Sivut


maanantai 6. helmikuuta 2012

Kuinka kuluu multa maanantai?

Varmaan vaalituloksesta toipumisessa menee hetki. Olihan se gallupien mukaan arvattavissa ja arvattavissa toki muutenkin. Mutta niin suuri positiivinen yllätys oli Haaviston toiselle kierrokselle pääsy, että pistihän se väkisinkin toivomaan lisää. Tämänkertaiset vaalivalvojaiset eivät sitten olleetkaan ihan edellisten veroiset, ei jännityksessä eikä riemastuksessa. Annoinkin periksi jo heti yhdeksän aikoihin ja menin sänkyyn lukemaan.

Mutta tällä mennään seuraavat kuusi vuotta - ja on muistettava, että elämme demokratiassa. Kansa saa mitä kansa haluaa. Sitä paitsi, alkuperäistä ehdokasasetelmaa miettiessä täytyy sanoa, että vielä huonomminkin olisi voinut käydä ;-)

 Kuopus tuli hurraamisen kuultuaan katsomaan ennakkoäänten tuloksen ja totesi, että "sinisten joukkue voitti". EDIT. Siis minä EN hurrannut, se ääni tuli televisiosta ja Kokoomuksen vaalivalvojaisista. Ettei vaan tulisi väärinkäsityksiä!
Vaalivalvojaisissa oli hyvä virkata

Noista neliöistä olisi tarkoitus koota oranssilla langalla jonkinnäköinen jakku. Idea Heivatut kudelmat -blogista ja alkuperäinen ohje kirjasta Virkkaus. Vanha konsti, uudet mallit. Saa nähdä, tuleeko valmista, ja milloin.

Presidenttipelin lisäksi piti jännittää kuinka pääsemme tänään töihin/tarhaan/kouluun. Latasin automme akkua jälleen eilen naapurin ystävällisellä avustuksella, mutta ei kuulemma auta, kun on akunkenkäkin rikki. Jaa että mikä? Kenen kenkä? Damn!

Ystävältä kyselin kyytiä ja se oli jo sovittunakin, mutta hänen auton avaimensa olivat jo matkanneet miehen taskussa 8 kilometrin päähän työmaalle. Tilasin taksin ja pääsimme kuin pääsimmekin määränpäähämme itse kukin. "Voi kun meidän autossakin tulisi konepellin alta sellainen durpoahdin" toivoi kuopus. Voi kun meidän auto käynnistyisi huomenna, toivon minä. Kamalaa, miten riippuvainen sitä nykyään autosta on. Ja korjaajista. Aion juuri soittaa yhdelle.

Mukavaa alkavaa viikkoa - kuitenkin - kaikille. Ja vähän leudompaa, ilmeisesti!

2 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut harmia, autot mokomat :( Onneksi pakkanen sentään on lauhtunut. Ihana värikkäitä isoäidin neliöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna, mutta onneksi apukin on lähellä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana