Sivut


torstai 1. tammikuuta 2015

2015

2015 - kestää taas hetken, ennen kun oppii kirjoittamaan uuden vuosiluvun. Tänä vuonna kuopus täyttää yhdeksän, esikoinen 17 ja minä 45. Hui kauhistus! Mutta mitä muuta tämä vuosi tuo tullessaan? Toivottavasti iloisia ja mukavia asioita.






Vuoden vaihde ainakin meni mainioissa merkeissä. Esikoinen kotiutui jo aatonaattona, teimme palapelia ja rentouduimme. Vietimme myös rauhallisen aaton ihan kotosalla. Tein perinteisen perunasalaatin ja pastasalaatin ja ystävä sekä hänen miehensä pistäytyivät kilistämässä. Valoimme myös sokeritinat, jotka heidän tyttärensä viime vuonna meille opetti. Tulkintoja etsimme täältä - ja tietysti kehittelimme myös itse. Minulle ja esikoiselle ainakin on luvassa rahaa... Palapeliprojekti jatkui ja kahdeltatoista kuikuilimme hetken terassilla muiden ostamia raketteja. Sitten painuimmekin pehkuihin.

Tänään esikoinen lähtee yökylään äitini luokse ja minä ulkoilen ja rentoudun. Mietin mennyttä ja tulevaa ja nautin olostani. Aloittelen myös jonkun uuden kirjan.


***

On muutamia asioita, joita aion tänä vuonna tehdä.

Yksi niistä on 375 humanistin seuraaminen.
Aion myös ...kröhöm... seurata - S -:n palomieskalenteria.
Ja tietysti teitä kaikkia virtuaaliystäviäni Blogistaniassa.

Varmasti klikkailen myös hupiuutisia, tässä yksi viimeisin esimerkki: Humalaiset linnut laulavat hiljaa ja sammaltaen. Sama ei todellakaan päde humalaisiin ihmisiin. Äänenvoimakkuus päin vastoin nousee.

Lisäksi minä haluan viisi frettiä uuden vuoden kunniaksi. Sitten niille omat passit. Ja lähdemme varmasti Kreikkaan koko porukalla ja varaan kaikille ikiomat istumapaikat. Miten on, tuleeko kenellekään muulle hupaisia mielikuvia turvavöissä tuhisevista kuonokkaista? Yhdellä on ihan selvästi tassu pystyssä ja se on tilaamassa viskiä. Otetaan vuodelle 2015!