Sivut


maanantai 12. marraskuuta 2012

Virkistävä viikonloppu

Minulla oli kyllä ihana virkistävä viikonloppu. Perjantaina istahdin junaan ja hurautin Tampereelle, jossa tapasimme yhden pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Tampere valikoitui paikaksi, koska se on sopiva "puolivälin krouvi" kotipaikkojemme välissä. Olemme tutustuneet ystäväni kanssa minun lakkiaispäivänä, joten meillä on hirvittävän pitkä yhteinen historia. Meillä on myös muutoin hyvin paljon yhteistä: työskentelemme liki samalla alalla, esikoisemme ovat saman ikäisiä, olemme molemmat eronneet ja kokeneet uusperheen haasteet. Juttua siis riitti viinin siivittämänä aamukahteen. Sitä ennen söimme ihanan intialaisen illallisen asiaankuuluvine lisukkeineen. Oli kyllä taas naisenergiaa ja vertaistukea parhaimmillaan!


Sateisen harmaa Tampere


Rauhallisen aamiaisen ja loikoilun jälkeen ehdimme vielä ennen juniemme lähtöä Stockmannille kiertelemään ja ainahan sitä "jotain pientä" tarttuu mukaan. Esikoinen totesi heti komistuksen nähtyään vihaavansa niitä. Lupasi harkita lieventävänsä lausuntoa, jos hankin toisenväriset pallot tilalle joulun jälkeen. Se on harkinnassa. Esikoisella oli puolestaan ollut mukavaa mummilla ja nappasin hänet matkalta mukaan. Lauantai-ilta menikin sitten rauhaisissa merkeissä kahden kotosalla saunoen ja öllötellen.




Eilen tosiaan vietimme esikoisen syntymäpäiviä ja mukavia ihmisiä pistäytyi kahvilla ja omena-kanelirullalla, josta kuvassa enää rippeet. Esikoisen paras ystävä kävi äitinsä kanssa ja minun paras ystäväni, esikoisen entinen opettaja taas kävi tyttärensä kanssa. Koko sakki tuli oivallisesti juttuun ja oli kaiken kaikkiaan leppoisa iltapäivä. Voileipägrilliä testasimme kahteenkin otteeseen. Tein aamupalaleivät esikoiselle ja päivälliseksikin ahmimme erilaisia viritelmiä. Hyvä lahja se taisi olla!





Nyt voi taas virkistyneenä aloittaa uuden viikon!

4 kommenttia:

  1. Hieno juttu, se on ihan toista aloittaa viikko hyvissä fiiliksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta fiilikset latistui kyllä aika lahjakkaasti sittemmin. Kerron jahka toivun niin, etten kiroile enää kuin satamajätkä, ehkä keskiviikkona.

      Poista
  2. Ihanalta kuulostaa viikonloppu!!
    Myöhästyneet onnittelut esikoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä oli kyllä mainiota. Sekä yhdessä että erikseen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana