Sivut


keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Yhdessä vai erikseen?

Tänään saisivat naisetkin kosia mutta ei kiitos, ei tällä kertaa. Minä kosin kahdeksan vuotta sitten ja tiedätte miten siinä sitten kävi ,-)

Täytyy sanoa, että tätä nykyä olen vähän vähemmän liberaali - olkoon se miesten hommaa tästä lähtien, kuitenkin.



Minä kasvan
vaikka sinä et sitä haluaisikaan.
Olen tehnyt päätökseni.

Vaikka sinä et suostuisikaan
kasvun vaatimaan ponnisteluun
ei se estä minua.
Olen tehnyt päätökseni.

Minä päätän omasta elämästäni
niin kuin sinä päätät omastasi.
Mitä emme voi tehdä yhdessä,
se on kummankin tehtävä yksin.

En ole valmis mukautumaan sinuun
vain voidakseni olla kanssasi.
Minä kasvan myös yksinäisyydessäni.

En tarvitse lupaasi
syventääkseni elämääni
tai tullakseni siksi ihmiseksi
joka minussa haluaa syntyä eloon.

Sinun kanssasi tai ilman sinua
minä kasvan ja kehityn. Olen tehnyt päätökseni.



Tämä pysähdyttävä miete löytyi Ulrich Schafferin kirjasta Kasvan... ja elämäni uudistuu.

Nuo Schafferin pienet kirjat ovat iltaisin kovassa käytössä. Jos olen niin väsynyt, etten jaksa tarttua romaaniin, lukaisen usein ainakin yhden ajatuksen näistä. Todella usein ne kolahtavat, kuten tämäkin.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Varhainen lintu madon nappaa

Vai miten se meni? Kuopuksen kanssa lomailussa, niin rentoa kun se muuten onkin, kurjempi puoli on aamuherätys. Se nimittäin tapahtuu aivan yhtä aikaisin lomalla kuin arkenakin. Pahimmassa tapauksessa kuopusta saa herätellä tarha-aamuina varttia vaille 7 uniltaan ja viikonloppuna tai lomalla se kipittää viereeni vartin yli kuusi. HUOKAUS! Miten nämä saa ohjelmoitua uudelleen? Minä en halua niitä matoja!

Onneksi tuo on jo niin iso, että voimme tälläytyä sohvalle TV 2:n lasten ohjelmien pariin. Kuopus istualtaan ja minä vaakatasossa. Kuorsaten. Minulla - kuten varmaan tuhansilla muillakin äideillä - on ilmiömäinen kyky nukkua vaikka korvan vieressä pauhaa "Puu-ha Pete, kai-ken kor-jaa, Puuuuha Pete..." Ja toisaalta herätä sillä samalla sekunnilla kun lapsi kysyy/tarvitsee jotain.

Kuva Finduksen

Leppoisasti kului eilinenkin lomapäivä varhaisesta aamuherätyksestä huolimatta. Saimme ystävän tyttärineen kylään syömään - nautin, kun saan tehdä uusia ruokakokeiluja. Tein kikherne-juustopihvejä ja halloumisalaattia kermaviili-pestokastikkeella. Olen huono kokkaamaan orjallisesti reseptin mukaan. En myöskään tee kaikkea omasta päästä, sellainen kultainen keskitie on ruoanlaitossakin paras. Valitsen mukavan reseptin, kurkin jääkaappiin ja inspiroidun. Parhaita ovat sellaiset reseptit, joihin voi upottaa vähän kaikkea mahdollista.

Noihin alun perin feta-kikhernepihvien nimellä löytämiini lätysköihin piilotin sekä luomugoudan, raejuuston että tuorejuuston jämät. Ehkä kaikkein eniten kuitenkin nautin, kun kokkaukseni otetaan innostuneesti vastaan ja syödään nurisematta. Ei sitä normaalia valitusta: Mitä tää on? Mä en varmasti tykkää tästä. Onko pakko maistaa? Jostain syystä meillä siis arjessa todellakin syödään aika tuttuja ja turvallisia sapuskoita.

Jälkiruoaksi leivoin mango-kookoskakun. Kuopus söi pinaattikeittoa... ja keksejä.
Kaikki olivat tyytyväisiä. Nam.

Kuva ja ohje täältä

maanantai 27. helmikuuta 2012

Violetti vastarinta

Täytyy tunnustaa: olen heikkona Marimekkoon. Olkoon keski-ikäistymisen merkki tämäkin tai sitten vaan järkevää, kun vaatteiden pitää olla laadukkaita ja kestää 60 asteen pesu. Mainitsinkin vasta reissumme Marimekon ystävänmyyntiin. Siellä ja muissakin myymälöissä tulee pistäydyttyä säännöllisesti. Esikoinen on käyttänyt ensimmäiseltä luokalta lähtien vain ja ainoastaan Maripaitoja - niitä raidallisia. Mikään muu ei tunnu päällä hyvältä eikä kestä niin hyvin pojalla, jolla Steiner-päiväkodin tädit sanoivat olevan "vahva elämänaisti". Hän kestää todella huonosti kuumuutta, saumoja tai sitä, että vaatteet "kinnaa" päällä.

Ei edelleenkään silitetä...

Tämä violetti varustus on minun suosikkini silloin, kun mieliala on matalalla ja tarvitsen pikaista piristystä. Violetista moneen kertaan aiemminkin siteeraamani Anne Hietasen väriterapiakirja kertoo, että se "tuo sisäistä rauhaa, sielun syvyyttä, hartautta ja hiljentymistä. Violetti kertoo kokemusten tuomasta elämänviisaudesta, sekä irtipäästämisestä ja luopumisesta." Minusta tuo violetti tunika on niin räikeän pirteä, ettei se päällä yksinkertaisesti voi olla pahalla tuulella.


Kun vaatekaappiin rupesi ilmestymään violettia, piti värineurootikon tietysti ostaa myös violetit kengät. Marimekon lisäksi olen heikkona myös El Naturalistaan. Keräsin yhteen kuvaan koko arsenaalin. Eiväthän nuo nyt ihan "luomukengät" ole, mutta eettisemmät kuitenkin, kuin ihan tavisnahkakengät. Tosin soraääniäkin löytyy, ja ihan syystä. El Naturalista on vast ikään aloittanut yhteistyön GoreTexin kanssa (klik). Yhtä kaikki, minun käytölläni nuo kestävät ikuisesti ilman GoreTexiakin ja ovat kyllä hintansa väärti.

P.s. Jollette ole tutustuneet vihreää ajattelua kritisoivaan Violettiin vastarintaan, suosittelen, ettette tutustukaan. Minulla ainakin meinasi hulahtaa aamukahvi väärään kurkkuun.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kamera lähti Lappiin

Saa nähdä millaisia aasinsiltoja ja kommervenkkejä keksin saadakseni blogiin kuvitusta. Esikoinen starttasi eilen aamulla varhain Ylläkselle viikoksi ja vei kameran mukanaan. On minulla jokunen kuva varastossa ja muutama tekstinalkukin, joten eiköhän tässä pärjätä.

Olemme siis kuopuksen kanssa kahden keskiviikkoaamuun saakka, jolloin hän lähtee isälleen ja minä palaan töihin. Käymme ainakin kontrolliröntgenissä ja kirpparikierroksella lähikaupungissa, muuten aikataulu on avoin. Ja minusta lomalla pitääkin olla. Voi suunnistaa minne nenä näyttää - tai olla suunnistamatta ja nuhjata kotona pyjamassa. Siinä olemme molemmat tosi hyviä ;-)

Tämä kaveri sai myös kipsin 3 viikkoa sitten

On myös ihanaa vain olla kahdestaan jommankumman lapsen kanssa. Pääsee aivan eri tavalla kiinni keskusteluihin ja ihollekin. Esikoisen kanssahan meillä on tätä aikaa säännöllisesti, mutta kuopuksen kanssa harvemmin. Nautimme siis tästäkin.

Olen kertonutkin, että olen tosi huono leikkimään lasten kanssa, mutta joskus rakentelemme Legoilla. Suosikkihommaamme on väkertää "omituisten otusten kerhoa". Niin nytkin. Siinä pääsee luovuus valloilleen kun vaikkapa valitsee ukkelin pään tilalle kirveen ja makkaran väliltä. (Ette saa kuvia tuotoksistamme, harmi.) Kuopus on pelannut Wiillä ja minä kudoin sekä luin. Saimme myös yllätysvieraita. Leppoisa lauantai!

Tänään heräsimme kuopuksen toiveesta siskonpetistä olohuoneen lattialta. Eilen haukkasimme pullaa paikallisessa kahvilassa ja tänään olisi aikomus haukata vähän happea sekä saunoa.

Ottakaa tekin rennosti, oli lomaa tai ei!

P.S. Päätin ruveta miljoonien muiden suomalaisten tavoin haaveilemaan lottovoitosta. Onkohan tämä keski-ikäistymisen merkki? Eilen ei vielä tullut euroakaan.

lauantai 25. helmikuuta 2012

10 tikkua laudalla?

Loman alkamisen kunniaksi kymmenen asiaa, joita ette vielä tiedä minusta.
Vaikka tarkemmin ajateltuna ei ehkä välttämättä olisi ollut niin väliksikään...

- Olen ollut 19-vuotiaana kolmossivun tyttönä.

Olin harjoittelijana lehdessä ja minun piti kirjoittaa kolumni, jota varten otettiin valokuvakin. Kolumni julkaistiin sivulla kolme ja kuva oli rajattu rinnoista ylöspäin.
(Äiti, anteeksi jos säikytin;-)

- Minulla on ollut kaksi pitempää parisuhdetta elämäni aikana ja miehillä oli sama nimi.

Sinänsä kätevää, ettei tullut vahingossa huokailtua väärää nimeä - siis unissaan, mutta nyt täytyy kyllä kokeilla jotain uutta!

- Esikoinen on muumimukilapsi. Ihan sananmukaisesti. Kerron joskus.



- En osaa olla sisällä kengät jalassa.

Edellisessä työpaikassani sain noottia esimieheltä kun läpsyttelin helteellä paljain jaloin. Nyt olen itse esimiesasemassa ja kukaan, ei kukaan kiellä minua kulkemasta talvella tossut ja kesällä pelkät kynsilakat jalassa työmaalla.

- Olen värineurootikko.

Minulla saattaa mennä "päivä pilalle" jos sisätossut on vähän väärän sävyistä punaista muihin vaatteisiini nähden. Kotonakin villasukkien pitää sopia oloasuun. Ja tiskirätti sitten, auta armias jos se eikä tiskiharja mätsää verhoihin. Ja käsipyyhkeeseen. Oikeasti!

- En pysy nuotissa kun laulan.

En ikinä laula aikuisten kuullen, mutta välillä intoudun poikien kanssa - bravuurini on La donna e mobile saunassa. Saunassa lauletaan myös Päivänsädettä ja menninkäistä sekä Puolalaista nuotiolaulua (Meil' on metsässä nuotiopiiri) Suokaa anteeksi naapurit!

- En käy juuri koskaan suihkussa ilman saunaa.

Olen vilukissa ja inhoan palelemista suihkun jälkeen.

- Olen rahastosäästäjä.

Hehheh. Reilu vuosi sitten päätin perustaa kakkostilin jolle säästin eron varalle. Samalla aina laitoin pienen summan pankin kaikkein turvallisimpaan ja pieniriskisimpään rahastoon. Teen sitä edelleen. Eläkkeeni tulee olemaan hyvin pieni, jospa tämä satsaus kannattaisi.

 - Olen ruvennut haaveilemaan ihan omasta kodista.

Ongelmallista asiassa on
a) tuloni - koti tulisi väkisinkin minun maksukyvylläni olemaan melko pieni ja meitä on kuitenkin vielä jokusen vuoden kolme ihmistä saman katon alla
b) homealtistukseni - en tiedä mistä ikinä löytäisin sellaisen, jossa pystyisin asumaan
c) se, että kämpän tulisi olla maksettu ennen eläkkeellejäämistä. Mutta katsotaan mitä elämä tuo tullessaan - olisipa sitten eläkkeellä oma maja, jonka asumiskustannukset olisivat huomattavasti pienemmät kun vuokra-asunnon.

- Minä ihan oikeasti tykkään ja tulen hyvälle tuulelle Robinin Frontside Ollie -biisistä. (Ja kyllä, esikoinen häpeää silmät päästään.)

perjantai 24. helmikuuta 2012

Suu säkkiä myöten

Minun pitäisi elää suu säkkiä myöten, mutta joskus on vaan pakko sortua. Kun kauan hakusassa olleet eteisen matot löytyvät hintaan 9.90 kappale, ei voi muuta kun ostaa. Kolme. Saa nähdä pystynkö elelemään noiden kanssa, muuttivat meille keskiviikon kaupunkireissulta kaupasta jossa haisee home. Tuuletin. Pakastin. Pidin saunassa ja nyt toiveikkaana tälläsin lattialle.

Yksi tällainen (jossa näkyy näemmä pääni varjo)


ja kaksi tällaista (ja kyynärpää...).

Lisäksi kynttilät nyt jostain syystä vaan aina hakeutuvat luokseni. Siis melkeinpä väkisin hyppäävät kassiini. Niinkuin nyt nämä kasvissteariinikynttilät ekokaupasta. Kalevantulen soijakynttilä on minulle jo vanha juttu, mutta nämä olivat täysin uusi tuttavuus. Ne on tuoteselosteen mukaan valmistettu palmuhedelmien vahasta joka on ekologinen ja eettinen vaihtoehto parafiinille (raakaöljyteollisuuden tuote) ja steariinille (eläinperäinen tuote). Tämäkään ei kuitenkaan ole ihan mustavalkoinen homma. Palmuöljyn viljelyn nimittäin sanotaan tuhoavan sademetsiä ja paikallisten eläinten ja kasvien elinympäristöä. Suo siellä vetelä täällä. Ole tässä nyt sitten tiedostava...

Hmm, katsotaan kuitenkin, kuinka palavat. Yhdeksän tunnin paloaikaa luvattiin ja hintakin oli tippunut puoleen. Onko kynttiläsesonki muka loppumassa?

Kynttilöiden ekologisuudesta Wikipediassa


Värimaailma on molemmissa, matoissa ja kynttilöissä, täsmälleen kuin minulle tehty.

Tänään alkaa siis loma. Ja eilen oli suojasää, räystäistä tippui ihan oikeita pisaroita ja linnut lauloivat villisti. Kevät, oi kevät!

torstai 23. helmikuuta 2012

Viikko vierähti

Melkein. Maanantaina Marjaanan majassa vietettiin hiljaiseloa. Saunaa ja sen sellaista.

Tiistaina tein ihan järkyttävän hyvää luomupapumuhennosta. Ruokarepertuaarini on kaventunut eron myötä - yksinään ei vaan tule tehtyä gourmet-aterioita. Poikain kanssa popsitaan mitä popsitaan, lähinnä perusmurkinaa. Ja minä olen koittanut myös pitää jommankumman aterian ihan salaattiateriana, että pysyisivät vaivalla eron aikana karisseet kilot poissa. Nyt niitä on lähtenyt jo melkein kahdeksan. Kun, toivottavasti pian, pääsen uudelle alemmalle kymmenluvulle aion korkata kuoharin!


Kuva samasta paikasta kun ohje

Mutta se papupata... Oli pakko kokeilla pitkästä aikaa jotain ihan uutta ja kyllä kannatti. Aivan täydellistä talviruokaa luomuriisin kanssa. Kun vielä oppisin tekemään jotain muuta kun suurperheannoskokoja. No, pistän pakkaseen ja nappaan sieltä sitten töihin evääksi.

Keskiviikkona kävin kokouksessa lähikaupungissa ja samalla hoitamassa kaupunkiasioita. Illalla ystävä tuli talventappajaisiin. Päätimme glögikauden sen kunniaksi kun sorruin ostamaan alennusmyynnistä suloisen astiaston. Vaikkapa glögiastiaston.


Tänään torstaina onkin taas rauhallinen aamu jahka olen saanut pojat matkoihinsa. Aion vötkistellä, keittää esikoiselle iltapäiväksi soppaa ja suoda itselleni salaatin noutopöydästä yhdessä paikallisista ruokapaikoistamme. Sitten kelpaakin mennä iltavuoroon. Ja ruveta odottamaan viikonloppua - ai niin, ja hiihtolomaa. Minulla on neljä päivää lomaa töistä ja loppuviikkokin tuntuu kyllä aivan lomalta, kun esikoinen on laskettelureissulla ja kuopus isällään.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Sanat hukassa

Nyt on sanat hukassa. Niinpä lainaan muilta.
Sain rakkaalta ystävältäni eron hetkellä luettavaksi Ulrich Schafferin mietekirjan Uskallan ... kohdata elämän kasvoista kasvoihin. Sieltä nämä kauniit ja viisaat sanat:


Minä uskallan kulkea yksin,
olla heitetty vain oman itseni varaan,
seisoa omin jaloin
ja astua askelen kerrallaan.

Edes tämän pienen matkan verran.
Minä haluan tuntea ja ottaa vastaan
yksin olemisen pelkoni.

En halua sitoa itseäni kehenkään,
en olla perässäkulkija,
en kaiku enkä tahdoton seuraaja.
Haluan olla itsenäinen ihminen.

Haluan seistä omilla jaloillani
ja tuntea, että ne kantavat minua,
että maa kestää ja minä voin juosta sen pinnalla,

minä, vapaa ihminen.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Pikkuseikkoja

Tässä vast ikään puntaroin kollegalle ääneen töistä lähtiessäni, että mitenkähän sitä iltansa kuluttaisi. Kutoisiko vai lukisiko. Että on jännittävää tämä minun elämäni! No, luin sitten ja mukavaa kirjaa luinkin. Carol Shieldsin nyt vasta suomennettu esikoisromaani Pikkuseikkoja on jo taattua Shieldsiä, tarkkanäköistä ihmiskuvausta, lämminhenkistä kerrontaa ja hyviä arkisia oivalluksia todella loppuun asti hiotussa muodossa.


Kirja, joka alkaa: "On sunnuntai-ilta. Ja mielessäni käy ajatus, että minun pitäisi olla onnellisempi kuin olen." ei voi olla huono kirja. Mainio arvio tästä kirjasta, jos sellaista haluatte lukea, löytyy blogista Luetut, lukemattomat. Minä tyydyn vaan esittämään muutaman anekdootin.

Shieldsin kertoja, Kanadassa asuva keski-ikäinen Judith, hahmottaa vuoden kierron täsmälleen samalla tavalla kuin minäkin. Vuodenajat näyttäytyvät myös samankaltaisina niin Kanadassa kuin Suomessakin.

"Minä tiedän, että vuosi alkaa tästä, koska omat energiavarani, joiden annoin kesällä pehmetä sama tahtia kuin elohopea nesteytyi, tuntuivat jo jämäkämmiltä...Tammikuun ensimmäinen on valealku, hyistä kohmelosäätä, sulaa harhautusta mielettömissä kinoksissa. Talvi on vuoden keskikohta ja kevät sen finaali, mutta kesä on vapautta. Ainakin tässä ilmastossa kesä on erivapaus, sään heilahdus, ajaton ja veroton, lämpöä, joka kerääntyy nurkkiin ja passittaa meidät puolipukeisina ja sandaalit jalassa mitä uskomattomimmille hiekkarannoille. Vuoden oikea alku on syyskuu."




Löysin itseni myös ohimennen sulkuihin tungetusta lauseesta (Minunlaiseni tytöt, jotka olivat hyviä koulussa mutta kärsivät kasvuiässä, hakivat ja saivat vuosikaudet tukea ja lohtua mantereemme kaupunginkirjastojen valikoimista.) Minä, kohta neljänkymmenen kahden vuoden iässä, saan edelleen lohtua kirjastoni valikoimista.

Lukeminen kannattaa aina!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Loppuihan se viikonloppukin

Minulla oli oikeasti oikein mukava viikonloppu, vaikka ehkä edellisistä kirjoituksista se ei aivan välittynyt. Perjantaina tein pari kohtuuhintaista löytöä Marimekon reissultamme. Ja söimme hyvin vakiofalafel-paikassamme. Nam!

Tunika ja sukkahousut (silittämättä ;-)

Palasin itsekseni hiljaiseen kotiin ja poltin kynttilöitä, vaikka ensin mietin, etten raaski sytyttää kaikkia "vain itseäni" varten. Ketä muuta sitten? Nautin harvinaisesta rauhasta ja menin varhain nukkumaan. Lauantaina heräilin pikku hiljaa, kahvittelin, tein blogikierroksen, kudoin, valmistin smoothieta - kaikkea, mitä ei arkena eikä aina viikonloppunakaan jaksa tai ehdi kun pitää huolehtia lapsista. Täytyy muistaa hemmotella ja arvostaa itseään!

Myöhemmin ajelin "isolle kirkolle" ja nappasin esikoisen mummilta mukaani. Hän tarvitsi hiihtolomareissuaan varten jotain pientä ja minä halusin katsastaa eteisen mattoja. Mattoa ei löytynyt, mutta esikoinen on kyllä aina niin mainiota shoppailuseuraa. Parhaan löydön tein taas ihan kotipaikkakunnan S-marketista: luomujuustot ovat saapuneet sinnekin. Oltermanninhan löysin jo aiemmin K-kaupasta.

Luomugouda ja -raejuusto.

Kotiin tultuamme söimme ja saunoimme. Illaksi saimme molemmat vieraita, esikoinen koulukaverinsa yökylään ja minä hänen äitinsä kahville ja sitten vielä ystäväni luomujuominkeihin.

Sunnuntaina kuopus tuli kotiin ja oli tarkoitus käydä laskiaisriehassa, mutta keli oli aivan hirveä ja nuhjustimmekin sitten vaan kotona. Vaikka en todellakaan ehdi ikävöidä kuopusta silloin kun on isällään, on se silti vaan niin ihana tunne sunnuntaina kun koko perhe on taas koolla. Molemmat pojat kotona. Minun luonani. Ihan parasta!

Kyllä elämä sittenkin on aika mukavaa. Vaikka sain viikonvaihteessa oireita melkein jokaisesta vierailemastamme paikasta, tämä on vielä todella pientä, kun vertaa vaikkapa tähän perheenisään, joka asuu teltassa, talvellakin.

Minulla on viihtyisä, terve koti, suloiset pojat, mahtavia ystäviä - ja täksi päiväksi on luvattu jopa vähän aurinkoakin. Nauttikaamme, mikään näistä ei ole itsestäänselvyys!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Luomujuomingit

Joskus tämä luomuinnostus tuppaa menemään vähän överiksi. Löysin lähikaupasta luomulimsaa ja lupasin esikoiselle, että jos jompikumpi eriskummallisista mauista nappaa, saa juoda limsaa paljon nykyistä useammin. Appelsiini-inkivääri oli kuulemma ihan hyvää, selja odottaa vielä avaamistaan. Tuo tuote on lisäaineeton ja valmistettu käyttämällä niin, ettei muodostu alkoholia vaan mineraaleja. Ainakin mainospuheen mukaan.

Kuva ja lisätietoja täältä


Minä en juurikaan limsoja juo, mutta niitähän voi aina lantrata väkevillä? Mielen perukoilla tykytteli muisto jostain luomuviina-artikkelista. Pitihän se googlella kaivaa, ja sain selville, että Suomen Turussa on toden totta keksitty valmistaa luomuviinaa. Niinpä minä, viini-ihminen, joka en juo väkeviäkään, päätin, että on syytä järjestää luomujuomingit. Kuningasidea. Ihan todella!

Kuva ja artikkeli aiheesta täältä
Viina on viisasten juoma, mutta näkyypä se tyhmillekin maistuvan, vai miten se vanha viisas sanonta menikään? Luomujuomingit pidettiin ystävän kanssa eilen ja tänään, hmm, tuota, lopettelenkin tähän mauttomaan mutta oi niin hauskaan (ainakin tässä mielentilassa) juoma-aiheiseen vitsiin:

Nainen ilkkui rannalla loikoilevaa mahakasta miestä, taputti tämän vatsaa ja sanoi : 
”No mut siinä onkin oikea sikspäkki, onko oikein Karlsbergiä vai Karjalaa ?”
Mies vastasi naiselle : ”Siinä on hana alla, voit maistaa itse! ” 



lauantai 18. helmikuuta 2012

Jos harmittaa, kannattaa halata apinaa

Tiesittekö?

En minäkään, mutta näin kuopus kertoi oppineensa jostain lasten ohjelmasta. Koitin googlatakin tuota lausetta, että onko se kovinkin tunnettu, mutta ei näyttänyt olevan. Google yritti, että tarkoititko kannattaa hakata apinaa? Ne en varmasti tarkoittanut.

Ehkä tässä kohta halataan? Kuva täältä
Vaikka harmittaakin!

Minua harmittaa, että anoppi, joka erotessamme puhui kauniisti ystävyydestämme ja siitä, ettei aio asettua kummankaan puolelle, on kyläilemässä lähimaastossa, mutta ei ilmeisesti meinaa poiketa visiitillään lainkaan meillä.

Minua harmittaa, että sosiaalitoimistossa elatustuen laskeminen kestää ja kestää. Minä en kestä kohta enää.

Minua harmittaa, että pitää jatkuvasti miettiä raha-asioita. Haluaisin vaan elää.
En leveästi, mutta laskematta joka hemmetin penniä.

Minua harmittaa, että pitää jaksaa olla niin loistavan hyvä erovanhempi, että menemme ensi viikolla yhdessä kuopuksen varhaiskasvatussuunnitelmapalaveriin (ihan ihana sanakin) hänen isänsä kanssa. En jaksaisi nyt kohdata.

Tämä menee ohi, tiedän.

Mutta nyt harmittaa!
Missä se apina on kun sitä tarvitaan?

perjantai 17. helmikuuta 2012

Meikit levis

Olen aiemmin maininnut, miten miltei kaikki kosmetiikka on pitänyt vaihtaa tuoksuttomiin. Olen siinä samalla yrittänyt kiinnittää huomiota myös ekologisuuteen. Se on ollut sikäli aika kivutonta, että meikkaan todella vähän. Olen lisäksi ihan onnettoman huono ihonhoitaja. En omista yhtään rasvaa, en yö- en päivä- en kuivan- enkä rasvaisen ihon voidetta. Tai omistanpas - yhden aurinkorasvan, joka sekin on tainnut vanhentua. Minulla ei ole puhdistusaineita, -maitoja, kasvovesiä tai mitä kaikkea niitä nyt onkaan.

Täytyy myöntää, että katson kauhuissani joka syntymäpäivän aamu peiliin: joko nyt on kostautunut kaikkien näiden vuosien laiskuus. Tai ehkä se sittenkin on parasta mahdollista hoitoa minun iholleni, etten tee paljon mitään? Kuka tietää?

Merkkeinä Lavera ja Sante

Uskokaa tai älkää, tuossa on koko omistamani meikkiarsenaali. Puuteri, ripsiväri, kulmakynä ja kajaali. Deodorantti minulla toki on, mutta sekin on mineraalikivi. En ole testannut sitä vielä kesäkeleillä, mutta talvella riittää minulle aivan hyvin.

Hiusten muotoiluun minulla on muutama ihan "oikea" tuote ja hajuvedet ovat heikkouteni. Niitä minulla on lukuisia. Jännitän jatkuvasti, koska niistä pitää luopua - tulee taatusti alaston olo, mikäli näin käy.

Vielä muutama anekdootti täältä ihmemaastani, niin mietitte taatusti, olenko minä nainen lainkaan.

En ole koskaan käynyt kosmetologilla, enkä mani- taikka pedikyyrissä.
En ole milloinkaan kokeillut meikkivoidetta.
En ole koskaan nyppinyt tai nypityttänyt kulmakarvojani.
Säärikarvoillekaan ei ole milloinkaan tehty mitään, eikä kainalokarvoille.
Puhumattakaan muusta puutarhanhoidosta. (Terveisiä vaan Ilkka Kanervalle)

Kaikki minut oikeasti tuntevat voivat varmaan vakuuttaa, etten ole mikään kamala karvainen kummajainen, vaan ihan mukiinmenevän näköinen keski-ikäistyvä nainen.

Mikään tuosta yllä olevasta ei ole mitenkään tietoinen statement, tällainen minä vaan olen. Ehkä minä olen luomu ihan syntyjäni?

Yhtä kaikki, mukavaa viikonloppua kaikille luomuille ja ei-niin-luomuille. Tasapuolisesti!



torstai 16. helmikuuta 2012

Tissit paikallislehdessä

Hahaa, oli pakko laittaa tuo otsikko, ja se ihan oikeasti melkein pitää paikkansakin. Olin viime viikolla ylpeänä töissä Magsin kirjakoru kaulassa, kun paikallislehden toimittaja kävi tekemässä juttua työpaikastani. Ihailimme yhdessä korua, ja hän kysyi, voisiko siitä ottaa kuvia. Koru laskeutuu oikein somasti rintojen päälle ja ajattelin, että saavat kuvata sitä mutta eivät kaulassani. Mikä moka!

En ole ilmeisesti oikein vielä sisäistänyt tätä vapaan naisen statustani, koska tarkemmin ajateltuna tissit paikallislehdessä olisivat voineet olla ihan hyväkin juttu - noin seuranhakumielessä. Kuvatekstiksi vaan: "Tässä kaunis koru juuri eronneen piip-työntekijän Piip-Piippisen kaulassa." Ai ei vai? No, itse asiassa edes se kuva ei sitten loppujen lopuksi päätynyt lehteen.

Voisi olla ehkä syytä myös opetellä näitä sosiaalisia kiemuroita ja käyttäytymiskoodeja uudelleen, koska kun tässä päivänä eräänä vähän yritin flirttailla, kohde paljastuikin minua 12-vuotta nuoremmaksi. Hmmm, tai sitten rupean puumaksi.

Kuva täältä


 Grrrrääyyhh!!







Tämä viikko onkin aika menoa. Juoksentelemme kuka missäkin. Tiistaina oli siis kokous työpäivän jälkeen ja kuopus oli kaverillaan leikkimässä. Eilen esikoinen matkasi kaupunkiin kuopuksen isän luo yhdeksi yöksi ja tänään kuopus puolestaan lähtee viikonlopuksi isälleen. Esikoinen taas menee perjantaina mummille ja minä Marimekon ystävänmyyntiin ystäväni kanssa. Häntä en myy, mutta ehkä jonkun pienen budjettiini sopivan löydön voisin tehdä.

Sitten voisimmekin olla sunnuntai-illan ja ensi viikon alun ihan rauhassa kotosalla koko sakki. Tein suuren oivalluksen vähän ennen eropäätöstämme: minusta tuntui, että kotimme oli kuin rautatieasema. Me - lähinnä aikuiset - tulimme ja menimme mutta emme pysähtyneet paikallemme saati riittävästi kohdanneet toisiamme. Minä havahduin ja päätin, että haluan asua rauhallisessa majassa aseman sijaan. Nyt tuntuu, että näin pääsääntöisesti teen ja teemme poikien kanssa, vaikka tämän viikon kaltaisia väliin joskus mahtuukin.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Lukemattomia kirjoja

Kuten olen jo kertonutkin, kirjat ovat aina kuuluneet elämääni erottamattomana osana ja lukeminen on edelleenkin lempiharrastukseni. Yöpöydällä on vähintään yksi kirja kesken, yleensä romaani. Se saa usein seurakseen jonkin tietopuolisen opuksen. Viime aikojen kirjapinoni on näyttänyt tältä:



Nuo kaksi päälliimmäistä olen jo maininnutkin. Tässä mietin, että pitäisikö tarttua noihin alempiin kirjoihin vai antaa olla ja odottaa, josko oikeasti tuntuisi siltä. Erostamme on nyt kulunut kaksi ja puoli kuukautta, enkä oikein vieläkään ole joutunut minkäänlaisten tunnekuohujen valtaan. Ainoa, mikä minua ja untani haittaa on käytännön säätäminen, juuri nyt siis elatustukeen liittyen, mutta muutoin olen vain ollut hyvin tyyni.

Toki aluksi tyrskähtelin ja pyrskähtelin itkuun aika helposti, mutta ajattelin silloinkin, että annan tunteiden tulla ja mennä, enkä niitä sen kummemmin peittele tai dumppaa. Aika pian se loppui. Nyt, kun koitan välillä oikein kuulostella tunteitani, erottaa haikeutta tai surua - tai jotain, en oikein onnistu. Joko olin käsitellyt asiaa jo etukäteen niin paljon tai avioliittomme oli ollut ohi jo kauan ennen kun sen oikeasti päätimme. Tai sitten tunteet eivät vielä vaan ole nousseet pintaan. Eräs eron läpikäynyt ystäväni kertoi alakulon ja surun tulleen ainakin hänelle viiveellä.

Minä tunnen lähinnä helpotusta. Ja ihmetystä, että arkemme sujuu näin hyvin. Selkeyttä, myös. Tiedän, että tämä oli oikea ratkaisu. Kuopuksen isä ei ollut oikea ihminen minulle, jos kohta en minäkään hänelle.


On minun yöpöydällä tällainenkin pieni kirjapino


"Jotkut pystyvät tarkastelemaan mennyttä ja omaa rooliaan siinä hyvin  tasapainoisesti ja seestyneesti. Nämä henkilöt kokevat tehneensä parhaansa ja toteavat tapahtuneen väistämättömyyden. Syyllisyys ja syyllistäminen ovat kaikonneet. Itselle on sallittu oikeus myös erehtyä." (Kaarina Määttä: Avioeron tuska ja helpotus, joka näyttää tuosta ylemmästä pinosta puuttuvan.)

Ehkä minä tartun tuohon isompaan kirjapinoon vasta sitten, kun siltä oikeasti tuntuu.


tiistai 14. helmikuuta 2012

Hyvää ystävänpäivää

Vaikka en ole amerikkalaisen hapatuksen kannattaja, on pakko ottaa tilaisuudesta vaari ja kehua ihania ystäviäni. Olen maininnut ennenkin kuinka tukevia ystäviä minulla on eron hetkellä ollut. Järjestin heille kiitokseksi illanvieton nimellä tukevien naisten ilta, eikä tuki todellakaan ole siihen loppunut. Välillä oikein kyyneleet pyrkivät pintaan kun niin ihanasti auttavat ja kuuntelevat edelleen.

Ystävät tuovat elämään iloa...


Minulla on ystävä tien toisella puolella, jonka lasten kanssa kuopus on aina tervetullut leikkimään. Kuten tänä iltana, kun minulla on vielä kokous töiden päälle.

Minulla on ystävä tässä lähellä, joka kipaisee milloin vain luokseni kun tarvitsen kuohariseuraa, viiniseuraa, kahviseuraa, mitä vaan seuraa. Ja jonka kanssa tekstailemme päivittäin, varmistelemme, että autot käynnistyvät tai tarvitseeko toinen kaupasta jotain.

Minulla on ystävä, joka tulee iltaisin teelle. Näiden vierailujen jälkeen maailma tuntuu aina vähän paremmalta paikalta.

Minulla on ystävä, joka aikalailla ex tempore päätti aikanaan muuttaa yhtä aikaa kanssani tänne maalle ja sillä tiellä olemme edelleen. Nyt tämä sama ystävä itketti minua viikonloppuna ihanuudellaan. Olemme tekemässä luomuruokapiiritilausta ja totesin, että tässä välivaiheessa, kun elatustuki on vahvistamatta, teen vain aivan pienen tilauksen. Ystävä käski tilata kaiken mitä tarvitsen, hänellä sattuu juuri nyt olemaan ihan hyvä rahatilanne.

Minulla on ystävä, jonka vuoksi takkuisinakin aamuina tuntuu mukavalta lähteä töihin, kun tietää, että siellä voi olla täysin oma itsensä ja jakaa ilot ja surut.

...ja valoa
On teitä muitakin. Kiitos kaikki rakkaat ystävät, minä olen onnekas ihminen!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Puhtaalta pöydältä

Kissa vieköön, että vihaan siivoamista. Ja nyt entistä enemmän, kun olen siitä käytännössä yksin vastuussa. Toki koitan orjuuttaa poikia, mutta rajansa silläkin. Eilen en pyhittänyt lepopäivää vaan oli pakko tarttua toimeen ja imuriin, koska edellisestä kerrasta oli niin kauan, etten teille edes kehtaa kertoa. Vaikka majassamme on reippaasti alle sata neliötä riittää siinä tekemistä. Olenkin sitä mieltä, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa yksinhuoltajille siivooja kerran kuussa. Se jos mikä olisi ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ;-) Sitten riittäisi ylläpitävä pikkupuunaus aina seuraavaa odotellessa.

Kuva täältä
Minulla on tuttava, joka leikkii aina siivouspäivänä pullonpiilotusta. Jynssäyksen lomassa hän sitten "löytää" yllätyksiä sopivissa kohdissa ja pitää pieniä taukoja. Siivous sujuu kuulemma kuin tanssi. Houkutteleva ajatus, täytyy sanoa, mutta selvisin kuitenkin ihan vichyn ja puolukkamehun voimalla. Tällä kertaa.

Kävin Esso-reissullamme myös kaupassa ja sorruin - jälleen kerran - ostamaan kynttilöitä Ja tuikkutelineitä. Kuinka monta sellaista voi ihminen tarvita? Joku minua nyt viehättää pyöreässä muodossa. Ostin erotessamme tänne kotiini kolme pyöreää mattoa ja yhden lampun. Ai niin, ja maljakon sekä Pentikin oranssin Bolan.  Lisäksi lattialle on päätynyt parikin tarjotinta, joissa säilytän vuoroaan odottavia kynttilöitä. Nyt oli siis pakko hankkia vielä nämä

Tuon silmät tuikkii, totesi esikoinen. Totta!

- ja tietysti leikkiä vähän. Vaikka päivä on jo selvästi pidentynyt, on illalla ihana sytyttää kaikki mahdolliset kynttilät.

Lämmintä ja leikkisää viikkoa teillekin!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppu sujuu tutuissa leppoisissa merkeissä. Ainoastaan perjantaina oli vähän kireämpää, kun kävin Oikeusaputoimistossa saamassa konsultaatioapua elatustukiasiassa ja nappasin kuopuksen samalla isältään. Kun selvisin kotiin oli aivan pakottava tarve soittaa ystävä seuraksi iltapäiväskumpalle. Se on joskus ihan parasta!

Kuva Alkon sivulta

Kuopus on onneksi reipas ja suht kivutonkin kipsinsä kanssa. Yöksi annan särkylääkettä ja nukkuu sitten nätisti heräilemättä kuten muulloinkin. Lauantain sauna kipsin ja sen päälle teipatun muovipussin kanssa meni sekin ihan mukavasti. Leppoisasti menivät myös hampurilais- ja ranskalaisretki paikkakunnan pubiin (kyllä, meillä syödään muutakin kuin luomua, kun äitiä laiskottaa) ja 112-päivän vierailu paloasemalle. Pieni poika oli kyllä tosi innoissaan, kun päästiin privaattiajelulle paloautolla. Ja täytyy sanoa, että salskeissa palomiehissä äidinkin silmä lepäsi ;-)



Esikoisella oli lauantaina kaveri yökylässä ja toivoivat saavansa riekkua rauhassa. Keksivät tehdä minulle petin kuopuksen puoliparven alle, vähän kauemmaksi esikoisen huoneesta. Kuopus oli riemuissaan kerrosnukkumisesta. Menin hänen nukkuma-aikaansa lukemaan väliaikaissänkyyni ja ajattelin nousta sitten vielä kuopuksen nukahdettua kutomaan vähän lehvähuivia, mutta toisin kävi. Nukahdin itsekin tosi aikaisin ja aamulla kuopus laski liukumäkeä luokseni.

Tänään saan pari tuntia omaa aikaa kun kuopuksen on määrä mennä kaverin luo kyläilemään. Minulla ja yhdellä ystävälläni oli aiemmin aina tapana käydä joka sunnuntaina Esso-kahveilla. Nykyään pääsemme paljon harvemmin, mutta tänään taas. Hupaisaa Esso-kahveissamme on paitsi se, ettei Essoja ole ollut enää aikoihin, myös se, että omistan espressokoneen ja kotona saa huomattavasti parempaa kahvia kuin huoltoasemalla ikinä. Mutta traditiot kunniaan.

***

Loppukevennys tulee kätevästi Avarasta luonnosta, jossa tutkailtiin napa-alueita.
Kuopus riemastui ja veti paitaa ylöspäin: "siellä voi aina näyttää napaa".
Mietti sitten hetken ja jatkoi: "paitsi tarhassa ei voi".
Heureka: "Tarha ei siis oo napa-aluetta!"



lauantai 11. helmikuuta 2012

E-päilys lautasella

Meinasi purskahtaa kuplavesi rinnuksille, kun rankan viikon päätteeksi luin pahaa aavistamatta ja rentoutusta hakien "Ne Toiset" -akkainlehteä. En todellakaan ole mikään vannoitunut naistenlehtien harrastaja, mutta silloin tällöin nautittuna ne puoltavat paikkansa. Vaikka silloin, kun haluaa lepuuttaa aivojaan ja itseään. No ei kyllä nyt: otsikko - ja jäljempänä tulevat lainaukset - on napattu kyseisen lehden e-koodeja käsittelevästä artikkelista.
 
"Asiantuntijat vakuuttavat lisäaineiden turvallisuutta, mutta e-koodittomuus on silti muotia. Miksi?" Aihe on hyvä ja ajankohtainen, ja olen toimittajan sekä haastateltujen kanssa samaa mieltä siitä, että tätä keskustelua turhan usein leimaa tietty mustavalkoisuus. Kaikki tai ei mitään. (Se jutun synninpäästön saanut) kolmioleipä vs luomuporkkana.


Mutta mutta. "Aidon ruoan ihannoiminen  ei kuitenkaan ole ihan ongelmatonta. Eineksiä on helppo halveksia, kun on rahaa ja aikaa shoppailla maatilatorilla. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta keitellä omia kasvisliemiään."

Joo, ei. Ei keitellä meilläkään kasvisliemiä eikä vierailla trenditoreilla, mutta työtä tekevänä yksinhuoltajanakin minulla on silti sekä aikaa että mahdollisuus valita ainakin se vähän parempi - eikä aina edes kalliimpi - vaihtoehto. Ja voin helpottaa arkea vaikkapa siten, että keitän luomupotut ja syötän niiden rinnalla niitä lähikaupan pinaattilettuja, joissa on vähemmän e-koodeja ja enemmän pinaattia. So simple!

Tätä on odotettu, löytyi lähikaupasta tällä viikolla!

"-Ruokakeskustelu luo aikamoisia paineita. On hyvä miettiä, kuinka suuria uhrauksia olemme valmiita tekemään ja miten paljon haluamme luopua saavutetuista eduista. Ainahan voi tietysti palata siihen, että toinen vanhempi jä kotiin tekemään ruokaa tai että perhe muuttaa maalle viljelemään itse omat ruokansa, Sanna Talvia [jota nimenomaan alussa ärsytti lisäainekeskustelun mustavalkoisuus] sanoo."

Hyvä luomu sentään, eikös noiden ääripäiden väliin jää aika paljon variaatioita? Harmaan eri sävyjä sen mustan ja valkoisen lisäksi? Niitä pinaattilettuja luomupotun kaverina?

 Ja sitten, bingo: "Aito ruoka ei muutenkaan aina ole sellainen ekoteko, jolta se luomuvihanneksia paperipussiin pakatessa tuntuu. Esimerkiksi säilöntäaineiden karttaminen tarkoittaa myös nopeammin ilmestyviä homepilkkuja ja useampia kauppareissuja. Siis enemmän autoilua ja biojäteastiaan kipattua ruokaa."


Tässä toimittaja (Heini Maksimainen) vetää kyllä mielestäni vähän raisummin mutkia suoriksi ja tekee reippaita oletuksia. Me emme ajele iloisesti kauppaan varta vasten hakemaan uusia omenoita biojätteeseen kipattujen tilalle. Meidän perheessä luomuleipää ei mene sen enempää biojätteeseen kun omenoita tai porkkanoitakaan. Eiköhän tässä ole kuitenkin kyse suunnittelusta ja ennakoinnista - ja luovuudesta? Ja ihan vähän maailmanparantamisesta ;-)

Tosiasiassa se menee näin: teen tiistaina pesueelle lohta ja pottuja. Lohta jää. Keskiviikkona syömme pastaa ja kastiketta. Pastaa jää. Torstaina kuorin pojille aamupalaksi nahistumisvaarassa olevan omenan  ja paahdan paahtoleivät joissa viimeinen käyttöpäivä lähestyy. Töihin otan evääksi lohi-pastasalaattia ja viimeisen omanan. Ja niin edelleen.



perjantai 10. helmikuuta 2012

Halki, poikki ja pinoon

Olin kyllä aivan totaalisen poikki eilisen intensiivisen päivän jälkeen. Olo oli kuin tuon alla olevan runon Äiti Kanalla. Pääsin kotiin vasta kahdeksan jälkeen ja heti kohta menimme saunaan esikoisen kanssa. Saunassa käymme aina ihan parhaat keskustelut ja niin nytkin. Kertasimme huomisiin musan kokeisiin ja juttelimme monenlaisesta musiikista. Muistelin rokkimenneisyyttäni ja totesin, että kylläpä minä olen vanha!

Aivan pakko oli myös korkata luomuKeisari ja juoda se aivan yksinään. Tämä on perheemme sisäpiirivitsi. Aikanaan, aiemmassa työpaikassani, huokaisin iltavuoron päättyessä kollegalle, että nyt kyllä maistuu saunaolut töiden päälle. Hän toteamaan, että "on se niin harmi, kun sulla ei ole ketään jakamassa sitä olutta, kun huomenna kuitenkin on työpäivä". Että mitä? Olen aina aivan yksin selvinnyt yhdestä (jos toisestakin) oluesta. Totta kyllä, olin myös tuolloin yksinhuoltaja. Täytyypä muuten joskus kertoa esikoisen tarina.


Runo ja kuva Eppu Nuotion kirjasta Matkalla tullaan suuremmiksi

Vaikka mieli olisi tehnyt, en millään jaksanut tihrustaa mallikuviota väsyneillä silmillä, enkä kutoa silmukkaakaan. Tekeillä on lehvähuivi ystävälle. Joutuisa ja kiva malli - ja keväinen on tuo väri myös, vaikka ei minun värini olekaan. Kyllä se kevät muuten sieltä tulee!

Ohje kirjasta Vatanen: Neulo. Virkkaa. Kirjo: ekolangasta.

Enpä ole esitellyt samaiselle ystävälleni tekemääni pipoakaan, josta taisi tulla kertaheitolla oikean kokoinen. Inhoan sitä, kun en osaa yhtään kesken neuleen arvella minkä kokoinen se valmiina tulee olemaan. Mallitilkku vissiin auttaisi...mutta kun olen laiska. Niinpä mennään perinteisellä pura ja pure hammasta konseptilla. Inhoan muuten sitäkin, kun värit eivät millään tallennu kameralla oikein vaikka kuinka säädän ja vaihdan asetuksia. Siispä tässä lanka ja oikea väri
Kuva Novitan sivuilta       
ja tässä  valmis pipo.

Ohje alunperin Mambo-langalle

Tämä ystävä toteaa aina meiltä lähtiessään: "näihin kuviin, näihin tunnelmiin". Niin minäkin nyt. Täältä komerosta.

torstai 9. helmikuuta 2012

Sattuu ja tapahtuu

Ja nimenomaan sattuu.

Eilen, kun menin hakemaan kuopusta tarhasta,  hän oli itkuisenä eteisessä: pulkkamäessä oli tullut haveri. Kipu oli sen verran kova, että kävimme terveysasemalla kotimatkalla. Käsi liikkui kuitenkin hyvin, eli määräsivät vain särkylääkettä illaksi ja röntgenajan vasta tälle aamulle. Olen aika hanakka vaatimaan kuvausta, koska kuopuksen kipukynnys on todella korkea. Vajaa pari vuotiaana hän putosi tuolilta varaten alas tullessa käteensä ja ranteeseen tuli pajunvitsamurtuma. Kun silloin käytimme poikaa terveysasemalla, hoitaja käänteli ja väänteli ja lähetti meidät kotiin kun "ei se voi olla murtunut kun lapsi ei itke tämän enempää". Kun kuopus ei seuraavanakaan päivänä käyttänyt kättään lainkaan ja se oli turvoksissa, saimme ajan röntgenkuvaan josta sitten murtuma todettiin.

Kuva täältä

Kuinka sattuikaan, minulla on tänään iltavuoro ja aamupäivällä oli määrä olla viikon ainoa vapaa myös. Sen sijaan käytin poikaa lähipitäjässä röntgenissä. Pieni siisti murtuma löytyi ranteesta ja se kipsattiin. Kuopus lähti sitten reissumme jälkeen kuitenkin reippaana isälleen - kuten joka torstai

Minulla olisi tässä hoideltavana iltavuoro ja työpäivän päätyttyä vielä kokouskin - huokaus tätä äidin elämää. Sydämeen sattuu kun lapseen sattuu. Onneksi esikoisella on kaveri kylässä ja kaikki hyvin. Ja kuopuskin tulee tällä kertaa kotiin jo perjantaina, joten viikonlopun vietämme kolmisin. Mukavaa!

Jospa Super-Hessun ruoka auttaisi paranemaan

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Rumat ne koruilla koreilee

Olen vannoutunut koruilla koreilija. Aamuisin on ihana valita asuun sopivat korut ja joskus teen niinkin päin, että valitsen korun ensin ja sitten vasta mietin, mitä puen sen kanssa.  Minulle onkin kertynyt aika liuta etenkin kaulakoruja. Kun ulkovaatteet oli piilotettava kaappiin ja eteisen avonaulakko jäi ihan käyttämättä levitin eron jälkeen kaikki koruni siihen.

Naulakot. Miten niin muka vaatteita varten?

Jo tuosta joukosta kelpaa valita, mutta korut todella ovat heikkouteni ja tasaisin väliajoin teen uusia löytöjä. Katsokaa mikä helmi minun postilaatikkooni eilen saapui! Rakkauteni kirjoihin on jo tullut varmasti kaikille selväksi, mutta tämä on kyllä ehdottomasti paras ja suloisin kaikista näkemistäni kirjoista. Se pääsi itseoikeutetusti tänään mukaani töihin.

Tämä ja muut korukuvat tästä eteenpäin Magsin ottamia

Koruhyllyä inventoidessani huomasin, että olen tilannut tämän ihan uuden ihanuuden lisäksi ainakin kaksi muuta Mags -koruja blogin uskomattoman taitavalta Magsilta. Eron kuohuissa Ur-koru jotenkin kovasti kolahti ja tuohon riimusymboliin sisältyvät voima, rohkeus ja terveys puhuttelivat minua erityisesti. Ja korun tilattuani kuulin vielä Magsilta itseltään, että tuo korussa mukana oleva karneoliruusu vahvistaa uskoa omaan naiseuteen ja kupari antaa sisäistä voimaa. Olisiko voinut paremmin sattua?


Ur-korusta lisää täällä

Kupariin koruissa olen mieltynyt jo aiemmin. Joskus, ehkä toiveikkaampina aikoina, tilasin Magsilta Agape-riipuksen. Agape tarkoittaa rakkauden korkeinta muotoa, henkistä rakkautta, joka kohdistuu kaikkeen ja kaikkiin. Termiä käytetään sekä kreikkalaisessa että kristillisessä kuvastossa.

Laatassa teksti Agape

Jokin näissä Magsin koruissa on kovasti puhutellut ja kiehtonut minua. Ja jaksan kyllä aina ihailla asialleen omistautuvia, taitavia ja lahjakkaita ihmisiä!

Ja vielä lopuksi on esiteltävä tämä ihana Sugarfoot -koru, joka oli aikanaan aivan pakko ostaa kenkäfriikille ystävälleni syntymäpäivälahjaksi.


Korusta lisää täällä

tiistai 7. helmikuuta 2012

Vuoden mutsi, ehkä kahden (tähden)

Blogihistorian ensimmäinen haaste. Itse asissa vähän huijattu sellainen: tämän sai käydä jokainen halukas poimimassa sekä Vuoden mutsi, Project Mama että  Salamatkustaja -blogeista. En myöskään laita tätä kenellekään eteenpäin, vaan voitte ihan itse päättää haluatteko osallistua.



1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...olen selvinnyt näinkin järjissäni erosta ja arjesta yksinhuoltajana kahden terroristin kullannupun kanssa.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...ehdottomasti ruokahuolto. Meillä on tasan yksi sellainen ruoka, josta molemmat varauksetta tykkäävät: perunamuusi ja höyrytetty parsa sen kanssa. Kaikki muu aiheuttaa jonkinasteista nurinaa jommalla kummalla puolella pöytää. Oikeasti! Jopa letuista ja pannukakusta käydään vääntöä, esikoinen haluaa pannaria ja kuopus lettuja. ...kele!
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...(kuopus) käveli vast ikään itsepiirtämänsä aarrekartan kanssa hellan luokse keittiöön ja mutisi ensin, että "tää ei kyllä ole oikea aarrekartta, ei täältä löydy aarretta" mutta sitten ilme kirkastui: "eikun onpas, sä äiti olet siinä".
4. Kello 12 yöllä olen yleensä....umpiunessa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä....jättänyt esikoisen koululle ja posmennan hikisenä kuopukselle tarhan eteisessä. Hyvinä päivinä olen töissä (kahvikuppi kädessä).
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että..helpolla pääset nykyään...
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että..tämä seitsemän vuoden ikäero, mikä sekä minulla ja veljelläni että omilla lapsillani on, on TODELLA huono idea. Otan osaa, näin jälkikäteen. (Ja terveinen myös - äitini lukee blogiani)
8. Viimeksi kiroilin, kun....autostani hajosi akunkenkä. Siis mikä ***tu?
9. En ole koskaan osannut...ommella, mutta haluaisin ompelukoneen ja opetella. Oisko kellään ylimääräistä?
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia, voi tehdä on...juoda punaviiniä hyvässä seurassa ja parantaa maailmaa. Sitten, seurasta riipuen, voi riisua ne housut.

Ja se akunkenkä. Ette kyllä usko, mutta eilen töissä ollessani korjaaja oli sekä hakenut autoni, vaihtanut kengän, että tuonut auton takaisin pihalleni. Siinä se odotti nätisti omalla paikallaan ja käynnistyi vielä nätimmin. Voisin pussata korjaajaa, jollei se olisi kollegani siippa ;-)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kuinka kuluu multa maanantai?

Varmaan vaalituloksesta toipumisessa menee hetki. Olihan se gallupien mukaan arvattavissa ja arvattavissa toki muutenkin. Mutta niin suuri positiivinen yllätys oli Haaviston toiselle kierrokselle pääsy, että pistihän se väkisinkin toivomaan lisää. Tämänkertaiset vaalivalvojaiset eivät sitten olleetkaan ihan edellisten veroiset, ei jännityksessä eikä riemastuksessa. Annoinkin periksi jo heti yhdeksän aikoihin ja menin sänkyyn lukemaan.

Mutta tällä mennään seuraavat kuusi vuotta - ja on muistettava, että elämme demokratiassa. Kansa saa mitä kansa haluaa. Sitä paitsi, alkuperäistä ehdokasasetelmaa miettiessä täytyy sanoa, että vielä huonomminkin olisi voinut käydä ;-)

 Kuopus tuli hurraamisen kuultuaan katsomaan ennakkoäänten tuloksen ja totesi, että "sinisten joukkue voitti". EDIT. Siis minä EN hurrannut, se ääni tuli televisiosta ja Kokoomuksen vaalivalvojaisista. Ettei vaan tulisi väärinkäsityksiä!
Vaalivalvojaisissa oli hyvä virkata

Noista neliöistä olisi tarkoitus koota oranssilla langalla jonkinnäköinen jakku. Idea Heivatut kudelmat -blogista ja alkuperäinen ohje kirjasta Virkkaus. Vanha konsti, uudet mallit. Saa nähdä, tuleeko valmista, ja milloin.

Presidenttipelin lisäksi piti jännittää kuinka pääsemme tänään töihin/tarhaan/kouluun. Latasin automme akkua jälleen eilen naapurin ystävällisellä avustuksella, mutta ei kuulemma auta, kun on akunkenkäkin rikki. Jaa että mikä? Kenen kenkä? Damn!

Ystävältä kyselin kyytiä ja se oli jo sovittunakin, mutta hänen auton avaimensa olivat jo matkanneet miehen taskussa 8 kilometrin päähän työmaalle. Tilasin taksin ja pääsimme kuin pääsimmekin määränpäähämme itse kukin. "Voi kun meidän autossakin tulisi konepellin alta sellainen durpoahdin" toivoi kuopus. Voi kun meidän auto käynnistyisi huomenna, toivon minä. Kamalaa, miten riippuvainen sitä nykyään autosta on. Ja korjaajista. Aion juuri soittaa yhdelle.

Mukavaa alkavaa viikkoa - kuitenkin - kaikille. Ja vähän leudompaa, ilmeisesti!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Sunnuntaina sataa aina

Jatketaanpa biisilinjalla otsikoiden suhteen, kun on alkuun päästy (niin antaa mennä vaan). Tämäkään otsikko ei tosin pidä paikkaansa.

Vapaapäivä sujui leppoisasti. Sain esikoisen junaan kohti mummilaa ja hylkäsin ajatuksen pienestä lenkistä ennen saunaa, pakkasta oli edelleen liki 30 astetta vaikka jo iltapäivän puolta mentiin. Siispä sisähommia. Ensimmäinen versio piposta on jo valmis ja pari jaksoa Todella upeeta -hihitelty.

Afrikasta palannut ystävä kävi iltaa viettämässä ja hän kyllä tietää ja tuntee makuni. Sain oranssin taulun joka heti pääsi seinälle. Taulun myyjä oli kuulemma ollut hyvin pitkä ja nimeltään Samba. Hän olisi ollut kovasti tulossa Suomeen, mutta ystäväni matkalaukku oli jo liian täynnä. Sain siis "vain" taulun. Sambasta oli myös tullut mieleen Mr Long Face - ehkä minulle riittää tuo yksi aito ja alkuperäinen, kuitenkin.


Tuo mekko on tehty kankaasta ja antaa mukavaa kolmiulotteista vaikutelmaa

(Etelä-Afrikkalainen Reilun kaupan) viini virtasi ja juttua riitti reilun viikon tauon jälkeen pitkälle iltaan. Pieni reissukutina minullekin tuli, mutta saa nyt nähdä kuinka tiukilla tässä taloudellisesti ollaan. Jos saisin säästettyä, voisimme vuoden päästä kesän alussa suunnata poikien ja tämän ystäväni kanssa Kreikkaan. Kreikka on vienyt sydämeni, ja olemme siellä käyneet ystäväni kanssa kahdestaan kerran ja perheen kanssa parikin kertaa. Ainahan voi unelmoida!

Perjantaina muuten katsoimme esikoisen kanssa Monty Pythonin Elämän tarkoituksen ja kuten arvata saattaa, ryhmän absurdi ja paikoin todella mauton huumori kolahti teiniin täysillä. Kävihän tuo elokuva myös jonkinlaisesta sukupuolivalistuksesta: keskustelimme leffan aikana katolisten suhteesta ehkäisyyn ja yläasteen terveystiedon tunneista. Vaikka tunnit varmasti minun kouluajoistani ovat muuttuneet, ei heillä kuulemma kuitenkaan ole aivan niin yksityiskohtaista seksuaalivalistusta kuin tuossa elokuvassa (kun opettajan vaimo oli kutsuttu tunnille demonstroimaan yhdyntää).

Kuva täältä

Täytyy myöntää, että minuakin jälleen nauratti yksi jos toinenkin kohta tästä ryhmän huonoimmaksikin tituleeratusta teoksesta. "It took God six days to create the earth, and Monty Python just 90 minutes to screw it up."

Tänään pojat tulevat kotiin ja vietämme rauhallista sunnuntaita. Pannukakkua ja pelaamista, veikkaan. Mutta sitä ennen vielä nautin omasta rauhasta ja luen dekkarini loppuun. 




lauantai 4. helmikuuta 2012

Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää

Nyt huidellaan öisin sellaisissa pakkaslukemissa, että joka aamu saa jännittää lähteekö auto käyntiin. Taidan antaa raasulle vapaan viikonlopun ja nyhjöttää kotosalla maanantaihin asti. On taas se viikonloppu, kun kuopus on isällään ja esikoinen menee mummille. Minähän alan tottua tähän rytmiin, jopa välillä vähän odottaa sitä. Ainakin tällä viikolla, kun oli tarkoitus levätä ja saada taas unirytmiä kuntoon, vaan kuinkas sitten kävikään. Pojat olivat seuranani melkein koko sairasloman. Joten kyllä, odotin tätä vapaata.

Tähän asti olen ollut menossa näinä vapaina lauantaina ja niin oli määrä olla nytkin. Osasin kuitenkin pysähtyä ja peruuttaa: nyt on aika olla kotona ja rauhoittua. Todella harvoin edes avioliittomme aikana oli sitä luksusta, että sai olla omassa kodissaan ihan yksin. Pitkään. Yleensä vapaat toteutettiin niin, että itse tuli lähdettyä jonnekin ja toinen jäi lasten kanssa kotiin. Nyt otan kaiken ilon irti, enkä varmasti tee mitään kotitöitä. Pakastimen sulatusta lukuunottamatta. Jos mihinkään, niin siihen nämä pakkaset ovat omiaan.

Ohjeet alla mainitusta kirjasta

Luvassa on ainakin kutomista: ystävä tilasi pipon ja huivin. Inspiroiduin Sanna Vatasen uuden uutukaisesta kirjasta Neulo. Virkkaa. Kirjo: ekolangasta. Taidan myös käydä päiväsaunassa ja illalla sitten saankin seurakseni rakkaan ystävän, joka on juuri eilen palannut lomamatkaltaan Kap Verdeltä. (Olen vähän kateellinen ja samalla minua jännittää mitä saan tuliaisiksi!) Arkea ja juhlaa sopivassa suhteessa!

P.S. Tätä rauhaa ja omaa aikaa on ilmeisesti tulossa enemmänkin hiihtoloman aikaan. Minulla on alkuviikko lomaa ja kuopus on menossa isälleen lomailemaan loppuviikoksi kun palaan töihin. Esikoista taas on pyydetty laskettelemaan luokkakaverin perheen kanssa koko viikoksi. Mikä mahtava tilaisuus meille molemmille. Taidan suostua ;-) Saan sitten olla kolme-neljä päivää ihan itsekseni. Asialliset hommat hoidetaan (työt) ja muuten ollaan kuin Ellun kanat!

P.P.S Tuo otsikko ei todellakaan pidä paikkaansa ainakaan minun kohdallani, vaikka onkin peräisin loistavasta biisistä. En tarkoita Munamiehen versiota vaan sitä aitoa ja alkuperäistä Papu ja Pojat -klassikkoa. Mikä ääni sillä naisella - vähän niinkuin naispuolinen M.A.Numminen. Ja se on paljon se!


perjantai 3. helmikuuta 2012

Ei Marja Tyrni

Vaan tyrnimarja. Se on meidän salainen aseemme näin talvisaikaan. Vaikka marjojen poimiminen ei varsinaisesti ole lempihommaani, ajaudun siihen poikien takia tasaisin väliajoin. Tyrnin poimiminen on ehkä hirveintä puuhaa mihin olen ikinä joutunut. Piikit repivät kädet haavoille ja c-vitamiinipitoinen mehu taas kirvelee vietävästi. Hät hätää saimme viime syksynä pari pientä pakasterasiaa poimittua ystävällisen naapurin pihasta. Ja vielä ystävällisempi työkaveri lahjoitti niitä meille sitten vielä lisää. Joka aamu napsimme pakkasesta kuopuksen kanssa neljä-viisi marjaa, ja todella vähän olemme kyllä mielestäni sairastaneet. Esikoinen taas tekee herkullista tyrnikiisseliä.

Tyrni Wikipediassa
Tänään on vähän apeampi päivä joten hain pirteyttä oranssista. Tosin mustan seurana, mutta kuitenkin. Oranssi kuulemma "antaa räiskyvää iloa, uusia ajatuksia ja ideoita. Oranssi uhkuu rohkeutta, riskejä ja uskallusta. Se vapauttaa tunteitten ilmaisuun. Oranssin tehtävänä on avata negatiivisiä ajatusmuotoja, jotka ovat rajoittaneet tunne-elämää. Väri vahvistaa heikkoa itsetuntoa ja antaa elämänhalua. Se on erityisen tehokas masennuksen poistaja." (Anne Hietasen väriterapiaopas)

Kaulakoru Taito-shopista, korvikset ja sormus
Unkarista ihanalta käsityöläiseltä joulutorilta

Kuopus totesi, että "oranssi on hilpeämpi väri kuin musta".  Nuorena on vitsa väännetty!

Hus, masennus.  Ja tervetuloa viikonloppu.