Sivut


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Olen rakastunut!

Oi, nyt se on tapahtunut. Olen rakastunut! Olen ollut ennenkin, ja samaan kohteeseen. Martti Suosaloon! Kävin eilen katsomassa ystäväni kanssa osapuilleen miljoona kertaa esitetyn Kiviä taskussa -näytelmän, jonka Martti vetää Mika Nuojuan kanssa. Ja taas Martti vei sydämen. Hän vaan on niin uskomattoman taitava, karismaattinen ja hauska. Ei se Mikakaan kauas jäänyt, mutta Martti, oi Martti! Täytyy sanoa, että teatteri on parhaimmillaan hauskaa ja ajatuksia herättävää eskapismia. Tämä oli vielä jotain muuta: virtuoosimaista työskentelyä molemmilta. Saimme nauttia varmasti useasta kymmenestä eri roolihenkilöstä, jotka pienillä eleillä ja ilmeillä, hatunkäännöillä toteutettiin. Ihan mahtava kokemus!

Viimeksi näin Martti Suosalon yksin lavalla esittämässä Gogolin Mielipuolen päiväkirjaa, ja sekin oli aivan uskomaton. Olen nähnyt yhdeksisen vuotta sitten toisenkin näytelmän, jossa Suosalo yksinään näytteli sekä isää että poikaa ja vissiin vähän naapureitakin. Nyt vaan en kuolemaksenikaan muista mikä se oli nimeltään. Mutta aina yhtä nautittavaa on tätä työskentelyä seurata. 


Kuva varastettu täältä


Martti Suosalo on suloinen myös, kun hän laulaa Jacques Brel'iä. Työskentelin aikanaan Helsingissä ja etsin työni puolesta hänelle suomennoksia noihin lauluihin. Suosalo tosin teki omat versionsa, mutta halusi vissiin verrata jo olemassaoleviin tai vaan tutkailla niitä. Oli muuten luonnossa aivan yhtä valloittava kuin lavallakin. Enpä tosiaan muistanutkaan, että menetin sydämeni jo silloin, 2000-luvun alkupuolella. Kävin sen Jacques Brel -esityksen sitten katsomassakin kulttuurikapakka Cellassa.

Teatterin jälkeinen ilta kuluikin sitten leppoisasti ystävän ja hänen tyttärensä kanssa jutustellen ja auringosta nauttien. Ihana vapaa, ihana lauantai. Ihana elämä!

***

Pelastaja. Ei Martista pelastajaksi ole, tai kenestäkään, sen puoleen. Kyllä jokainen on oman onnensa seppä!

19 kommenttia:

  1. Herra Suosalo on loistava näyttelijä ja olen pitänyt hänestä aina sillä jotenkin tuntuu että ne roolit joita hänelle on annettu, eivät olisi sopineet kenenkään muun näyteltäväksi.

    Ps. Sun täytyy soittaa Martille ja tunnustaa rakkautesi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää jääköön kaukorakkaudeksi, mutta totta puhut, Suosalo on rooleissaan niin taitava. Vieläkin hymyilyttää eilinen.

      Poista
  2. Suosalo on todella hyvä näyttelijä, pidän kovasti. Kun hän astuu lavalle tms, niin aina on herpaamaton mielenkiinto taattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta. Eilenkin sitä vaan tuijotti herpaantumatta koko kahden tunnin ajan. Eikä voinut olla ihmettelemättä sitä taitavuutta, kun pienillä eleillä vaihtoi hahmosta toiseen eikä kertaakaan mennyt katsojalta ohi kuka oli kuka. Vielä tänäänkin lämmittää hyvä esitys!

      Poista
  3. Katselin puutarhaohjelmaa, kaihoisana, ja aattelin, että voisin kyllä rakastua ja ruveta orjaksi jolle kulle helläkätiselle puuseppä/puutarhurille ;-D Niin paljon kaipaan omaa puutarhaani, mutta ei miusta yksin ois sen hoitajaksi enää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän samat aatokset: kovin työlästä asumismuotoa eikä myöskään pihasysteemiä ei kyllä itselleen yksinään ristiksi viitsi ottaa. Mulle sopii tällä hetkellä tämä rivarin pääty: kunnan puolesta ajetaan nurmikko ja kukkaset kastelen minä Ei käy liian työlääksi ;-)

      Poista
  4. Eikä toki Suosalossa mitään vikaa ole hänessäkään, päin vastoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei... aika karismaattinen kaveri. Tuo Helsingin asiakaspalvelukohtaaminen todisti, että hän on oikeassa elämässäkin sympaattinen ja lämmin kaveri.

      Poista
  5. Martti Suosalo on monipuolinen, siitä ei pääse mihinkään. Ja sanoisin myös, että paranee vanhetessaan. Oikeasti hyvän näyttelijän tunnistaa siitä, että näytellessä näkyy vain roolihahmo ja näyttelijän oma persoona häviää taustalle. Näitä ei loppujen lopuksi ole niin paljon.

    Katsele nyt sitten ainakin päiväunia Suosalosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vähän samaa Mika Nuojuan suhteen. Sen naama on niin tavanomainen, että vääntyy helposti eri rooleihin. Oli se Mikakin kyllä hyvä, mutta Martti nyt vaan aina muhun vetoaa noilla ruskeilla silmillään... Oih. Oisko tosiaan pikku pikku päikkärien paikka ;-)

      Poista
  6. Voi Marjaana, olisitpa tullut katsomaan Hämeenlinnaan konserttia "Naurua kolmanella" jossa Martti esintyi- ja esintyi noin hyvin, että koko sali oli naurusta kuolemassa- hän on ehdottomasti paras komiikko- tai yksi niistä. Lähetän sinulle hotmailiin videopätkän jossa hän esintyy meillä . Hyvä ilta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitäkin oli yli viisisataa paikalla ja osa meinasit oikeasti tikahtua. Eikä se mullakaan välillä kaukana ollut! Kiva että nautit sinäkin, olen vähän kateellinen ;-)

      Poista
    2. üritin eilen ladata Marttin video You tuben että saisin lähettää sinulle mut ei onnistunut ensi kerralla , yritän uudestaan ...

      Poista
  7. Hän on kaikista julkkismiehistä se, joka tulee ensimmäisenä mieleen kysymykseen "Ketä p*nisit"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ihan tosi? Mulle se on jotenkin niin nallekarhumainen, että ekana ei - usko tai älä - tule seksi mieleen. Mutta en mä siitä kyllä kieltäytyiskäään, en todellakaan!!!

      Poista
  8. Samaa mieltä minäkin olen Marjaana sun kanssas...että Martti Suosalo on ihana oikea nallekarhu. olen Martin vanha ystävä ja olemme nähneet hänen keikkojensa jälkeen.Tunnettu 8v. Et ole ainoa joka on Marttiin rakastunut vaan täältä löytyy yksi kanssa joka on rakastunut häneen.Minä siis. en ketään muita miehiä rakasta vaan ainoastaan hän on jäänyt mieleen. jotenkin omaikäiset miehet ovat niin keskenkasvuisia että he eivät minua kiinosta kun on saanut kokea kaikenlaista kehotuksia etä on tarjottu persettä ja vaikka mitä. ei kiitos. Martti on ainoa joka on kohdellut minua kuin naista kohdellaan eli herrasmiesmäisesti. hän on parhain miespuolinen ystäväni ja hänenlaisia ei ole muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martti vaikuttaa kyllä herrasmieheltä, näin kaukaa katsottuna ;-)

      Poista
  9. niinpä, olen samaa mieltä jälleen kanssasi että herrasmies hän kyläkin on. aina kun näen Martin niin aina tulen iloiselle mielelle oli hän sit lavalla, lehdessä tai sit ihan kasvotusten niin aina pelastaa päivän. Aloitin ISS firmassa työt 8.5.2013 ja kävi niin että sain loparit 13.5. Ostin vanhan lehden viime vuodelta huuto.netistä ja Martista oli juttu siinä. no, olin tosi masentunut kun pääsin kotio niin katsoin samalla kertaa postin ja oli tullut iso lehtikuori minulle jossa se kyseinen lehti. no, avaan sen niin kuinka ollakaan Martin iloinen hymy oli siinä ja komea iso kuva haastatteluineen niin ai että, surut oli pyyhitty sydämestäni. tulin heti paremmalle mielelle kun näin Martin hymyn, se on niin ihana ja valloittava että...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana