Sivut


lauantai 24. marraskuuta 2012

Huh mikä viikko

Tämä on ollut sellainen viikko, että todella odotin torstaita ja kuopuksen pitkää viikonloppua isällään. Kun asiat rupeavat ärsyttämään, tekee mieli heittäytyä peiton alle eikä huolehtia esikouluikäisen viihdyttämisestä tai ruokahuollosta. Teinille voi sanoa että tee voileipägrillillä toasteja. Niin, ja kun rupeaa ahdistamaan, asiat tuntuvat kasautuvan. Todella.

Minua kiukutti, kun en löytänyt antihistamiini-reseptiäni mistään. Oma moka. Vielä enemmän kiukutti, kun sain lääkärille puhelinajan reseptin uusimista varten, eikä hän soittanut. Minua ärsytti, kun siihen minun oranssiin ihan hyvään vaikkakin vanhaan puhelimeeni ilmestyi näyttöä kovasti haittaavia kuolleita pikseleitä. Vaihtoonhan se meni. Megantin poika koitti kovasti saada minua ostamaan jotain muuta kun valitsemaani halvinta mahdollista ja vanhanmallista puhelinta. En suostunut. Sitten kun lääkäri vihdoin soitti, meinasi jäädä vastaamatta, kun en tunnistanut soittoääntä omakseni. Enkä edes jaksa aloittaa esikoisen puhelimen palautus/huoltohässäkästä, puuh.



Minua vitutti, kun kysyin lastenvalvojalta kuinka elatustuen indeksikorotuksen kanssa toimitaan. Häneltä tuli sähköposti ettei vielä ole tietoa koko indeksikorotuksesta. Laitoin takaisin linkin Kelan tiedotteeseen, jossa kerrotaan asiasta ja kirosin itsekseni. Eiköhän tuo olisi hänen hommaansa tietää eikä minun. Sitten kiukutti vielä päiväkodin pukemisasiat - taas kerran - mutta siitäkään en nyt jaksa sen enempää. Enkä siitä, että kunnassamme ollaan taas kerran ilmeisesti tekemässä ihan päättömiä ratkaisuja säästöjen nimissä. Liittyvät kiinteistöjen hoitoon - tai hoitamattomuuteen. Tietäähän sen, kuinka siinä käy. Kokemusta on.

Kaiken päälle on jomottanut jäseniä koko viikon. On ollut märkä, pimeä ja kurja keli. Jouduin ottamaan vielä uuden astmalääkkeen käyttöön, kun tämä kostea syksy ei meinaa ollenkaan taittua talveksi ja pakkaseksi. Lisäksi minulla oli pitkä ja intensiivinen kokous paikassa, jossa olen aiemminkin saanut oireita. Nyt kokoushuone oli vaihdettu ja täytyy sanoa, että yli kolme tuntia vielä entistäkin pahemmassa paikassa vei viimeisetkin mehut. Sauna onneksi auttoi, ja toki pääsin kaupunkireissulla myös ulos syömään. Se piristää aina. Lisäksi esikoinen on ollut puolikuntoinen. Tällä kertaa en ole varma onko kyse homeoireista vai tavallisesta flunssasta vai vähän molemmista.

***

Mukavaa viikonloppua kuitenkin. Paitsi, että meillä on tänään koulupäivä, esikoisella ja minulla. Grrr. Illalla otan punaviiniä! Ihan varmasti otan!


5 kommenttia:

  1. Voi rakkaani, kyllä sua nyt koitellaan. Tääläistä tämä elämä on, silloin kun alkaa kyntämään niin sitten kyntää urakalla.Tuntuu kurjalta kun ei voi auttaa, voisin mielelläni käydä vähän taputtelemassa niitä kunnan päättäjiä ja sitä Kelan tyyppiä. Ei oota ja ei ole tietoa, sitä saa ihan tarpeeksi tänä päivänä kun kukaan ei oikein tunnu välittävän. Isot halit (ja pusut) sulle sinne, kyllä se siitä taas lähtee kulkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, kyllä nyt taas piristyin!

      Ja illalla tulee ihana ystävä istuskelemaan meille hyvän ruoan ja juoman merkeissä - esikoinenkin lähtee mummille - joten vielä mukavampaa on luvassa.

      Poista
  2. Luin tämän juttusi jo aamulla ja päivän mittaan mietiskelin tätä kommentoimisen vaikeutta. Kun toisinaan on paljonkin asiaa milloin mistäkin mutta toisinaan ei vaan keksi mitään fiksua sanottavaa. Mutta haluaisi silti jotenkin näyttää että luin. Kuuntelin. Olen hengessä mukana.
    Eikö sanota että ystävän tärkein ominaisuus on kuuntelemisen taito? Mutta miten sen virtuaalisesti osoittaisi jos ei keksi sanoja. Ei se bloggaajan vitutusta/murhetta paljon lohduta että minä luin.
    Kommenttien keksimistä ei paljon auta se että selaan blogeja yleesä joko aamukoomassa tai sitten yökoomassa ja kumpikaan ei ole kovin otollisia rohkaisevien sanojen keksimishetkiä.

    Tällä esipuheella tohdin sanoa että ainoa mitä tuohon varsinaiseen juttuusi osaan kommentoida on, että kuulostaa ihan siltä että sinua vituttaa ku pientä oravaa. Mistähän mahtoi tulla tuo mieleen juuri tänään. =)
    Ja onneksi sinulla on kivan kuuloinen lauantai-ilta siellä menossa! Ystäväsi varmaan osaa lohduttaa paremmin kuin tämä minun jaarittelu. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulepas Magdaleena, aivan samantyyppisiä fiiliksiä käyn itse läpi blogikierroksellani. Tekisi mieli sanoa jotain; sanoa, että luin ja ymmärrän, olen ehkä samaa mieltäkin. Sitten joskus tulee mieli, että "saakohan toinen tästä yhtään mitään".

      Täytyy sanoa (itselleni ja sinulle) että aina, kun joku vaivautuu kommentoimaan edes jotenkin, se ilahduttaa. Ihan oikeasti juuri sen kuperkeikan verran! Ja sitten ei enää välttämättä vituta kuin pientä oravaa.

      Mitä tästä opimme? Aina saa ja kannattaa kommentoida, vaikka lyhyestikin, vai mitä?

      Niin, ja kiitos, kun olet hengessä mukana. Tiedän sen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana