Rakastan tilannekomiikkaa, sanoilla leikittelyä, hyvää - ja välillä kieltämättä vähän huonompaakin - huumoria. Esikoisen kanssa meillä on natsannut huumorintajut yhteen jo pidemmän aikaa. Nyt, kun hän on ollut Slushissa olemme revitelleen kuopuksen kanssa oikein kunnolla. Eipä tarvitse huolehtia siitä, kun ensimmäinen muuttaa kotoa pois: jäljelle jää vielä yksi, jolla on myös rautainen huumorintaju ja mieletön tilanteiden taju.
Olemme nauraneet, ulvoneet suorastaan, välillä. Eilen olin ajaa ojaan, kun kirpparikäyntimme jälkeen lähdimme hakemaan kanalasta munia ja kuopus pisti päähänsä ystävälle joululahjaksi löytämäni huivin ja sen päälle pienen paistinpannun. Sheikki suoraan Saudi-Arabiasta. Uskontona vissiin jotain lentävän spagettihirviön pastafarismin tapaista. Kuopus oli muuten esitellyt kyseisen lahkon elämänkatsomustiedon opettajalleen, joka ei ennestään ollut moiseen perehtynyt lainkaan. Olivat kuulemma saaneet hyvät naurut tunnilla(kin).
 |
| Kuva otettu 11/14, joten todistusaineistoa outoudesta löytyy parinkin vuoden takaa |
Tuota ennen aamulla poika väänsi naamansa kummaan ilmeeseen ja väitti, että hän on ainoa normaali ihminen tässä perheessä. Onhan se totta, että hassuttelen paljon ja välillä minua kielletään olemasta outo. Tästä sukeutuikin hauska keskustelu siitä, miten kummallisia olemme ja koemme olevamme asteikolla yhdestä kymmeneen. Neljä on kuulemma höpö, viisi höpsö, kuusi kummallinen, seitsemän omituinen ja kahdeksan outo. Yhdeksän ja kymmenen olivat varattuja hullulle ja sekopäälle.
Höpö kuopus pelasi vielä kotimatkalla jotain peliä, jossa hän oli välillä lainsuojaton ja välillä lainsuojallinen.
Elämä on kyllä välillä ihanaa, ja ihan naurettavaa!
