta 2012

Terassikelejä odotellessa

Ei vieläkään terassikauden avajaisia. Ensinäkin on aika pirun kylmää, ja siksi toisekseen löysin paviljongin kattokankaan vasta pitkällisten etsintöjen jälkeen lähempänä kymmentä illalla. Mutta ehkä pian! Muutoin saimme kyllä jo ihan ajoissa paikat kuntoon teini- ja lapsityövoimaa hyväksikäyttäen. Täytyy taas sanoa, että esikoisesta on ihan valtavasti apua tällaisissa asioissa. Minun logiikkani ei olisi taipunut yhtään niin notkeasti kokoamaan paviljonkia ilman ohjeita. Kuopus taas irrotteli nohevana ruuveja pöydänjaloista ja kiikutti sitten minulle.


Minun varjoisa istuskelupaikkani

Nyt puuttuu vaan kasvit terassin reunoilta ja ikkunalaudalta. Täytynee uskaltaa istuttaa krassit ja kehäkukat piakkoin. Samettiruusutkin on vielä ostamatta. Seuraava projekti onkin sitten esikoisen kasvimaa. Toisaalta täällä oli viime yönä pakkasta, joten ei ole ihan hirveä kiire. Tänään on iltavuoro ja huomenna onkin jo perjantai ja kesäkuun ensimmäinen päivä! Mihin nämä päivät oikein karkaavat?

Opin eilen jotain uuttakin: kehuin juuri Sattuma-orkesterin puhaltajaa ja hänen soitinvalikoimaansa. Tarkistin sitten uusimman levyn tiedoista, että käytössä olivat muun muassa mänkeri ja puusarvi. Veikkaan mänkeriksi sitä havannalaisen sikarin näköistä ja virheellisesti tuohitorveksi tituleerattu taisikin olla puusarvi. Oppia ikä kaikki!

Ja aurinkoinen istuskelupaikkani


Lisäksi oli mielenkiintoinen keskustelu kuopuksen kanssa kyseisen konsertin, ja nimen omaan konsertin järjestäjien lapsen, innoittamana. Kuopus kysyi myöhemmin, miksi se yksi poika näytti kieltä ja ilmeili kummallisesti. (Downin syndrooma)

No, tuota... hän on vähän erilainen, koitin valistaa.
Millä tavalla erilainen?
Vähän toisenlainen kuin me.
Miten toisenlainen?
Hmm, vammainen (en tiedä miksi vierastan sitä sanaa, vaikka se ymmärtääkseni poliittisesti korrekti onkin)
Äiti mäkin olen vammainen kun mä olen kasvissyöjä.

Aargh... erilaisuutta on toden totta niin monenlaista.
(Lihansyöntivammainen?)



Illan päälle oli ihana syödä ohrarieskoja sulaneen voin kera. Ihan parasta "älä ruoki hukkaa -ruokaa " päivän perunamuusin jämistä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Toisenlainen tiistai

Ja mukava! Esimieheni tuli kesken työpäivän pyytämään minua konserttiin. Pähkäilin vähän puoliääneen ehtisinkö sitten hakea kuopusta tarhasta riittävän ajoissa, mutta hänpä ehdotti, että otettaisiin poika mukaan. Mikäs siinä (kun pomo kerran käskee ;-) Ajelimme siis kolmisin pihakonserttiin katastamaan petroskoilaista Sattuma-orkesteria ja hyväksi havaitsimme.


Taidamme buukata sen ensi vuonna kuntamme kulttuuripäiville. Pumppu soittaa jalan alle menevää kansanmusiikkia ja laulaa sujuvasti venäjäksi, karjalan kielellä sekä suomeksi ja soitinvalikoima on varsin moninainen. Varsinkin puhaltaja jäi mieleen: repertuaarissa oli ainakin tuohitorvi, fagotti, poikkihuilu ja säkkipilli, sekä yksi epäilyttävästi havannalaisen sikarin näköinen huilu. Minulle jäi päähän soimaan uuden levyn nimikappale Kinofilmi.



Palasimme vielä kuopuksen kanssa takaisin päiväkodille juomaan muffinssikahvit kevätkauden lopettajaisiksi ja sitten kotiuduimme kahdestaan. Esikoinen kun oli matkannut illaksi kuopuksen isän luo. Sain myöhemmin lainaksi naapurin miestä ja peräkärryä ja haimme puutarhakalusteet talvisäilöstä. Terassi on nyt kuin hävityksen kauhistus. Esikoinen pääsee tänään iltapäivällä himoitsemiinsa paviljongin kokoamishommiin. Ja minä pääsen - vihdoin - kalustetulle terassille. Kuvia onkin sitten varmaan luvassa piakkoin.

Tällainen saatiin jo pihalle!

Uups, taisin tulla tilanneeksi Visalla luomukynsilakkaa. Tai siis niin luomua kuin kynsilakka voi olla - aiheesta erinomaisen informatiivinen postaus Kemikaalicocktail-blogissa. Kesä kesä kesä, kohta kuljetaan sandaaleissa varpaankynnet lakattuina!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Terassi sai uuden pinnan

Tuli siis sunnuntaina öljyttyä terassi. Melkoista hakuammuntaahan se oli, en nimittäin ole mikään remonttireiska. Googlailin ohjeita ja aineita ja ja päädyin puuöljyyn puunsuojan sijaan. Valitsin sitten paikallisessa remonttitavaratalossa fiilispohjalta luonnonöljypohjaisen ja vesiohenteisen version. Ruskeaksi sävytettynä. Oli kyllä vahingossa nappivalinta, ei tullut ollenkaan liian tumma. Terassi sai huolitellumman ilmeen mutta puu ja sen kaunis pinta näkyvät edelleen oikein hyvin.



















Tässä terassi ennen ja jälkeen käsittelyn. Selkä, jalat ja pakarat huusivat kilpaa hoosiannaa kykkiessäni, mutta valmista tuli vain yhden siiderin voimalla. Toinen piti sitten siemailla lopputulosta ihaillessa. Täytyy sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Ainoa kohta, missä kaipasin miestä apua oli öljypurkin avaaminen. Siinä kesti ruuvimeisselillä rassaten kymmenen minuuttia ja hiki ja kirosanat lensivät jo ennen kun projekti oli kunnolla edes alkanut. Loppu olikin sitten lasten leikkiä. Enää puuttuvat kalusteet - ehkä tässä pika puoliin saisin naapurin miestä ja peräkärryä lainaan?



Ai niin, ja se auto: se meni lauantaina läpi katsastuksesta, mutta luulen, että tämä on ihan vihonviimeinen kerta. Minä jännitin niin, että oli pakko näprätä odotellessa jotain ja tein hienon voikukkaseppeleen katsastusaseman pihalla. Ystävä oli viereisessä marketissa istahtanut pukukoppiin rukoilemaan ;-) Onneksi jollakulla on nuo suhteet yläkertaan kunnossa.

Norjanangervo ryöpsähti kukkaan viikonlopun aikana


(Itselle muistiin, että terassin käsittely tehtiin Colorian puuöljyllä, 2,7l riitti hyvin yhteen käsittelykertaan ja väri oli ruskea 513.)

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kalliopirtillä

Voi mikä ihana rentouttava viikonloppu minulla oli. Ajelimme lauantaina ystävän mökille jo hyvissä ajoin ja ennen neljää loikoilimme kesävaatteissa kalliolla järveä ihastellen. Tämä nimenomainen mökki on ihan minun suosikkini, siellä aina sielu lepää ja on niin hyvä ja rento olo.



Kalliopirtti on pieni niemi, jossa seisoo mökki ja sauna ja "Muumi". Hädin tuskin sata metriä pitkä ja  30-40 metriä leveä - niinpä järvi ympäröi ja on läsnä joka paikassa. Parkkeerasimme perimmäiselle kalliolle, nautimme auringosta, hyvästä juomasta ja seurasta ja upeista näkymistä.














Söimme mainion kesäpäivällisen. Lämmitimme kotona tehdyn kukkakaalikeiton Muumilla, joka siis on ystäväni miehen muumiaiheilla koristelema kesäkeittiö, ja teimme feta-melonisalaatin. Oikeasti kyytipoikana oli saksalaista kevyttä luomuvalkkaria, vaikka tuossa kuvassa viini on punaista (se oli vain aperitiivi ;-). Ja koko päivän tarkeni ihan kesämekossa. Taitaapa jonkinnäköisiä rusketusrajojakin olla jo havaittavissa.












Saunominen on aina mökillä must. Saunan terassi antaa ilta-aurinkoon ja siinä kelpaa vilvotella ja tuijotella järvelle. Ja takkaan tuijottelu on aina ohjelmanumerona sitten ihan viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Aamiainen nautittiin samassa paikassa ennen kotiin lähtöä.





















Että voi Suomen kesä olla ihana. Ja miten rentoutuneena palasin kotiin odottelemaan poikia ja öljyämään terassia. Siitä lisää huomenna, nyt, mukavaa viikkoa kaikille.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kasvan...

Ulrich Schafferin kirjasta Kasvan ... ja elämäni uudistuu. Siksi, että olen mökillä netin ulottumattomissa. Ja siksi, että tämä on upea, koskettava ja ajankohtainen. Ainakin minusta. Ja minulle.













Minä kasvan ja kypsyn sitä mukaa
kuin todella päästän irti siitä mikä on mennyt.
Vain tyhjät kädet voivat täyttyä.

Minä haluan heittää pois
menneisyyteni painolastin,
enkä anna sen enää hallita itseäni.
En kiellä menneisyyttäni
sillä se kuuluu minuun.
Mutta haluan estää sitä
yhä uudelleen hallitsemasta tulevaisuuttani.

Sitä mukaa kuin kasvan
minun onnistuu
löytää itseni aina uudestaan,
sillä tulevaisuus on minulle avoin.

Minä hautaan sen minkä olen surrut.
En enää murenna itseäni sillä
mitä ei voi muuttaa.
Minä kiinnitän katseeni siihen
mikä vielä on mahdollista.












Tuosta lopusta tulee vääjäämättä mieleen Tyyneysrukous, joka on täällä jo aiemminkin esiintynyt, ja on edelleen ehkä upein elämänohje, jonka tiedän:

"Jumala, anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

(AA-liikkeessä, tai sen alaisessa Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmässä, jossa aikanaan kävin isäsuhdettani käsittelemässä, tuo jumala voi olla kunkin itse valitsema tai sellainen, millaisena sen haluaa käsittää. Maailmankaikkeus? Luonto? Mikä ikinä!)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Rentoa ja rauhallista!

Aivan parhaita nämä aamut, kun tarvitsee huolehtia vain itsestään. Esikoinen nukkuu teinien tapaan niin kauan kun annan sen nukkua, joten aamupalapöydässä olemme vain minä ja läppärini Mini. Tällaisina aamuina ehdin surauttaa itselleni smoothien banaanista, ananaksesta, maustamattomasta jogurtista ja leseistä. Olen yllätyksekseni huomannut, että pärjään sillä ja kahvilla todella pitkälle - oikein hyvin lounaalle asti.

Eilinen ilta oli myös varsin rento. Lueskelin terassilla, lämmintä oli reilusti päälle 20 astetta. Ah. Kirja oli Annamari Marttisen Ero, ja luulen, että siitä ja sen herättämistä ajatuksista täytyy rustata ihan oma postauksensa, jahka saan sen loppuun.


Nämä odottavat terassillepääsyä

Päivä jatkuu myös leppoisissa merkeissä, kun starttaamme ensin lähikaupunkiin etsimään esikoiselle kevätjuhlavaatteita ja sitten viemme hänet mummille. Autokin pitäisi sillä reissulla katsastaa uudelleen (huokaus), mutta sitten suuntaamme ystäväni ihanalle mökille, jossa minulla on aina niin hyvä ja rauhallinen olla. Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan.

Huomenna palaan - epäilemättä virkistyneenä - odottelemaan poikia kotiin ja nauttimaan ulkoilmaelämästä kotipihalla. Terassin käsittely vaan siirtyy ja siirtyy - viime yöksi luvattiin sadetta, joten vaikka jo sain ostettua puuöljyn, jäi se vieläkin laittamatta. Ehkä huomenna?

Vermeet on kyllä jo odottamassa!


Toivottavasti teilläkin on kivaa!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Pallottelua

Eilinen meni niin kuin suunnitelma oli: aamulla pyykit koneeseen, lapset matkoihinsa ja kampaajalle. Leikkuutin taas lyhyemmän tukan ja olen tyytyväinen. Varsinkin näin kesän koittaessa on varmasti kätevä ja vilpoisakin. Sen jälkeen kävin kotona ripustamassa pyykit ja keittämässä keittoa esikoiselle, koska oli iltavuoroni aikana itsekseen kotona. Siten kävin vielä ystävän kanssa ulkona syömässä ja vähän purkautumassa.



Mikä siinä on, että vaikka kuinka tekee parhaansa ja järjellä tietää toisin, silti välillä astuu siihen "huono äiti" -ansaan? Minulle kävi niin, kun teinin kanssa kahnaukset jatkuivat ("mitä minä olen tehnyt väärin") ja kuopus on kovin takertuva ("olen huono äiti kun kuormitun siitä ja huokaisen helpotuksesta kun torstai koittaa"). Vapaa tulee taas tarpeeseen, todella.



Iltavuoron jälkeen oli pakko istahtaa terassille toisen ystävän kanssa nauttimaan paitsi lämmöstä ja valosta myös lasillisesta punaviiniä. Eilen pesimme terassin koko porukalla ja tänään tai viimeistään huomenna olisi tarkoitus esikoisen kanssa käsitellä se puuöljyllä tai puunsuojalla. Täytyy vaan jännätä näyttääkö tuo alati vaihtuva sääennuste sadepisaroita vai ei. Viikonloppuna kuitenkin saamme toivottavasti loputkin kalusteet talvisäilöstä kotiin ja paikalleen. Sitten alkaa virallisesti kesä ja terassikausi.



Mukavaa viikonloppua joka ainoalle!

torstai 24. toukokuuta 2012

Hampaidenkiristystä vai hampaiden kiristystä

A-his-taa!

Angstinen teini.

Takertuva tarhaikäinen.

Iltavelvollisuudet - kun niitä kertyy samalle viikolle kolme peräkkäin: lautakunnan kokous, yksi lastenkonsertti jossa myin lippuja sekä normi-iltavuoro. Lisäksi tuo lautakunnan kokous oli täynnänsä oman alani asioita, joten olin paitsi esittelijänä, myös valmistelin pitkälti käsiteltävät pykälät. Ja kun ulkona vielä paistaisi aurinkokin.

Iltahommat venyvät valon vuoksi muutenkin, ja sitten, kun vihdoin saan kuopuksen pehkuihin, en kestäisi ainuttakaan kommenttia sieltä, palveluspyyntöä, asiaa taikka olohuoneen puolelle kipittelyä. Minun aikani pitäisi alkaa heti eikä viiden(toista) minuutin päästä.

Jostain syystä kiristelen hampaita öin ja päivin. Kohta pitää varmaan tehdä jotain.

Meneekö auto katsastuksesta läpi?

Menköön samaan syssyyn tämä raha- ja asuntoahdistuksenikin. Niin kauan, kun en löydä asuntoa, jossa voisin hengittää, niin kauan olen nykyisessä (liian) kalliissa vuokrakämpässä. Enkä pääse autosta eroon jollen löydä asuntoa lähempää. (Kyllä kyllä, tykkään tästä ja olen onnellinen että on edes tämä, mutta rahan laskeminen ahistaa silti.)

Tämä on joku erikoisen mallinen tulppaanilajike



Mutta onneksi alkaa vapaa tänään (siis siinä mielessä, että kuopus menee isälleen pitkäksi viikonlopuksi). Esikoinen lähtee sitten lauantaina kanssa, joten luvassa on kenties mökkikauden avajaiset ystävän mökillä.

Ja mahtavaa säätä luvassa!

Ja onneksi on iltavuoroa edeltävää omaa aikaa.

Ja kampaaja - pikku veljeni kutsui "puumatukaksi" sitä, kun eronneilla ja karanneilla keski-ikäis(tyv)illä naisilla hiukset vaan lyhenevät. Niin minullakin, toivottavasti tänään. En pärjää tämän hetkisen mallini kanssa, sitä pitää laittaa JOKA aamu. Ei onnistu minulta.

Ja lounas paikallisessa ennen töihin menoa.

Kyllä se tästä taas!

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Lady in black - or white?

Minä olen kyllä niin ei-valkoisiin pukeutuva ihminen kun olla voi. Osittain siksi, että tunnen itseni jotenkin värittömäksi ja paljolti sitten pelkästään käytännön syistä. Jotkut eivät vaan kasva siinä kohtaa aikuisiksi että saisivat vaatteensa pysymään sileinä ja siisteinä kauemmin kuin viisi minuutta. Tai osaisivat itse laittaa tukkansa likimainkaan yhtä hienosti kuin kampaaja. Minä kuulun siihen joukkoon. Tällä viikolla uhmasin kohtaloa ja kesäisen kelin kunniaksi laitoin valkoiset housut jalkaan. Mikä järjetön idea! Ystävä oli ostanut ne itselleen mutta ne muuttivatkin sitten meille - enhän minä itse olisi rahojani niin haaskannut...

Onneksi valkoiseen voi yhdistää muita värejä

Ja ne näyttivät tosi ihanilta henkarilla, mutta entäs sen jälkeen, kun olin kurotellut rapaisen auton vierellä kuopuksen turvavöitä kiinni? Puhumattakaan siitä autoa peittävän siitepölyn määrästä. Tai syönyt lounaani töissä? Minä en voi soimata sotkuisesti syöviä lapsiani, kun itsekään en osaa pitää suutani kiinni syödessä. Onkohan se joku puuttuva geeni? En voisi kuvitella meille - tai lapsiperheeseen ylipäänsä - valkoista sohvaa. Ihmeen trendikäs se tuntuu olevan ja monen kodin keskipiste, mutta miten pirussa se käytännössä on mahdollista, kysyn vain. Kuvaavaa lienee, että kirjoitin ensin vahingossa "joka kodin keksipiste", mikä Freudilainen lipsahdus. Onneksi minulla on vähän vähemmän trendikäs makukin - enämpi niinkun sellanen nuhjuisen kotoisa ;-)

Kuva täältä


Vielä muistutus itselleni: mikäli ikinä erehdyt vielä laittamaan valkoiset housut jalkaan, älä ainakaan valitse niitä valkoisia alushousuja, jotka "kursivat kilot kokoon". Senkin uhalla, että pelkäät koko päivän muunväristen näkyvän läpi. Laita vaikka pitempi paita. Nimimerkillä tuskainen työpäivä takana & tursuaa ne jostain väkisin kuitenkin esiin ja sitten päälle se puristuksen aiheuttama ahdistus ja ...ummetus. Ei kiva.

Ei opi vanha koira uusia temppuja, mutta yritys hyvä kymmenen. Tänään pukeudun mustaan (ja laitan valkoiset vaatteeni pyykkiin). Olen vakaasti sitä mieltä, että on olemassa kahta lajia ihmisiä: niitä tiptop-tyyppejä ja sitten meitä homssuja.
Kumpiin sinä kuulut?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Terassia ja teiniangstia

Upea ilma taas. Kuopus oli jo tarhassa sopinut kaverin kanssa läheisessä leikkipuistossa ulkoilusta. Varmistimme sitten sen toki vielä vanhempien kesken ja minäkin sain kutsun puiston viereiselle terassille. Lasillinen Vinho Verdeä mukavassa seurassa kruunasi kauniin päivän. Ja punainen naama.

Kotiterassilla on pakko käydä monta kertaa päivässä käpsehtimässä. Nyt bongasin jo ensimmäiset auringonkukan alut, ne, jotka linnunsiemenistä joka vuosi innokkaasti puskevat. Pääsevät pian ruukkuihin.


Muuten oli oikein leppoisa päivä, mutta teini angstaa. Hermostui minulle ensimmäisen kerran jo heti koulun jälkeen kun en antanut lupaa hakea kaupasta välipalaa. Kerroin että ruokaa saa kyllä kotona siihen ja siihen aikaan. Sain luurin korvaani. Kotona sitten ruoan jälkeen jäätelö kourassa (!) alkoi omituinen naputus jonka lopuksi sain kuulla, että "Suomessa on sananvapaus". Totesin, että se artikla ei päde meillä kotona täysimääräisesti. Ja kerroin toistamiseen, että sen lauluja laulat kenen leipää - tai jäätelöä - syöt.

Keskustelu päättyi siihen, että esikoinen kertoi, että muuttaisi kotoa pois mutta kun en anna. Hermostuneena jo minäkin kysäisin, että olenko muka joskus kieltänyt? Välillisesti kai, koska sekin on kuulemma minun vikani kun tuon ikäinen ei pääse töihin ja tienaamaan ja sitten muuttamaan kotoa pois. Rautainen logiikka!



Että orvokkeja vaan äidille... Nyt jo vähän hymyilyttää - minua - teinin huoneesta kuului illalla aika rymy. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, mööbleerasi siellä teljetäkseen ovensa. Meinaakohan se tulla ulos ollenkaan kun on onnistunut saamaan tällaisen natsiäidin?

maanantai 21. toukokuuta 2012

Leipää ja sirkushuveja

Arki alkaa taas, ihanaa! Oli aika vilskettä eilen, kun vielä kerran juhlimme kuopuksen synttäreitä. Kuudesta alle kouluikäisestä pojasta lähtee melkomoinen meteli... Synttärit olivat naamiaistyyppiset ja hämähäkkimiehen lisäksi meillä vieraili ainakin Darth Vader, merirosvo, zombie ja ritari. Niin, ja minä olin tietysti pukeutunut pystyyn nostetuksi porsaaksi ;-)




Tällä kertaa päätin mennä sieltä mistä aita on matalin: pienet lapset eivät yleensä ole niin hirveästi kermakakkujen perään, mutta jäätelö aina maistuu. Siispä pakastealtaasta valmis jääteölakku ja kynttilät vaan päälle. Keksit ja karkitkin ostin valmiina. (Ja pinaattikeiton pojille ennen juhlia.) Itselleni sentään värkkäsin kesäisen kelin kunniaksi salaatin, kun lähikaupassa oli hunaja- verkko- ja vesimelonit kaikki tyynni tarjouksessa. Se ikiaikainen makean ja suolaisen liitto on varmasti jo jokaiselle tuttu, mutta joka tapauksessa suosittelen: feta ja vesimeloni yhdessä maistuvat taivaalliselta.

Nam!

Tuntuu, että nyt täytyy viettää kaikki liikenevä aika ulkona, vähän niin kuin kompensoimaan pitkää sisätiloissa vietettyä talvea. Istun terassilla viltin päällä (niitä kalusteita odotellessa) aamukahvin kanssa, luen ja nautin. Pientä päivettymistäkin on havaittavissa. Minulla on sellainen pigmentti, että ei oikeastaan tarvitse kuin kurkata paistaako aurinko, niin jo rusketun. Pienenä olin kuulemma kerran tullut itkien kotiin ja kysynyt äitiltäni: "tuleeko musta isona neekeri?" Olivat vissiin naapurin lapset epäilleet, kun rusketus vaan syveni ja syveni (ja 70-luvulla sai vielä käyttää tuota termiä).


 Käki kukkui minun kuulteni ensimmäistä kertaa

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Leppoisa lauantai

Perjantaina kävimme kaupungissa kuten suunnitelma oli ja istahdimmepa vielä sieltä palattuamme ex tempore iltaa meillä ystävän ja hänen tyttärensä kanssa. Ihanaa naisenergiaa eri ikäisten naisten kesken! Löysin puuroriisin ja uuden ripsivärin "luomuna", niitä ei vielä meiltä maalta saa. Minun on pakko aina silloin tällöin muulloinkin kun jouluna keittää riisipuuroa. On se vaan niin hyvää. Pullaleipääkin piti ostaa, kun suunnitelmissa oli taas köyhät ritarit ja paistoin nekin sitten heti riisipuuron jälkiruoaksi lauantaina.



Launtaina kuopus siis palasi kotiin ja perustimme taas kisakatsomon. Aika surkea esitys ja täytyy sanoa lisäksi sen verran, että Mertarantaa on kova ikävä. "Ei Mertarantaa rakkaampaa..." Peliä ennen ehdin kuitenkin nauttia mahtavasta kelistä terassilla ja se kyllä jo kovasti kaipaa kalusteitakin. Ensi viikon sääennuste näyttää muuten aivan ihanalta. Täytynee viikonloppuna, mikäli säät todella jatkuvat luvatun kaltaisina, se käsitellä ja sitten kalustaa. Perinteinen lauantaisauna koko perheen voimin kruunasi leppoisan lauantain. Sain levättyä ja vedettyä henkeä huomista koitosta varten: kuopukselle tulee viisi tarhakaveria viettämään syntymäpäiviä. Huh, mutta sitten tämä juhliminen riittää taas vuodeksi.




On minussa muuten joku valuvika. Minusta oli aika kiusallista, kun kuopus ja isänsä tullessaan ojensivat minulle kukkia. Vaikka olisivat kuopuksen poimimia, vaikka idea olisi ollut kuopuksen, vaikka tarkoituksena olisi opettaa lapselle herrasmiehen tapoja, vaikka mitä, mutta minä kiusaannuin. Eksä mikä eksä, ei kukkia minulle, kiitos!

Illan päälle kuopus katseli ikkunasta pihakoivuamme ja totesi: "lehmä ja koivu muistuttavat toisiaan".

Ja tottahan se on:

Esikoisen verhot
Anopilta aikanaan saatu lehmämuki











Kai...

lauantai 19. toukokuuta 2012

Mikä mahtaa olla in

Muistatteko riemuni, kun löysin lähikaupasta luomupaahtoleivän? Silloin sain pitkällisten ponnistelujen jälkeen kuopuksenkin syömään luomuleipää.



Nyt löysin ilokseni myös hapankorppuja ja ruispuikuloitakin luomuna. Lisäksi näin netissä mainoksen ruispaloista. Näyttipä noita olevan parikin eri versiota, pikaisen googlauksen perusteella. Toivottavasti rantautuvat tänne pian. Jälkiuunileipää ja ruisnappeja täältä on jo saanutkin, mutta nämä uudet tulokkaat ovat todella tervetulleita lisiä meidän leipäkaappiin.



Kuva täältä
Kuva täältä

Jopa meiltä täältä maalta saa jo mainion valikoiman päivittäistavaroita luomuna. Harvemmin enää tarvitsee käydä markettireissulla, ja hyvä niin. Toisessa kaupassa vaihtui juuri kauppias ja väijyin pitkään oikeaa hetkeä jututtaakseni uusia kauppiaita. Halusin toivottaa heidät tervetulleeksi ja kertoa, että arvostan Pirkan satsausta Reiluun kauppaan ja luomuun. Ja samalla toki toivoin, että nämä tuotteet säilyisivät valikoimissa - miksei jokunen uusikin olisi tervetullut. Tarkistin nimittäin Pirkan sivuilta, että "vastuulliseksi" merkittyjä tuotteita oli jo liki 200. Mukana ovat ympäristö-
merkityt, vapaan kanan munat, Reilun kaupan tuotteet, sertifioidut kalatuotteet- ja  kahvit ja tietysti luomu.

Minusta tuntuu, että luomu taitaa olla in!

perjantai 18. toukokuuta 2012

Sellaista on elämä, likoa ja hikeä

"Sadesäällä likoan.
Hellesäällä hikoan.
Sellaista on elämä.
Likoa ja hikeä!

Sanoi Uppo-Nalle!

Nyt taitaa oikeasti tulla se kesä. Ihanaa! Istuimme kuopuksen kanssa keskiviikkona terassilla tekemässä syntymäpäivälahjaksi saatuja Legoja. Välillä kävimme kävelyllä pieni lämmin käsi minun kädessäni. Illalla tuli jäätelöauto ja lunastin tilaukseni. Kuopus itse ehdotti, että mentäisiin syömään kesän ensimmäiset jäätelöt ulos, niin kuin asiaan kuuluu. Mittari näytti päivällä 20 astetta ja illallakaan ei paljoa jäänyt vaille. Miten ihanaa elämä voi olla?!

17.5. se aukesi.

Helatorstai katkaisi viikon kivasti. Kuopus meni taas isälleen ja palaa tällä kertaa vasta lauantaina. Minä kävin ystävän kanssa hikisellä lenkillä ja kahvilla. Hiki tuli hiljempaakin kävellessä -  mittari kipusi 21 asteeseen ja ukkostakin oli ilmassa. Illalla sitten satoi aivan kunnolla. Tuolla reissulla näin ensimmäisen pääskysen, eli kesä on tullut tänne meille maallekin. Lisäksi meinasin melkein astua pienen sisiliskon päälle - kesä, kesä kesä! Taisipa muutama hikikarpalo etsiytyä otsalle Suomen pelinkin aikana - huh mikä matsi -  ja esikoisen kanssa saunassa vasta hikistä olikin.  

Muutoinkin oli rentoa, rentoa, niin kuin vapaalla olla pitääkin. Lueskelua, päiväunia, löhöilyä. Tänään on työpäivä, mutta sen jälkeen on tarkoitus karauttaa ystävän kanssa kaupunkiin asioille ja syömään. Sitä caesarsalaattia taas... Esikoinen kavereineen hyppää kyytiin, mutta eri teitä kuljemme kaupungissa. Sen verran teinimeininkiä pitääkin olla!


Ja kavereitakin on tulossa

***

Kuopus ei osaa vielä oikeaa R-kirjainta. KurkkuR korahtaa, mutta joskus sekin kuulostaa epäilyttävästi L-kirjaimelta.

Kävelyllä:

"Äiti jos mä olisin mulkku, mä mahtuisin menemään tuolta."
"Hmmm..."
"Mä leikin että olen mulkku. Leikitään, että me molemmat ollaan... Mutta ei me onneksi oikeasti olla mulkkuja."
"No ei ONNEKSI  olla..."

Esikoinen taas aikanaan, ihan ilman minkäänlaista R:ää huusi minulle - silloinkin yksinhuoltajaäidille - "Äiti sun on pakko tulla tänne, täällä on ihan hilveesti mulkkuja ja ne on  toooosi isoja". Jepjep

Minun pihakoivunikin vihertää

torstai 17. toukokuuta 2012

Osui ja upposi

Nyt on kyllä pakko vähän avautua...

Luen todellista hömppäkirjaa, Jane Greenin Vuosi maalla. Löysin niin täydellisen hyvän kuvauksen siitä, mikä - joidenkin muiden asioiden ohella - meillä suhteessamme mätti, että taidan jakaa sen kanssanne. Mies haluaa sekä syödä että säästää kakkua, ei suinkaan sitoutua perheeseen ja perhe-elämään samalla intensiteetillä kuin nainen.

Jotain sillä pilkottaa (13.5.)

Kertoja puhuu reissutyötä tekevästä aviomiehestä:  "Nykyään Callie (vaimo), Eliza ja Jack (lapset) selviytyivät mainiosti ilman häntä, ja vaikka hän kaipaakin heitä, hän on myös kiitollinen paitsi rauhasta ja hiljaisuudesta myös siitä, että saa taas kokea ikään kuin sinkkumiehen vapautta. Ei hän suinkaan hyödynnä sitä hurvittelemalla naisten kanssa - ei ikinä - mutta hän saa valvoa myöhään ja ryypätä poikien kanssa. Hän saa rentoutua loikoilemalla uima-altaan vierellä lehtiä lukien ja kuunnella hyvää musiikkia kuulokkeista - ilman, että pienet ihmiset nykisivät häntä hihasta vaatien häntä pelaamaan tai heittelemään palloa tai vain suomaan heille huomiotaan, ihan millaista huomiota vain, isä kiltti."

Nouseeko kenelläkään muulla (feministillä) savu korvista, vai onko minussa vain joku valuvika?!?

14.5.

Lisää huomioita miehistä, kun alkuun päästiin. Täällä meidän 4000 asukkaan paikkakunnalla on aika pienet piirit. Kuopus totesi tässä kerran kauppareissulla, että "Äiti, sä oot kuuluisa! Sut taitaa tuntea kaikki!", kun tervehdin ainakin joka toista vastaantulijaa. No ei ihan kaikki, mutta ei se paljoa vailla ole - se on proosallisesti minun asiakaspalveluammattini peruja.

15.5.

Emme ihan kamalasti ole erostamme huudelleet paitsi lähipiirille, totta kai, mutta toki sana kulkee. Ja sitten toisaalle taas ei kulje. Eromme jälkeen olen ollut välillä vähän hämmentynyt, kun kohtaan ihmisiä. Tietääköhän tuo? Pitäisiköhän minun sanoa jotain? Ihan selkeät väärinkäsitykset olen korjannut, mutta muuten en ihan hirveästi ole ottanut eroamme puolituttujen kanssa puheeksi. Toisinaan olen aistivinani hämmennystä vastapuolellakin. Varsinkin naiset varmaan miettivät, pitäisikö sanoa jotain. Kommentoida, kertoa tietävänsä - ehkä "ottaa osaakin", olla empaattinen.

16.5.

Liekö sitten miesten suoraviivaisuutta vai mitä, mutta parin viime päivän aikana kaksi miestä on ottanut asian reilusti puheeksi. Ja se on lämmittänyt! Suoruus! Siitä täytyy ehkä vähän ottaa itsekin opiksi. Toinen supatti työmaalla kuullensa ja olevansa pahoillaan. Minä kerroin, ettei tarvitse. Toinen, tarhakaverin isä, kysyi, missä kuopuksen isä asuu ja toimivatko tapaamisjärjestelyt. Ja taas tuntui, että kuulun yhteisöön, minusta, meistä välitetään. Voi vitsi miten hyvä tunne!
 

Avautumisesta puheen ollen, ehkä tuo tulppaani avautuu, mikäli nämä lämpötilat säilyvät. Jäämme seuraamaan.