Sivut


torstai 14. maaliskuuta 2013

Sitä sun tätä

Alkuviikko on taas mennyt sukkelaan ja nyt on se päivä, kun kuopus lähtee isälleen pitkän viikonlopun viettoon. Minulla melkein alkaa viikonloppu aina näinä torstaipäivinä! Tällä viikolla se todellakin alkoi, koska eilen minulle ja keuhkoilleni selvisi, että ilmanvaihto ei vielä ole toiminnassa työmaallani ja jouduin jälleen sairaslomalle. Surkuhupaisinta tässä on, että lääkärikään ei voinut määrittellä lopullista sairasloman kestoa kun remontin aikataulu ei ole tiedossa. Se tiedotus, tiedättehän! Mutta varmasti menee vielä ainakin ensi viikon alku kotosalla. Hohhoijaa, olisinhan minä ihan mielelläni jo ihmisten ilmoilla keikkunut. 

Oli kyllä kokonaisuudessaan sellainen päivä ja episodi tuon ilmastointiasian selvittäminen, että ei ole aikoihin ollut niin ahdistavaa. Olen erittäin konfliktipakoinen ihminen ja siksipä reagoinkin kovin voimakkaasti, kun minulle asiattomasti posmennetaan. Tuli siis vielä ryöpytys niskoilleni kun kehtasin kysellä tiedotuksen perään. Lopulta kuitenkin sain kuin sainkin tietää, että ilmastointi ei toimi kunnolla ja tässä sitä ollaan. Ei siihen tarvittu kuin yksi työterveyshoitaja, yksi työsuojelu-valtuutettu/esimies ja yksi talonmies. 



Minäpä sitten kaikkeen tähän ärsyyntyneenä käyttäydyin aivan ikäiselleni sopivalla tavalla ja tempaisin vitutukseen viiniä. Onneksi oli sentään ystävä seurana ja vähän naposteltavaa, ettei ihan pelkäksi ryypiskelyksi mennyt. Nappasin RuokaPirkasta idean ja kerrankin tein jotain itse: "näkkileipää" jota laitoin tarjolle leivitetyn luomubrien ja erilaisten hillojen kera. Juomana seurusteluun oiva chileläinen punkku. Oi oi, oli muuten maukas setti!

Niin, ja kävinhän minä sen yhden Maja-ehdokkaankin maanantaina nuuskimassa, vaikka etukäteen tuloksen tiesinkin. Enpähän sitten pettynyt kamalasti. Ja täytyy kummastuksekseni todeta, että minusta tuo kämppä oli liian suuri (80 m2, 4h+k). Ja toki siellä minun maksukykyni ylärajoillakin, juuri siksi. Mutta olen todellakin tainnut orientoitua pienemmän ostoon, sellaisen, joka olisi sitten minulle kätevän kokoinen, kun pojat joskus kotoa lentävät. Josko se sitten löytyessään olisi se loppusijoituspaikka, josta lähtisin vai jalat edellä?


***

Sielukas. Näyttäkää minulle sielukas mies niin minä näytän sille närhen munat.

Esikoinen pyysi pienenä kerran ihan oikeasti, että näytä nyt ne. Googlattiin ja löydettiin.

Kaksi kirjaa aiheesta:

Sielukas nainen
Rakkauden alkemia ja sielukas seksi.

11 kommenttia:

  1. No pääasia ettet kärsi siitä työpaikan ilmasta vaan saat olla kotona. Ihme touhua se on ja sitä on kyllä melkein joka paikassa havaittavissa, ainakin jonkin asteisena.

    Sun täytyy Marjaana muuttaa tänne korpeen, näillä selkosilla on myytävänä sellaisia pieniä ja vapaasti hengittäviä (=terveellisiä) pieniä mökkejä aina huoneen ja tuvan kokoisista parin, kolmen huoneen + köökin kokoluokkaan saakka. Olisit enemmän kuin tevetullut sulostuttamaan tätä meidän hullua kyläämme <3

    Mikäs sielukkaissa miehissä nyt hiertää, eikö niitä löydy vai...?

    Mukavaa pakkaspäivää sulle rakkaani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mä haluan just sellaisen hengittävän pienen mökin - pannaan harkintaan. Mä varmaan kuule saisin kylän sekaisin omituisuudellani. Ja toisaalta, jos ne on tottuneet suhun, ne ei ehkä edes huomaisi mun omituisuuksiani. Mutta onko siellä suunnalla niitä sielukkaita miehiä?!? Vapaana?

      Pakkanen on kova, aamulla mittari paukutteli 26 tienoilla, mutta Pösö se päräshti käyntiin tuosta vaan!

      Mainiota päivää sinnekin

      Poista
    2. Voi rakkaani, meillä Korvessa ei muita olekaan kuin rikkaita miehiä , joista muuten suurin osa varsin varakkaita poikamiehiä - omistavat metsää heti helvetin paljon.

      Poista
    3. Mä en niin niistä rikkauksista kun siitä sielukkuudesta ;-)

      Täälläkin on peräkylät pullollaan niitä metsäomistajapoikamiehiä mutta jotenkin se ei vaan tunnut mun jutulta...

      Poista
    4. No meitä sielukkaita hullujakin löytyy aika partti, käviskös tästä porukasta joku. Niin, ja taatusti ollaan pers'aukisia ;)

      Poista
    5. Nyt pistit pahan. Täytyy pistää vakavaan harkintaan!

      Poista
    6. *viittoilee tulemaan korpea kohti*

      Poista
  2. Sieltä rakkauden alkemia linkistä löytyi alhaalta "Moninkertainen" kirja. Tässä taitaa täytyä poikkeuksellisesti ostaa opus täydellä hintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mä en ole tuohon tutustunutkaan, se viereinen punainen "lisää" -kirja on kyllä tuttu. Toisaalta tämä kevät tekee muutenkin levottomaksi, mitähän tuo sitten saisi aikaan? Tänään esimerkiksi käytin suhteettoman paljon aikaa netissä googlatessani paavin palleista (kuulette huomenna lisää). Ei mene hyvin mullakaan, ei.

      Poista
  3. Marjaana , kaunis aurinko oli aamulla puissa mutta päivällä meni johonkin piiloon , mutta mukavaa päivää ja iltaa sinulle sinne. ei ole päässyt bloggamaan, kun ei jaksa nyt vähän aikaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti paistaa aurinko täälläkin. Ja on jo korkea aika, talvi on ollult niin pimeä ja harmaa. Piristää!

      Pirteää päivää sinulle, Nata!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana