Sivut


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ensilumi ja eläinpyramidi

Uskokaa tai älkää, mutta maa oli meillä eilen aamulla valkoisenaan. Voi sitä riemua (kuopus) ja mutinaa (esikoinen ja minä, mutta minä vaan siksi, että autossa on vielä kesärenkaat. Kuka muka on vaihtanut jo talvirenkaat Oulua alempana, kysyn vaan)! Sulihan tuo päivän aikan pois, mutta kyllä siitä iloa riitti lapsille ainakin aamulla ja varmaan vielä aamupäiväulkoilullakin.

Esikoinen on ollut nyt pari päivää tiiviisti kavereiden kanssa iltapäivät ja me olemme olleet kuopuksen kanssa kahden. Pelaamme lautapelejä, luemme. Tuo alla oleva kuva on pelistä nimeltä Eläinpyramidi, ja - no, siinä kasataan eläimiä päällekkäin. Se voittaa, jolta eläimet loppuvat ensin ja suuri riemu repeää aina, kun pyramidi sortuu. Vaikka minä olen onnellinen näin, poikien kanssa kolmisin ja olen saanut arjen rullaamaan, joskus tuntuu, että arkikin on yhtä eläinpyramidia. Talossa on kaksi apinaa ja sitten välillä koko asetelma huojuu niin penteleesti.



Nyt sitä huojuttaa keskustelumme joulunvietosta kuopuksen isän kanssa. Viime jouluna juuri eronneena vietin yli kaksi viikkoa kahden pojan kanssa kotosalla kun kuopuksen isä lekotteli etelän lämmössä. Vaikka minusta on ihanaa, että molemmat pojat viettävät aaton jälleen kanssani, tätä joululomaa en aio kokonaisuudessaan pyhittää lapsille. Koska jaamme arjen kuopuksen osalta niin, että kuopus on minulla kahden viikon aikana 10 päivää ja isällään 4, oletan kuopuksen isän ottavan lomilla vähän enemmän vastuuta ja kuopusta luokseen. Ottaakin, ei siinä mitään, mutta välillä pitää vääntää, että saisin vähän pidemmän yhtenäisen vapaan itselleni. Är-syt-tää!

Lisäksi soppaa sotkee vielä, että esikoinen on niinäkin aikoina minun luonani, kun kuopus on isällään. Onneksi hänen ja äitini välit ovat mainiot, ja esikoinen käy sitten äidilläni yhden yönseudun joka toinen viikko. Saan siis joskus vapaata ihan kokonaisen vuorokauden. Eikä sovi unohtaa joka torstaista aamurauhaani pojat vietyäni ja ennen töihin menoa. Joskus vaan tuntuu, että vapaata voisi siltikin olla vähän enemmän.

Mutta pian on torstai... ja tämäkin vääntö varmaan päättyy ihan positiiviseen lopputulokseen.

4 kommenttia:

  1. Kyllähän se on rankkaa olla yksin muksujen kanssa, ainakin mitä olen tässä tuttavapiirissäni seurannut ja keskustellut. Monet ovat valitelleet että vallankin sosiaaliset kontaktit (siis omien tuttavien kanssa, ns. omat jutut) jäävät tosi vähälle ellei peräti erakoitumisasteelle. Toivonkin että saat asiat järjestymään, tiedän että rakastat lapsiasi mutta sitä omaa aikaa on ihan hyvä saada. Nimim. Huojuu muttei kaadu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojuu, huoooojuuuu, mutta oikeassa olet: ei kaadu!

      Onneksi minulla on vähän sekä omaa aikaa että paljon ihania ystäviä, jotka sitten parkkeeraavat meille, kun minä en iltasella pääse minnekään. Ja hyvin sopii tämä järjestely, olen oikea kotihiiri!

      Poista
  2. Mut, kohtalaisen hyvin teillä nuo vaihdot pelaa. Pidä silti kiinni saavutetuista eduista :-) Olet rohkea ja vahva nainen.

    ('En ole katkera, mut...' Varhaisteini-ikäiset poikani eivät eron jälkeen kahteen vuoteen!! olleet ainuttakaan yötä isänsä luona, vain muutaman illan... Että silleenkin saattoi elää, olin liian nynny.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule Mags, mä välillä ajattelen sua ja sitä, kun aiemmin kerroit tuon saman kommentissasi. Olen miettinyt, että miten ihmeessä selvisit järjissäsi! (Olet mun idoli! Ja samalla menee nämä omat jupinat oikeaan perspektiiviin. Tiedän, että meillä sujuu mukavasti tämä eron jälkeinen elo ja yleensä osaan sitä jopa arvostaakin. Joskus sitten vaan on kaikki taivaankappaleet väärässä asennossa ja kiukuttaa ;-)

      Mutta joo, pidän kiinni omista tarpeistani, tuli oltua liian lepsu ennen eroa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana