Sivut


tiistai 27. marraskuuta 2012

Kaksi pimeää vastakkain

...ja hämärä välissä. Ei, nyt ei ole kyse meidän perheen kokoontumisesta vaan sanonnasta, joka kuvaa napapiirin tuntumassa alkanutta kaamosta. Ei muuten käy kateeksi parin kuukauden pimeyttä, kun paikallisessa harmaudessakin on kestämistä. Koitan täst edes muistaa lappilaisia, jos oikein tekee mieli nurista! Paitsi että nuo niiden talviajan aktiviteetit alkaisivat taas maistua minullekin.






Turisti kysyi lappilaiselta:

– “Mitä te teette täällä kesällä kun aina paistaa aurinko?”
– “Met naimma ja kalastamma”, lappilainen vastasi.
– “No, entäs sitten talvella?”, turisti kysyi nolona.
– “Talvella met emmä kalasta…”



Olen ihmetellyt, miten ei eron jälkeen ole ollut ikävä ihoa, läheisyyttä taikka seksiäkään. Ajattelin, että kaikki ottaa oman aikansa. Ja niin se taitaa olla. Nyt, kun erosta alkaa olla kutakuinkin kokonainen vuosi, tuntuu, että heräilen pikku hiljaa henkiin. Noin niin kuin fyysisestikin. Olen ruvennut näkemään eroottisia unia. Huomaanpa välillä jopa jossakussa miehenpuolikkaassa jonkun seksikkään yksityiskohdan - tässä valve-elämässäkin. Jii-haa!


Juliste ihanan Susannan


Saisi se puhelin jo soida. Tai se yksi ainoa varteenotettava miekkonen voisi vierailla vähän useammin työmaallani. Tai ihan mitä vaan - kiitos! Onhan tätä jo ollut. Selibaattia. Jotta kaamoskarkeloita odotellessa!

Montaakohan sammakkoa tässä joutuu suutelemaan?

12 kommenttia:

  1. Oikea asenne, ei muuta kuin rohkeasti liikkeelle niin johan alkaa tapahtumaan. Tosin se karju vie sitten sun kaiken aikasi emmekä enää saa näitä postauksia lukea, mikä on kurja juttu. Hyvää tiistaita sulle ja anteeksi levottomat puheeni, ymmärsit varmaan mitä loppupeleissä tarkoitin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää mitään karjuja...mur!

      Ymmärsin, ymmärsin. Minä vaan olen niin onneton kotikissa, että täytyy koittaa todistaa vääräksi se sanonta, ettei se prinssi kotoa tule hakemaan. Onneksi olen sentään ihmisten ilmoilla työaikana ;-)

      Hyvää tiistaita sinnekin.

      Poista
  2. Sää oot nyt kerännyt voimia sitä tulevaa jalat alta pyyhkäisevää ihastusta varten :-D Iloa ja intoa tähän viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, Mags, saahan sitä haaveilla... Musta tuntuu, ettei mun alta jalkoja pyyhkäise enää kun ne loppuviikolla tulevat liukkaat ;-)

      Iloa ja valoa sinnekin!

      Poista
  3. Blääääh pimeydelle mutta kolme hurraahuutoa lappalaisille ja heräämiselle! Muistan hyvin miltä se (herääminen) tuntui, ei niinkään että se kuiva kausi eron jälkeen olisi kestänyt mahdottoman pitkään, mutta ennen eroa... huh.
    (Tosin olin silloin parikymppinen pikkulikkanen ja silloin mikään ei tuntunut samalta kun aikuisena. Mutta ehkä juuri ja juuri voi verrata.)

    Mutta komppaan Magsia. =) Kyllä se sieltä vielä tulee... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että tulee - ehkä sammakon valepuvussa.

      Ehkä tämä pimeys helpottaa, jos sitä lunta ihan aikuisten oikeasti saadaan tässä jossain vaiheessa. Peukut pystyyn!

      Poista
  4. Tirsk ja anteeksi, että kommentoin heti nauraen. Mutta kun, teksti oli kuin omalta näppikseltäni. Ja sitä paitsi olen aivan varma, että minun prinssini ihan varmasti tulee jo kohta soittamaan ovikelloani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys,

      olenkin sinut nähnyt Apotin luostarissa ;-) Kiva kun tulit piipahtamaan matalaan majaani.

      Tuota, perustetaanko joku "hae prinsessa suoraan kotoa -klubi", tai jotain?

      Poista
    2. Kyllä. Me tarvitaan ehdottomasti se klubi. Ehkä kaikki johtuu klubin puuttumisesta, että kukaan ei ole älynnyt tulla soittelemaan ovikelloa nyt, kun hormonit ovat päättäneet syys/talvihämärissä ilmoitella olemassaolostaan. Tai äh, kukaan on huono ilmaisu, koska sen tarvitsisi olla myös joku sellainen maailman ihanin ja kiva. Tiedän kyllä, että se vaikeuttaa asioita entisestään, mutta minkäs minä itselleni mahdan. :)

      Poista
    3. Luulen että juurikin klubin puuttuminen on syynä siihen olemattomaan jonoon oven ulkopuolella. On se muuten kumma, kun mun ymmärtääkseni normaaleilla eikun siis normaalisti ihmisillä alkaa hormoonit hyrrätä keväällä ja talvella painutaan talviunille.

      Ai niin, paitsi ne lappilaiset. Höh!

      (Mä olen kaikkien aikojen nirsoin ja valikoivin. Mäkin haluan maailman ihanimman ja kivan. Tuleekohan siitä tappelu?!?)

      Poista
    4. Minä kun en ole lappilainen, niin koen, että hormonitoimintani on outo.

      (Ei siitä nyt mitään tappelusta vois tulla, koska maailman ihanin ja kiva tietää kenet haluaa eikä vilkuile vieraisiin pöytiin. Toivottavasti niitä nyt olisi edes kaksi maailman ihaninta ja kivaa, ettei toisen tarvitse jäädä hormonimyllytykseen.)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana