Kiistanalainen kasvatusguruni Anna Wahlgren on vakaasti sitä mieltä, että suunnilleen parasta, mitä äiti voi lapsensa tulevaisuuden eteen tehdä, on, paitsi opettaa tämä nukkumaan sikeästi, myös nukkumaan itsekseen omassa sängyssä. Hyvien unenlahjojen kehittymiseen auttaa kuulemma se, ettei hissuttele normaalielämän ääniä kun vauva pannaan nukkumaan. Näin meillä on tehty ja molemmat nukkuvat, edelleen, kuin tainnutetut porsaat. Esikoinen kerran jopa palovaroittimen ulinassa, joka ei se tietenkään ole enää hyvä asia.
Omassa sängyssä (yksin) nukuttaminen taas vahvistaa lapsessa sitä ajatusta, että nukkumisessa taikka pimeässä ei ole mitään pelättävää. Eli jos hän osaa illalla nukahtaa itsekseen ilman nukuttamista, osaa hän saman yölläkin, jos havahtuu tai herää. Parhaassa tapauksessa kokonaan ilman vanhempien apua. Tämäkin toimii meillä (toki tiedostan, että lapset ovat yksilöitä). No, toissa yönä kuopus kömpi poikkeuksellisesti sänkyyni juuri, kun olin itse nukahtanut. Pötkähti viereeni eikä sanonut mitään. Ei vastannut, vaikka kyselin mikä herätti, ja ehdotin, että saattaisin omaan sänkyyn. Taisi siis kävellä unissaan ensimmäistä kertaa, tai sitten muuten vaan oli aivan umpiväsynyt ja ei ihan tolkuissaan.
Tein sen virheen, etten sitten jaksanut kantaa taikka komentaa isoa rötkälettä omaan sänkyyn, vaan koitin edelleen itsekin nukkua. 80cm sängyssä, hehheh! Vaihdoin jossain vaiheessa jalkopäähän kippuraan mutta heräsin silti kuopuksen jokaiseen käännähtämiseen. Hän puolestaan ei herännyt, vaikka aina välillä koitin puhua häntä takaisin omaan sänkyyn. Laiskana raahasin sitten vihdoin vieraspatjan, joka vielä - yllätys yllätys - lojui teinin huoneen lattialla viikonloppuna yökyläillyttä ystävää varten levitettynä. Mutta nukuin kyllä ennätyksellisen huonosti. Aamulla kuopus kysyi ihmeissään, että mitä minä täällä teen. Haukotus, samaa ihmettelin minä!
***
"Äiti tuo mummo näyttää ihan pingviiniltä kun se vaappuu noin."
(Onneksi huomio tehtiin auton sisältä kun vanha rouva oli ylittämässä tietä. Ikkunat visusti kiinni.)
Uni on kultaakin kalliimpi asia. Jo muutama tunti syvää ja keskeytymätöntä unta on parempi kuin kahdeksan tunnin pätkittäinen uni. Teillä on sitten samanlaisia ongelmia kuin meillä, tosin meillä syypäänä koira. Heräsin puoli kahden aikaan yöllä siihen että koira kakoo ja yrittää oksentaa, joten äkkiä vaatteet päälle ja koiraa lenkille. No normi toimethan koira teki, ei kuitenkaan oksentanut. 45 min. lenkki riitti eikä enää väsyttänyt, en tosin muutenkaan saa nukutuksi enää jos herään aamuyöstä. Tässä sitä on sitten tullut luettua uutiset joka maailman kolkasta ja hoideltua asioita. Kohta pitäisi lähteä maailmalle mutta nyt nuo luomet tahtoisivat mennä kiinni..
VastaaPoistaSamaa mieltä sun kanssasi lasten nukuttamisesta, tunnen monta pariskuntaa jotka ovat jakautuneet kahteen leiriin; toisessa mennään omatoimisesti nukkumaan omaan huoneeseen ja toisessa taas luetaan iltasatuja myöhään yöhön, penska keskellä omaa (puolisoiden) vuodetta. Arvaas kummassa on virkeämpää porukkaa? ;)
VOi jessus, mun on joskus niin vaikea ymmärtää erilaisia kasvattajia (myönnän olevani tässä vähemmän avarakatseinen - minähän olen aina oikeassa ;-) Ei nimittäin saisi edes pyssyllä uhaten mua nukuttamaan lasta tuntikausia. Saati sitten viereen (joo joo, tiedän, että perhepeti on jees, joidenkin mielestä) koska en halua kantapäätä munuaisiin kahdelta yöllä.
PoistaMulla on vähän samat eimeet; jos herään aamuyöllä - vaikka siihen potkuun munuaisiin, on toisinaan hankala nukahtaa uudelleen. Aamulla kellon soidessa sitten väsyttäisi senkin edestä.
Pirteätä päivää, silti!
On siinä ollut melkoinen yö, mikään ei ole niin hyvä kuin oma peti ja paljon tilaa. Itse olen ex-unissakävelijä (jestas, jos taas aloitan), ymmärrän poikaasi hyvin, heh. Vai pingviiniltä. Lapset ovat muuten tosi terävien huomioiden tekijöitä!
VastaaPoistaTotta puhut lasten huomioista, olet mummina päässyt taas läheltä seuraamaan.
PoistaNyt nukuin jo paremmin ja unissakävelijä pysyi ruodussa ;-)