Sivut


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Ihan pihalla

Kuusi joutui tänäkin vuonna ulos.

Olen aiemmassa elämässäni altistunut homeille sekä huonolle sisäilmalle niin, että nykyäänkin, vaikka tilanne on paljon paljon parempi kuin pahimpaan aikaan, joudun välttelemään mahdollisia oireiden aiheuttajia. Joulukuusi on näistä yksi - varsinkin näin kosteana ja lämpimänä talvena. Luonnonhomeet kulkevat sen mukana ketterästi kotiin. Joululle voi siis todellakin olla allerginen (klik).



Vaan en minä muuten ole - allerginen - aika hauskaahan tuon koristelu oli. Kun vielä saisi ihan oikean kuvankin taideteoksestamme. Ehkä jonain päivänä olisi sen verran luonnonvaloa, että onnistuisi.

Täytynee vielä tehdä perheemme perinteinen jouluoksa - aion ainakin uskaltaa kokeilla, josko sen kanssa pärjäisin yhdessä sisällä. Lupaan kuvata senkin taiteen riemuvoiton, jahka saamme sen valmiiksi.


Torttujakin teimme. Laitoimme ainaisen luumuhillon, josta kukaan ei edes pidä, tilalle omena-kanelimarmeladia, nam! Kiitos vinkistä Konnadonna, ja tervetuloa lukijaksi!

Enää kolme yötä jouluun. En laskenut itse, vaan esikoiseni, yläasteikäinen matematiikkanero oli apuna.




2 kommenttia:

  1. Hauskan näköinen kuusi, ja tortutkin näyttävät herkullisilta. Mun täytyy tehdä vielä toinenkin satsi,aiemmat on jo syöty, ja vauhdilla hupenevat piparitkin :)

    VastaaPoista
  2. Kuusi näyttää vähemmän psykedeeliseltä oikeasti!

    Meille tuli kuusi ja puoli torttua joita ei vieläkään ole saatu syötyä kaikkia, vaikka herkullisia olivat. Ei tarvitse niitäkään tehdä lisää ;-)

    Rauhallista joulunaikaa toivottelee
    Marjaana

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana