Sormet mullassa ja suu messingillä

Mikä siinä on, että kun aurinko paistaa, on pakko päästä ulos ja tonkimaan? Minä en edes ole mikään viherpeukalo, mutta ihmeen terapeuttista on iskeä sormet multaan ja värkätä vaikkapa vaan orvokkeja ruukkuihin. Ystävä oli villiintynyt puutarhaliikkeessä ja toi ylijäämät minulle - kiitos kaunis! Juuri ruukut tuntuvatkin olevan minun juttuni. Asumme rivitalossa, jossa omaa pihaa ei kovin paljoa ole, ja sekin on huonoa maata jossa juuri ja juuri nurmikko kasvaa. Esikoinenkin on nikkaroinut kasvatuslaatikoita omaa hyötypuutarhaansa varten, koska tuossa ei kyllä muuten mikään menestyisi.

Minulla on Lada-merkkinen kukkapöytä

Mutta ruukkuihin saa mukavasti kaiken mitä haluan: orvokit, samettikukat, auringonkukat, kehäkukat ja krassit. Kaksi ensimmäistä ostan keväällä ja nuo kolme viimeistä kasvattelen siemenistä. Auringonkukat niistä, joita talvella on linnuille syötetty ja pieniä taimia löytyy pensasaidan alta pilvin pimein. Niitä sitten nostelen ruukkuihin. Kehäkukat ja krassit koitan nyt ensimmäistä kertaa kasvattaa viimevuotisten omieni siemenistä - saa nähdä kuinka käy. Ruukut ovat siitäkin hyviä, että niitä voi tarpeen mukaan nostella myös sateeseen ja suojaan.

Krookusten kaveriksi nousee narsisseja

 ja näitä tulee koko ajan lisää

ja saadaanko jo kohta raparperipiirasta?

Tällä kertaa en edes saanut kovin pahasti hengenahdistusta mullan käsittelystä. On tehtävä pienissä erissä nämä keväthommat edelleen! Vielä täytyy vähän lähempänä oikeata kesää ostaa ovelle amppelikukka. Viime vuonna ihastuin kultahipun helppohoitoisuuteen ja rehevyyteen. Taidan haluta sellaisen tänäkin vuonna. Se kukki kauniina koko kesän ja pitkälle syksyyn, eikä hermostunut, vaikka välillä unohdin kastella. Nuupahti vaan, mutta virkistyi sitten nopeasti vettä saatuaan. Ihanteellinen minulle... ja sisääntulo-ovelle - nuupahtamisen huomasi nopeasti ;-)

Kuva täältä

Ehdin vielä istuskella auringossa lukemassakin. Lisää tällaisia iltapäiviä, kiitos!

Ja iltoja, jolloin kuopus viilettää iltapala-aikaan kuin heikkopäinen, tilaa ohimennen banaania ja kertoo olevansa Viidakon pikku Vihtori...(Edit: Minulle selvisi vasta viikkoa myöhemmin kuopuksen syntymäpäivillä, että Viidakon pikku Vihtori on kirja.)

Minä bongasin ensimmäisen sitruunaperhosen vasta nyt.