Sivut


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Järjen valo sammuu

Glögikausi on nyt virallisesti avattu. Tämä saksalainen luomuglögi testattiin jo viime vuonna. Ja hyväksi havaittiin. Toinenkin löytyi valikoimista, ruotsalainen, mutta se oli tilapäisesti loppu. Täytyy koittaa toisen kerran napata sekin matkaan. Mukavan lämmin ja jouluinen olo tuli, kun tuota lurpimme ystävän kanssa. Alkon luomumerkki on nyt muuten kunnolla standardoitu, ja sen pitäisi taata, että paitsi viinirypäleet on tuotettu luonnonmukaisesti, myös muutoin toimitaan sovittujen sääntöjen mukaan. Artikkeli aiheestä löytyy täältä.




***


"Tää vihko oli hyvä lahja mummilta ja (hänen mieheltään) "Mikolta". Tähän on hyvä suunnitella kaikkea. Tää on suunnitteluvihko"
"Hmm, no mikäs tuo suunnitelma on?"
"Siinä on koppi, jos on lähtenyt kaupungille ilkialasti (?!?). Kun napista painaa, koppi sulkeutuu ja voi hypätä turvaan."




Vapise, Freud. Ihan valveilla!


***

Ei, se järjen valo ei sammunut glögin eikä kuopuksen aivoitusten johdosta.




Meilä on esikoisen kanssa hyvinkin samanlainen huumorintaju. Arvostan sitä, kun teini-ikäisen kanssa voi väännellä ja käännellä sanoja. Ja höpöttää ja hömpöttää muutenkin. Hän katsoi tässä eräänä aamuna kirpputorilta tuomiani tuikkusiilejä ja totesi: "Kohta mä puhallan. Sitten noiden järjen valo sammuu!"

9 kommenttia:

  1. :D
    Musta näyttää, että on olemassa ihmisiäkin, joilta joku tosiaan on puhaltanut järjen liekin sammuksiin. *huok*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee nyt ekana sellaisista mieleen eräänkin puolueen nuorten varapuheenjohtaja (grrr, mutta ei siitä sen enempää). Meillä onneks sammuu vaan siilit.

      Poista
  2. En ole koskaan saanut makua noihin glögeihin, ne ovat oleet siinä hämärässä "välimaastossa". Muksuilla on hienoja aivoituksia, usein jopa hätkähdyttäviä!

    Nollis; tässä alapuolellasi kökkii juurikin sellainen, jolla on käynyt pikkuisen liian iso veto vintillä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps! Se vaan lepattaa vähän vinhemmin. ;D Etkä just sä ollut kyllä mun mielessä tota kirjoittaessani.

      Poista
    2. Peppone, mulla ei tosiaankaan tylsä päivää tule näiden tenavien kanssa. Ja sulla kyllä leikkaa, olen Nolliksen kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Joskus jopa kiinni ;-)

      Poista
  3. Aaaaahhaaahhaaahaahaaha!!! =D =D =D Kiitos tästä! =D =D Miä haluan tollasen kopin!!! =D Ihan parasta..

    Ja nyt on kyllä pakko saada glögiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unissa tuo koppi olisi kyllä omiaan. Toistaiseksi en ole tuntenut sellaiselle tarvetta tässä valve-elämässä ;-) Mutta mahtava keksintö, yhtä kaikki!

      Tuo glögi oli oikeasti maukasta ihan sellaisenaan, jotkut Alkon glögit on niin vahvoja (ja viinan makuisia) etten pysty niistä nauttimaan sellaisenaan. Sitten ongelmana on ne kaupan alkoholittomat, joilla koitan lantrata, koska niissä on ihan sairaasti kaikkea ylimääräistä. Tai sitten pientuottajien puhtaat glögit on vaan hullun kalliita. Mutta tässä ei pitäisi olla kuin luomumausteita, -sokeria ja -rypäleitä.

      No höh, nyt munkin rupesi tekemään glögiä mieli.

      Poista
    2. Niin, vielä, että jos prototyyppi joskus etenee tuotekehittelyyn asti, lähetän sulle ekan koekappaleen ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana