Sivut

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Uusi maailmankatsomus

Oletteko koskaan ajatelleet, näkeekö mehiläinen maailman erilailla kuin ihminen?
Minä en ollut, mutta kuopuspa on: "Äiti tiedätsä millanen mehiläisen näkö on?
Se on varmaan omituinen. Erilainen kun ihmisellä."
Kun kerroin, etten tiedä, mutta otan mielelläni selvää, kuului itsestäänselvä ohje:
katso töissä tietokoneelta. Tuumasta toimeen.

Suomeksi asiasta löytyi aika naftisti tietoa, mutta Kirjastonhoitaja tiesi kertoa, että "Mehiläisen näkemä kuva ympäristöstään ei ole tarkkarajainen vaan rakeinen, joten näkökyky ei ole kovinkaan hyvä. Liikkuviin kohteisiin mehiläiset reagoivat paremmin kuin paikallaan pysyviin. Mehiläiset kykenevät erottamaan värejä, mutta ilmeisesti ei punaista."  Tässä alla olevassa kuvassa on voikukka ihmisen ja mehiläisen silmin. Minusta tuo keskusta näyttää aivan punaiselta?!?


Kuva ja artikkeli aiheesta täältä

Yksi mainioimmista internetin hakupalveluista on mielestäni Ask Jeeves. Minäpä kysäisin Kirjastonhoitajan lisäksi Jeevesiltä "how does a bee see" ja sain tietää monenmoisia asioita. Mehiläiset todellakin esimerkiksi luulevat punaista ja mustaa samaksi väriksi, samoin oranssia, keltaista ja vihreää. Värienerottelukyky ei siis ole häävi. (Lähde) 

Lisäksi mehiläinen näkee maailman vääristyneenä, katsokaapa vaikka tätä Einsteinia:


Kuva täältä

Lisää hauskoja mallinnuksia ihmisen ja mehiläisen erilaisesta maailmankatsomuksesta täällä.

On virkistävää katsoa maailmaa toisinaan ihan eri vinkkelistä!

4 kommenttia:

  1. Eikös tuollaiset kyselyjen ja oivallusten hetket kohoa muistoissa paaaljon riitahetkien yläpuolelle! Tykkään sun kuopuksesta, mietin eilen samansukuisia asjoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, Mags. Siksi näitä kirjaankin, että muistaisin. Ja kun muistan, jaksan ne alhotkin!

      Mäkin tykkään mun kuopuksesta ;-) sen kanssa ei koskaan tuu tylsää. "Äiti eikö niin, että itikan elämä on tosi vaikeaa?" se virkkoi tänä aamuna.

      Poista
    2. No huh? Vaikeetahan se, kun joutuu viheltelevän pyöräilijän suuhun! Tosin pyöräilijää äklöttää vähintään yhtä paljon ;-(

      Poista
    3. Tai suoraan kurkkutorveen, niin kun mulla vasta tapahtui ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!
Marjaana