Sivut


lauantai 25. helmikuuta 2012

10 tikkua laudalla?

Loman alkamisen kunniaksi kymmenen asiaa, joita ette vielä tiedä minusta.
Vaikka tarkemmin ajateltuna ei ehkä välttämättä olisi ollut niin väliksikään...

- Olen ollut 19-vuotiaana kolmossivun tyttönä.

Olin harjoittelijana lehdessä ja minun piti kirjoittaa kolumni, jota varten otettiin valokuvakin. Kolumni julkaistiin sivulla kolme ja kuva oli rajattu rinnoista ylöspäin.
(Äiti, anteeksi jos säikytin;-)

- Minulla on ollut kaksi pitempää parisuhdetta elämäni aikana ja miehillä oli sama nimi.

Sinänsä kätevää, ettei tullut vahingossa huokailtua väärää nimeä - siis unissaan, mutta nyt täytyy kyllä kokeilla jotain uutta!

- Esikoinen on muumimukilapsi. Ihan sananmukaisesti. Kerron joskus.



- En osaa olla sisällä kengät jalassa.

Edellisessä työpaikassani sain noottia esimieheltä kun läpsyttelin helteellä paljain jaloin. Nyt olen itse esimiesasemassa ja kukaan, ei kukaan kiellä minua kulkemasta talvella tossut ja kesällä pelkät kynsilakat jalassa työmaalla.

- Olen värineurootikko.

Minulla saattaa mennä "päivä pilalle" jos sisätossut on vähän väärän sävyistä punaista muihin vaatteisiini nähden. Kotonakin villasukkien pitää sopia oloasuun. Ja tiskirätti sitten, auta armias jos se eikä tiskiharja mätsää verhoihin. Ja käsipyyhkeeseen. Oikeasti!

- En pysy nuotissa kun laulan.

En ikinä laula aikuisten kuullen, mutta välillä intoudun poikien kanssa - bravuurini on La donna e mobile saunassa. Saunassa lauletaan myös Päivänsädettä ja menninkäistä sekä Puolalaista nuotiolaulua (Meil' on metsässä nuotiopiiri) Suokaa anteeksi naapurit!

- En käy juuri koskaan suihkussa ilman saunaa.

Olen vilukissa ja inhoan palelemista suihkun jälkeen.

- Olen rahastosäästäjä.

Hehheh. Reilu vuosi sitten päätin perustaa kakkostilin jolle säästin eron varalle. Samalla aina laitoin pienen summan pankin kaikkein turvallisimpaan ja pieniriskisimpään rahastoon. Teen sitä edelleen. Eläkkeeni tulee olemaan hyvin pieni, jospa tämä satsaus kannattaisi.

 - Olen ruvennut haaveilemaan ihan omasta kodista.

Ongelmallista asiassa on
a) tuloni - koti tulisi väkisinkin minun maksukyvylläni olemaan melko pieni ja meitä on kuitenkin vielä jokusen vuoden kolme ihmistä saman katon alla
b) homealtistukseni - en tiedä mistä ikinä löytäisin sellaisen, jossa pystyisin asumaan
c) se, että kämpän tulisi olla maksettu ennen eläkkeellejäämistä. Mutta katsotaan mitä elämä tuo tullessaan - olisipa sitten eläkkeellä oma maja, jonka asumiskustannukset olisivat huomattavasti pienemmät kun vuokra-asunnon.

- Minä ihan oikeasti tykkään ja tulen hyvälle tuulelle Robinin Frontside Ollie -biisistä. (Ja kyllä, esikoinen häpeää silmät päästään.)

4 kommenttia:

  1. En usko, että äitisi säikähtelee kovin helposti, enää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, aina voi kuitenkin yrittää! Leppoisaa viikonlopua sinne.

      Poista
  2. Hihii, ihanaa tuo värineuroottisuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja se vaan pahenee iän myötä... Nyt mulla on ongelma kun varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja huivi olikin eri sävyä ;-)

      Ja Hanne, kiva kun tulit lukijaksi - ja rakastan kommentteja!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana