Sivut


maanantai 31. joulukuuta 2012

Mitä te täältä etsitte?

Tämä vuosi on hyvä päättää vilkuilemalla minkälaisilla hauilla blogiini on tultu. Se on kyllä parasta ja mielikuvitusta ruokkivinta viihdettä ikinä. (Ei minulla ole yhtään tylsä elämä, ihan tosi!)

Ehkä hämmentävin viime aikaisista on nollavaimo asuu. Täytyy sanoa heti kärkeen, ettei ainakaan Marjaanan majassa. Jollakulla on stalkkeri!

Meinasin aloittaa, että mitä ihmettä hakee ihminen, joka takoo googlen kenttään
anteeksi, vessa mutta se taitaakin tarkemmin ajateltuna olla aika ilmiselvää. Vessaa. Mutta miksi, oi miksi internetin ihmemaasta?

Toinen samaa sarjaa on auto ei starttaa. Jos sinun autosi ei starttaa, ryntäätkö sisään kysymään googlelta? Tai kertomaan googlelle? Minä en.

Sama pätee tämän kanssa: chili polttaa nenässä. Minä ainakin ottaisin sen pois ennen kun istuisin koneen ääreen.




Hirvi kalsarit eivät niin kovin minua ihmetytä, jollei nyt rupea nipottamaan oikein-kirjoituksesta. Hirviä on täällä nähty ja apinoitakin kalsareissa ihan vasta. Tai siis apinan kuvia. Minä voisin ottaa yhden kalsarisillaan loikkivan apinankin tänne, ei sen puoleen. Kukaan huomaisi normaaliin menoon verrattuna mitään eroa.

poika muumimuki mietityttää minua. Ymmärrän, että esikoisen tarina on tuon tänne ohjannut, mutta haetaanko tässä pienelle pojalle sopivaa lahjaa vaiko ihan oikeasti mietitään keinohedelmöitystä? On nimittäin sellainen uskomus koti-inseminaatioon liittyen, että sillä konstin tulee todennäköisemmin poika kuin tyttö. Tämä taas perustuu siihen, että y-siittiöt ovat vikkelämpiä kun taas x-siittiöt ovat sinnikkäämpiä ja pitkäikäisempiä (päteekö tämä sama muuten myös meihin y- ja x-ihmisiin, mietin vain?) Yleensä keinohedelmöitys ajoitetaan mahdollisimman lähelle ovulaatiota ja tällöin nopeudesta on enemmän hyötyä kuin sinnikkyydestä. Onhan näitä ajatuksia ja uskomuksia: "kun halutaan poikalasta, niin tekijällä pitää olla karvalakki päässä ja kinttaat kädessä." No mutta nyt minä eksyin aiheesta...

harvinaiset linnun munat suomi kuulostaa jotenkin laittomalta minun korvaani. Hus!

sokko seksi ei kuulosta laittomalta, mutta opettelisivat kirjoittamaan ;-)

Uusi vuosi, uudet kujeet, ehkä sitä seksiäkin joskus tulevaisuudessa?!? Ainakin toivossa on hyvä elää!





Oikein rattoisaa uutta vuotta toivottelen täten teille kaikille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Lapsuusmuistoja ja itämaista ruokaa

Nollavaimo haastoi jakamaan "kansanperinnettä" ja kertomaan jonkun jutun omasta lapsuudesta. Noita kuopuksen sutkautuksia tulee kirjattua tänne juuri siitä syystä, että muisti on kyllä niin oikullinen. Oma lapsuus on hatarahkojen muistikuvien täyttämä. Jotenkin elävimmät muistot minulla on siltä ajalta, kun isäni opiskeli, ja asuimme eräänlaisessa opiskelijayhteisössä. Ei kommuunissa, kaikilla oli kyllä omat kodit, mutta lapsiperheitä oli paljon ja paljon oli myös yhteisiä aktiviteetteja pihalla. Niin, minä olin kyllä koko 70-luvun ihan pihalla!

Minä olen mm. kiivennyt kaksikerroksisen luhtitalomme katolle keräämään kiviä ja äitini sai melkein sydänkohtauksen, kun näki minut. En ollut hirveän vanha. Pian sen jälkeen tikkaisiin asennettiin jonkinlainen suoja tai este. Testasin senkin, eikä se mitään estänyt, vähän hidasti. Samaisella pihalla saimme toisen kuningasidean: murskasimme löytämämme styroksin pienenpieniksi palasiksi ja palleroiksi. En muista miksi, mutta sen muistan, että äiti ei ollut kovin innoissaan ja niiden siivoaminen oli ihan julmetun hankalaa, sähköisiä kun ovat.

Minä en siis leikkinyt sievästi nukeilla, taisin olla enemmänkin vähän villi poikatyttö. Ja ihan parasta oli, kun sai maksamakkaran jämät - sen paketin pään kurttaaman lötkön pötkön - evääksi keinuun imeskeltäväksi. Näin muistelee nykyinen lakto-ovo-vege ;-)




Pääsisimmekö tästä kätevästi ruokaan? Eihän sitä ole tässä vuodenvaihteessa tullut syötyäkään, saati täällä mainittua... Rupesi ihan hirveästi tekemään mieli mausteista ruokaa. Johtuu aivan varmasti mässäilystä ja siitä, että chilin sanotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Saisi aika kiihkeäksi äityäkin, minun puolestani. Joka tapauksessa löysin uudenvuoden ruokia ja juomia hakiessani jotain uutta: kookosmaidon luomuna. Joten menu muodostui kuin itsestään: esikoinen rakastaa currya ja sitä siis teemme, jahka kuopus lähtee. Thaityyppinen curry on maailman helpoin tehdä, jos ostaa valmista currytahnaa ja heittää pannulle mitä kaapeista löytyy.

Meillä yleensä vaikkapa sipulia, porkkanaa, maissia, (kik)herneitä ja seitiä. Ja sitten vaan haudutetaan kookosmaidon ja currytahnan kanssa sen aikaa kun riisin kypsyminen vaatii. Nam. Ja oi ja voi, arkeen paluu tulee olemaan niin vaikeaa. Nimenomaan tämän syömisen suhteen. Niin, olihan se salaatti ihan hyvää, kunhan siinä oli juustoa, olihan?

lauantai 29. joulukuuta 2012

Kulissien takana

Neo, tämä on omistettu sinulle!

***

Aiempien joululomapostausten perusteella on saanut turhan seesteisen kuvan tästä meidän majamme elämästä. Osataan täällä tapellakin. Kaikki tapahtuneet oikeasti, joululoman aikana.

"Päästä irti siitä kuopuksesta!"
"Päästä irti siitä kuopuksen unikaverista!"
"Irti toisistanne!"
"Eri reunoille sohvaa!"
"On se kumma kun noin isolle sohvalle ei mahdu kahta tuon kokoista poikaa!"
"Omiin huoneisiinne!"

Kuopus pitää hirveää älämölöä esikoisen sylissä.
Esikoinen: "Shhh. Hiljempaa tai äiti ei anna meidän leikkiä."
"Lopettakaa!"
"No niin, mitäs mä sanoin!"

Yh-äiti ajaa ylinopeutta kauppaan ja tekee ostokset hätäisesti, etteivät pelaamaan jääneet lapset ehtisi toistensa kurkkuun tällä aikaa. Hengissä olivat eikä mitään jäänyt kauppaan. Yksi kynttilä tosin löytyi jäätyneenä takapenkiltä pari päivää myöhemmin.

Ja riehuakin osataan. Katsokaa vaikka.




Kuopus yhden tunnin aikana:
"Mullei oo mitään tekemistä."
"Mitä mää tekisin?"
"Päätä särkee."
"Väsyttää."
"Tuntuu raskaalta kävellä." (10 metriä ulko-ovelta autolle.)
"Tänään on jotenkin huono päivä."
(Ai?!?)

Yh-äiti miettii, onko hänellä varaa ilahduttaa esikoista muutamalla raketilla. Kokouspalkkiot näemmä tulevat juuri sopivasti uudenvuoden aattona. Ja lentävät savuna ilmaan. Ei vaiskaan, saadaan me niillä perunasalaattiainekset, sipsit ja juomatkin. Nam!

Kuopus, joka istui alemmalla lauteella saunassa, esikoiselle:
"Älä."
"ÄLÄ."
Kuopus: "Äiti, toi tökkii mun peppua varpaalla."
Minä: LOPETA!
Esikoinen: "Mut kun toi istuu mun varpaan päällä."

Kuopus vähän myöhemmin saunassa:
"Miksen mä muista mitään?"
Minä: "No kyllä sä nyt jotain muistat!"
Kuopus: "Mä muistan oman nimeni ja parhaan kaverini nimen!"
(Onhan se alku. Huokaus!)

Eräänä iltana, kun esikoinen oli yökylässä ja kuopus jo nukkumassa, yh-äiti juuttui koneen ääreen lukemaan vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevää blogia ja sen johdattamana vielä keskustelupalstaakin. Siinä uppoutuneena ja järkyttyneenä hän lurppaisi huomaamattaan illan aikana pullollisen punaviiniä.

Sama yh-äiti nautti eilen täysillä parin tunnin vapaasta. Ainoasta koko viikon aikana.

Aion nauttia jälleen, kun kuopuksen isä tulee ylihuomenna poikaansa hakemaan. Toivottavasti kello 12 reikä reikä kuten sovittu on. Tai sitten on reikä päässä, jollakin.

(Sillä ON reikä päässä. Sain Espanjasta tekstiviestin, että "Sovimmeko me jotain kuopuksen hakemisesta. Mulla jäi kalenteri kotiin. Sorry." Voi v***u sanon minä, joo, on meillä tapana sopia JOTAIN pojan hakemisesta. Laitoin lakoonisen takaisin: Sovimme puoliltapäivin. OK, kuitattiin. Zero killed? Ei pidä paikkaansa. Kohta joku kuolee. Ihan varmasti!)

***

Ja tämä on omistettu teille: Peppone, Partapappa ja tietysti Veera. Saunan jälkeen. Ilman kuvaajaa, ilman kuvankäsittelyä. Ilman meikkiä, ilman hiustenlaittoa, melkein ilman vaatteitakin. Tuon possupuvun alla.


perjantai 28. joulukuuta 2012

Mässäilyä ja löhöämistä

Nyt kun joulujutut on kirjoitettu, seuraavaksi suunnataan kohti uutta vuotta. Voi mitä mässäilyä tämä vuodenvaihde on. Kuopus lähtee uudenvuoden aattona isälleen viikoksi, joten minulla koittaa vapauden päivät. Tai onhan esikoinen kotona, mutta se ei herää aamulla varhain ja osaa pääsääntöisesti huolehtia omasta ruokkimisestaankin. Ruoasta ja mässäilystä puheenollen, minä olen ruukannut tehdä uudeksi vuodeksi ainakin perunasalaatin ja kuohuviiniäkin pitää olla. Sopivasti tänään pääsen yksin sitä lähikaupungista hakemaan, kun kuopuksen kaverilla on synttärit.

Viime uutena vuotena opettelin yksinhuoltajuuteen ja ammuin ensimmäistä kertaa eläissäni raketteja. Ihan muutama täytynee tänäkin vuonna esikoisen iloksi ostaa ja nyt olekin sitten jo vanha konkari, mitä niiden paukutteluun tulee. Sipsejä ja kokista olen vuoden vaihtumisen kunniaksi luvannut hänelle myös. Meillä on aina ollut avoimet ovet, joten saa nähdä ketä tänä vuonna piipahtaa vai jääkö koko perunasalaatti minun ahmittavakseni.



Voi olla, että täytyy myös katsoa pari jaksoa Twin Peaksia, että pysyisin hereillä puolille öille. Ostin boksin esikoiselle joululahjaksi, koska minulta - uskokaa tai älkää - jäi aikoinaan koko sarja näkemättä. Olen aina ollut todella huono katsomaan televisiota ja sarjat, jotka vaativat joka viikkoista muistamista, ovat minulle ihan mahdottomia. Siispä tällaiset koosteet ovat ihan parasta. Saa nähdä innostuuko esikoinen "kulttisarjasta". Pilotti jo katsottiin ja se totesi aika epäilevänä, että "tää on tosi outo". Olen ymmärtänyt, että vielä oudommaksi menee...

Työtkin alkavat vasta uuden vuoden jälkeen, joten mukava lomafiilis senkun jatkuu. Nyt jo voi vähän sosialiseeratakin. Kävimme jo tyrnijäädykkeen kanssa ystävän luona piipahtamassa ja esikoinen yökyläili kaverillaan. Me paukuttelimme kuopuksen kanssa popcorneja ja katsoimme Ice age 3:n sen kunniaksi kun olimme kahden. Ihan parasta yhdessäoloa. 


***

Ei voi mitään, mutta joku empatiaruuvi minulta vissiin puuttuu, kun vaan naurattaa tämä "tosielämän Angry Bird", eli kimppuunhyökkäilevä talitintti. Voi jessus mikä mielikuva! Minä seuraan täällä pelottomana lintulautamme vilkasta elämää. Että niin aktiivinen loma.

torstai 27. joulukuuta 2012

Vielä viimeiset

Nimittäin jouluhuomiot.

Meidän joulustamme on kovaa vauhtia tulossa omannäköinen. Tai se on jo ollut sitä, mutta nyt pienemmällä kokoonpanolla. Olen todella kiitollinen kuopuksen isälle, että olen saanut viettää kaksi peräkkäistä joulua molempien poikien kanssa. Tästäkin voisi tulla joulun perinne. Katsotaan.




Esikoinen on tehnyt joulusuklaat jo ties kuinka monta kertaa. Aina ne ovat yhtä hyviä. Joka joulu jaamme niitä ylpeinä eteenpäin. Joka joulu päädyn tilaamaan samoja, vaikka valinnanvaraa olisi. Aprikoosi-mantelinaposteltavia. Suklaa-mascarponekonvehteja. Italialaisia suklaatryffeleitä. Kaikki luomuna. Nam!

Kuopus on makean suhteen ihan erilainen kuin esikoinen. Esikoinen syö heti kaiken, kuopus säästelee, nautiskelee. Huolehtii, ettei tule huono olo.





Hossat muuten toimivat mitä parhaiten. Tuli testattua hautausmaareissulla. (Niin, eihän sellaista reissua voi tehdä ilman puhelinta. Ei, vaikka asumme noin sadan metrin päässä hautausmaalta. Ja ei, en antanut hänen räpeltää puhelinta hautausmaalla vaan matkalla. Niin kun en anna meluta tai juostakaan.) Esikoinen on Hossista onnellinen. Minä olen onnellinen, kun lapaset (!) saavat nuoren onnelliseksi.

Hän myös haluaa nykyään sytyttää kynttilämme muualle haudattujen muistomerkille. Hautausmaalta tulleessa esikoinen on napannut kuopuksen harteilleen ja kantanut kotiin. Kahtena vuonna. Ihana perinne. Ottaako miehen roolia?

Kuopus taas halailee Jyrsistä ja kertoo tämän olevan rakas. Kysäisi yhdestä kirjasta, joka paljastui paketista myös, ja jota on luettu lukuisia kertoja jo nyt, että "Keneltä tämä tulikaan?" Kerroin, että minulta. Hyökkäsi halaamaan. Aika vähään ovat tyytyväisiä nämä sankarit.




Nautimme lomailusta, rauhallisesta oleilusta kotosalla. Pystymme olemaan pitkiäkin aikoja kolmisin ilman, että rupeaa ahdistamaan. Se on aika mahtavaa se. Ennen eroa kuopuksen isä ahdistui vähänkään pidemmistä vapaista, jollei ollut riittävästi tekemistä. Pojatkin olivat levottomampia. Tulin tässä joulumieltämme tarkkaillessa siihen tulokseen, että vaistosivat sen. Jännittyneen ilmapiirin. Näin on hyvä. Todella hyvä.

Lomalla kuluu viiniä. Sen suhteen voisi vähän ryhdistäytyä. Mutta kaiken kaikkiaan meillä on ollut aivan mahtava joulu!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjuksista

Pojat taisivat olla tyytyväisiä lahjoihinsa, esikoinen jopa yllättyi määrästä. Yleensä hänen pakettimääräänsä pienentää se, että saa (suuren)osan rahana. 14-vuotiaalle on aika vaikeaa keksiä kohtuuhintaisia pieniä paketteja, joten sukulaiset ruukaavat kuitata ongelman rahalla. Se on hyvä, kertyypä säästöjä niihin isompiin hankintoihin. Ja täytyy sanoa, että kuopus alkaa olla sellaisessa iässä myös, että lelut ovat jo vähän siinä rajalla. Mihinkään kalliiseen ei viitsi satsata, kun voivat jäädä lyhytikäisiksi. Kuopus taisi kuitenkin niitä vähän odottaa. Ei silti onneksi vaikuttanut kauhean pettyneeltä.

Pojat saivat yhteiseksi lahjaksi veljeltäni yhden Wii-pelin, jonka parissa vierähtänee ensi kokemuksen perusteella hyvä tovi. Aika harvoin tuon ikäeronsa vuoksi onnistuvat pitämään hauskaa keskenään, joten oikein tervetullut lahja oli se. DVD:t ja pelit tuntuvat muutenkin olevan varmoja valintoja molemmille. Myös yhden koko perheen lautapelin olen koittanut joka joulu hankkia, mutta siinäkin on omat haasteensa, kun toinen on kuuden ja toinen neljäntoista ja "nero". Pitäisi olla sellainen, jossa tuurilla on suurin osuus. Tänä vuonna ostin Dobblen, mutta se ei oikein ollut nappivalinta. Jäänee kuopuksen ja minun ilokseni.




Minä arvostan itsetehtyjä lahjoja ihan kaikista eniten. Muutama ihana me saatiinkin. Vai mitä sanotte noista apinaboksereista?!? Kuopus sai samaiselta taitajalta lapaset rukkasten sisään jos kovin kylmä talvi on vielä edessä. Ja minä sain ihanalta työkaveriltani kauniit omin pikku kätösin kudotut sukat. Muuten minä en ole ollut niin hirveän kiltti, jos lahjojen määrällä sitä mitataan. Mutta ei meillä taideta mitata. Melkein paras joululahja oli esikoisen valmistama joulupäivän ateria jonka jo eilen mainitsinkin. Meille sekä vieraisille pistäytyneille äidilleni sekä hänen miehelleen.




Ei kuulkaas hitsi vieköön pitäisi tuollaisia kermaisia herkkuja valmistaa enää joulusuklaiden lisäksi. Oli nimittäin parasta mitä olen pitkään aikoihin maistanut. Tyrnijäädykettä. Ihan kevyttä, vähän kermaa ja sillai... Pakko viedä loput tänään naapuriin, jonne suuntaamme tapaninajelulle potkukelkallamme. Ettei ihan yksinomaan minun kupeilleni jäisi tuo renkaana roikkumaan. Slurps!

Hyvää tapaninpäivää teillekin!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulumieltä kerrakseen

Sitä riittää vieläkin. Jo lauantaina pääsin tunnelmaan, kun kävimme ystävän kanssa kaupungissa. Välttelimme parhaamme mukaan joulustressiä ja ihmispaljoutta. Aika hyvin onnistuimme. Siemailimme joululoman alkamisen kunniaksi lasilliset kuohuviiniä ja nautimme kiireettömästä olosta. Ruoaksi valitsimme perinteisen jouluisen (heh) juustofonduen. Oih ja voih, että olikin muuten hyvää. No, mikään, mikä on kuorrutettu juustolla, ei voi olla kovin huono valinta. Istahdimmepa vielä meille reissun jälkeen muutamalle lasilliselle punaviiniä.



Sunnuntaina sain toisen ystävän miehen lainaan, kun olin suunnitellut kuopukselle kotiinpaluun (ja joulun) kunniaksi yllätystä johon tarvittiinkin poraa. Ripustimme uudet pimentävät rullaverhot paikoilleen ja mattokin vaihtui. Lapsi ei välttämättä kaipaa muutoksia sisustukseen, mutta äideille tulee toisinaan kummallisia mielijohteita... Ihan tyytyväinen tuo kuopuskin tosin kotiintultuaan oli. Kuusi koristeltiin virkistävässä 26 asteen pakkasessa kuopuksen kanssa. Helyt ja valot heiteltiin miten kuten oksille roikkumaan nenät ja sormet jäässä. Hrrr. Toisaalta, onpa ollut helppo tehdä muutama jäälyhty etuovenpieliä koristamaan tässä kelissä.




Esikoinen puolestaan hääräsi keittiössä joululauluja kuunnellen. Saldo oli järkyttävä määrä suklaakonvehteja ja kakku kaverille. Minä sain hellyyspuuskia ja nieleskelin liikutusta. Tuli joulumieli! Myös aatto vietettiin rauhaisissa tunnelmissa. Pojat ovat jo niin isoja, että pahimmalta turhautumiselta ja jännitykseltä säästytään. Lisäksi meidän perhe on ruukannut olla siellä pukin reitin alkupäässä. Me nimittäin avaamme lahjat heti aamulla. On sitten minunkin leppoisampi jouluruokia laittaa, kun lapsilla on puuhaa eikä kukaan kärtä että milloin milloin milloin. Tämä on ollut perinne jo vuosia.




Olen pitänyt huolta, että herkut eivät aivan heti lopu. Omatekoisten joulusuklaiden, joita siis jakelemme myös naapureille, tuttaville ja kylänmiehille, lisäksi paketoin meille jokaiselle ihan ikiomat konvehtirasiat. Se on pojista vallan hulvatonta, koska muulloin herkkujen syöntiä on aikalailla rajoitettu. Lisäksi on vielä marmeladit minulle ja esikoiselle. Röyh!

Aattona kävimme perinteisen hautausmaareissun - onneksi pakkanenkin lauhtui ihmismäisiin lukemiin - ja saunoimme sen päälle, kuten asiaan kuuluu. Tänään tulevat äitini ja hänen miehensä meille syömään. Esikoinen aikoo tehdä lohimedaljonkeja ja minulle jää salaatin teko ja pottujen keittäminen. Tyrnijäädyke jo odottelee pakastimessa. Aika leppoisaa!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää mieltä ja hyvää joulua

Lisää haasteita. Mikä olisi parempi tapa aloittaa joulu kuin miettiä asioita jotka tekevät onnelliseksi? Sain Nollavaimolta hyvän mielen haasteen, jonka tässä mielelläni ja kiitollisena otan vastaan. Vähintään kymmenen hyvää mieltä tuottavaa asiaa ja vähintään viisi uutta uhria, sanoivat säännöt. Joulun kunniaksi laitan tämän myös eteenpäin. Haastetta haasteeseen lisää se, että oikeastaan kaikki Nollavaimon kirjaamat asiat voisivat olla minunkin listassani.

Luin tässä ihan vasta ehkä Positiivarien Ajatusten aamiaisesta ihanan pysähdyttävän viisauden aiheeseen liittyen: Listaa X määrä asioita, joista saat olla kiitollinen. Mieti sitten, oletko! 

1. Nämä ihanat kamalat lapset. Vaikka hermo kiristyykin tasaisesti lähinnä oman ajan puutteesta johtuen, ollaan pitkälti plussan puolella. Pojat ovat mahtavia ja tasapainoisia tyyppejä. Kuopuksen sutkautukset, ihan parasta. Esikoisen omaperäisyys, voin vain ihaillen katsoa vierestä. Meillä menee mainiosti!

2. Pienet yksityiskohdat kotona. Kynttilät. Toisiinsa sointuvat asiat. Tunnelma. Koti! Viimeisinä aikoina ennen eroa minusta tuntui, kuin olisin asunut rautatieasemalla. Tulimme ja menimme ja koko ajan oli ihan hirveä hullunmylly päällä. Halusin irtautua siitä ja nyt koti on rauhansatama. Paikka, jonne on hyvä tulla ja josta käsin vieraillaan ulkomaailmassa, ei välietappi. Se on minulle ihan suunnattoman tärkeää ja tulen joka kerta onnelliseksi kun avaan kotimme oven.


24.


3. Itsensä hemmottelu. Olen oppinut ainakin näin vanhemmalla iällä, että itseensä saa ja voi satsata. Viimeisin esimerkki on jo mainitsemani naprapaatti, jolla olen nyt käynyt kolme kertaa. Se teki minulle henkilökohtaisen harjoitusohjelmankin leuka-, niska- ja hartiaseudun jumiin, ja lainasi jumppakuminauhaa, kun en ollut päässyt ostoksille. Liikutuin melkein siitä niin, että täytyy varmaan ruveta noudattamaan ohjelmaa. Damn!

4. Hyvä ruoka. Nam! Mutta kohtuullisina annoksina. Myös salaatti voi olla hyvää ruokaa (jos siinä on juustoa). Opin tämän kantapään kautta, kun lihoin kuopusta odottaessa ja löysää perhe-elämää viettäessäni reilusti. Nyt olen päässyt takaisin sellaisiin lukemiin, että voin itse olla tyytyväinen. Tähän sarjaan kuuluvat myös hyvä juoma ja seura eli

5. Ystävät. Spontaanit avuntarjoukset. Pyyteetön välittäminen. Kiitos!

6. Nokkela sanailu ja veitsenterävät oivallukset. Minulla on pari ystävää, joiden kanssa tämä on hioutunut ihan omiin sfääreihinsä. Nautin siitä aina ja kaikkialla. Naamakkain ja tekstareina. Kommenttilootassakin. Jatketaan!

7. Linnut lintulaudalla. Talipallo joulun kunniaksi. Olen hempeilevä höpsö, mutta sekin tekee minut onnelliseksi.

8. Postikorttimaisemat ulkona. Vaikka inhoan kylmää, tuo luonnon kauneus pakahduttaa silti.

9. Vetävä kirja yöpöydällä odottamassa. (Ja loma ts. aikaa sen lukemiseen. Oih!)

10. Tämä ihana blogiyhteisö. Te teette minut niin onnelliseksi!




Haluaisin kuulla, mistä te olette kiitollisia:


Aakkostarinoiden terävä Neo
Päin Mäntylää -blogin suloinen Magdaleena
Lämminhenkinen Lotta Sairio-blogista
Kesäinen Konnadonna, joka viihtyy kotona ja puutarhassa
ja vielä valloittava vilukissi, joka saa murteinensa minut välillä ikävöimään ensirakkauttani.


Näiden kiitollisuudenaiheiden myötä toivotan teille ihan kaikille muillekin ihanaa, rauhaisaa joulua!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Haastavaa

Sain Konnadonnalta tunnustuksen ja haasteen. Kiitos kaunis, pääsen taas ihan pyynnöstä paljastelemaan itse(st)äni. Kahdeksan satunnaista asiaa. Katsotaanpa. Ehkä jotain ajankohtaista?




1. Olen todella perso makealle, mutta onnistun nykyään hillitsemään itseäni aika hyvin. Ainakin silloin, kun kotona ei ole mitään saatavilla, ja harvoin on, kun ei enää kaupasta tartu juuri mitään ex tempore. Tänä vuonna taas S-market palkitsi uskolliset asiakkansa suklaakonvehdeilla. Hain ne viimeisenä mahdollisena päivänä ja silti ne eivät päässeet lähellekään joulua. Minä kuitenkin taputtelin itseäni selkään hyvästä itsekurista, kun ne kestivät peräti kolme päivää. 280 grammaa...

2. Lapsuuden jouluja vietimme mummolassa, jossa asui kuitenkin vain pappa. Valmistimme serkkuni kanssa esityksiä ja luimme jopa jouluevankeliumia. Olen myöhäisherännyt ateisti.

3. Kaverin kanssa samankaltaisessa kotiesiintymisessä laulaessa minulle karmaisevalla tavalla selvisi, etten osaa laulaa. Sittemmin vain pojat ovat päässeet suloisesta lauluäänestäni nauttimaan. Tykkään silti päästellä oikein korkealta ja kovaa. Samalla kadehdin kovasti kaikkia jotka oikeasti osaavat.

4. Olen kertonut, että olin oikea rokkimimmi nuorempana. Mutta sitä en, että yhtenä vuonna liftasin 42 000 kilometriä ympäri Suomea. Neljäkymmentäkaksituhatta kilometriä!!!

5. Törmäsin lukuisilla liftireissuillani vain yhteen itsensäpaljastajaan. Sanoin hänelle tyynesti, että kun olet saanut asiasi hoidettua, voisit jättää minut kyydistä. Hän jätti, ja vielä kesken kaiken. Mitään tämän pelottavampaa niillä reissuilla ei sattunut.

6. Tapasin kyllä mahtavia ja avuliaita ihmisiä. Hyvin erilaisia myös. Liekö näitä peruja, että ruukaan tulla vähän kaikkien kanssa toimeen ja osaan jutustella jouhevasti.

7. Se, että osaan jutella ihmisten kanssa ei tarkoita, että pitäisin heistä. Kaikista. Olen sisimmässäni introvertti ujostelija. Sitä ei vaan päällepäin aina huomaa.

8. Sitä ei huomaa, koska puhun paljon, nauran välillä kovaa ja olen kaiken kaikkiaan rasittava kälättäjä. Siksi varmaan käyn sillä naprapaatillakin. Kaikkein kovimmille joutuvat lihakseni eivät suinkaan ole istumalihakset vaan leukalihakset. Esikoinenkin kysyi, kun kuuli, että käyn tuki- ja liikuntaelimiin erikoistuneella naprapaatilla, että mitä tuki- ja liikuntaelimiä ne leuat muka on, mutta kun vilkaisin sitä toinen kulmakarva kohollaan, se repesi. "Niin, siis sinun käytetyin liikuntaelinhän on leuka." (Ja se naprapaatti on ihana. Sen kädet on mahtavat. Sanoinko jo, että se on i-ha-na?)

23.

Tänään kuopus tulee isältään ja pääsemme toden teolla jännittämään tuleeko se joulupukki ihan käymään huomenna vai jättääkö pikipäin lahjat taas eteiseen, kuten viime vuonna. Ja ollaanko oltu kilttejä. Hui! Tämä vuonna tonttukaartimme muuten lisääntyi yhdellä - tuo eskarissa askarreltu kieroon katsova kaveri jäi meille ja toinen muutti joulupaketissa kuopuksen isän luo.



lauantai 22. joulukuuta 2012

License to spill

Löysin taas mainion kirjan: Arto Koskelon Viinipiru ja lupa läikyttää. Se on rennolla ja vetävällä otteella kirjoitettu viiniopas, jota lukee kuin kaunokirjallista teosta. Alaotsikko mainitsee sen olevan Toisinajattelijan viiniaapinen, ja tavallisiin viiniopuksiin nähden tämä kyllä on paljon viihdyttävämpi. Tykkään jopa Koskelon subjektiivisesta otteesta ja vankoista mielipiteistä, jotka hän kursailematta tuo esiin, vaikka olen monista asioista hyvinkin eri mieltä hänen kanssaan. Mutta minä olenkin totaalinen harrastelija, mitä viinin maisteluun tulee. Ja olkoon näin.

22.

Rakastan aasinsiltoja. Jotenkin tästä pääsee helposti James Bondiin. Esikoinen kävi taannoin katsomassa uusimman Bondin kuopuksen isän kanssa ja taisi jäädä heti koukkuun. Löysi verkkokaupasta dvd-boksin, jossa on kaikki tätä edeltävät 22 Bondia ja toivoi sitä synttärilahjaksi. Oli sen verran tyyris, etten heti innostunut, mutta ostimme sen sitten veljeni kanssa yhdistetyksi syntymäpäivä- ja joululahjaksi hänelle ja se jo avattiinkin.

Katsoimme viime viikonloppuna ensimmäisen, Dr. No:n. Taitaa olla aika iso ero ensimmäisen ja viimeisen välillä ainakin mäiskeen ja erikoistehosteiden määrässä. Vuosiakin väliin mahtuu 50. Ihan hyvin jaksettiin kuitenkin tuonkin parissa, studiossa kuvatut takaa-ajokohtaukset vaan pistivät vähän naurattamaan. Muistaakseni Yle X:n aamuradiossa kerran mietittiin, että aika voi muuttaa elokuvan genreä. Totta, voisin mainita parikin toimintapätkää, joista ajan myötä on kuoriutunut komedioita. Ehkä myös pari musikaalia? Staying alive...

Joskus tragedia voi tosielämässäkin kääntyä komediaksi. Ei voi mitään, mutta minua vaan nauratti puussa 9 kuukautta vaimonsa anteeksipyyntöä odotellut mies

***

Tänään on tarkoitus käydä ystävän kanssa kaupungissa (stressittömästi - joka tarkoittaa, että joulua ei ajatella eikä kaupoissa pyöritä) syömässä ja nauttimassa lasilliset tai pari. Saa nähdä läikkyykö.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Keltaispeippo?

Joku hemppo on ruvennut vierailemaan lintulaudallamme. Kun suunnittelin googlailevani sitä, kuopus sanoi että "äläpä katokaan, keksitään sille joku parempi nimi kun sillä oikeasti on. Niin kun vaikka keltaispeippo." Ok, olkoon sitten, mutta oikeasti minusta tuo oli pikemminkin punertava kuin keltainen ja kyllä minua kiinnostaisi tietää kuka tuo talitiaista suurempi vieraamme on. Joten auttakaa minua, jooko, vaikka kuva on surkea ja otettu lasin läpi ja sälekaihdinten välistä! Olen maailman huonoin lintubongari.

 


Tai siis tunnen minä varpusen, punatulkun ja talitiaisen. Nykyään jo sinitiaisen ja urpiaisenkin, kiitos kuopuksen isän. Loput saman kokoluokan linnut ovat tiitiäisiä. Varis ja harakka menevät aina ilman muistisääntöä sekaisin. Fasaanin erotan metsosta, luulisin. Hitsi, onhan näitä: tilhen tunnen kun sillä on niin upea kampaus ja tikan ainakin naputuksesta. Mutta vesilinnut ovat kaikki sorsia, paitsi joutsenet. Ja senkin saatan sekoittaa kurkeen... 

On minulla muunkin lajintunnistuksen kanssa ongelmia. Kaikki hiirtä pienemmät ja karvattomat ovat öttimönkiäisiä ja gepardia ja pantteria en ole koskaan oppinut erottamaan toisistaan. Siksi meidän perheessä tunnetaan yksinkertaisesti eläin nimeltä gepardipantteri. Tämä voi olla perinnöllistä, koska muistelen, että minulla oli pienenä unikaverina jänisorava.


21.


***

Arvatkaas mitä?! Ei paljon haittaa, vaikken osaa kaikkea. Yhden asian osaan tosi hyvin: lorvailun ja lomailun! Ja ihan kohta alkaa loma. Seuraavan kerran tämän päiväisen jälkeen menen töihin vasta ensi vuonna. JEEEEEEE!

torstai 20. joulukuuta 2012

Älä sinä turhia kainostele...

...joulu on kerran vuodessa vaan! No ei sitten kainostella.

Sitä paitsi sain eilen niin suloisia, kannustavia ja liikuttavia kommentteja, että voitte olla varmoja, että niillä porskutetaan ainakin seuraava vuosi! Kiitos vielä näinkin ihan joka ainoalle kommentoijalle!

Mutta miksi ihmeessä minulle iskee aina joulun alla pakonomainen tarve askarrella? Ennen se pysyi jotakuinkin aisoissa kun oli toinenkin aikuinen talossa. Joku etäinen vaisto sanoi silloin, ettei ihan kaikkia ideoita kannata toteuttaa kun niitä ei kuitenkaan kehtaa esitellä kumppanilleen. Saati että se kestäisi jos vieraat näkisivät. Nyt sellainen häpy on kyllä minusta kokonaan hävinnyt. Ihan tervehdyttävää, toisaalta. Tässä pari tämänvuotista kötöstystä, joille varmasti saisin Markus Kajonkin siunauksen.

Kuva on tarkoituksella otettu armeliaassa valaistuksessa...


Tällainen ekologinen ihminen kun olen, päätin innostua blogeissa kiertävistä joulutähdistä vain, jos löydän kotoa niihin valmiit materiaali. Joulupaperia en raaskinut käyttää tähän tarkoitukseen joten kaivoin vanhoja paperipusseja. Miten nämä minun kyhäelmäni ovat aina niin erinäköisiä kuin Strömsössä muilla? Minä jopa tarvitsin teippiä saadakseni nuo pysymään koossa. Esikoinen tuli kotiin ja kysyi "Onko nuo tähdet itsetehtyjä?" Innoissani siitä, että hän ehkä saattoi ajatella ne ostetun jostain, kerroin vaatimattomasti, että minähän ne tuossa joutessani kyhäsin. "No siltä ne näyttääkin, varsinkin tuo Alkon pussista tehty." Mistä se tuntee Alkon pussit, kysyn vaan!

Toinen jouluaskartelu, joka ei jostain syystä näytä samalta kuin esikuvansa, on Ennenvanhasta bongaamani ihana eteerisen näköinen piparihimmeli. Sen tekeminen oli täyttä murustusta tuskaa ja lopputuloskin on aivan kauhea. Sitä paitsi en keksinyt sille muuta paikkaa ja olohuoneen lampussa se on niin matalalla, että pipareihin iskee ohikulkiessaan päänsä tai nenänsä. "Miksi tuo tonttu syö tuota leipää?", kysyi kuopuskin. Öö, se on siellä siksi, ettei tekele muuten pysy tasapainossa. Ainoa positiivinen asia tuon väkertämisessä oli se, että ystäväni mies sai yhtä vaille täyden paketin rakastamaansa varrasleipää, palasina.


20. 

Markus Kajo kirjoitti aiheesta vallan oivallisen pätkän. Siinä kiteytyy olennainen:

"Se alkaa joululahjoista hermoileminen ihan kohta. Tosin lapsille tilanne on hieman helpompi. Vaikka lapsi miten kömpelön piirustuksen töhrystelisi, aina se on vanhemmille ilon aihe. Olipa puutyö tai käsityö tai joulukortti miten surkea tahansa, aina se tuo liikutuksen kyynelet silmiin. Itse asiassa sitä vuolaammin tuo, mitä kömpelömpi se väsäys on. Mitä jos päättäisitte, että tänä vuonna ette osta joulu-lahjoja. Teette itse.
(...) 
Jos kerran lapsen kömpelyys herättää sääliä, niin eikö ole huomattavasti säälittävämpää, että aikuinen, jolla on järki päässä ja vara valita, tällä tavalla alentaa itsensä ystävien vuoksi. Itse tehdyn lahjan kruunaa parhaiten itse tehty runo. Vaikkapa tällainen:

Joka raataa himassa
sill' on niska limassa.
Siksi istun tönössä
kaljahönössä."

(Pätkä lainattu  Markus Kajon Kettusen kirjasta.)

***

On muuten ihan mahtava laulu tuo, otsikon rallatus. nimittäin. Tjeu!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vuosi blogielämää

Tasan vuosi sitten perustin tänne Blogistaniaan oman pienen majani. Tämä on ollut aivan tavattoman antoisaa. On hyvä kirjata mietteitä, reflektoida ja vain raportoida arkeakin. Mutta kaikkein antoisinta on vuorovaikutus teidän kanssanne! Paljon on ehtinyt tapahtua vuoden aikana ja taas sitten toisaalta tuntuu, että aika kuluu sellaista vauhtia, ettei mukana pysy.

* Arki on vakiintunut eron jälkeen. Pojat eivät enää juurikaan reagoi.

* Minä voin paremmin kuin aikoihin, sekä henkisesti että fyysisesti. Yksinhuoltajuuskin sujuu mielestäni oikein mallikkaasti!

* Kuopus on aloittanut esikoulun ja esikoinen menestyy edelleen koulussa mahtavasti.

* Työpaikallamme on tapahtunut harvinainen henkilöstönvaihdos. Aiemmat kollegani ovat molemmat olleet hommissa 35 vuotta ja näin ollen jo pitkään ennen minua. Toinen aloitti syksyllä uudet haasteet ja saimme uutta ja nuorta verta pieneen työyhteisöömme. Aivan mainiosti on uuden opettelu sujunut, meiltä kaikilta, sanoisin!

* Olen löytänyt yhden ihan uuden ystävän, josta on tullut hyvin tärkeä. Vanhat ystävyyssuhteet taas ovat tiivistyneet entisestään. Ero osoitti, että minulla on mahtavat tukiverkot.

* Tukiverkoista tulee heti mieleen myös ihana äitini. Hän on tukenut meitä taloudellisesti, mitä arvostan kovasti. Toki haluaisin 42-vuotiaana tulla toimeen ihan omillani ja yleensä tulenkin. Pieni apu on silti aina tullut todella tarpeeseen ja lämmittänyt kovasti.

19.



* Vastoinkäymisiäkin mahtuu: oma maja, jota rohkeana lähdin etsimään, näyttää olevan kauempana kuin koskaan. Varsinkin, jos lainakatto tulee voimaan.


Jatketaan tästä kohti uusia seikkailuja.
Kiitos, että olette kulkeneet mukanani!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Jouluinen haaste

Nappasin Konnadonnalta jouluisen haasteen, että pääsisin jo vähän tunnelmaan. Meillä nimittäin ei tunneta joulustressiä. Siivouksen kuittaan sillä, että himmennän valoja ja sytytän kynttilät. Kukaan ei tässä pimeydessä huomaa pieniä tahroja saati pöly-palleroita. Jouluruokastressinkin olen ulkoistanut: esikoinen tekee joulusuklaat ja joulupäivän aterian kun äitini ja hänen miehensä tulevat kylään. Eikä se kyllä stressaa, esikoinen. Jouluaattona teen vain joulupuuron ja muuten syömmekin sitten suklaata. Pojille nimittäin ei laatikot maistu niin säästyn niidenkin tekemiseltä. Äiti sitten toivottavasti tuo minulle maistiaisiksi heidän rääppiäislootat. Win-win!


Huomaa tikkuaski...



1. Lempijoulukukkasi

Minun lempijoulukukkani taitaa olla punainen joulutähti. Hyasintti tuoksuu niin voimakkaasti, että saan siitä päänsärkyä. Sitä paitsi tämä on paremman värinenkin. Tänä vuonna löysin lähikaupasta ihanaisen miniatyyrin. Piti ostaa ystävällekin, niin syötävän suloinen tuo oli. Joo, en syö, silti, tiedän, että se on myrkyllinen ;-)

2. Joululaulu joka virittää joulun tunnelman

Varpunen jouluaamuna. Se tosin saa minut aina kyynelehtimään, mutta sekin taitaa vähän kuulua joulun tunnelmaan. Herkistely.

3. Tätä jouluvalmistelua en koskaan ole jättänyt tekemättä

Hmm, tämä on vaikea. En siivoa, olen huono lähettämään kortteja. Lahjojen ostaminen - mutta se on niin itsestään selvää. Sovitaan vaikka, että se on kynttilän vieminen hautausmaalle. Tätä perinnettä olemme pitäneet yllä lapsuuden kodissani ja pidämme sitä poikien kanssa edelleen. Viemme kynttilän muualle haudattujen muistomerkille ja mietimme hetken jo edesmenneitä sukulaisia. Minusta hautausmaat ovat ihania paikkoja.

4. Joulun tuoksu

Kyllä se on kuusen tuoksu. Sitä voi meillä tätä nykyä haistella sekä etuovella kranssissa että toivottavasti pian takapihalla ihan kokonaisen kuusen muodossa. Kuusi on meillä perinteisesti ollut ihan pihalla.


18.

Ja minä olin eilen. Onnistuin samaan jostain ihan kammottavat homeoireet. Hulluinta on, etten edes tiedä mistä. No, ehkä tänään on parempi päivä.

***

Onneksi kuopus ei ole pihalla:

"Oikeesti mua vähän mietityttää että voiko joulupukki suuttua.
On varmaan rankkaa olla joulupukki kun pitää ehtiä kaikkiin Suomen paikkoihin. Helsinkiinkin ja Laajavuorelle. Ja Poriin vasta pitkä matka onkin!"

Mietimme myös mitä tapahtuisi, jos joulupukki kuolisi. "Jos se vaikka kuolisi 23 päivä niin pitäisi lainata toisen maan joulupukkia." (Aha, niitä onkin useampia, Neo, se helpottaa vähän porojenkin paineita.) Kieliongelmaan puuttuessani päätimme yksissä tuumin, että jostakusta vanhasta ja ansioituneesta tontusta voisi varmaan kouluttaa pikaisesti uuden pukin. "Niin kun vaikka radiotontusta kun sillä on jo partakin." (Tarkoittanee Toljanterin sähkömiestonttua.)

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kotikutoista

Viikonloppu kului leppoisissa merkeissä. Pysyttelimme aikalailla kotosalla - kuopuskin ehdotti, että pidettäisiin "laiska viikonloppu". Laiska se olikin, mutta lauantaina pistäydyimme kylillä. Se oli virhe. Minua ei pitäisi päästää työkeskusten myyjäisiin lainkaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kötöstykset sulattavat ennestäänkin hempeän sydämeni. Katsokaa nyt. Ostin lankarullista kootun joulukuusen! No kun meille ei voi enää tuoda oikeaa joulukuusta sisälle... Ostin vieterin päähän viritellyn huopahökötyksen jota myös tontuksi voidaan tituleerata. No kun... ööö, se oli niin suloisen säälittävä... Huokaus!




Ja tuo tervantuoksuinen saunatonttu nyt vaan oli ihan pakko hankkia meidän saunaan. Kuopus kertoi kuulleensa (Hannu Mäkelän Tonttu joka pelkäsi joulua -äänikirjasta) että saunatonttu on hiljainen ja juro kaveri. Se kuulemma murahtaa ja mulkaisee vastaukseksi ja toteaa korkeintaan "vai niin". Pisin lause, minkä kotitonttu on kuullut sen sanovan on "Voisitko vihdoin sulkea suusi ja olla vaiti!" Kuopus itse valitsi juuri tuon tapauksen, parran piti ehdottomasti olla ruskea "kun se on tietysti nokinen". No, rahat menivät hyvään tarkoitukseen.


17.

Ja täytyy sanoa, että ne keskustelut, joita kuopuksen kanssa sitten lauantaisaunassa tontun innoittamina kävimme, ovat kyllä jokaisen pennosen arvoisia. Saunatonttu on kuulemma eri asia kun ne tontut jotka raportoivat joulupukille lahjatoiveista ja siitä ovatko lapset olleet kilttejä. "Kun sillä on saunatontun virka, ei se ehdi." Joulusaunassa se kuulemma tarjoaa kotikaljaa. "Tykkäänkö mä äiti kotikaljasta?" Piti sitten tietysti vielä saunan päälle lukaista Mauri Kunnaksen Suomalaisesta tonttukirjasta se luku Saunatonttu Nippe Nokinokasta.

P.S. Kuka menee katsomaan leffaa nimeltä Rakkauden rasvaprosentti. Siis oikeesti?!?
Jatko-osa on sitten varmaan Parisuhteen painoindeksi.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pikasuomentajat ja karvaiset jalat

Te taidatte tietää, että kirjoilla ja kirjallisuudella on suuri paikka sydämessäni ja elämässäni. Luen aina kun voin ja jaksan. Lasten myötä repertuaarini on kovasti keventynyt, mutta koitan silti lukea monenmoista kirjallisuutta. Myös molemmat pojat on kirjakylvetetty vaihtelevalla menestyksellä. Esikoinen lukee sarjakuvia, lehtiä ja satunnaisesti kirjoja mutta pääasia että lukee jotain. Kuopus taas on siinä iässä, että mikä vaan menee. Luettuna, kuunneltuja ja vähän jo itse tavattunakin. Lukemisesta pääsemmekin kätevästi kirjastoon.

Kirjaston tiskillä kuultua:

"Milloin teille tulee se XX:n uusin?"
Virkailija katsoo tietokoneelta. "Hmm, ei näyttäisi olevan vielä julkaistu."
"Se tuli kyllä jo lokakuussa."
"Aha. Minä en ikävä kyllä vain nyt löydä sitä tietoa. Mistä sinä näit sen?"
"Amazonista." (Joka on siis ei-suomalainen verkkokauppa. Aika vähän siellä tätä marginaalikieltämme tulee kai vastaan.)
"Anteeksi, oletin, että haluat sen suomeksi?"
"Kyllä, haluan sen suomeksi."
Virkailija katsoo ilmeisesti Amazonista. "Tämä on tosiaan julkaistu englanniksi lokakuussa. Meille sitä ei vaan vielä ole hankittu."
"No, saanko sen sitten suomeksi jostain muusta kirjastosta?"
...Virkailija koittaa selittää, että kirjaa ei ole vielä ehditty suomentaa...
"Mutta kun mä olen odottanut sitä jo niin pitkään."


16.


Jotenkin tuosta juontui etsimättä mieleen Nemon hillitön uutuuskirja Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa jonka juuri luin. Seuraavat pätkät on varastettu sieltä:

Mitä kirjoja minun pitäisi ostaa, että vieraat katsoisivat kirjahyllyäni ja ajattelisivat: "Vau, siinäpä on älykäs tyyppi"? (Ehkä Süskindin Parfyymi?!? Paitsi että minun piti kysyä googlelta miten umlaut tehdään. Tosi viksu minäkin olen...)

Asiakas: Löytyykö teiltä sitä yhtä kirjaa - unohdan aina, mikä sen nimi on... Se kertoo ihmisistä, joilla on suuret, karvaiset jalat.
Kauppias: Tarkoitatteko hobitteja? Taru sormusten herrasta?
Asiakas: Ei... Se oli... The Hairy Bikers -miesten keittokirja.

Asiakas: (pidellen Harry Potter -kirjaa): Eihän tässä kirjassa ole mitään outoja juttuja...?
Kauppias: Tarkoitatteko niin kuin vaikka ihmissusia?
Asiakas: Ei, (kuiskaten) - homoja.

Asiakas: Jos tyttäreni haluaa ostaa kirjan nuortenosastolta, täytyykö hänen näyttää jonkinlainen henkilöllisyystodistus? Hän täytti kolmetoista tänä viikonloppuna. Voin näyttää teille kuvia kakusta. Voitte laskea kynttilät.

Asiakas: Häiritseekö teitä olla kirjojen ympäröimänä päivät pitkät? Luulen, että itse olisin ihan vainoharhainen ja vain odottaisin, milloin kirjat hyppäävät hyllyistä päälleni ja tappavat minut.

Minulla ei pokka pitäisi. Ei millään!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Anteeksi maalaisuuteni

Minä olen tainnut löytää loppusijoituspaikkani. Olen elämäni aikana asunut monenkokoisissa kaupungeissa mutta nyt tuntuu, että minusta on tullut maalainen. Kouluni kävin lähistöllä olevassa suurehkossa kaupungissa, opiskeluaikani asuin vielä suuremmassa ja sitten pitikin jo päästä Helsinkiin. Esikoisen tehtyäni alkoi matka pienempää kohti, ensin takaisin lapsuuden kaupunkiini eikä sekään sitten enää riittänyt. Nyt asun 4000 asukkaan kunnassa, joka on kuitenkin mukavan lähellä ison kaupungin palveluja ja kaikkea mitä ihminen nyt keksii toivoakaan. Minä toivon juuri nyt lämpöhuopaa ja glögiä. Ja rauhaisaa eloa possupuvussa!


15.


Ehei, ei minusta saa salonkikelpoista. Ei vissiin enää edes kaupunkikelpoista. Tuli nimittäin testattua eilen kun oli kokous lähikaupungissa ja juoksentelin vähän kaupoillakin. Tässä pari esimerkkiä elävästä elämästä:

- jopa yhdeltä päivällä siellä tuntui olevan kauhea ruuhka. (Lue: enemmän kuin kuusi ihmistä yhtä aikaa näkyvissä.) Ja se ahdisti minua.

- meinasin pyörtyä hajuvesiosaston läpi kulkiessani. Kotioloissa en edes muista tuoksuyliherkkyyttäni saati sitä mikä on hajuvesiosasto. Meillä ei ole sellaisia.

- katu oli ihan sula - kuinka ekologista... ja silti ison tavaratalon ovessa luki varoituslappu kapitaaleilla: VARO LIUKASTA KATUA! Meillä on lunta puoleen sääreen eikä kukaan varoittele mistään. Aurataan kun ehditään.

- valitsen mieluummin lämmön ja käytännöllisyyden kuin tyylikkyyden.
Hanskat vs kohmeiset sormet (hrr).
Pipo vs korvat jäässä (hrrr).
Kaulahuivi vs avoinainen takki ja paljas decoltee (hrrrrr).
Kunnon talvikengät vs tennarit ja paljaat nilkat (hrrrrrrr).
(kaikki bongattu parituntisen vierailuni aikana)

- pulut olivat oikeasti ihan hirveän pelottavia!




No, onneksi silkkilangasta, josta ei tullutkaan takkia trombia, tuli kaunis salonki- ja kaupunkikelpoinen huivi. Eikö vaan tullutkin?

***

Eikö niin, äiti, että korvista menee suora linja aivoihin?
Ööö..
Niinku sillei että kun jotain kuulee niin se luikertelee aivoihin ja sitten ymmärtää.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Autollani on suojelusenkeli

Hallelujaa, sain taas eilen kumipyörät alle. Ihanaa! Sama ystävä, joka katsastuksen aikana istui kädet ristissä isojen tyttöjen kaupan sovituskopissa, oli edellisyönä herännyt ja omien sanojensa mukaan "joutessaan rukoillut meidän autonkin puolesta". On se hyvä, että jollakulla on suhteet yläkertaan kunnossa. Pyynnöstäni lupasi sisällyttää Pösön vakituiseen iltarukoukseensa. Siellä kuulemma jo on minun rakkauselämäni. Brruuuuum vaan.

On niitä suojelusenkeleitä kaksikin. Oikeasti suurin kiitos menee luottokorjaajalleni. Muutenhan minä toimisin kuin ne tarhantädit joita suomin. Nimittäin ruokarukoillessa opettavat lapset kiittämään jeesusta vaikka ruoka tulee keskuskeittiöltä.

14.


On minulla muitakin kiitollisuudenaiheita. Olin alkuviikon kovin ahdistunut näistä yhteen kietoutuvista altistus-, auto-, asunto- ja raha-asioistamme. Asiat menivät jotenkin taas oikeaan perspektiiviin, kun eksyin erääseen lapsettomuutta käsittelevään blogiin. Blogin kirjoittaja oli kokenut sekä keskenmenon että kohtukuoleman. Luin hänen synnytyskertomuksensa; kuinka hän oli joutunut synnyttämään ja hyvästelemään kuolleen tyttönsä. Tuli itku ja syvä myötätunto. Kiitollisuus myös. Omista lapsista, elämästä, tästä kaikesta.

***

Ja nyt minulla on oma suojelusbuddhakin. Kiitos Mags!

Parempia kuvia Magsin ihanassa blogissa. 



***

Tänään käyn kokousreissulla kaupungissa hankkimassa myös joulua varten tarvitsemiamme ruokatarpeita, haen kuopuksen eskarista ja asetumme viikonlopun viettoon. Rauhallisen ja leppoisan sellaisen. Mitään pakollista ei ole ohjelmassa. Yhdet myyjäiset olis jos jaksais. Mennään fiiliksen mukaan. Ihanaa!

Ihanaa viikonloppua teillekin!

torstai 13. joulukuuta 2012

Hossa ja Trombi-to-be

Otsikoiden keksiminen on joskus sieltä ja syvältä. Tuon tämänpäiväisen kryptisen sisältö selvinnee piakkoin. Eilen kävin paitsi naprapaatilla - ah sitä ihanuutta jumi jo vähän helpottaa - myös paikallisessa käsityöliikkeessä. Olin jo aiemmin ihaillut valtaisaa valikoimaa ja nyt kipaisin ostamassa itselleni lankaa ja esikoiselle lapaset pukinkonttiin. Kyseessä eivät ole mitkä tahansa lapaset vaan Globe Hopen mahtavat Hossat, joissa on nykyteinille välttämätön reikä etusormen kohdalla. Voi vaikka pyssyn sijasta käpälöitseä kosketusnäyttöpuhelinta lapaset kädessä. Ihan ässäkeksintö! Sanoo pasifisti.




Itselleni ostin silkkilankaa, josta aion kutoa kaulaani Trombin. Minulla on nyt juuri joku pakkomielle keltaiseen. Se ei ehkä ole mikään ihme, koska väriterapiaoppaani kertoo keltaisesta seuraavaa: "Keltainen on kuin aurinko, jonka säteet laajenevat ja antavat tilaa uusille asioille ja ymmärtämykselle. Kun ei jaksa ajatella ja kaikki tuntuu kaatuvan päälle, keltaisesta löydämme järjestyksen asioille ja vahvuuden itsetunnolle. Keltainen vahvistaa hermojärjestelmää ja lisää stressinsietokykyä sekä itseluottamusta." Bingo! Vetäisen ystävältä lainatun keltaisen hamosen päälle heti kun trombi on valmis.

Eilen taapersimme kotiin iltapäivän päätteeksi pulkan ja naapureiden kanssa. Olen nyt ollut puolitoista viikkoa ilman autoa kolmen kilometrin päässä keskustasta kahden lapsen kanssa. Ei siitä sen enempää, mutta ihan vähän meinaa jo kohta ahdistaa. Tänään on onneksi iltavuoro ja saan vähän hengähtää aamulla. Esikoinen pääsee ystävän kyydillä ja naapuri vie kuopuksen tarhaan samalla kun omansa. Minun ei tarvitse liikahtaa minnekään ennen töiden alkua. Ah, ystävät! Mitä tekisinkään ilman teitä?!?

13. 


***

"Kuusi ja puoli tarkoittaa, että on kuusi ja puoli osaa seitsemästä."

Tottahan toki!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lisäaineita linnuille

En ole pitkään aikaan postannut mitään luomuaiheista. Se johtuu siitä, että autojumin takia en ole päässyt markettiin, välillä jopa oman kylän kaupoissa käynti on tuottanut tuskaa. (Joo, haluan keskustaan, haluan, haluan, haluan. Ainakin haluan autoni takaisin.) Pari hurjaa huomiota olen tehnyt tässä lähiaikoina. Ensimmäinen oli se, että Rainbow:n luomuvehnäjauhot sisältävät E 300 eli jauhonparannetta. Että mitä?!? Piti vaihtaa merkkiä - näyttäisi, että vaikkapa Liperin mylly ei lisää omiinsa mitään. Minä olen vieläkin niin sinisilmäinen, etten ole sen tarkemmin tuoteselostetta lukenut, kun kyse on näinkin yksinkertaisesta luomutuotteesta. Toki tiedän, että vaikkapa vadelmahillo jota käytämme, sisältää joitain lisäaineita, mutta että vehnäjauhot?!!?


12.

Markkinoilta ostettu ruokinta-automaatti pääsi tositoimiin, kun erehdyin ostamaan esikoiselle tavallista paahtoleipää. Hän on välillä sanonutkin, että kun minä en kuitenkaan leipää syö kuin todella harvoin, hänelle ei ole niin väliä, jos leipä ei aina ole luomua. Eipä tietenkään. Nyt, kun kaupasta ei löytynyt luomua ja olin jalkaisin liikenteessä enkä ehtinyt/jaksanut/viitsinyt köpöttää toiseen kauppaan, nappasin leipähyllystä pussin jotain matkaani. Se jokin osoittautui kotona Oululaisen Reilu -täysjyväleiväksi, josta löytyi viittä eri lisäainetta.

Kun pistäydyin Oululaisten sivuilla tarkastamassa tilannetta, yllätys oli suuri. Tuon kyseisen leivät kohdalla ei ollut mainittu yhtään lisäainetta. Tosin tuoteselostekin näytti olevan täysjyväruisleivän, siis aivan toisen tuotteen. Joissain muissa leivissä, jotka eivät olleet kategorian lisäaineettomat -alla, tuoteselostetta ei ollut lainkaan. Mahtavaa markkinointia, kerta kaikkiaan! Meni maku ihan totaalisesti. Esikoiselta meni myös, sanoi, että "lisäaineet maistuivat ja nousivat päähän". Myös E330:n, joka valmistetaan teollisesti homesienten avulla hän väittää maistavansa ja siihen reagoivansa. Tiedä häntä.

No, nettisivun mokasta oli pakko laittaa palautetta ja itse leipä päätyi siis ruokinta-automaattiin. Nyt mietinkin enää, onko väärin syöttää linnuille lisäaineita?

***

Mitähän lisäaineita kuopus on nauttinut:

"Voiko mustalle aukolle tulla hikka?"
"Ööö - ei?"
"Eikö edes, jos joku avaruusalus tarttuu sen kurkkuun?"

tiistai 11. joulukuuta 2012

Innostuin iglusta

Minä en ole koskaan onnistunut tekemään piparkakkutaloa. Tai sellaisia parin tuuman kokoisia väkersin jonain jouluna montakin ihmisille lahjaksi, mutta isoissa en saa seiniä pysymään kiinni toisissaan, en sitten millään. Ei siis ihme, että innostuin ihan täysillä, kun löysin ihanasta Sairio -blogista tämän mainion idean: piparkakkuiglun! Ei kuulkaas muuta kun esikoiselta taikina tilaukseen ja kuopuksen kanssa hommiin.




Joo, jotenkin erilaiselta tuo minun kötöstykseni näyttää kuin Koululainen-lehden alkuperäinen, mutta kelpaa meille. Sitä paitsi meillä oli ihan hurjan hauskaa kun tuota tehtiin. Ja kukaan ei tietenkään huomaa eikä huomauta, että saimaannorpat eivät asu iglussa, sovitaanko niin?!? Ne olivat ainoat etäisestikään samaan teemaan soveliaat muotit jotka löysin. Kuopus koitti ujuttaa mukaan "napapiirin possuja" mutta en kelpuuttanut. Sai se paljon muutakin aikaiseksi samalla kun minä värkkäsin taikinalevyjä kulhon ja lasin päälle.




Kuvassa on vasemmalla hullu robottileipuri, ylhäällä vasemmalla "pelkkä leipuri" ja oikealla "hovimestari tai joku sellainen työmies". Alhaalla keskellä kukas muukaan kuin puuseppä ja oikealla sitten "presidentti, jolla on tonttulakki päässään". Jää kuulkaas Sale toiseksi tuolle kaverille. Niin, ja tehtiin me ihan normaalejakin pipareita.


11.


Kyllä se joulu sieltä tulee. Minulla on jo kaikki lahjat ostettuna! Tonttumaista tiistaita.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Kauraleipää ja kiittämättömyyttä

Jos minä nautin vapaasta, niin kyllä sekin on ihanaa, kun koko kopla on taas koolla kotona. Äiti ja hänen miehensä toivat paitsi pojat myös ihanan kimpun tulppaaneja. Piristää kummasti! Perinteiden mukaan eilen oli kotiinpaluun lisäksi peli- ja halipäivä sekä siivouspäivä. Ja ihan vähän ahdistuspäiväkin. Auto on huollossa ja alkaa toinen autoton viikko kolmen kilometrin päässä työpaikalta, päiväkodista ja kaupoista. Lisäksi tulossa on ainakin yksi iltakokous normaalien rutiinien lisäksi. Haastetta kerrakseen. (Vaikka apua suunnattomasti arvostankin, minä inhoan olla muista riippuvainen. Arggggh!)



10.

Täytyy vielä kertoa pari huippuhetkeä viime viikolta. Ne kohdat, kun tuntee äitinä todella onnistuneensa, eivät ikävä kyllä ole niin järin lukuisat. Sitten kun sellaisia tulee, haluaa ne muistaa vähän pidempään. Kun auto ei käynnistynyt, oli kaupassa käyntikin normaalia takkuisempaa. Ja kun esikoinen oli kotosalla flunssan kourissa, hän söi parikin kertaa leipäkaappimme tyhjäksi yksinollessaan. Korvaukseksi hän intoutui leipomaan. Täytyy sanoa, että aika mahtavaa on palata pakkasesta leiväntuoksuiseen kotiin ja maistaa uunituoretta kauraleipää oikean voin kanssa.




Kuopus tarkkaili Mauri Kunnaksen Onnin paras joululahja -kirjasta tuota alla olevaa aukeamaa pitkään ja hartaasti. Hän kysäisi sitten, että "eikö niin, äiti, että tuo on sitä kiittämättömyyttä?". Bingo! Kiittämättömyys on asia, jota inhoan syvästi, ja olen kyllä molemmille pojille koittanut opettaa ja toitottaa kiitollisuuden merkitystä. Seuraavaksi siirrymmekin sitten pyyteettömyyden kimppuun. Adventtitapahtuman jälkeen kuopus auttoi minua auton putsaamisessa ja harjasi siinä samalla myös pappimme autosta lunta. Kun pappi kovasti kiitteli, killitti kuopus silmiin ja kysyi "paljonko maksat". Auts.



Kiittämättömyys - suoritettu. Pyyteettömyys - työn alla.


Kun kirjoitin tätä, tonttu kurkisti ruudun takaa ja kimitti: "Sinun ruutuvuorosi on peruttu. Olet näppäillyt jo liian pitkään." Äiti hukkuneena internetin ihmemaahan...

Mukavaa alkavaa viikkoa.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikkujoulua ja pientä puuhaa

Minun pidennetty viikonloppuni on sujunut oikein hyvin. Itsenäisyyspäivänä, kun pahimmat pakkaset laantuivat, pinkaisimme ystävän kanssa lenkille. Tekipä muuten hyvää. Siinä veuhtoessa hartiajumikin vähän helpotti. Autoton elämä olisi siinäkin mielessä tervetullutta, että tulisi tuota hyötyliikuntaa ihan pakostakin harrastettua. Toki tiedostan, että taatusti tulisi hetkiä, kun autoa todella kaipaisi, mutta olisin silti siitä valmis luopumaan. Olen sen verran tuore autoilija (jouduin ajamaan kortin 2,5 vuotta sitten kun muutimme keskustasta tähän asuntoon), ettei se identiteetti kovin syvässä istu. Itsenäisyyspäivän ilta menikin ihan siinä samassa turhassa touhussa kun parilla miljoonalla muullakin suomalaisella.


9.


Perjantaina päätin jatkaa samaan malliin ja reippailin reppu selässä kauppaan. Kolmen kilometriä suuntaansa. Pitipä sitä vielä illalla yhdessä näytössäkin kipaista joten luulen, että kohta olen jo ylikunnossa ja ainakin melkein jo kärsin raittiin ilman myrkytyksestä - paitsi siellä asunnossa. Paska! Loppuilta menikin sitten loikoillessa niin kuin lomalla kuuluukin. Saunoimme ja katsoimme esikoisen kanssa leffan asiaankuuluvien herkkujen kera. Pitihän ne vaivalla poltetut kalorit saada takaisin. Lauantaina käväisimme paikkakuntamme perinteisillä joulumarkkinoilla. Samalla reissulla esikoinen lähti mummilaan, joten saimme sitten viettää pikkujouluja kahdestaan ystäväni kanssa. Mukana menossa juhlajuomien lisäksi Kaken kala ja suolasuklaa - taas. Oih!




Markkinoilla oli hakusessa lintujen ruokinta-automaatti takapihalle, kun edellisvuotinen on mystisesti kadonnut. Olen saattanut ulkovaraston siivousvimmassani sen heittää pois, jos se on ollut vähänkään homeinen, mutta mitään muistikuvaa tästä ei ole. Uusi on joka tapauksessa hieno ja hinta meni paikallisen Luonto ry:n hyväksi. Linnut kiittää - niitä meillä riittää.

Suloista sunnuntaita itse kullekin säädylleen!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Aa-puhetta ja bee-luokan kansalaisia

Tämä tulee vähän myöhässä, mutta kun en nyt ahdistukseltani muuhun kykene, on hyvä purkaa sitä yleismaailmalliseen angstaamiseen. Lisäksi tähän saakka olen ollut liian kiihdyksissä kirjoittaakseni yhtään mitään. Tai ainakaan mitään etäisesti painokelpoista tai vähänkään järjellistä. Nimittäin viime viikon A-Talkista jossa oli "Sairauslomat syynissä". Tästä mielipiteitä rajusti jakavasta aiheesta olivat ohjelmassa keskustelemassa EK:n ylilääkäri Jan Schugk, palkansaaja Riikka Yrttiaho, yrittäjä Harri Suutari sekä Uusi Insinööriliiton asiamies Elina Das Bhowmik. 

Kyse on tietysti tästä jo jonkin aikaa sitten uutisoidusta suunnitelmasta jonka mukaan sairaslomaetuuksia tulisi leikata. Minun nähdäkseni tämä toteutuessaan kirpaisisi todella pahasti pienituloisia ja yksinhuoltajia vielä tuplasti. Nimittäin jotta oltaisiin loogisia eikä "luotaisi houkuttimia", kuten keskustelussakin todettiin, pitäisi myös sairaan lapsen vuoksi koitin jäävältä vanhemmalta evätä palkka ensimmäiseltä päivältä ja leikata 20% seuraavien päivien ansioita.


8.


Piti kuulkaa ihan sohvannurkasta ruveta huutelemaan - ja moneen kertaan. Minä olen oikeasti leppeä kuin lehmä jos minua ei ärsytetä ja todella harvoin yllän moiseen suoritukseen. Mutta kun kaksi miestä, joista kumpainenkaan ei liikahtaisi työmaan lähellekään samalla palkalla, antaa ymmärtää, että siivoojilla on huono työmoraali, kiehuu kyllä yli ja pahasti. Siivoojat sattuivat esimerkiksi, koska heillä on, kuulemma, paljon sairauspoissaoloja. Voi hyvää päivää... kysehän ei tietenkään ole työn fyysisestä kuormituksesta tai muusta sellaisesta vaan siitä että "kun työn arvostus ei ole kovin korkealla, kynnys jäädä kotiin vaikkapa kipeän olkapään kanssa on liian matala". Vieläkin nousee verenpaine kun vaan ajattelen koko keskustelua.

Että sitten ihan sairaana töihin tai palkanalennus. Niin, tai "voihan se työnantaja kustantaa olkapääleikkauksen". Tapahtuu ihan varmasti kunnan ja valtion palkkalistoilla. Suokaa anteeksi, mutta tämä on kyllä hiukan liian paksua ja todella eriarvoistavaa. Väitän nyt kirkkain silmin, että juuri sitä ruiskukkapolitiikkaa pahimmillaan. Muutenkin ohjelmassa vastakkainasettelu oli aivan kaamea: kaksi naista ja kaksi miestä. Pehmeät ja kovat arvot. Järki ja tunteet, ja tämä mielikuva ei ole positiivinen tässä yhteydessä. Katsokoon ken kykenee: klik.


Grrrrrr, sanoo yksi b-luokan kansalainen!
P.S. Maanantaina sen sijaan tuli oikeinkin kiinnostava ohjelma Yle Femmalta: Muntur eli Suunvuoro, jossa tämänkertaisena vetäjänä suuresti ihailemani Kemikaalicocktailin Noora. Olet mitä syöt. Myös vieraat olivat kiinnostavia: tuon Aitoa ruokaa -opuksenkin kirjoittanut Mats-Eric Nilsson ja ravintoneuvoja Nina Westerback.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Velka- vai muuten vaan vankeus

Minulle tuli vuokrankorotuslappu. Huokaus. Taas melkein 50€ kuussa lisää kuluja, ja olemme nytkin ihan riittävän tiukilla. Vaihtaisin pienempään, vaihtaisin omaan, vaihtaisin keskustaan ja luopuisin autosta. Jos voisin. Nyt varsinkin, kun auto reistaa, olisin todella valmis aloittamaan autottoman elämän. Niille jotka eivät tiedä: olen niin pahasti homealtistunut, etten löydä meille asuntoa jossa en oireilisi. Immuuni-puolustukseni on pörhöllään ja reagoin kaikkeen ja kaikkiin. Yritetty on - sekä vuokra- että omistusasuntoja. Kohta jo useita kymmeniä, joka on todella paljon kun ottaa huomioon, että asumme 4000 asukkaan paikkakunnalla. Kohta on kaik katastettu, luulen ma.


7.

Tällä viikolla kävin näytössä, jossa esiteltiin 60-luvulla rakennettuun betoni-rakenteiseen taloon saneerattu muuttovalmis huoneisto. Koko kiinteistö laitetaan uusiksi ja asuntoja tulee 8 lisää. Kaunis oli ja keskustassa. Onneksi vähän liiankin keskustassa, ettei harmita niin paljoa, vaikka minä en juuri nirsoilla voikaan. Joku siellä nimittäin otti henkeen. Tämä on kyllä tosi ongelmallista: vanha ei käy, eikä uusikaan, näköjään, koska uudenkarheat materiaalit päästävät ties mitä ja aiheuttavat hengitysoireita. Remonttipöly, joka putsaantuu vasta ajan kanssa, ärsyttää myös. Alan olla aika epätoivoinen.

Laskeskelin, että vähän korkotasosta ja laskentatavasta riippuen makselisin vaikkapa ihan mukavan reilun 100 000€ lainan pois ennen eläköitymistäni. Tähän päälle suorittaisin vielä yhtiövastikkeet. Ja vielä vähän väljääkin olisi verrattuna tämän hetkiseen tilanteeseemme, jos koti olisi niin lähellä keskustaa, että voisin unohtaa autonkin kulut. Eräs herra sanoi kerran, että (näin ison) vuokran maksu on "kun maksais kuollutta lehemää". Alan taipua olemaan samaa mieltä. Olisi ihanaa olla terve. Olisi ihanaa reagoida normaalisti. Olisi ihanaa joutua velkavankeuteen. Nyt olen vankina liian kalliissa asunnossa. Ahistaa. Kiukuttaa.

No, onneksi on vapaat ja sillei (eikä henkeä ahista täällä). Jotain kivaa siis kuitenkin.