Sivut


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Venäjän karhu kaatui vaikka kuvissa se voi hyvin!

Miten siinä aina käy niin, että kun aloittaa jotakin pikku hommaa, niin huomaa pian olevansa kyynärpäitä myöten kaikessa mahdollisessa puuhassa? Eilen oli kelpo keli sulattaa pakastinta ja tuulettaa vuodevaatteita, joten ajattelin tehdä ne - ja vain ne. No, sitten mietin, että jääkaapin ja pakastimen takusia ei ole imuroitu sitten muuton, joten siirsin vekottimet paikoiltaan ja tein senkin. Viimeksi (viisi vuotta sitten... *häpeää*) ritilöissä oli oikea kunnon turkki ja nytkin oletin sellaisen löytäväni. Suunnittelin parannusta tapoihini ja että ainakin kerran vuoteen samalla kun sulatuskin tulee tehtyä voisi tämän epäkiitollisemmankin askareen suorittaa. Kas, pölyä oli oikeasti todella ihmeen vähän. Oletan, että se karvamatto jonka muuton yhteydessä poistimme oli 15 vuoden tulos. Tämänhetkinen laiskiaisen sykli riittänee aivan hyvin (jeeee!)!


Installaatio kuopuksen ja
kaverinsa käsialaa


Muutenkin meillä oli sellainen semiaktiivinen päivä. Meillä oli kuopusen kaveri "hoidossa" päivällä kun hänen vanhempansa olivat jo töissä ja koululaisilla loma vaan jatkuu. Illalla tuli toinen kaveri yökylään, joten meidän kisakatsomossamme oli vähän enemmänkin porukkaa tällä kertaa. Kuopus koitti kovasti opastaa minua ennen kun saimme vieraan, että jos en niin huutaisi ja kiroilisi matsin aikana. Kiroilua en kyllä myönnä, satunnaiset mölinät kyllä. Totesin, että älä huoli, sinun äitisi osaa kyllä halutessaan käyttäytyä. Sain vastauksesti lakoonisen "Epäilen asiaa!"



Samoin tämä!


Arki saa jo kohta minun puolestani tulla. Koulu alkaa huomenna ja työt myös. Minulla on sinne jo vähän ikävä!

***

Mikä peli? Mikä joukkue? Ristus! Olen. Ihan. Sanaton!!!!

8 kommenttia:

  1. Petivaatteiden öttiäistappokeli! Sen mäkin tein, toissapäivänä, eilinen menikin siellä sairaalalla notkuessa. Pakastimenkin tietty VOIS sulattaa...hmm... Mut sä oot ollut reipas! Hoitanut siinä omat ja vieraatkin sivussa.
    Peli oli kyllä niin sydäripeli kun vaan ikinä. Huhhuh.... Ja niin onnellisia ja iloisia kun ne sitten oli, pakko oli katsoa ihan loppuun saakka ihan siitä ilosta. Ja Puljujärvi, edelleen niin suloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappisilmä ja hymy korvasta korvaan!

      Joo oli kyllä hyvä keli tehdä tuota kaikkea vaikka kodinkoneiden takuset ja aluset onkin aika kuvottavia... mut eipähän tarvi heti uudelleen ryhtyä. Ja kerkeshän siinä sulatellessa vähän ottaa iisistikin, ei sitä koko aikaa vahtia taikka tuijottaa tarvinut ;-)

      Vieläkin melkein sydän hakkaa ja ekana aamulla lauloin pojille "Suomi on uusi maailmanmestari"

      Poista
  2. Jos mä oisin katsonut koko pelin, oisin ensiavussa letkuissa. Kolmannen erän viimeiset 7 minuuttia ja se jatkoaika veti jo pumpun siihen kuntoon, että oli aika lähellä, ettei AM:n tarvinut käydä hakemassa naapurin eläkkeellä olevaa sairaanhoitajaa elvyttämään.
    Tää oli eka ja ainoa peli jonka katoin, mutta kummalliselta kuulosti, kun ne puhui Kapasesta - sehän on pelanut jo vuoskymmenet :D Aina se vaan jaksaa, on se ihmemies....Sitä me AM:n kaa ihmeteltiin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapaset jaksaa ;-) Tää oli jo kolmannessa polvessa, isoisä valmensi pikkuleijonat mestaruuteen kauan aikaa sitten, isä Sami oli ottamassa -95 aikuisten mestaruutta ja nyt poika/pojanpoika. Kiekkosuku!

      Mut joo, peli oli kyllä yhtä hurlumheitä, mutta tällä kertaa mun peppu sentään pysyi suurimman osan ajasta sohvassa loppua lukuunotta. Oli se huikeeta katottavaa!

      Poista
  3. Upea matsi niinkuin kaikki kolme viimeistä!
    Tuosta on hyvä jatkaa ja monelle tuo turnaus voittoineen merkitsi jos ei nyt turvattua loppuelämää, niin ainakin hyväpalkkaisen työpaikan ja hyvä niin. Kyllä joka jätkä on sen eteen töitä tehnytkin.

    Oikein mukavaa Loppiaista sinne Majalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista viela kahdessa viimeisessä puolustuskin toimi moitteettomasti. Oli kyllä upeaa katsoa, mutta henkihän siinä meinasi lähteä, niin jännää oli! Ja mä niin suon kullan noille nuorille kullannupuille ;-)

      Sinne myös, lokoisaa Loppiaista!

      Poista
  4. Olen ihan hiljaa, kun meillä ei katsota mitään tuollaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta huomasitko sä, postaus itse käsitteli ihan muita aiheita?!?
      ;-D

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana