Sivut


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Tee sitä, tee tätä

Jokaiselle on varmasti tuttu se takakireys, se, kun päivä on täynnä kaikkea, koko ajan täytyy kiiruhtaa seuraavaan paikkaan, asiaan, ajatukseen. On vähän niin kuin etukenossa koko ajan. Ja puree hampaita yhteen. Jännittyneenä. Ärsyttävä tunne takaraivossa. Eilen oli sellainen päivä.

Aamu ja työpäivä menivät melkolailla vanhalla rutiinilla, mutta sitten se alkoi.

Lähde töistä vähän aikaisemmin,
käy automaatilla ja sitten apteekissa,
muista tiputtaa siinä edessä olevaan postilaatikkoon valokuvien palautuskuori,
käy kahdessa kaupassa (kyllä, olen edelleenkin kahden kaupan loukussa)
ja päätä, että voit tankata huomennakin.

Nyt ei ehdi, on kiirehdittävä hakemaan kuopusta, että kerkiän laittaa ruoan ennen kuin esikoisen on lähdettävä valmistautumaan lukion vanhempainillassa draamaryhmän kanssa esitettävään pieneen näytelmään. Matkalla kaupasta koululle bensavalo syttyy. Hae kuopus joka onneksi, onneksi lähtee nopeasti ja suosiolla vaikka ensireaktio minun näkemiseeni onkin NOUUUUUU. Soita koulun pihalta esikoiselle, että haluaako se kyytiin. Se vastaa olevansa kyydissä. Auton ovet olivat auki ja se oli ajanut perässäni ja hypännyt odottamaan jo meitä.

Aja kotiin, jaa tehtävät autossa: esikoinen hakee postin ja avaa oven, kuopus kantaa wc-paperipaketin ja minä loput kauppaostokset. Esikoinen putsaa pupujen "vessat" ja kuopus auttaa minua vapauttamaan ne häkeistään ja antamaan ruokaa. 

Aloita ruoanlaitto, 
järjestele keittiötä,
kata,
vastaile samalla molempien poikien kysymyksiin
- vuorotellen, yhtä aikaa.
Ruoan jälkeen esikoinen lähtee ja meillä kuopuksen kanssa on pieni rauhallinen hetki aikaa sohvalla Harry Potteria lukien ja sitten pitääkin jo kärrätä kuopus kaverilleen.
Aja vanhempainiltaan.
Karkaa sieltä etuajassa että ehdit antaa kuopukselle iltapalaa ja laittaa ajoissa nukkumaan.
Peittele, pussaa, hali.
Niin, ja muista peitellä myös auto, koska yöllä on pakkasta.
Vastaa myönteisesti, kun kuopus pyytää, että saa nukkua kaulaan laitettava tuubi yömyssynään.





Kirjoita blogiteksti.
Kirjoita Wilma-viesti luokanohjaajalle ja kerro, että esikoinen sai pahoja homeoireita eikä tule kouluun seuraavana päivänä. Varaa myös kahdenkeskinen keskusteluaika, koska asia on hänelle uusi. Kireys helpottaa vasta uutisten aikana selättimellä vääntelehtiessä. Tällaisena päivänä ei koskaan pääse ajoissa nukkumaan. On pakko istua hiljaa, rentoutua, lukea, mitä ikinä. Palata omaan itseensä, antaa ajatusten pysähtyä ja kropan saada ne kiinni myös. 

Joskus vaan on sellaisia päiviä!

Onneksi ei usein.


***

Samana aamuna työpaikkani pihalla, kun olimme hyvästelemässä kuopuksen kanssa ja suuntaamassa tahoillemme:

"Kato äiti, parvi muuttolintuja!"
Noi taitaa kyllä talvehtia Suomessa.
"Ai, no sitten ne vaan on porukalla juhlimassa sitä, kun niistä muista kiusankappaleista (muuttolinnut, suom.huom.) on päästy eroon."