Välihousupakko?

Aamuisin on ongelmallista, kun ei tiedä mitä pukisi päälle. Sukkahousut on saatanasta housujen alla, hameiden kanssa käytän niitä (paksuja ja värikkäitä) ihan suht sujuvasti. Toppahousut toimivat periaatteessa parhaiten, kun ne voi vaan napata sisävaatteiden päältä pois ja asettua oleilemaan. Tuntuvat kuitenkin vähän hätävarjelun liioittelulta vielä tässä vaiheessa syksyä. Välihousut, niin kätevät kun ne tavallaan ovatkin, ahdistavat minua niin, että on pakko käydä työmaalla vessassa vekslaamassa ne pois päältä päivän ajaksi ja sitten taas päälle, tai paremmin sanottuna, väliin, kun lähden pois. Hankalaa.

Olisiko aika luopua amppelikukista?

Mutta toisaalta sain viime viikon parhaat hymyt, kun kuorin tontunpunaisia pitkiä pöksyjä pois ja muistin Hermanssonin Minä johtajana kirjan. Se subjektiivisen johtajuuden opus, josta tuli kertaheitolla minun raamattuni mitä töihin ja johtamiseen siellä tulee. Hermansson on sitä mieltä, että subjektiivinen johtaja voi esimerkiksi pistää lauluksi kesken palaverin taikka vaikka ihan tavallisenkin työpäivän, ei sen puoleen.

Talvi selätti ruusunkin. Tai ainakin osan siitä.

Minulla sattui olemaan punainen paita ja sukat - päällyshousut toki olivat mustat, mutta välihousut, kuten sanottu, punaiset myös. Mietin hetken, josko olisin pokkana tanssahdellut vessasta sosiaaliseen tilaamme jossa kollegani/alaiseni olivat kahvilla ja laulanut "hei tonttu-ukot hyppikää" iloisesti kerrastossani loikkien. Ihan hirveästi mieli teki, mutta minä a) en osaa laulaa enkä näin muodoin uskalla laulaa julkisesti ja
b) mietin hetken uutta työntekijäämme, joka on kuitenkin vielä koeajalla ja sitä paitsi nuorehko mies. Pitäisin hänet mielelläni remmissä. Ehkä keräilen rohkeutta ja toteutan subjektiivista johtajuutta sitten ensi jouluna.