Sivut


lauantai 22. kesäkuuta 2013

Missäs se jono on?

Ihana lomanen loman jälkeisen vajaan viikon päätteeksi. Juhannus! Minun kesäni kyllä on sen verran rikkonainen, että en ehdi töihin kyllääntyä saati kuolla. Ensi viikollakin olen töissä vaan maanantain ja tiistain, sitten kuopus tulee isältään ja lomailemme porukalla keskiviikosta sunnuntaihin. Tai esikoinen käy vielä loppuviikon kesätöissä keskuskeittiöllä mutta sitten hänellä alkaa loma. On muuten tykännyt kovasti olla siellä, vaikka herätys on ollut teinin mittapuun mukaan hävyttömän aikaisin. Seitsemältä on jo pitänyt ennättää työmaalle joten kello on soinut siinä vähän kuuden jälkeen. Vielä kun hän halusi tulla mukaan pupujen kastrointiin ja sai pari tuntia vapaaksi, piti yhtenä aamuna sitten tunteja takaisin tehdessä kello laittaa soimaan jo 5.45. Huh! No, olenpahan minäkin päässyt aikaisin työmaalle ja sitten myös poiskin jo kahden jälkeen.


Pitäisikö pistää koko kimppu tyynyn alle?


Juhannus menee meillä ihan rauhallisesti ja rennosti, eilen kävi ystävän tytär syömässä ja raparperipiirakalla. Tein ensimmäisen piirakan oman maan antimista ja ensimmäiset kotimaiset uudet perunatkin tuli keitettyä.  Minä joudun aina odottamaan aika pitkään ennen kun pääsen tämän kesäherkun kimppuun. En vaan voi ostaa muita kuin kotimaisia uusia perunoita, se espanjalaisten ja ruotsalaisten maku on aina niin iso pettymys. Tällä kertaa ei tietenkään ollut, kun syötiin aitoja oikeita aidon voin kanssa, slurps! Keksittiin siinä samalla ex tempore, että lähdetään heidän mökille lämmittämään sauna. Esikoiselle tuli kaveri yökylään ja minäkin palasin kotiin ihan ihmisten ajoissa. Juhannuskimppukin piti vielä poimia. Leppoisaa.

Tänään esikoinen lähtee mummille yöksi. Saa nähdä mitä minä vapaani kunniaksi keksin. Otan kyllä varmaan aika rauhallisesti kun joku kesäflunssa koittaa hiipia. Vai liekö puhdistuskuurini tai tipattoman juhannukseni syytä? Se ainakin on selvää, että en aio mennä veneilemään sepalus auki. Pohjois-Karjalan poliisikin muistuttaa: mikäli nouset veneessä kännissä seisomaan juhannuksena voit nähdä tulevan leskesi rannalla! Paras juhannus vietetään ilman meitä, he vielä kertovat. Tästäpä muistui muuten mieleeni toinen vanha sanonta jonka Sari minulle opetti: jollei heilaa helluntaina niin on jonoa juhannuksena. Ainoa jono, jonka tähän mennessä olen nähnyt, oli eilen ruokakaupassa. Rantakasville on luvattu kuva jonosta ja vuoronumeroautomaattikin on jo asennettu oven pieleen aikaa sitten, joten hopi hopi kaikki uroot.


kuva
Kuva varastettu poliisilta
...hehheh...

***

Kurkkasin taas hakusanat. "Jos ei vituttas"?!? No sitten olisi varmaan oikein mukavaa. Harmillista jos vituttaa, minua nimittäin ei. 

Ja nyt kuulkaas taisi tulla taas vakavasti otettava ehdokas hulluimmaksi hakusanaksi: "sen pesukoneeseen". Tuota noin, älä hyvä mies, älä! Suosittelen oikein todella ja vakavissani, että otat "sen" kauniiseen käteen ja peset ihan perinteisellä käsinpesulla. Taikka sitten tarvittaessa painepesuri, mutta että pesukoneeseen? Ei hemmetti!

10 kommenttia:

  1. Pitäsköhän sinne lähettää komppania miehiä, että saisit sen jonon kuvattua. Käviskö. poliisi, pelastusmies, ulosottomis, sähkömies ja putkimies. Jonohan on jo tuossa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, aika hyvä idea. Jos mä keksin ja aiheutan jonkin hätätilanteen niin äkkiäkös tänne pari pelastusyksikköä saadaan! Paitsi mun tuurilla ne sitten näinä tasa-arvon aikoina olis kuitenkin suurin osa naisia.

      Tai sitten tuon lähi kylän varuskunta pitäisi houkutella jollain ilveellä tänne. Hmm, jään mietiskelemään...

      Poista
    2. No on ne solttupojat aikas nuoria, kato sitten joku upseeri;)

      Poista
    3. Totta, mä aina unohdan, että itse vanhenen ja ne voisi olla jo mun lapsia.

      Mutta sähkö- tai vesikatastrofia hoitamaan tulisi varmaan ainakin liuta miehiä? En ole ihan varma, olenko vielä niin epätoivoinen ;-)

      Poista
  2. Pistä vielä opasteet paikoilleen. Nyt ne miesparat varmaan harhailevat jossain ja yrittävät epätoivoisesti löytää perille. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitto, siitähän tässä kiikastaa. Mulla ei oo opasteet kunnossa!!!

      Poista
  3. Marjaana, mitä ihanin kimppu. Olen joskus laittanut kimpun 9 laija x9 kukka tyynyn alle ja sitä koulukaveria rakastan vieläkin jossakin kaukana/syvällä sydämessä ... joka sitten ilmestyi uniin . hehh ..
    Joo onneksi on nyt juhannus ohi ja kohta joulupukki ilmestyy jonoon ... toivotaan että se on mieshenki ... heh .. Kaunista kesä ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nata, mustakin tuosta kimpusta tuli oikein kaunis!

      Nyt kun juhannuksesta päästiin voi tosiaan ruveta jo odottamaan joulupukkia. Varsinkin kun sitä jonoa ei muodostunutkaan. Mutta me totesimme, että kyse täytyy olla siitä, että mulla oli puutteelliset opasteet ;-) Ensi vuonna sitten uudelleen paremmalla onnella!

      Poista
  4. Ai kauheeta vai sen pesukoneeseen :D Onkohan se sama etsijä, joka oli tullut mun puolelle hakusanalla nokkosella kiveksille. Joku kiukkuinen puoliso on suunnitellut pitkäksi venahtaneelta juhannusreissulta kotiin palaavalle miehelle yllätyksen: Ensin nokkosella karvanopille ja sitten se koneeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan varmasti se sama! Ensin nokkosilla kiveksille ja sitten se pesukoneeseen, ehdottomasti. Mutta miten ihmeessä se eksyi meille ja teille?

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana